Pikkukarhun lahjat
tiistai 25. joulukuuta 2012
lauantai 8. joulukuuta 2012
Joulutauko!
Laitan blogin joulutauolle huomenna! Tauon aikana blogiin ei pääse, sillä ajattelin tehdä pientä "remonttia". Toivottavasti riittää pintaremppa, eikä tarvitse lähteä purkamaan perustuksiaan myöten! Elekee siis hättäilkö...
Sen sijaan Facebookissa voi nähdä päivityksen jos toisenkin tuona aikana ;)
Sen sijaan Facebookissa voi nähdä päivityksen jos toisenkin tuona aikana ;)
IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE! :)
torstai 6. joulukuuta 2012
Ärsytys
Katsoin eilen tiistaina tulleen Erilaisten äitien jakson, jossa perhe Tamminen-Palviainen saa lapsensa kotisynnytyksessä ilman ammattilaisen läsnäoloa. Perhe haluaa elää mahdollisimman luonnonmukaisesti, eikä tahdo esimerkiksi rokottaa lastaan. Jakso herätti todella paljon tunteita, joista päällimmäisenä oli kyllä ärtymys tai ehkä lähinnä huoliärtymys.
Mielestäni luonnonmukaisessa elämäntyylissä ei ole mitään pahaa. Kotisynnytys on varmasti hieno ja voimauttava kokemus, lempeä keino saattaa lapsi maailmaan. Olisin minäkin kotonani rennompi kuin TAYSin synnytyssalissa. Totta kai perhe ajattelee lapsensa parasta, hehän haluavat luonnonmukaisin keinoin varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän elämän alusta saakka. Kysymys kuitenkin kuuluu, missä menee raja?
Suomen laki ei kiellä kotisynnytystä. Muualla länsimaissa kotisynnytykseen suhtaudutaan paljon Suomea myönteisemmin. Esimerkiksi Hollannissa noin joka kolmas lapsista syntyy kotona, mutta eiköhän sielläkin ole synnytyksissä mukana kokenut lapsenpäästäjä. Suomessa kotisynnytys on ollut pitkään "vaiettu aihe" ammattilaisten keskuudessa ja rankasti kritisoitu asia keskustelupalstoilla.
Kotisynnytys on varmasti turvallisempi, jos mukana on kokenut ammattilainen. Ja jos vauvaa ei ole tutkittu raskausaikana mitenkään neuvolassa, voi synnytys tuoda mukanaan kaikenlaisia yllätyksiä tai jopa komplikaatioita. Entäs, jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin, ja hän tarvitsee välittömästi syntymän jälkeen tehohoitoa? Entäs, jos lapsi jää kiinni, koska äidin lantio on liian kapea? En usko, että synnyttävä äiti voi kaikissa tilanteissa itse tietää, vaistota, milloin täytyykin lähteä sairaalaan. On paljon, paljon riskejä. Kotisynnytykseen ei täysin voi valmistautua vain katsomalla synnytysvideoita Youtubesta tai lukemalla synnytysoppaita, kuten perheen isä oli tehnyt. .
Ajattelen nyt vain ja ainoastaan lapsen parasta tässä asiassa. Kuka suojelee syntyvää lasta ja hänen oikeuksiaan? Entäs, jos lapsi saa synnytyksen yhteydessä esimerkiksi aivovamman, joka olisi voitu rutiinitoimenpiteillä estää ammattilaisen toimesta? Tai vammautuu fyysisesti? Voiko hän aikuisena antaa vanhemmilleen anteeksi, että vammautui vanhempiensa vaihtoehtoisen ajattelun takia? Ja tietenkin kaikista surullisinta minusta oli ajatus siitä, että pieni elämä sammuisi heti syntymän jälkeen, koska kyseessä on parin kokemattoman ihmisen kotisynnytys. Perheen isä perusteli, että lapsi voi menehtyä myös sairaalassa lääkärin tekemän hoitovirheen takia. Totta se on, mutta jos sataa sairaalasynnytystä kohden olisi sata vastaavanlaista kotisynnytystä kuin heillä, saattaisivat riskiluvut kallistua kokemattoman kotisynnytyksen puolelle.
Lähinnä mietityttää, että miten joku uskaltaa ottaa moisia riskejä lapsen kustannuksella. Onko se kaiken arvoista?
En mitenkään halua kritisoida kotisynnytystä sinänsä, vaan lähinnä heidän tapaansa toteuttaa se. Suomessa voi kuitenkin saada yksityisen puolen kätilön kotisynnytykseen, mikä tietenkin maksaa, mutta...
Alun perin perhe ajatteli, etteivät he katkaise lapselta napanuoraa ollenkaan vaan antavat sen tippua pois itsestään. He siis suunnittelivat kantavansa istukkaa astiassa lapsen mukana. Lisäksi he aikovat ilmeisesti kapseloida kuivuneen istukan ja käyttää sitä lääkkeenä. Myös lapselle itselleen.
Rokottamatta jättämisestä nyt on keskusteltu iät ja ajat. Toiset vannovat, että rokotukset ovat turhia ja altistavat vain lapsia. Olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi antibioottikuurit ovat lapselle haitaksi, mutta en silti uskaltaisi olla rokottamatta lastani esimerkiksi poliota vastaan. Sehän voi tulla vaikka jonkun mukana ulkomailta, mistä sitä tietää. Entäs, jos lapsi joutuu polion takia pyörätuoliin? Tai astuu naulaan ja kuolee jäykkäkouristukseen? Vanhemmat aikovat hoitaa lastaan homeopatialla, mutta niistä huolimatta saattaisi huonosti käydä moisissa tilanteissa.
Ja tässä vaiheessa he ovat pöyristyneitä siitä, miksi heistä on tehty lastensuojeluilmoitus.
Ehkä siksi, että ammattilaisetkin ovat hämmentyneitä ja pohtivat sitä, missä menee raja.
Pidän itseäni melko vapaamielisenä ja avoimena varsinkin luonnonmukaisten hoitojen ynnä muiden juttujen suhteen, mutta minulla tuli raja vastaan. Kai minä sitten katselen maailmaa valkoisen laatikon sisältä, en tiedä. Tuntuu, että perhe yrittää tehdä lapselle hyvää niin kovaa, että se kääntyy vielä heitä itseään ja lasta vastaan. Miksi ei voi kulkea kultaista keskitietä? Synnyttää kotona kätilön läsnä ollessa, käydä muutaman kerran neuvolassa, jotta tietää perusasioiden olevan hyvin. Käyttää homeopatiaa, mutta antaa lapselle kaikista riskialteinten sairauksien tai tautien suoja rokotteilla.
Mietin, mihin heidän tarinaansa voisi verrata. On esimerkiksi olemassa vanhempia, jotka haluavat itsenäistää lapsiaan hyvin pienestä asti ja kasvattavat vapaamielisesti. Tähän voi kuulua se, että lapsille annetaan paljon enemmän vastuuta kuin sen ikäinen kykenee kantamaan. On suuri vaara lipsahtaa jonkinasteisen heitteillejätön puolelle puhumattakaan lapsen kokemasta turvattomuuden tunteesta. Silloinkin vanhemmat varmasti ajattelevat vain lapsen etua yrittäessään kasvattaa tätä omien ihanteidensa mukaisesti. Onneksi näihin tilanteisiin on olemassa lastensuojelulaki. Jos vanhemmat eivät pysty näkemään omien periaatteidensa läpi lapsen todellista etua, on jonkun puututtava asiaan.
Tässä tulee hyvin esille ammattieettinen ongelma: kuinka hyväksyä ihmisten erilaiset elämäntavat ja -tyylit, toteuttaa lakia ja suojella lasta sekä vaalia hänen etuaan. Kuka määrittelee tuollaisessa tilanteessa, mikä on lapsen etu, kun ennakkotapauksia on verrattain vähän?
Pistipähän miettimään.
Ja rai rai. Sitten kevyempiin aiheisiin. Oli nimittäin aivan uskomattoman ihana rairai-ilta lauantaina, kun lähdettiin pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Meidän joukkoahan yhdistää kotiäitiys (jännittävää!), ja ollaan tutustuttu toisiimme raskauden sekä lasten saamisen myötä. Valitettavasti ihan koko porukka ei mukaan päässyt, mutta oli meitä sentään neljä. Viereisissä pöydissä istuneet olisivat ehkä toivoneet, että meitä olisi ollut puolet vähemmän, sen verran kovaäänisiä taidettiin olla. Kerrankin päästiin keskustelemaan ihan rauha pikku tuholaisiltamme!
Oltiin siis ensiksi New Yorkissa (ravintola, ei kaupunki) syömässä. Minulla tosin ehti ruoka jäähtyä, kun piti selittää niin paljon ja antaumuksella, mutta kyllä se kylmänäkin oli vallan maukasta! Sieltä jatkoimme matkaa pubiin, jossa "sai" seurata screenilta jalkapalloa... mutta oli siellä erittäin maukas jälkiruoka tarjolla: friteerattua suklaapatukkaa. Tämä oli siis jälkiruuan jälkiruoka. Ai miten niin muka syöminen on parasta elämässä?
Vaikka vannoin ja vakuutin, että minähän en to-del-la-kaan jaksa lähteä mihinkään yökerhoon, varsinkin kun olen herännyt klo 5.45 vauvauintiin, niin kuinkas sitten kävikään. Totta kai olin intopinkeenä lähdössä valloittamaan Armaksen tanssilattiaa, varsinkin kun pari muuta oli erittäin menossa mukana. Sinne sitten suunnistimme jo ennen puolta yötä, parhaaseen mahdolliseen aikaan tilan haltuun ottamisen kannalta. Koko mestahan oli lähes tyhjä, joten pääsimme joraamaan (noloja) toivebiisejämme coolisti (nolosti). Laulaa lurautimme myös muutamat karaoket ennen ihmismassojen saapumista. Loppuyö menikin tiiviisti tanssilattialla, jossa soitettiin ah, aina niin ihania kasari- ja ysäriklassikoita! Ja vanhan kunnon taksitempun (täysin laillisen sellaisen) ansiosta pääsimme heti ekalla taksilla kotiin ;) Täyden kympin ilta.
Ei tartte taas lähteä hetkeen.
Äitee tuli kylään alkuviikoksi. Siinä sai hiukan itse hengähtää, kun Mamma tahtoi tietty hyysätä poikaa koko ajan. Käytiin vähän Radiokirppiksellä kiertelemässä ja tehtiinkin hyviä löytöjä. Äitee vei nimittäin nenäni edestä upeat karvavuoriset kiilakorkonilkkurit! Aivan uudenveroiset, hintaa viisi euroa. Ehkä voin vielä joskus antaa äiteelle anteeksi, varsinkin kun ne olivat kokoa 40 ja meitsin popo on yleensä 37-38 ;)
Pikkukarhulle löytyi pari Fisher Pricen muovihirvityslelua naurettavaan hintaan. Kauankohan lie Mies kestää niitä repimättä pattereita helekuttiin... Meillä ainakin oli hauskaa niiden lauluja kuunnellessa. Yksikin meni jotenkin näin: "ylhäällä oot ylhäällä, alhaalla oot alhaalla, puolivälissä et oo ylhäällä etkä alhaalla". OOKOO. PK kuitenkin tykkää kovasti soivista ja vilkkuvista leluista tällä hetkellä, joten menköön nyt tämän kerran.
Kassalla muistin taas, miksi en tykkää ko. kirpparista. Myyjän (ilmeisesti se omistaja) alkaessa lyödä hintoja kassaan sanoin kohteliaasti "saisinko lisäksi muovipussin kiitos". Tähän myyjä kommentoi "selvä". Kun sitten olin maksanut ja valmistauduin pakkaamaan ostoksiani, ei muovipussia näkynyt. Kysyessäni pussista nainen tiuskaisi, ettei ollut kuullut minun pyytävän sitä. SEEEEEELVÄ!
Äitee ehti nostaa yhden ostoksen kassalle, nainen löi sen kassaan ja sanoi summan. Äitee sitten totesi, että on hänellä muutakin, jolloin nainen näytti erittäin turhautuneelta äiteen "hitauteen".
Mutta voeeeee poijjat, miten hauskaa meillä olikaan äiteen ja Pikkukarhun kanssa! Kävisipä äitee useamminkin kylässä, hän kun pääsee junalla puoleen hintaan...
Lähtiessään tekaisi vielä Maailman Parhaan Piparitaikinan. Siitä tehtyihin pipareihin verrattuna kaikki muut maistuvat ihan tuhnulta, tosin harvoin sitä paljon leivottavaksi jää ;) Tänään juhlimme Itsenäisyyspäivää leipoen torttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Lisäksi koristelemme (muovi)kuusen!
Mielestäni luonnonmukaisessa elämäntyylissä ei ole mitään pahaa. Kotisynnytys on varmasti hieno ja voimauttava kokemus, lempeä keino saattaa lapsi maailmaan. Olisin minäkin kotonani rennompi kuin TAYSin synnytyssalissa. Totta kai perhe ajattelee lapsensa parasta, hehän haluavat luonnonmukaisin keinoin varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän elämän alusta saakka. Kysymys kuitenkin kuuluu, missä menee raja?
Suomen laki ei kiellä kotisynnytystä. Muualla länsimaissa kotisynnytykseen suhtaudutaan paljon Suomea myönteisemmin. Esimerkiksi Hollannissa noin joka kolmas lapsista syntyy kotona, mutta eiköhän sielläkin ole synnytyksissä mukana kokenut lapsenpäästäjä. Suomessa kotisynnytys on ollut pitkään "vaiettu aihe" ammattilaisten keskuudessa ja rankasti kritisoitu asia keskustelupalstoilla.
Kotisynnytys on varmasti turvallisempi, jos mukana on kokenut ammattilainen. Ja jos vauvaa ei ole tutkittu raskausaikana mitenkään neuvolassa, voi synnytys tuoda mukanaan kaikenlaisia yllätyksiä tai jopa komplikaatioita. Entäs, jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin, ja hän tarvitsee välittömästi syntymän jälkeen tehohoitoa? Entäs, jos lapsi jää kiinni, koska äidin lantio on liian kapea? En usko, että synnyttävä äiti voi kaikissa tilanteissa itse tietää, vaistota, milloin täytyykin lähteä sairaalaan. On paljon, paljon riskejä. Kotisynnytykseen ei täysin voi valmistautua vain katsomalla synnytysvideoita Youtubesta tai lukemalla synnytysoppaita, kuten perheen isä oli tehnyt. .
Ajattelen nyt vain ja ainoastaan lapsen parasta tässä asiassa. Kuka suojelee syntyvää lasta ja hänen oikeuksiaan? Entäs, jos lapsi saa synnytyksen yhteydessä esimerkiksi aivovamman, joka olisi voitu rutiinitoimenpiteillä estää ammattilaisen toimesta? Tai vammautuu fyysisesti? Voiko hän aikuisena antaa vanhemmilleen anteeksi, että vammautui vanhempiensa vaihtoehtoisen ajattelun takia? Ja tietenkin kaikista surullisinta minusta oli ajatus siitä, että pieni elämä sammuisi heti syntymän jälkeen, koska kyseessä on parin kokemattoman ihmisen kotisynnytys. Perheen isä perusteli, että lapsi voi menehtyä myös sairaalassa lääkärin tekemän hoitovirheen takia. Totta se on, mutta jos sataa sairaalasynnytystä kohden olisi sata vastaavanlaista kotisynnytystä kuin heillä, saattaisivat riskiluvut kallistua kokemattoman kotisynnytyksen puolelle.
Lähinnä mietityttää, että miten joku uskaltaa ottaa moisia riskejä lapsen kustannuksella. Onko se kaiken arvoista?
En mitenkään halua kritisoida kotisynnytystä sinänsä, vaan lähinnä heidän tapaansa toteuttaa se. Suomessa voi kuitenkin saada yksityisen puolen kätilön kotisynnytykseen, mikä tietenkin maksaa, mutta...
Alun perin perhe ajatteli, etteivät he katkaise lapselta napanuoraa ollenkaan vaan antavat sen tippua pois itsestään. He siis suunnittelivat kantavansa istukkaa astiassa lapsen mukana. Lisäksi he aikovat ilmeisesti kapseloida kuivuneen istukan ja käyttää sitä lääkkeenä. Myös lapselle itselleen.
Rokottamatta jättämisestä nyt on keskusteltu iät ja ajat. Toiset vannovat, että rokotukset ovat turhia ja altistavat vain lapsia. Olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi antibioottikuurit ovat lapselle haitaksi, mutta en silti uskaltaisi olla rokottamatta lastani esimerkiksi poliota vastaan. Sehän voi tulla vaikka jonkun mukana ulkomailta, mistä sitä tietää. Entäs, jos lapsi joutuu polion takia pyörätuoliin? Tai astuu naulaan ja kuolee jäykkäkouristukseen? Vanhemmat aikovat hoitaa lastaan homeopatialla, mutta niistä huolimatta saattaisi huonosti käydä moisissa tilanteissa.
Ja tässä vaiheessa he ovat pöyristyneitä siitä, miksi heistä on tehty lastensuojeluilmoitus.
Ehkä siksi, että ammattilaisetkin ovat hämmentyneitä ja pohtivat sitä, missä menee raja.
Mietin, mihin heidän tarinaansa voisi verrata. On esimerkiksi olemassa vanhempia, jotka haluavat itsenäistää lapsiaan hyvin pienestä asti ja kasvattavat vapaamielisesti. Tähän voi kuulua se, että lapsille annetaan paljon enemmän vastuuta kuin sen ikäinen kykenee kantamaan. On suuri vaara lipsahtaa jonkinasteisen heitteillejätön puolelle puhumattakaan lapsen kokemasta turvattomuuden tunteesta. Silloinkin vanhemmat varmasti ajattelevat vain lapsen etua yrittäessään kasvattaa tätä omien ihanteidensa mukaisesti. Onneksi näihin tilanteisiin on olemassa lastensuojelulaki. Jos vanhemmat eivät pysty näkemään omien periaatteidensa läpi lapsen todellista etua, on jonkun puututtava asiaan.
Tässä tulee hyvin esille ammattieettinen ongelma: kuinka hyväksyä ihmisten erilaiset elämäntavat ja -tyylit, toteuttaa lakia ja suojella lasta sekä vaalia hänen etuaan. Kuka määrittelee tuollaisessa tilanteessa, mikä on lapsen etu, kun ennakkotapauksia on verrattain vähän?
Pistipähän miettimään.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja rai rai. Sitten kevyempiin aiheisiin. Oli nimittäin aivan uskomattoman ihana rairai-ilta lauantaina, kun lähdettiin pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Meidän joukkoahan yhdistää kotiäitiys (jännittävää!), ja ollaan tutustuttu toisiimme raskauden sekä lasten saamisen myötä. Valitettavasti ihan koko porukka ei mukaan päässyt, mutta oli meitä sentään neljä. Viereisissä pöydissä istuneet olisivat ehkä toivoneet, että meitä olisi ollut puolet vähemmän, sen verran kovaäänisiä taidettiin olla. Kerrankin päästiin keskustelemaan ihan rauha pikku tuholaisiltamme!
Oltiin siis ensiksi New Yorkissa (ravintola, ei kaupunki) syömässä. Minulla tosin ehti ruoka jäähtyä, kun piti selittää niin paljon ja antaumuksella, mutta kyllä se kylmänäkin oli vallan maukasta! Sieltä jatkoimme matkaa pubiin, jossa "sai" seurata screenilta jalkapalloa... mutta oli siellä erittäin maukas jälkiruoka tarjolla: friteerattua suklaapatukkaa. Tämä oli siis jälkiruuan jälkiruoka. Ai miten niin muka syöminen on parasta elämässä?
Vaikka vannoin ja vakuutin, että minähän en to-del-la-kaan jaksa lähteä mihinkään yökerhoon, varsinkin kun olen herännyt klo 5.45 vauvauintiin, niin kuinkas sitten kävikään. Totta kai olin intopinkeenä lähdössä valloittamaan Armaksen tanssilattiaa, varsinkin kun pari muuta oli erittäin menossa mukana. Sinne sitten suunnistimme jo ennen puolta yötä, parhaaseen mahdolliseen aikaan tilan haltuun ottamisen kannalta. Koko mestahan oli lähes tyhjä, joten pääsimme joraamaan (noloja) toivebiisejämme coolisti (nolosti). Laulaa lurautimme myös muutamat karaoket ennen ihmismassojen saapumista. Loppuyö menikin tiiviisti tanssilattialla, jossa soitettiin ah, aina niin ihania kasari- ja ysäriklassikoita! Ja vanhan kunnon taksitempun (täysin laillisen sellaisen) ansiosta pääsimme heti ekalla taksilla kotiin ;) Täyden kympin ilta.
Ei tartte taas lähteä hetkeen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Äitee tuli kylään alkuviikoksi. Siinä sai hiukan itse hengähtää, kun Mamma tahtoi tietty hyysätä poikaa koko ajan. Käytiin vähän Radiokirppiksellä kiertelemässä ja tehtiinkin hyviä löytöjä. Äitee vei nimittäin nenäni edestä upeat karvavuoriset kiilakorkonilkkurit! Aivan uudenveroiset, hintaa viisi euroa. Ehkä voin vielä joskus antaa äiteelle anteeksi, varsinkin kun ne olivat kokoa 40 ja meitsin popo on yleensä 37-38 ;)
Äitee ehti nostaa yhden ostoksen kassalle, nainen löi sen kassaan ja sanoi summan. Äitee sitten totesi, että on hänellä muutakin, jolloin nainen näytti erittäin turhautuneelta äiteen "hitauteen".
Mutta voeeeee poijjat, miten hauskaa meillä olikaan äiteen ja Pikkukarhun kanssa! Kävisipä äitee useamminkin kylässä, hän kun pääsee junalla puoleen hintaan...
Lähtiessään tekaisi vielä Maailman Parhaan Piparitaikinan. Siitä tehtyihin pipareihin verrattuna kaikki muut maistuvat ihan tuhnulta, tosin harvoin sitä paljon leivottavaksi jää ;) Tänään juhlimme Itsenäisyyspäivää leipoen torttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Lisäksi koristelemme (muovi)kuusen!
RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! :)
perjantai 30. marraskuuta 2012
Silmät selkään
Luova lapsemme on kehittänyt itselleen liikkumistyylin, jonka tähden hän ei varmaan koskaan tule ryömimään. Mitä suotta ryömimään, kun noinkin pääsee?
Hän kierii. Joka paikkaan.
Tämä kieriminen ei ole mitään sattumalta johonkin suuntaan pyörimistä, vaan selkeästi suunnitelmallista ja tiettyyn paikkaan tähtäävää. Hän kierii, kunnes tulee joku este, kääntyy mahalleen ja siinä akselinsa ympäri jatkaen taas matkaa. Eräänä päivänä olin laskenut Pikkukarhun olohuoneen lattialle. Tyyppi löytyi hetken päästä omasta huoneestaan! Sinne päästääkseen hänen oli tehtävä U:n muotoinen matka. Ei hassumpaa! Jos en olisi omin silmin nähnyt tätä matkustustapaa, väittäisin pojan ryömivän meiltä salaa.
Hän kierii. Joka paikkaan.
Tämä kieriminen ei ole mitään sattumalta johonkin suuntaan pyörimistä, vaan selkeästi suunnitelmallista ja tiettyyn paikkaan tähtäävää. Hän kierii, kunnes tulee joku este, kääntyy mahalleen ja siinä akselinsa ympäri jatkaen taas matkaa. Eräänä päivänä olin laskenut Pikkukarhun olohuoneen lattialle. Tyyppi löytyi hetken päästä omasta huoneestaan! Sinne päästääkseen hänen oli tehtävä U:n muotoinen matka. Ei hassumpaa! Jos en olisi omin silmin nähnyt tätä matkustustapaa, väittäisin pojan ryömivän meiltä salaa.
Omaan huoneeseen nukkumaan siirtäminen on kyllä ollut menestyksekäs ratkaisu! Toissayönä oli nimittäin meidän ensimmäinen ehjä yö! Poika nukkui klo 20-6. Muutamina öinä hän on jotain pientä huudellut yöllä, mutta meidän ei ole tarvinnut edes nousta laittamaan tuttia, kun poika on nukahtanut saman tien. Viime yö oli poikkeuksellinen, kun kävin kahteen otteeseen laittamassa tutin suuhun.
Olemme myös heränneet miellyttävällä tavalla tietäen, että poika on hereillä. Kiinnitin nimittäin soivan nallen pinnasängyn reunaan kiinni. Poika osaa itse vetää sen soimaan ja monena aamuna onkin tehnyt niin herättyään. Eräänä iltana ehti nukkua muutaman tunnin, sitten kuului itkua, jonka jälkeen alkoi nalle soida... ja poika jatkoi uniaan! Voi meidän pientä :')
Ruokailusta sen verran, että löysin Martoilta tosi hyvät perusohjeet vauvojen liha- ja kalasoseiden tekemiseen. Teinkin sitten lihasosetta itse, tosin soveltaen. Siihen tuli jauhelihaa, perunaa, porkkanaa sekä sipulia. Poika söi oikein tyytyväisenä epäilyksistäni huolimatta. Jee! Aion maustaa jatkossakin soseita sipulilla, valkosipulilla, purjolla tai yrteillä, että poika tottuu makuihin. Ainakaan tuosta sipulista ei tullut mitään oireita.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Olen ollut viime aikoina huolissani fyysisestä kunnostani, tai lähinnä sen rapistumisesta. En meinaa jaksaa edes nostaa PK:ta kohta! Ja hän on kuitenkin alle kymppikiloinen. Kävin ennen raskautta kehokoostumusmittauksessa, jonka mukaan minulla oli silloin keskivertonaista enemmän lihasmassaa. Nyt ei ole mitään jäljellä, mikä näkyy myös painossa. En ole painanut näin vähän varmaan viiteen vuoteen. Ja yllättäen se ei tunnukaan niin hyvältä! Olo on kuin kuivan kesän oravalla, solisluut paistavat ikävästi ja persus roikkuu. En ole enää jaksanut käydä edes lenkillä, kun on koko ajan niin vetämätön olo. Olen kyllä syönytkin tosi epäsäännöllisesti ja kaikenlaista paskaa lähes joka päivä, mutta siis syön kuitenkin, en millään tapaa laihduta. Pakko päästä treenaamaaaaaaaaan! Ja saada tuo ruokavalio kuntoon. Enemmän prodee, vähemmän karkkia kiitos!
Tuli ihan kamala olo, kun katsoin viimeisen jakson Supermarjo ja tytöt 2 -sarjasta. Tämä Supermarjo on niin sairas, ja se on surullista, miten hän itse kieltää sen. Reilusti kertoo koko Suomen kansalle, että hän syö vaan suklaata ja treenaa kuitenkin veteraanihiihtoihin sairaalloisen paljon. Ikävän mallin saavat hänen tyttärensäkin. Mutta tietäähän sen: kun ihminen on sairas, ei hän pysty näkemään omia tekojaan ja tekemättä jättämisiään. Syömishäiriö on kamala, kavala liero, jonka lonkerot ulottuvat syvälle ihmiseen. Kuulin vähän aikaa sitten radiosta, että "Thinspiration" -sivustot ja ryhmät ovat yhä suosittuja nuorten tyttöjen ja naisten keskuudessa. Ne olivat jo silloin, kun minä sairastuin. Ryhmissä postaillaan laihojen mallien ja naisten kuvia, vertaillaan parhaita laihdutus- ja syömättömyysvinkkejä tai jopa kerrotaan, miten ja mitä on helpointa oksentaa. Se on äärimmäisen sairasta, mutta äärimmäinen sairaus syömishäiriö onkin. Sitä ei toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.
Syömishäiriöstä paranee keskimäärin seitsemässä vuodessa, jos hyvin käy. Jotkut paranevat hyvässä ajassa, toiset taistelevat kymmeniä vuosia. Osa elää suhteessa syömishäiriön kanssa koko elämänsä.
Viisi prosenttia anoreksiaan sairastuneista menehtyy.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Tunnustan!
Huma_nist oli sitä mieltä, että blogissani on ainesta! Kiitos! Olenkin katkerana katsellut, miten muut tekevät näitä blogeissaan ;)
2. Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille.
Ketähän sitä sitten muistaisi moisella... Sointu, tyttönen tuolta, Jenni Maria, Kepulaisen äiti, Yksis, Maiju, Jälkeläisen tekijä ja Minna ansaitsevat ainakin tunnustuksen! Älköön he koskaan lakatko kirjoittamasta.
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
~ Olen ollut kahviaddikti lapsesta saakka. Muistan eräänkin kerran, kun tulimme päiväkodista (olin eskarissa) ja kiirehdin suoraan kahvinkeittoon. Kun hyppäsin alas keittiöjakkaralta, tippui lasinen pannu lattialle... itkin lohduttomasti!
~ Olen muuttanut pois kotoa 17-vuotiaana ensirakkauteni kanssa yhteiseen kämppään. Kadun sitä nyt, olisi pitänyt pysyä vanhempien helmoissa lukion loppuun saakka! Sitä paitsi asuin niin lähellä vanhempiani, että kävin siellä lähes päivittäin ;)
~ Lapsena halusin sisäoppilaitokseen. Ja silmälasit. Ja hammasraudat. Jep.
~ Kun tulen kotiin, otan heti kaikki korut pois (myös sormukset), pistän tukan kiinni ja vaihdan kotilökärit päälle. Näytän kotona hampuusilta 99% ajasta.
~ Rutinoidun helposti. Syön joka aamu saman aamupalan (kaksi ruisleipää juustolla ja kurkulla, kahvia, jugurttia), hoidan aamutoimet tismalleen samassa järjestyksessä ja ripustan pyykit aina samalla "kaavalla" (kyllä, esimerkiksi vaippapyykin kuivumaan laittamiseen on tietty systeemi). Lapsen myötä ovat rutiinit alkaneet muuttua, enkä enää ahdistu niin helposti, jos joku muuttuu. Olen siis joustavampi!
~ Haaveammattini on kirjailija tai toimittaja, vaikka kirjallinen ilmaisuni onkin aikamoista kuraa.
~ En ole ikinä edes maistanut maksalootaa.
~ Minulla on hahmotushäiriö. Törmäilen jatkuvasti (yleensä olkapää tai lantioluu paukahtaa kipeästi ovenkarmiin), eksyn tutussakin kaupungissa helposti, kun en hahmota ilmansuuntia... ja autolla ajaminen on aika uuvuttavaa. En pysty hahmottamaan kokonaisuutta, nopeuksia tai etäisyyksiä, joten kaupungissa ajaminen on tooooosi ahdistavaa. Olen teiden tukko, tralalalalaaa! Maantieajo on ihan ok, vaikka mun turvavälit muihin autoihin onkin varmaan kilometrin luokkaa.
torstai 22. marraskuuta 2012
Suuria pieniä elämänmuutoksia
Hupsistaheijjaa, kun hujahti taas puoltoista viikkoa ilman bloggaamista! Joka päivä on kyllä käynyt mielessä, että pitäs kirjottaa sitä ja tätä, mutta se kirjoittamaan rauhoittuminen onkin sitten vähän niin ja näin. Ja olen kyllä ihan oikeasti kirjoittanut esseetä niinä hetkinä, kun Pikkukarhu on nukkunut päiväunia.
Miksi en osaa kirjoittaa sitäkään esseetä juostenkusten, kun siihen ei oikeasti tarvitsisi panostaa niin hirveästi? Tiedän, mitä kirjoittaa ja löydän kyllä pääkohdat lähdeteoksista, mutta sitten jumitun hiomaan jotain pientä yksityiskohtaa. Rasittaa. Toisaalta nautin hirrrrveästi tieteellisen tekstin kirjoittamisesta kaikkine lähdeviitteineen. Ihan sairasta.
Minulla on tyhjän kalenterin fobia. Tämä tarkoittaa sitä, että tyhjille päiville on vaikka väkisin keksittävä ohjelmaa, sovittava tapaamisia tai tekemistä. Sitten kuitenkin mietin aina, että voi miten ihanaa olisi viettää päivää pojan kanssa ilman mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Toinen välillä itseä rassaava juttu on erilaisten pikku projektien keksiminen! Saatan keksiä, että varastohäkin tavarat olisi lajiteltava kunnollisiin laatikoihin muovipussien sijaan. Sitten en pysty unohtamaan tätä tärkeää projektia, vaikka ne kamat kyllä lojuvat siellä ketään häiritsemättä. Ne häiritsevät ajatuksen tasolla. Olen myös joutunut myyntikierteeseen Facebookin kirppispalstoilla. Niiden myytyjen tuotteiden roudaaminen keskustaan ja noutojen sopiminen on oikeasti ihan anaalista, mutta silti lisään aina "ihan muutamia vaan" myyntiin. Eihän niistä saa kuin muutaman euron, mutta joku siinä kaupankäynnissä kutkuttaa rahaa enemmän.
Nyt kyllä toimitan nuo loput aikuistenvaatteet Fidalle ja vauvanvaatteet varastoon (LAATIKOSSA!), Taysiin tai Ensi- ja turvakodille. Poika nimittäin tarvitsee huonettaan!
Siirrettiin eilen pinnasänky pojan omaan huoneeseen. Sinne se Iso Poika nukahti. Taisi äidistä ja isästä tuntua paljon kurjemmalta! Oli outoa mennä nukkumaan, kun pinnasängyn tilalla oli vain paljon tyhjää tilaa. Yö meni yllättävän hienosti, poika ei nimittäin syönyt kertaakaan! Taitaa olla ensimmäinen kerta. Heräsi huutamaan tuttia puolenyön aikaan, tutin saatuaan nukahti heti. Puoli kolmelta heräsi myös, mutta rauhoittui itsekseen ilman tuttia. Hiivin ovelle kurkkaamaan, mutta olinkin täysin tarpeeton ;) Aamulla heräsin miehen herätyskelloon, mikä oli tosi outoa. Viime aikoina kun on tottunut heräämään siihen, että joku kiskoo hiuksista tahi työntää kuolaisia sormiaan naamaan. Pikkukarhu kuului juttelevan omassa sängyssään, joten mentiin Miehen kanssa katsomaan. Siellä se tyytyväisenä leikki villapöksyjensä narulla.
Osaa muuten itse avata tarravaipat jo. Voisssssss.... Onneksi yleensä on villapöksyt päällä, joten ei pääse tarroihin käsiksi. Mielessä kummittelee ystävän kauhukertomus pojastaan, tämä kun riisui itse vaipan pinnasängyssä, sotki kakkaa joka puolelle ja taisipa hiukan maistaakin sitä...
Toinen suuri mullistus koko perheen elämässä oli syöttötuolin hankkiminen viime viikolla. Onnistuimme toki kehittämään jo valtavan perheriidan aiheesta. Olisin halunnut Tripp Trappin (käytettynä) ja Mies luuli, että tahdon ostaa sen uutena. Tämän takia mies etsi hurjan paljon huonoja kokemuksia Tripp Trappista, jotta emme vaan hankkisi sellaista. Ärsyynnyin tästä suunnattomasti, koska en missään vaiheessa ollut sitä uutena ostamassa. Yritettiin sitten etsiä Emma Easy -syöttistä suklaanvärisenä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin Ikeaan.
Eikä ollut ollenkaan huonompi sijoitus! Ikean Antilop -syöttis on hinta-laatusuhteeltaan loistava! Lisäosineen (tarjotin ja pehmuste) maksoi vaan ~23€. Pojan on hyvä istua siinä ja se on todella helppo puhdistaa. Lisäksi siitä saa näppärästi irrotettua jalat mahdollista kuljettamista varten. Tarvittaessa sen voi vaikka viedä suihkuun pestäväksi, mutta tähän asti on riittänyt pelkkä pyyhkiminen. Vaikka syöttis vaikuttaa rakenteeltaan tosi kevyeltä ja heppoiselta, niin sen jalat ovat sen verran leveällä, että pysyy tukevasti pystyssä. Tietenkin isomman lapsen kanssa saattaa joutua ostamaan toisenlaisen, mutta nämä ajat kyllä menee tällä.
Syöttötuolin myötä olen tarjonnut jonkin verran sormiruokaa, mutta pääsääntöisesti ollaan menty ihan soseilla. Yritän ryhdistäytyä liha- ja kalaruokien valmistamisessa pojalle, toistaiseksi olen tarjonnut purkista. Halvemmaksi tulisi, jos tekisi itse. Huonoa omatuntoa olen lievittänyt ostamalla Hipp -luomulastenruokaa, tosin se ei ole kotimaista :/ Kun johonkin suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää, vai miten se meni. Sormiruokailuunkin alamme panostaa tässä pikku hiljaa, kunhan nyt tulisi tuo Pikkukarhu kuntoon.
Epäilen nimittäin korvatulehdusta. Varasin ajan Terveystaloon lastenlääkärille täksi päiväksi. Siunattu nettivaraussysteemi <3
Miksi en osaa kirjoittaa sitäkään esseetä juostenkusten, kun siihen ei oikeasti tarvitsisi panostaa niin hirveästi? Tiedän, mitä kirjoittaa ja löydän kyllä pääkohdat lähdeteoksista, mutta sitten jumitun hiomaan jotain pientä yksityiskohtaa. Rasittaa. Toisaalta nautin hirrrrveästi tieteellisen tekstin kirjoittamisesta kaikkine lähdeviitteineen. Ihan sairasta.
Minulla on tyhjän kalenterin fobia. Tämä tarkoittaa sitä, että tyhjille päiville on vaikka väkisin keksittävä ohjelmaa, sovittava tapaamisia tai tekemistä. Sitten kuitenkin mietin aina, että voi miten ihanaa olisi viettää päivää pojan kanssa ilman mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Toinen välillä itseä rassaava juttu on erilaisten pikku projektien keksiminen! Saatan keksiä, että varastohäkin tavarat olisi lajiteltava kunnollisiin laatikoihin muovipussien sijaan. Sitten en pysty unohtamaan tätä tärkeää projektia, vaikka ne kamat kyllä lojuvat siellä ketään häiritsemättä. Ne häiritsevät ajatuksen tasolla. Olen myös joutunut myyntikierteeseen Facebookin kirppispalstoilla. Niiden myytyjen tuotteiden roudaaminen keskustaan ja noutojen sopiminen on oikeasti ihan anaalista, mutta silti lisään aina "ihan muutamia vaan" myyntiin. Eihän niistä saa kuin muutaman euron, mutta joku siinä kaupankäynnissä kutkuttaa rahaa enemmän.
Nyt kyllä toimitan nuo loput aikuistenvaatteet Fidalle ja vauvanvaatteet varastoon (LAATIKOSSA!), Taysiin tai Ensi- ja turvakodille. Poika nimittäin tarvitsee huonettaan!
Siirrettiin eilen pinnasänky pojan omaan huoneeseen. Sinne se Iso Poika nukahti. Taisi äidistä ja isästä tuntua paljon kurjemmalta! Oli outoa mennä nukkumaan, kun pinnasängyn tilalla oli vain paljon tyhjää tilaa. Yö meni yllättävän hienosti, poika ei nimittäin syönyt kertaakaan! Taitaa olla ensimmäinen kerta. Heräsi huutamaan tuttia puolenyön aikaan, tutin saatuaan nukahti heti. Puoli kolmelta heräsi myös, mutta rauhoittui itsekseen ilman tuttia. Hiivin ovelle kurkkaamaan, mutta olinkin täysin tarpeeton ;) Aamulla heräsin miehen herätyskelloon, mikä oli tosi outoa. Viime aikoina kun on tottunut heräämään siihen, että joku kiskoo hiuksista tahi työntää kuolaisia sormiaan naamaan. Pikkukarhu kuului juttelevan omassa sängyssään, joten mentiin Miehen kanssa katsomaan. Siellä se tyytyväisenä leikki villapöksyjensä narulla.
Osaa muuten itse avata tarravaipat jo. Voisssssss.... Onneksi yleensä on villapöksyt päällä, joten ei pääse tarroihin käsiksi. Mielessä kummittelee ystävän kauhukertomus pojastaan, tämä kun riisui itse vaipan pinnasängyssä, sotki kakkaa joka puolelle ja taisipa hiukan maistaakin sitä...
Toinen suuri mullistus koko perheen elämässä oli syöttötuolin hankkiminen viime viikolla. Onnistuimme toki kehittämään jo valtavan perheriidan aiheesta. Olisin halunnut Tripp Trappin (käytettynä) ja Mies luuli, että tahdon ostaa sen uutena. Tämän takia mies etsi hurjan paljon huonoja kokemuksia Tripp Trappista, jotta emme vaan hankkisi sellaista. Ärsyynnyin tästä suunnattomasti, koska en missään vaiheessa ollut sitä uutena ostamassa. Yritettiin sitten etsiä Emma Easy -syöttistä suklaanvärisenä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin Ikeaan.
Eikä ollut ollenkaan huonompi sijoitus! Ikean Antilop -syöttis on hinta-laatusuhteeltaan loistava! Lisäosineen (tarjotin ja pehmuste) maksoi vaan ~23€. Pojan on hyvä istua siinä ja se on todella helppo puhdistaa. Lisäksi siitä saa näppärästi irrotettua jalat mahdollista kuljettamista varten. Tarvittaessa sen voi vaikka viedä suihkuun pestäväksi, mutta tähän asti on riittänyt pelkkä pyyhkiminen. Vaikka syöttis vaikuttaa rakenteeltaan tosi kevyeltä ja heppoiselta, niin sen jalat ovat sen verran leveällä, että pysyy tukevasti pystyssä. Tietenkin isomman lapsen kanssa saattaa joutua ostamaan toisenlaisen, mutta nämä ajat kyllä menee tällä.
Syöttötuolin myötä olen tarjonnut jonkin verran sormiruokaa, mutta pääsääntöisesti ollaan menty ihan soseilla. Yritän ryhdistäytyä liha- ja kalaruokien valmistamisessa pojalle, toistaiseksi olen tarjonnut purkista. Halvemmaksi tulisi, jos tekisi itse. Huonoa omatuntoa olen lievittänyt ostamalla Hipp -luomulastenruokaa, tosin se ei ole kotimaista :/ Kun johonkin suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää, vai miten se meni. Sormiruokailuunkin alamme panostaa tässä pikku hiljaa, kunhan nyt tulisi tuo Pikkukarhu kuntoon.
Epäilen nimittäin korvatulehdusta. Varasin ajan Terveystaloon lastenlääkärille täksi päiväksi. Siunattu nettivaraussysteemi <3
maanantai 12. marraskuuta 2012
6kk neuvola
Tänään oli 6kk neuvola, tosin Pikkukarhu on jo 6kk ja 10 päivää ;) Kerrankin sattui sellaiseen aikaan, että PK ehti nukkua hyvät aamupäiväunet alle ja oli oikein pirtsakalla tuulella.
Syöttötuolissa voi alkaa istuttaa. Motoriikassa sekä tunteiden ilmaisussa herra vaikuttaa olevan hiukan kehityksessä edellä. Tällä kertaa ei edes pituuden mittaaminen saanut itkua aikaan, kuten aikaisemmin. Ei kai se kivaa ole, kun äiti pitää päästä kiinni ja terkkari venyttää...
"Kasvu tasaista. Monipuolisesti syö. Kiinnostunut ympäristöstä. Pyörimällä liikkuu"
"Kasvu tasaista. Monipuolisesti syö. Kiinnostunut ympäristöstä. Pyörimällä liikkuu"
2.5.12 52cm 3420g 32cm
3 vkoa 53,3cm 4020g 35,6cm
5 vkoa 55,3cm 4535g 37cm
6 vkoa 56,6cm 4925g 37,8cm
3kk 62cm 6410g 40cm
4kk 65cm 7200g 41,2cm
5,5kk 67,4cm 8165g 43cm
6,5kk 69cm 8640g 43,8cm
Syöminen tosiaan menee hienosti! Kaurapuuro maistuu sekä aamu- että iltapalaksi ja nyt otettiin liha sekä kala mukaan ruokavalioon. Purkista olen vasta maistattanut, mutta kohta pitää alkaa väsätä itse noita kasvis-lihamössöjä.
3 vkoa 53,3cm 4020g 35,6cm
5 vkoa 55,3cm 4535g 37cm
6 vkoa 56,6cm 4925g 37,8cm
3kk 62cm 6410g 40cm
4kk 65cm 7200g 41,2cm
5,5kk 67,4cm 8165g 43cm
6,5kk 69cm 8640g 43,8cm
Syöminen tosiaan menee hienosti! Kaurapuuro maistuu sekä aamu- että iltapalaksi ja nyt otettiin liha sekä kala mukaan ruokavalioon. Purkista olen vasta maistattanut, mutta kohta pitää alkaa väsätä itse noita kasvis-lihamössöjä.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Hyvää isänpäivää!
Olin suunnitellut, että annan Miehen nukkua näin isänpäivän kunniaksi pitkään ja viedään sitten kahvikupponen kera pienen lahjan sänkyyn, kun hän tahtoopi herätä. No, ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, koska Mies nukkui koko yön sohvalla! Ja aivan omasta tahdostaan...Oli siis nukahtanut siihen telkkaria katsoessa.
Tiedustelin kyllä aamupuuroa pojalle laittaessani tahtooko Mies kahvia, mutta hän toivoi vaan saavansa nukkua. Ei kuitenkaan siirtynyt sänkyyn, vaan rötkötti siinä sohvalla :D Annoin pienen isänpäivälahjapakettimme Pikkukarhun käteen (suuhun) ja ojennettiin näin puketti puolinukuksissa olevalle iskälle. Pikkukarhu oli kahden vaiheilla raivostuako siitä, että häneltä vietiin ihana rapiseva lelu käsistä. Jätti kuitenkin tällä kertaa kilahtamatta.
Sai Mies periaatteessa toisenkin lahjan, kun käytiin eilen elävissä kuvissa ihan kahdestaan. Valittiin klo 20.30 näytös ihan siitä syystä, että ehdittiin hyvin laittaa Pikkukarhu unille ennen lähtöä. Appivanhemmat tulivat meille siksi aikaa. Elokuva, Tie pohjoiseen, oli varsin hyvä. Kotiin palattuamme saimmekin kuulla, ettei Pikkukarhun makkarista ollut kuulunut äännähdystäkään poissaolomme aikana. Yleensä hän herääkin känisemään tuttia vasta puolen yön aikaan. Oli tosi mukavaa päästä ihan kahdestaan liikenteeseen edes hetkeksi!
Pikkukarhun lahja iskälle taisi olla hammas, joka oli puhjennut salakavalasti yön aikana. Kyseessä ei ollutkaan se hammas, joka on kuultanut läpi jo viikon, vaan viereinen! Siinä ei eilen vielä näkynyt mitään, mistähän se yhtäkkiä otti vauhtia noin? Kohta siis puhkeaa se toinenkin, huraa! Alahammaskaveri!
Tänään jäin ihan yksin kotiin jo kahden maissa iltapäivällä, kun Mies lähti Pikkukarhun kanssa vanhemmilleen. Sain luettua suhteellisen tehokkaasti tenttiin, jonka siis jouduin siirtämään perjantailta tiistaille, koska en saanutPikkukarhulta omaa laiskuuttani luettua. Onneksi on nettivarausmahdollisuus! Oli todella outoa olla kotona IHAN YKSIN, mutta sainpahan luettua mitä pitikin (en toki lukenut yhtään ylimääräistä) sekä tehtyä muutamat kotihommelit. Tyytyväisenä kipitin läpi vesisateen anoppilaan syömään isänpäiväpäivällistä (isänpäivällistä). Onneksi pääsin autokyydillä takaisin, ettei tarvinnut vyöryä lailla tynnyrin kotiin.
Tiedustelin kyllä aamupuuroa pojalle laittaessani tahtooko Mies kahvia, mutta hän toivoi vaan saavansa nukkua. Ei kuitenkaan siirtynyt sänkyyn, vaan rötkötti siinä sohvalla :D Annoin pienen isänpäivälahjapakettimme Pikkukarhun käteen (suuhun) ja ojennettiin näin puketti puolinukuksissa olevalle iskälle. Pikkukarhu oli kahden vaiheilla raivostuako siitä, että häneltä vietiin ihana rapiseva lelu käsistä. Jätti kuitenkin tällä kertaa kilahtamatta.
Vanhan lusikan varresta tehty avaimenperä Taito Shopista. Ystävä antoi miehelleen Nintendo Wiin... tasan ei mäne onnenlahjat! ;)
Sai Mies periaatteessa toisenkin lahjan, kun käytiin eilen elävissä kuvissa ihan kahdestaan. Valittiin klo 20.30 näytös ihan siitä syystä, että ehdittiin hyvin laittaa Pikkukarhu unille ennen lähtöä. Appivanhemmat tulivat meille siksi aikaa. Elokuva, Tie pohjoiseen, oli varsin hyvä. Kotiin palattuamme saimmekin kuulla, ettei Pikkukarhun makkarista ollut kuulunut äännähdystäkään poissaolomme aikana. Yleensä hän herääkin känisemään tuttia vasta puolen yön aikaan. Oli tosi mukavaa päästä ihan kahdestaan liikenteeseen edes hetkeksi!
Pikkukarhun lahja iskälle taisi olla hammas, joka oli puhjennut salakavalasti yön aikana. Kyseessä ei ollutkaan se hammas, joka on kuultanut läpi jo viikon, vaan viereinen! Siinä ei eilen vielä näkynyt mitään, mistähän se yhtäkkiä otti vauhtia noin? Kohta siis puhkeaa se toinenkin, huraa! Alahammaskaveri!
Tänään jäin ihan yksin kotiin jo kahden maissa iltapäivällä, kun Mies lähti Pikkukarhun kanssa vanhemmilleen. Sain luettua suhteellisen tehokkaasti tenttiin, jonka siis jouduin siirtämään perjantailta tiistaille, koska en saanut
Tänään sitten askartelinpaskartelin valtavan taideteoksen. Kaikkihan tietävät, kuinka paljon tykkään askartelemisesta... no, ainakin se näyttää ihan lapsen tekemältä! Hyödynsin surutta hääaskarteluista jääneitä sydämiä sun muita...
(Kuva-arvoitus: mitkä tarvikkeet eivät kuulu askarteluun...)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Viime viikolla ystäväni vei minut pahoille teille eli "lenkille" Puotikuuhun . Edes se ei minua pelastanut, että ko. paikassa eivät käy kortit. Sattui nimittäin olemaan paaaaljon käteistä omien Facebookmyyntien takia! Kovasti yritin selitellä, että etsin vaan muutamia bodyja, kun ovat käyneet kovin vähiin. Hyvä yritys!
Iguleen sisäläppävaippa sekä kaksi Ronjan sisäläppävaippaa yhteensä 6€
Vasemmanpuolimmaiset ovat paitoja, loput bodyja.
aaawwwsss!
Terveisin kirppisaddikti (vähävarainen sellainen tällä hetkellä). Valitettavasti tuosta Puotikuusta taitaa tulla uusi lenkkeilykohteeni, sinne kun on sopivat ~4km matkaa. Vaikutti muutenkin erittäin hyvältä kirppikseltä: paljon hyvää, kohtuuhintaista tavaraa, siistit pöydät ja tilaa liikkua.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ahdistukseni kasvaa samassa suhteessa lukemattomien lehtien kanssa! Kun kaikki vapaat lukuhetket menevät tenttikirjan kanssa, niin tässä on sitten työnsarkaa, kun tentti on ohitse. Ehdin kyllä viikonlopun aikana pikalukea MeNaiset, koska niissä ei nykyään tunnu olevan kauheasti lukemista. Onneksi tilaus loppuu ensi kuussa.
Liityin Kestovaippayhdistykseen ja sain tämän vuoden lehdet. Odotan innolla näihin paneutumista!
Pikkukarhu yritti lukea Insinööriä muovin läpi. Suuttui ihan helekutisti, kun otin lehden pois.
Lopuksi on pakko esitellä tämä lounasviritelmäni päivältä, jolloin jääkaappi huusi tyhjyyttään: ruispuikuloita+jauhelihakastiketta+loput juustot paloina+oliiveja+basilikaa. Oli yllättävän hyvää!
torstai 8. marraskuuta 2012
OBS!
"Ennen potalle oppimistaan lapset käyttävät keskimäärin 6000 kertakäyttövaippaa, joiden maatumisajaksi kaatopaikoilla on arvioitu 400 vuotta. Miten vaipparalli syntyi ja mitä vaippavuoren pienentämiseksi voi tehdä?"
tiistai 6. marraskuuta 2012
Tämmöstä täällä taas...
Perjantaina on tentti...
Lukueväät
Ai niin, yksi 8-12 sivun essee sosiaalityön arvoista ja etiikasta pitäisi rykäistä...
Miehen vanha keinuheppa löytyi ullakolta
Apinaovihengarit Sokokselta
MAM Trainer pehmeänokkainen harjoittelunokkamuki sekä Ikean sammakkonokkamuki.
Harjoittelu alkakoon!
lauantai 3. marraskuuta 2012
Ystäviä ja "vapaapäivä"
Usein kuulee lapsellisten eli vauvautuneiden immeisten huokailevan, miten (lapsettomat) ystävät ovat kaikonneet uuden elämäntilanteen myötä. Itse en ole tainnut edes miettiä asiaa aikaisemmin, kunnes sain toissapäivänä rakkaan ystäväni Espoosta kylään. Olemme tutustuneet harjoittelussa vuonna 2008, enkä aikaisemmin olisi voinut kuvitella ystävystyväni niin syvästi vielä näin "aikuisiällä".
Puhuttiin ystävän kanssa tästä ilmiöstä. Hän totesi, että soittaminen minun suuntaani tuntuu nykyään vaikeammalta siksi, että hän pelkää häiritsevänsä jotenkin meidän arkea. Muistan itse saman tunteen, kun läheinen ystäväni sai lapsen. Ja hassua kyllä, minusta on vaikeaa soittaa tälle ystävälleni, koska hän tekee vuorotyötä: mietin aina, mahtaako hän olla töissä... Ei vissiin kumpikaan pysty käsittämään sitä, ettei siihen puhelimeen varmaan vastata, jos on hankala tilanne ;)
Minusta on ihanaa, kun joku soittaa, kutsuu itsensä kahville tai yökylään! Se piristää arkea todella paljon! Kun ystävä on kylässä, ei silloin tarvitse mitenkään stressata tai pingottaa. Meillä on yleensä aina itsepalvelu, tuolla on kahvikupit ja tuossa keitin. Ota maitoa kaapista ja jotain syötävää.
Ystävän mielestä meillä oli mukavaa olla, en kuulemma yhtään pingottanut tai ollut stressaantuneen oloinen, kuten hän aavistuksen verran pelkäsi (aiempien vauvaperheessä yökyläilykokemustensa takia). Torstaina illalla parannettiin maailmaa itse tehdyn pitsan äärellä ja eilen sitten lähdettiin kaupungille pörräämään. Mies sattui olemaan edelleen saikulla, tosin kohtuullisen hyväkuntoisena, joten jätin Pikkukarhun viettämään laatuaikaa isänsä kanssa.
Ja kylläpä se teki hyvää! Olin vain viisi tuntia poissa kotoa ja Pikkukarhun seurasta, mutta pystyin rentoutumaan täysin ystävän seurassa, enkä juossut ympäriinsä hikipäässä, kuten normaalisti. Kävimme tsekkaamassa Radiokirppiksen tarjonnan, josta mukaan lähti söötti pussilakanasetti PK:lle sekä Gina Tricotin paita itselleni. Kyseisen kirpputorin ilmanvaihto ja asiakaspalvelu olivat ennallaan, eli ihan anaalista, mutta kaikenlaista kivaa kyllä löytyi. Lisäksi pääsin taas päivittelemään ihmisten käsitystä kirpparihinnoittelusta, 50kpl isoja legoja olisi maksanut 22€, kun bongasin samaiset legot juuri lelulehdestä hintaan 21€/60kpl.
Löysimme myös ihastuttava, vain puoli vuotta toimineen pikkuisen sisustuskaupan nimeltä Onnenovi Kuninkaankadulta. Olisin halunnut rohmuta kaiken sieltä! Tyydyin hyveellisenä ostamaan joululahjat eräälle läheiselleni, jonka tyylisiä tuotteet olivat sekä synttärituparilahjan ystävälleni. Haikein mielin jätin pöllökynttelikön ja muut ihanuudet odottamaan rahakkaampia aikoja. Joita näillä näkymin ei ole tulossa hetkeen :D Mutta jos joskus haluatte minulle ostaa lahjoja, niin käykää toki tsekkaamassa kyseinen puoti!
Tarkoitus oli mennä syömään Cafe Europaan, mutta siellä olikin sopivasti puolen tunnin jono. Koska olimme hurvitelleet jo pidempään kuin Miehelle lupasin, niin valuimme katua alaspäin Napoliin, joka on sattumoisin Tampereen vanhin Pizzeria! Onneksi mentiinkin sinne, sillä sekä pitsa että suklaakakku kermavaahdolla olivat tajunnanräjäyttäviä jälleen kerran! Päästelin suklaakakkua tuhotessani niin kovaäänisiä mielihyväynähdyksiä, että naapuripöydän vanha pariskunta luuli minun varmaan saavan orgasmeja. Henkisiä sellaisia sainkin! Oli terapeuttista saada syödä ihan rauhassa ja parantaa samalla maailmaa ystävän kanssa.
Kotiin tullessa iskikin sitten kiire, sillä olimme kutsuneet kummit puolisoineen, sedän sekä isovanhemmat kahville Pikkukarhun puolivuotisen kunniaksi, ja vieraiden tuloon oli enää tunti aikaa. Väänsin pikapikaa omenapiirakan ja järjestelin paikkoja samalla, kun lähetin ystävän kotimatkalleen. Loppuilta kului kahvitellessa vieraiden kanssa ja ilta huipentui Pikkukarhun omaan näytökseen: erehdyin jättämään hänet hetkeksi ilman vaippaa leikkialustalle, jolloin poika kiepsahti mahalleen ja parin komean pierun jälkeen väänsi tortun siihen kaikkien nenän eteen. Tämä tietenkin riemastutti vieraita, varsinkin isovanhempia.
Tästä tulee poikaparka kuulemaan vielä...
Vilkasta tämä sosiaalinen elämä, kohta lähdetään Pikkukarhun kanssa ystävän synttäritupareihin! Juhlan kunniaksi kokeilin laittaa tukkaani vanhalla hiusmasiinalla, kun häälahjaksi saamiemme kosmetiikkapurnukoiden (sukulainen on töissä Lumenella...) joukosta löytyi Cutrinin Root Boosteri. Mukavan tuuhean kampauksen sain kyllä aikaan, mutta kuten aina, se on nyt jo muisto vain! Miksi pitää olla niin umpisuora tukka, ärrrrrrr!
Puhuttiin ystävän kanssa tästä ilmiöstä. Hän totesi, että soittaminen minun suuntaani tuntuu nykyään vaikeammalta siksi, että hän pelkää häiritsevänsä jotenkin meidän arkea. Muistan itse saman tunteen, kun läheinen ystäväni sai lapsen. Ja hassua kyllä, minusta on vaikeaa soittaa tälle ystävälleni, koska hän tekee vuorotyötä: mietin aina, mahtaako hän olla töissä... Ei vissiin kumpikaan pysty käsittämään sitä, ettei siihen puhelimeen varmaan vastata, jos on hankala tilanne ;)
Minusta on ihanaa, kun joku soittaa, kutsuu itsensä kahville tai yökylään! Se piristää arkea todella paljon! Kun ystävä on kylässä, ei silloin tarvitse mitenkään stressata tai pingottaa. Meillä on yleensä aina itsepalvelu, tuolla on kahvikupit ja tuossa keitin. Ota maitoa kaapista ja jotain syötävää.
Pikkukarhu sai tuliaisiksi Polarn O. Pyretin ylisöpöt pöksyt!
Ystävän mielestä meillä oli mukavaa olla, en kuulemma yhtään pingottanut tai ollut stressaantuneen oloinen, kuten hän aavistuksen verran pelkäsi (aiempien vauvaperheessä yökyläilykokemustensa takia). Torstaina illalla parannettiin maailmaa itse tehdyn pitsan äärellä ja eilen sitten lähdettiin kaupungille pörräämään. Mies sattui olemaan edelleen saikulla, tosin kohtuullisen hyväkuntoisena, joten jätin Pikkukarhun viettämään laatuaikaa isänsä kanssa.
Ja kylläpä se teki hyvää! Olin vain viisi tuntia poissa kotoa ja Pikkukarhun seurasta, mutta pystyin rentoutumaan täysin ystävän seurassa, enkä juossut ympäriinsä hikipäässä, kuten normaalisti. Kävimme tsekkaamassa Radiokirppiksen tarjonnan, josta mukaan lähti söötti pussilakanasetti PK:lle sekä Gina Tricotin paita itselleni. Kyseisen kirpputorin ilmanvaihto ja asiakaspalvelu olivat ennallaan, eli ihan anaalista, mutta kaikenlaista kivaa kyllä löytyi. Lisäksi pääsin taas päivittelemään ihmisten käsitystä kirpparihinnoittelusta, 50kpl isoja legoja olisi maksanut 22€, kun bongasin samaiset legot juuri lelulehdestä hintaan 21€/60kpl.
Pussilakanasetti
Löysimme myös ihastuttava, vain puoli vuotta toimineen pikkuisen sisustuskaupan nimeltä Onnenovi Kuninkaankadulta. Olisin halunnut rohmuta kaiken sieltä! Tyydyin hyveellisenä ostamaan joululahjat eräälle läheiselleni, jonka tyylisiä tuotteet olivat sekä synttärituparilahjan ystävälleni. Haikein mielin jätin pöllökynttelikön ja muut ihanuudet odottamaan rahakkaampia aikoja. Joita näillä näkymin ei ole tulossa hetkeen :D Mutta jos joskus haluatte minulle ostaa lahjoja, niin käykää toki tsekkaamassa kyseinen puoti!
Kotiin tullessa iskikin sitten kiire, sillä olimme kutsuneet kummit puolisoineen, sedän sekä isovanhemmat kahville Pikkukarhun puolivuotisen kunniaksi, ja vieraiden tuloon oli enää tunti aikaa. Väänsin pikapikaa omenapiirakan ja järjestelin paikkoja samalla, kun lähetin ystävän kotimatkalleen. Loppuilta kului kahvitellessa vieraiden kanssa ja ilta huipentui Pikkukarhun omaan näytökseen: erehdyin jättämään hänet hetkeksi ilman vaippaa leikkialustalle, jolloin poika kiepsahti mahalleen ja parin komean pierun jälkeen väänsi tortun siihen kaikkien nenän eteen. Tämä tietenkin riemastutti vieraita, varsinkin isovanhempia.
Meillä ei ole tassit ja kahvikupit samaa sarjaa, pitäs ehkä joskus panostaa moisiin ;)
Pellille saa piirakan tehtyä nopeasti
Tästä tulee poikaparka kuulemaan vielä...
Vilkasta tämä sosiaalinen elämä, kohta lähdetään Pikkukarhun kanssa ystävän synttäritupareihin! Juhlan kunniaksi kokeilin laittaa tukkaani vanhalla hiusmasiinalla, kun häälahjaksi saamiemme kosmetiikkapurnukoiden (sukulainen on töissä Lumenella...) joukosta löytyi Cutrinin Root Boosteri. Mukavan tuuhean kampauksen sain kyllä aikaan, mutta kuten aina, se on nyt jo muisto vain! Miksi pitää olla niin umpisuora tukka, ärrrrrrr!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Oli hyvät kekkerit, vaikka Pikkukarhu nukahtikin kahvipöydässä syliini :D
Hameen löysin Jyväskylästä kirppikseltä viimeksi siellä käydessäni, päätin nyt ottaa testaukseen. Eka kerta elämässä, kun pidän paitaa hameenkauluksen alla :O :D En ole oikein osannut koskaan... Ja tuo neule on oikeasti tummanvioletti, kummasti vääristää salama!
(p.s oon syöny viimeiset kolme päivää pitsaa, tartteis varmaan Activiaa kohta...)
torstai 1. marraskuuta 2012
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Siivousterapiaa
Eilen aamulla ajattelin pyhittää päivän "pyjamapäiväksi", kotona oleskeluksi ja lölläilyksi. Sehän melkein onnistuikin. Tein kotihommia höyry korvista nousten: pyykkäsin, järjestelin, siivosin, lajittelin ja kuvasin kirppiskamoja sekä hoidin siinä samalla poikaa. Mies makasi sohvalla valittaen, kuten on tehnyt jo puolitoista viikkoa. Se hänelle suotakoon, kun on kerran oikeasti ollut kipeänä.
Minulla on aivan erityinen suhde siivoamiseen. Muistan jo lapsena olleeni erittäin pikkutarkka ja neuroottinen siivoamisen suhteen. Ala-asteiässä pidin huoneeni aivan tiptop -kunnossa koko ajan, jokaisella tavaralla oli oma paikkansa ja asentonsa. Kirjat olivat sotilaallisessa pituusjärjestyksessä ja rivissä. Muistan myös siivonneeni aina nuoremman serkkuni huonetta heillä ollessani, koska minua ahdisti se valtava kaaos, mikä siellä oli. Sellainen ihan normaalia lapsen sotkua, näin jälkikäteen ajateltuna. Serkun äiti taisi joskus jopa muutaman markan maksaa vaivanpalkkioksi!
Siivosinkohan jo lapsena lievittääkseni jotain stressiä, vai oliko se pelkkää pakko-oireilua?
Nykyäänkin siivoaminen tai asunnon siistinä pitäminen on erittäin tärkeää. Ahdistun suunnattomasti levällään lojuvista tavaroista, joten kuljen Miehen (ja pian myös lapsen) perässä asettelemassa tavaroita omille paikoilleen. Keittiö on sellainen paikka, jonka on AINA oltava siisti! Astiat on tässä taloudessa laitettava heti koneeseen, eikä missään tapauksessa pesualtaaseen.
(Tässä kohtaa lukijoiden myötätunto alkaa hiipiä Miehen puolelle...)
Kun joku asia stressaa tai elämä tuntuu jotenkin kaoottiselta, auttaa kaappien järjestely ja mahdollisten turhien tavaroiden kierrätykseen laittaminen hurjasti. Järjestellessäni vaatekasoja tai astiakaappeja järjestelen samalla ajatuksia päässäni. Se on puhdistava kokemus!
Olen usein huomannut, ettäkeskustellessani riidellessäni Miehen kanssa jynssään tiskipöytää, astioita tai vaikka vessan peiliä samalla. Toisaalta se on samanlaista asioiden järjestelyä päässä: kun jynssään samalla paikkoja puhtaaksi, pystyn ajattelemaan mitä sanon, enkä vain huuda mitä mieleen tulee. Toisaalta se on ahdistavasta tilanteesta pakenemista, sillä en pysty katsomaan toista silmiin keskustellessa riidellessä. Tein tätä jo erään kämppiksen kanssa, koska välillä tuntui siltä, että karkaan hänen kurkkuunsa kiinni, jos en keksi käsilleni mitään muuta tekemistä...
Tekemiseen on liian helppoa paeta asioita, joita ei halua tai uskalla kohdata. Tämä pätee muuhunkin kuin siivoamiseen: tunnesyömiseen (tunnustan), pakkoliikuntaan (tunnustan), ryyppäämiseen (en tunn... no tunnustan). Onneksi Minun Juttuni on tuo siivoaminen, eikä alkoholi... ei mene rahaa ja käteen jää jotain positiivista!
Toisaalta henkinen tasapainoni näkyy asunnon siisteydessä myös toisella tavalla: jos pystyn oikeasti relaamaan ja nauttimaan elämästä, en kiinnitä huomiota asunnon siisteyteen niin paljon. Tässä tapauksessa asunnon sotkuisuus saattaa siis merkitä asukkaan hyvinvoipaisuutta. Tätä kyllä tapahtuu erittäin harvoin nykyään, varmaan siksi, että olen kotona niin paljon. Aikoinaan se olikin eri asia, hurjassa nuoruudessa ;)
Kämppiksenä ja asuinkumppanina olen ihan hirveä siisteysnatsi siis. Pyydän anteeksi kaikilta teiltä rakkailta kämppiksiltäni, joita olen aikojen saatossa hitleröinyt. Hyvää olen tarkoittanut ;) Kahden kämppiksen kanssa asuessani laadin siivouslistan, koska homma ei mielestäni pyörinyt muutoin kunnolla. Ongelma oli lähinnä se, että alkuun yhteisten tilojen siivousvuorot kiersivät niin, ettei siivouksen ajankohtaa oltu määritetty. Niinpä eräs sitten veeeeeeenytti hommiensa tekemistä (ja minun pinnaani), kunnes loppujen lopuksi ratkesin siivoamaan itse, kun en kestänyt sitä paskan määrää.
Nyt kaikki ystävät ja tuttavat ajattelevat, ettei meikeläistä uskalla enää kutsua kylään ilman suursiivousta ;) Tämä neuroosini ulottuu nykyään vain omaan kotiini, sillä en todellakaan kylässä ollessani ahdistu toisten sotkuista. Se on niiden muiden henkinen elämä, rempallaan tai loistokunnossa, riippuen mistä katsoo. Tyylinsä kullakin. Jos ihmisellä itsellään on siellä hyvä olla, niin se on kaikista tärkeintä!
(Mitä tapahtuu kun kaaosihminen ja pedantti siivousneurootikko päätyvät saman katon alle? KABUM!)
Olen sitä paitsi kateellinen ihmisille, jotka voivat jättää tylsät kotihommat tekemättä tai kesken ja tehdä jotain mukavaa, nauttia perheestään tai sitten vaan lukea lehteä. Olisihan minullakin paaaaljon enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa päiväunien aikaan, jos en hoitaisi kotihommia. Toisaalta, minkä taakseen jättää...
Lapsen myötä on saanut jo yllättävän paljon siedätyshoitoa. Se jatkuu entistä rajumpana, kun päästään sormiruokailuun sekä liikkumiseen!
Eilen illalla olin siis aivan nääntynyt, mutta tulipahan puhdasta. (Pyyhin jopa lattialistat!)
Minulla on aivan erityinen suhde siivoamiseen. Muistan jo lapsena olleeni erittäin pikkutarkka ja neuroottinen siivoamisen suhteen. Ala-asteiässä pidin huoneeni aivan tiptop -kunnossa koko ajan, jokaisella tavaralla oli oma paikkansa ja asentonsa. Kirjat olivat sotilaallisessa pituusjärjestyksessä ja rivissä. Muistan myös siivonneeni aina nuoremman serkkuni huonetta heillä ollessani, koska minua ahdisti se valtava kaaos, mikä siellä oli. Sellainen ihan normaalia lapsen sotkua, näin jälkikäteen ajateltuna. Serkun äiti taisi joskus jopa muutaman markan maksaa vaivanpalkkioksi!
Siivosinkohan jo lapsena lievittääkseni jotain stressiä, vai oliko se pelkkää pakko-oireilua?
Nykyäänkin siivoaminen tai asunnon siistinä pitäminen on erittäin tärkeää. Ahdistun suunnattomasti levällään lojuvista tavaroista, joten kuljen Miehen (ja pian myös lapsen) perässä asettelemassa tavaroita omille paikoilleen. Keittiö on sellainen paikka, jonka on AINA oltava siisti! Astiat on tässä taloudessa laitettava heti koneeseen, eikä missään tapauksessa pesualtaaseen.
(Tässä kohtaa lukijoiden myötätunto alkaa hiipiä Miehen puolelle...)
Kun joku asia stressaa tai elämä tuntuu jotenkin kaoottiselta, auttaa kaappien järjestely ja mahdollisten turhien tavaroiden kierrätykseen laittaminen hurjasti. Järjestellessäni vaatekasoja tai astiakaappeja järjestelen samalla ajatuksia päässäni. Se on puhdistava kokemus!
Olen usein huomannut, että
Tekemiseen on liian helppoa paeta asioita, joita ei halua tai uskalla kohdata. Tämä pätee muuhunkin kuin siivoamiseen: tunnesyömiseen (tunnustan), pakkoliikuntaan (tunnustan), ryyppäämiseen (en tunn... no tunnustan). Onneksi Minun Juttuni on tuo siivoaminen, eikä alkoholi... ei mene rahaa ja käteen jää jotain positiivista!
Toisaalta henkinen tasapainoni näkyy asunnon siisteydessä myös toisella tavalla: jos pystyn oikeasti relaamaan ja nauttimaan elämästä, en kiinnitä huomiota asunnon siisteyteen niin paljon. Tässä tapauksessa asunnon sotkuisuus saattaa siis merkitä asukkaan hyvinvoipaisuutta. Tätä kyllä tapahtuu erittäin harvoin nykyään, varmaan siksi, että olen kotona niin paljon. Aikoinaan se olikin eri asia, hurjassa nuoruudessa ;)
Kämppiksenä ja asuinkumppanina olen ihan hirveä siisteysnatsi siis. Pyydän anteeksi kaikilta teiltä rakkailta kämppiksiltäni, joita olen aikojen saatossa hitleröinyt. Hyvää olen tarkoittanut ;) Kahden kämppiksen kanssa asuessani laadin siivouslistan, koska homma ei mielestäni pyörinyt muutoin kunnolla. Ongelma oli lähinnä se, että alkuun yhteisten tilojen siivousvuorot kiersivät niin, ettei siivouksen ajankohtaa oltu määritetty. Niinpä eräs sitten veeeeeeenytti hommiensa tekemistä (ja minun pinnaani), kunnes loppujen lopuksi ratkesin siivoamaan itse, kun en kestänyt sitä paskan määrää.
Nyt kaikki ystävät ja tuttavat ajattelevat, ettei meikeläistä uskalla enää kutsua kylään ilman suursiivousta ;) Tämä neuroosini ulottuu nykyään vain omaan kotiini, sillä en todellakaan kylässä ollessani ahdistu toisten sotkuista. Se on niiden muiden henkinen elämä, rempallaan tai loistokunnossa, riippuen mistä katsoo. Tyylinsä kullakin. Jos ihmisellä itsellään on siellä hyvä olla, niin se on kaikista tärkeintä!
(Mitä tapahtuu kun kaaosihminen ja pedantti siivousneurootikko päätyvät saman katon alle? KABUM!)
Olen sitä paitsi kateellinen ihmisille, jotka voivat jättää tylsät kotihommat tekemättä tai kesken ja tehdä jotain mukavaa, nauttia perheestään tai sitten vaan lukea lehteä. Olisihan minullakin paaaaljon enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa päiväunien aikaan, jos en hoitaisi kotihommia. Toisaalta, minkä taakseen jättää...
Lapsen myötä on saanut jo yllättävän paljon siedätyshoitoa. Se jatkuu entistä rajumpana, kun päästään sormiruokailuun sekä liikkumiseen!
Eilen illalla olin siis aivan nääntynyt, mutta tulipahan puhdasta. (Pyyhin jopa lattialistat!)
Mä niin vihaan ja rakastan tätä kapistusta! Dysonin pölypussiton imuri, jonka säiliö on hankala tyhjentää ja joka pitää helevetinmoista mekkalaa! Mutta onhan se aika rouhea kaveri.
p.s oikeasti Mies on mieheksi todella (sisä)siisti, mutta ei silti aina yllä vaatimalleni tasolle. Köh köh.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Tykkää Facebookissa!
Armaat lukijani, nyt voitte tykkäillä blogia myös maailman virallisessa tykkäyspaikassa eli
Tykkäämällä näette enemmän kuvia, pääsette lukemaan pikapostauksia arjen kiireiden keskeltä sekä pääsette tietenkin kommentoimaan entistä helpommin ;)
P.s heräsimme viiden aikaan aamuyöstä siihen, kun Pikkukarhu hakkasi tutilla pinnasänkynsä pinnoja... kunnon vankilameininki!
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
56 päivää ja 1 tunti jouluun!
Ja ei, en laskenut aivan itse, koska vihaan kaikenlaista laskemista lukuun ottamatta lumilaudalla rinteestä alas syöksymistä. Kyllä Googlella löytää vastauksen kaikkiin kysymyksiin, ei tarvitse edes soittaa nollasatasataan!
(Joululaskuri, olisitte kuitenkin halunneet tietää...)
Odotan joulua Hyvin Paljon, kuten joka vuosi. Tämä vuosi on tietenkin poikkeuksellinen, sillä Pikkukarhu tuo joulunviettoon ihan uuden ihastuttavan vivahteensa. Ja ristiriitoja myös, sillä nythän olemme kuumaa kamaa jouluaattovieraslistalla. Näillä näkymin olemme menossa vanhempieni luokse, mihin olen tietenkin erittäin tyytyväinen -.- En ole ikinä vielä viettänyt joulua muualla kuin kotona tai mummin luona. Ja nyt vanhempani siis asuvat entisessä mummilassani, joten.. Alun perin oli puhe, että myös miehen vanhemmat olisivat tulleet sinne joulunviettoon, mutta eivät he ilmeisesti pääsekään. Mies tykkää hirmuisesti olla meikeläisen porukoilla, joten hänellekin joulunvietto "meillä" on ok. Appivanhempien takia harmittaa...
Saas nähdä, aikooko pappa hankkia joulupukin. Pikkusisko tulee kyllä saamaan paskahalvauksen, jos joulupukki tulee... Voi meidän pientä (23-vee) pukkipelkoista!
Jouluun asennoituminen on jo alkanut. Glögiä on juotu, koriste ripustettu ikkunaan ja ensimmäinen pakollinen lahja ostettu (rakkaudella). Marraskuun ensimmäinen alkaa joululaulujen kuuntelu, meillä soivat Rajattomien joululaulut sulassa sovussa Raskasta joulua sekä raskaampaa joulua -levyjen kanssa. Jos Mieheltä kysytään, niin joululauluja voisi kuunnella korkeintaan viikkoa ennen joulua... Voi Miesparkaa!
Joulussa ahdistaa joka ikinen vuosi lahjojen hankkiminen. Ei sillä, rakastan lahjojen antamista, mutta niiden hankkiminen on yhtä tuskaa aina. Vain muutamalle ihmiselle osaan ihan sukkana ostaa tarpeellista, sopivaa ja toivottua, mutta muille se on melkoista pakkopullaa. Kulutushysteria ahdistaa. Olenkin usein antanut antimaterialistisia lahjoja, kuten lahjakortteja hemmotteluun tai leffalippuja. Tänä vuonna raha-asiat ovat sen verran huonolla tolalla, että taidan antaa Bart Simpson -tyyppisiä lahjoja. Bart lahjoitti eräänä jouluna sisarelleen Lisalle laatikollisen röyhtäyksiä ;)
Ai veronpalautuksillakos niitä lahjoja ostellaan? Mihinkähän tuhlaisin sen huiman suuren summan, noin 5 euroa?
Kaikista vuodenajoista rakastan syksyä kaikista eniten, hyvänä kakkosena kirii kevät. Syksyllä illat pimenevät ja ilma on kirpsakka olematta kuitenkaan liian kylmä. Kesällä tunnen itseni aina turvonneeksi hikoilevaksi porsaaksi (koska olen jatkuvan palamisen takia sävyltäni pinkki) ja kerrostaloasunto on yksi Helvetin esikartano. Talvi nyt on persiistä ihan kylmyytensä ja jatkuvan pimeytensä takia. Syksyllä on siis juuri sopiva ilmasto meitsille! Tämä syksy lyheni yllättäen, kun lunta tulikin jo lokakuun puolella. Kun on koko kesän satanut vettä, ei syksyn tulemista muutenkaan oikein huomannut. Oli silti ihanaa, kun perjantain 26.10. oli maa valkoisena lumesta! Onhan tuota lunta yhä, mutta ensi viikolla taas lämpenee. En kyllä kaipaa yhtään vesisadetta, kiitos!
Meidän pitäisi ostaa Pikkukarhulle vauvapulkka, jotta päästäisiin sitten kunnon lumien tultua kruisailemaan! Vai pitäisikö istuttaa hänet lumilaudalle ja vetää sitä perässään...
Muskarista lähdettäessä saa olla tosi tarkkana, että ottaa varmasti oman lapsensa matkaan: suurin osa on pukeutunut äitiyspakkauksen toppahaalariin, hattuun ja makuupussiin! Onneksi Pikkukarhulla on sentään tyylikäs pinkki-kukallinen fleecepussinsa ;)
(Joululaskuri, olisitte kuitenkin halunneet tietää...)
Odotan joulua Hyvin Paljon, kuten joka vuosi. Tämä vuosi on tietenkin poikkeuksellinen, sillä Pikkukarhu tuo joulunviettoon ihan uuden ihastuttavan vivahteensa. Ja ristiriitoja myös, sillä nythän olemme kuumaa kamaa jouluaattovieraslistalla. Näillä näkymin olemme menossa vanhempieni luokse, mihin olen tietenkin erittäin tyytyväinen -.- En ole ikinä vielä viettänyt joulua muualla kuin kotona tai mummin luona. Ja nyt vanhempani siis asuvat entisessä mummilassani, joten.. Alun perin oli puhe, että myös miehen vanhemmat olisivat tulleet sinne joulunviettoon, mutta eivät he ilmeisesti pääsekään. Mies tykkää hirmuisesti olla meikeläisen porukoilla, joten hänellekin joulunvietto "meillä" on ok. Appivanhempien takia harmittaa...
Saas nähdä, aikooko pappa hankkia joulupukin. Pikkusisko tulee kyllä saamaan paskahalvauksen, jos joulupukki tulee... Voi meidän pientä (23-vee) pukkipelkoista!
Jouluun asennoituminen on jo alkanut. Glögiä on juotu, koriste ripustettu ikkunaan ja ensimmäinen pakollinen lahja ostettu (rakkaudella). Marraskuun ensimmäinen alkaa joululaulujen kuuntelu, meillä soivat Rajattomien joululaulut sulassa sovussa Raskasta joulua sekä raskaampaa joulua -levyjen kanssa. Jos Mieheltä kysytään, niin joululauluja voisi kuunnella korkeintaan viikkoa ennen joulua... Voi Miesparkaa!
Joulussa ahdistaa joka ikinen vuosi lahjojen hankkiminen. Ei sillä, rakastan lahjojen antamista, mutta niiden hankkiminen on yhtä tuskaa aina. Vain muutamalle ihmiselle osaan ihan sukkana ostaa tarpeellista, sopivaa ja toivottua, mutta muille se on melkoista pakkopullaa. Kulutushysteria ahdistaa. Olenkin usein antanut antimaterialistisia lahjoja, kuten lahjakortteja hemmotteluun tai leffalippuja. Tänä vuonna raha-asiat ovat sen verran huonolla tolalla, että taidan antaa Bart Simpson -tyyppisiä lahjoja. Bart lahjoitti eräänä jouluna sisarelleen Lisalle laatikollisen röyhtäyksiä ;)
Ai veronpalautuksillakos niitä lahjoja ostellaan? Mihinkähän tuhlaisin sen huiman suuren summan, noin 5 euroa?
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
26.10.12
Meidän pitäisi ostaa Pikkukarhulle vauvapulkka, jotta päästäisiin sitten kunnon lumien tultua kruisailemaan! Vai pitäisikö istuttaa hänet lumilaudalle ja vetää sitä perässään...
Muskarista lähdettäessä saa olla tosi tarkkana, että ottaa varmasti oman lapsensa matkaan: suurin osa on pukeutunut äitiyspakkauksen toppahaalariin, hattuun ja makuupussiin! Onneksi Pikkukarhulla on sentään tyylikäs pinkki-kukallinen fleecepussinsa ;)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pikkukarhu on kohta puolivuotias! Jösses! Hänellä ei tosin ole mitään kiirettä kasvaa Isoksi Pojaksi. Hampaita ei ole vielä näkynyt, vaikka kuolan määrä on valtava ja kaikkea pitää narskutella ikenillä, varsinkin äidin kättä. Lattialla ollessa Pikkukarhu kyllä pyörii akselinsa ympäri ja tavoittelee kovasti kauempana olevia leluja, mutta ei kyllä liiku eteenpäin senttiäkään. Peruuttaa hän kyllä osaa näemmä.
Syömishommasta on tullut varsinaista pelleilyä. Pikkukarhu on ihan viime aikoina alkanut päristellä tai jopa sylkeä ruokaa suustaan! Joskus hän pärskäyttää suuhun tulevaa lusikkaa, toisinaan pitää sosetta hetken suussa ja pärskäyttää vasta sitten. Minulla on nykyisin silmälasien linssit ja tukka aivan soseessa ruokailuhetkien jälkeen. Poika on perin hilpeä pärskäytellessään, ai että miten ihana uusi leikki! Kieltäminen on tietty ihan turhaa vielä tässä kehityksen vaiheessa... Onneksi sentään osa soseista menee vatsaan saakka. Odotan innolla sitä, kun pääsemme sormiruokailun pariin ja hän saa itse maistella kaikkea.
Pikkukarhun ruokailut ovat vakiintuneet melko säännöllisiksi. Aamupalaksi syödään joko hedelmäsosetta tai puuroa hedelmäsoseella, lounaaksi vihannessosetta, välipalaksi hedelmäsosetta, päivälliseksi taas vihannessosetta (eri kuin lounaalla) ja iltapalaksi pelkkää maitoa tai puuroa hedelmäsoseella. Maitoa menee joka aterialla 100-150ml. Lisäksi yöllä Pikkukarhu vaatii maitoa klo 2-3 sekä klo 5.30-6. Olemme pyrkineet nousemaan ylös miehen lähtiessä töihin eli 6.30. Jos loppuyön maitoryyppy on otettu vain hetkeä aiemmin, syö Pikkukarhu varsinaisen aamupalansa hiukan myöhemmin, yleensä siinä 7.30-8.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Joulun jälkeen emme aio jatkaa muskaria tahi vauvauintia. Muskariin olen hieman pettynyt, tosin eihän nyt tuon ikäiselle voi mitään sinfoniaorkesteriharjoituksia pitää. Olen vaan huomannut sen, että laulan ja leikin päivittäin Pikkukarhun kanssa niin paljon, että siitä on turha enää maksaa ylimääräistä ulkoistamalla sitä hommaa. Kun Pikkukarhu on vanhempi, niin sitten voisi katsoa jotain kansalaisopiston muskaria.
Vauvauinnista olemme kyllä nauttineet, mutta meikeläisen iho ei kestä sitä vedessä lotrausta yhtään! Loppukesästä vielä menetteli, mutta ilmojen kylmetessä alkaa taas jokatalvinen ihon korppukuivuus vaivata. Kädet ovat haavaumilla, vaikka rasvaisin niitä useampaan kertaan päivässä. Lisäksi sairastelu ja matkustelu verottavat uintikertoja. On silti ollut mukavaa päästä kokeilemaan moisia juttuja.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hyi minua. En käynyt äänestämässä ja nyt on huono omatunto. Ei vaan sattunut olemaan mitään henkkareita, kun kaikki ovat yhä vanhalla sukunimellä, enkä tosiaan jaksanut mennä polliisisedältä hakemaan sitä väliaikaista henkkaria, vai mikä lie. Hyvittääkseni asiaa katson tässä samalla vaalivalvojaisia.
Kunnes kohta on pakko mennä sänkyyn lukemaan Raamattua. Ihan oikeesti. Aion lukea sen kannesta kanteen!
lauantai 27. lokakuuta 2012
Tirsamaahan käy väsyneen tie
Selasin aikani kuluksi vanhoja postauksia ja oli pakko tulla hehkuttamaan eräästä muutoksesta, joka on tapahtunut sitten lapsen syntymän! Ja tämä muutos on merkinnyt minulle paljon, sillä asia aiheutti aikoinaan todella paljon vääntöä, itkua ja hammasten kiristelyä. Kyse on tietenkin tästä meidän nukkumisjärjestelystä!
Ajattelin oikeasti, että miehelle tulee hätä käteen ja panniikki persuksiin, jos hän joutuu yrittämään unta ilman viihdelaitteistoaan. Mutta mitä ihmettä!? Hää alkaa nykyään nukkua kuin normaalit ihmiset konsanaan! Ja hän ihan oikeasti katselee pinnasängyssä nukkuvaa poikaa rauhoittuakseen ja saadakseen unta. Taisin olla aika kettumainen ämmä silloin vuosi sitten...
Luultavasti hän saa unta muutenkin paremmin lapsen takia... Lapsilla kun on kummallinen taipumus aiheuttaa megalomaanista väsymystä vanhemmilleen. Nyt saa ilmoittautua ne vanhemmat, jotka eivät tällaista ole kokeneet. Jos uskaltaavat.
On ihanaa nukkua täysin pimeässä makkarissa ilman läppärin loimotusta. Sänky tosin saisi olla leveämpi. Aviovuoteen kuuluu olla leveämpi, että pääsee paremmin toista karkuun. Eikös se niin mene?
Ajattelin oikeasti, että miehelle tulee hätä käteen ja panniikki persuksiin, jos hän joutuu yrittämään unta ilman viihdelaitteistoaan. Mutta mitä ihmettä!? Hää alkaa nykyään nukkua kuin normaalit ihmiset konsanaan! Ja hän ihan oikeasti katselee pinnasängyssä nukkuvaa poikaa rauhoittuakseen ja saadakseen unta. Taisin olla aika kettumainen ämmä silloin vuosi sitten...
Luultavasti hän saa unta muutenkin paremmin lapsen takia... Lapsilla kun on kummallinen taipumus aiheuttaa megalomaanista väsymystä vanhemmilleen. Nyt saa ilmoittautua ne vanhemmat, jotka eivät tällaista ole kokeneet. Jos uskaltaavat.
On ihanaa nukkua täysin pimeässä makkarissa ilman läppärin loimotusta. Sänky tosin saisi olla leveämpi. Aviovuoteen kuuluu olla leveämpi, että pääsee paremmin toista karkuun. Eikös se niin mene?
torstai 25. lokakuuta 2012
Sillisalaattia
Toin ison pinon vanhoja kirjoja vanhempien luota :')
Meille tuli Lasten Parhaat Kirjat -kirjakerhosta kirjoja. Tässä yksi suosikeista!
Nyt meikeläinen lukee muun muassa näitä (Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja sekä Hanna-Mari Arosilta: Minä syön itse. Sormiruokailun käsikirja)
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Tämähän on minun työni!
Eilen illalla ajauduimme Miehen kanssa taas keskustelemaan aiheesta, joka saa molempien verenpaineet sekä stressikäyrän nousemaan jyrkästi:
Minä: "Se vanhempainpäiväraha loppuu 5.2."
Mies: "Sun pitää sitten mennä töihin, jos vaikka Sini voisi ottaa Pikkukarhun hoitoon..."
Minä: "No mihin mä menisin?"
Mies: "Alat marraskuussa hakea uutta työtä jo..."
Minä: "MARRASKUU ALKAA ENSI VIIKOLLA! EN TASAN ALA!"
Keskustelu ei johtanut muuhun kuin siihen, että molempia alkoi vituttaa ja ahdistaa. Oma näkemyksenihän on, että a) en halua laittaa niin pientä perhepäivähoitajalle tai tarhaan, b) me pärjättäisiin kyllä Miehen tuloilla plus niillä hiluilla, mitä saisin kodinhoidontukea ja kuntalisää, c) EN HALUA MENNÄ TÖIHIN!
Terveisin työnvieroksuja -86.
En lähinnä jaksaisi vielä ajatella uuden työpaikan etsimistä, uuteen työyhteisöön sopeutumista ja kaikkea sitä muuta. Olisi ihan eri juttu, jos minulla tosiaan olisi työpaikka minne palata, ura jatkettavana. Ja suunnitelmissa on kuitenkin toinen lapsi mielellään pienellä ikäerolla. Mitä järkeä olisi lähteä töihin tässä välissä ja samalla missata esikoisen hienot kasvunhetket? Ei se olisi työnantajaakaan kohtaan kauhean reilua...
Mies on sitä mieltä, että a) me emme pärjää taloudellisesti, jos jään kotiin, b) sitten emme voi asuntosäästää, c) hän on mennyt 10kk:n iässä päiväkotiin ja tykkäsi olla siellä (...), d) jos esim. auto hajoaa, meidän talous kaatuu ja joudutaan asumaan sillan alle pahvilaatikkoon.
Yhtään en liioitellut tahi kärjistänyt.
Tämä on Iso Ongelma, koska töihin lähteminen lapsen ollessa alle yksivuotias sotii kaikkia periaatteitani ja arvojani vastaan, mitä minulla (vielä) on lapsen kasvattamisen suhteen. Olisi täysin eri asia lähteä työelämään vaikkapa ensi syksynä! Puolitoistavuotiaalla ja kymmenkuisella on hurja ero henkisessä ja fyysisessä kehityksessä.
En olisi aiemmin uskonut, miten paljon tykkään kotona olemisesta lapsen kanssa. Päivät ovat täynnä kaikenlaista puuhaa ja tavataan paljon ystäviä. Elämä on jotenkin... tasapainoista. Kerrankin on sellainen työ, jossa en ole aivan totaalistressaantunut ja ahdistunut! Harmi, ettei tästä makseta sen enempää "palkkaa", kun vanhempainpäiväraha loppuu. Kotiäitiyttä ei tosiaankaan arvosteta. Minusta tämä on tärkein työ, mikä minulla on koskaan ollut, kasvattaa lapsestani Kelpo Kansalainen!
Ahistaa ja ketuttaa ja potuttaa ja hatuttaa ja ärsyttä, ettei Mies pysty ymmärtämään sitä henkistä tuskaa, joka aiheutuisi pojan hoitoon laittamisesta.
Aika menee liian nopeasti.
Minä: "Se vanhempainpäiväraha loppuu 5.2."
Mies: "Sun pitää sitten mennä töihin, jos vaikka Sini voisi ottaa Pikkukarhun hoitoon..."
Minä: "No mihin mä menisin?"
Mies: "Alat marraskuussa hakea uutta työtä jo..."
Minä: "MARRASKUU ALKAA ENSI VIIKOLLA! EN TASAN ALA!"
Keskustelu ei johtanut muuhun kuin siihen, että molempia alkoi vituttaa ja ahdistaa. Oma näkemyksenihän on, että a) en halua laittaa niin pientä perhepäivähoitajalle tai tarhaan, b) me pärjättäisiin kyllä Miehen tuloilla plus niillä hiluilla, mitä saisin kodinhoidontukea ja kuntalisää, c) EN HALUA MENNÄ TÖIHIN!
Terveisin työnvieroksuja -86.
En lähinnä jaksaisi vielä ajatella uuden työpaikan etsimistä, uuteen työyhteisöön sopeutumista ja kaikkea sitä muuta. Olisi ihan eri juttu, jos minulla tosiaan olisi työpaikka minne palata, ura jatkettavana. Ja suunnitelmissa on kuitenkin toinen lapsi mielellään pienellä ikäerolla. Mitä järkeä olisi lähteä töihin tässä välissä ja samalla missata esikoisen hienot kasvunhetket? Ei se olisi työnantajaakaan kohtaan kauhean reilua...
Mies on sitä mieltä, että a) me emme pärjää taloudellisesti, jos jään kotiin, b) sitten emme voi asuntosäästää, c) hän on mennyt 10kk:n iässä päiväkotiin ja tykkäsi olla siellä (...), d) jos esim. auto hajoaa, meidän talous kaatuu ja joudutaan asumaan sillan alle pahvilaatikkoon.
Yhtään en liioitellut tahi kärjistänyt.
Tämä on Iso Ongelma, koska töihin lähteminen lapsen ollessa alle yksivuotias sotii kaikkia periaatteitani ja arvojani vastaan, mitä minulla (vielä) on lapsen kasvattamisen suhteen. Olisi täysin eri asia lähteä työelämään vaikkapa ensi syksynä! Puolitoistavuotiaalla ja kymmenkuisella on hurja ero henkisessä ja fyysisessä kehityksessä.
En olisi aiemmin uskonut, miten paljon tykkään kotona olemisesta lapsen kanssa. Päivät ovat täynnä kaikenlaista puuhaa ja tavataan paljon ystäviä. Elämä on jotenkin... tasapainoista. Kerrankin on sellainen työ, jossa en ole aivan totaalistressaantunut ja ahdistunut! Harmi, ettei tästä makseta sen enempää "palkkaa", kun vanhempainpäiväraha loppuu. Kotiäitiyttä ei tosiaankaan arvosteta. Minusta tämä on tärkein työ, mikä minulla on koskaan ollut, kasvattaa lapsestani Kelpo Kansalainen!
Ahistaa ja ketuttaa ja potuttaa ja hatuttaa ja ärsyttä, ettei Mies pysty ymmärtämään sitä henkistä tuskaa, joka aiheutuisi pojan hoitoon laittamisesta.
Aika menee liian nopeasti.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Ei hyvästi vaan näkemiin!
Tädin uurna laskettiin tänään hautaan, mummin ja papan viereen.
Tänään Pikkukarhu jokelsi ensimmäiset tavunsa, tä-tä-tä-tä ja ti-ti-ti-ti.
On jotenkin niin levollinen olo.
Tänään Pikkukarhu jokelsi ensimmäiset tavunsa, tä-tä-tä-tä ja ti-ti-ti-ti.
On jotenkin niin levollinen olo.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Valaistuminen
Kävelin vaunujen kanssa kaatosateessa kotiin kaupoilta tänään, kun koin eräänlaisen valaistumisen. Aloin nimittäin yhtäkkiä miettiä, mitä kaikkea hienoa tässäkin päivässä on, sen sijaan että olisin kiroillut paskaa keliä ja ultimateväsymystä. Mistä lie tullut tällainen ajatusketju, en varsinaisesti ole maailman positiivisin ihminen ainakaan ajatusten tasolla noin yleensä :D
Itse asiassa joskus on käynyt mielessä eräänlaisen kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Illalla voisi kirjoittaa ylös ne asiat, joista on juuri sinä päivänä ollut kiitollinen. Liian usein sitä vajoaa tuijottamaan omaan napaansa ja miettimään, mitä voisi tehdä toisin, jotta asiat olisivat paremmin. Ei näe metsää puilta ja muita hienoja elämänviisauksia.
Olen silti liian laiska kirjoittamaan mitään ylös iltaisin. Toisaalta pelkkä asioiden miettiminen lisää jo tyytyväisyyden tunnetta...
Tänään olen iloinen/kiitollinen muun muassa seuraavista asioista:
- Päiväkoti"urani" takia minulla on täydelliset ulkoilu- ja sadevarusteet. Oli oikeasti kivaa kävellä sateessa, kun on oikeanlainen vaatetus!
- Tilaamani housut tulivat Blingolta
- Kummityttöni ja hänen pikkusiskonsa tulevat meille yökylään, mikä tarkoittaa hauskaa yhdessäoloa, herkuttelua ja hyviä piirrettyjä/animaatioita.
- Yleisesti ottaen se, miten hyvin asiat ovat: terve perhe, kaunis toimiva koti jne.
+ piristi todella paljon, kun näin vanhan mummelin, jonka mustassa sateenvarjossa oli huulipunasuukkojen kuvia ja niiden alla luki "Kiss me!". Ihana!
Muistan aikoinaan sairaalassa ollessani, miten järisyttävältä tuntui päästä lähes kuukauden jälkeen kävelemään alkukesän luontoon. Ihmettelin tuomen tuoksua ja pikkulintuja kuin koko elämänsä tynnyrissä asunut olento. Pystyn vieläkin palauttamaan mieleeni sen vapauden tunteen, ne kaikki tuoksut. Nautin koko aisteillani. Niin pieniä, arkisia asioita. Silloin jo päätin, että alan arvostaa arjen pieniä itsestäänselvyyksiä enemmän.
Mutta eihän sitä sitten aina (koskaan) muista, kun arki muuttuu kiireiseksi pakkopullaksi, päätä särkee ja väsyttää.
Pitäisi muistaa. Pitäisi muistaa pysähtyä miettimään edes pariksi minuutiksi päivässä.
Itse asiassa joskus on käynyt mielessä eräänlaisen kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Illalla voisi kirjoittaa ylös ne asiat, joista on juuri sinä päivänä ollut kiitollinen. Liian usein sitä vajoaa tuijottamaan omaan napaansa ja miettimään, mitä voisi tehdä toisin, jotta asiat olisivat paremmin. Ei näe metsää puilta ja muita hienoja elämänviisauksia.
Olen silti liian laiska kirjoittamaan mitään ylös iltaisin. Toisaalta pelkkä asioiden miettiminen lisää jo tyytyväisyyden tunnetta...
Tänään olen iloinen/kiitollinen muun muassa seuraavista asioista:
- Päiväkoti"urani" takia minulla on täydelliset ulkoilu- ja sadevarusteet. Oli oikeasti kivaa kävellä sateessa, kun on oikeanlainen vaatetus!
- Tilaamani housut tulivat Blingolta
- Kummityttöni ja hänen pikkusiskonsa tulevat meille yökylään, mikä tarkoittaa hauskaa yhdessäoloa, herkuttelua ja hyviä piirrettyjä/animaatioita.
- Yleisesti ottaen se, miten hyvin asiat ovat: terve perhe, kaunis toimiva koti jne.
+ piristi todella paljon, kun näin vanhan mummelin, jonka mustassa sateenvarjossa oli huulipunasuukkojen kuvia ja niiden alla luki "Kiss me!". Ihana!
Muistan aikoinaan sairaalassa ollessani, miten järisyttävältä tuntui päästä lähes kuukauden jälkeen kävelemään alkukesän luontoon. Ihmettelin tuomen tuoksua ja pikkulintuja kuin koko elämänsä tynnyrissä asunut olento. Pystyn vieläkin palauttamaan mieleeni sen vapauden tunteen, ne kaikki tuoksut. Nautin koko aisteillani. Niin pieniä, arkisia asioita. Silloin jo päätin, että alan arvostaa arjen pieniä itsestäänselvyyksiä enemmän.
Mutta eihän sitä sitten aina (koskaan) muista, kun arki muuttuu kiireiseksi pakkopullaksi, päätä särkee ja väsyttää.
Pitäisi muistaa. Pitäisi muistaa pysähtyä miettimään edes pariksi minuutiksi päivässä.
tiistai 16. lokakuuta 2012
5kk neuvola ynnä muuta
Tänään oli vihdoin Pikkukarhun 5kk neuvola, tosin ikäähän jo on 5,5kk. Vedettiin illalla hurjat veikkaukset Miehen ja pojan kummisedän kanssa siitä, paljonko on painoa sekä pituutta tällä kertaa. Kyllä äiti tietää! Painoveikkaukseni meni pieleen vain 30 grammalla! Jatkossa täytyy lyödä vetoa isoista summista...
Tällä kertaa poika ei loukkaantunut sydänjuuriaan myöten rokotusten takia. Pistettäessä alkoi toki huutoitkeä kuuppa punaisena, mutta rauhoittui todella nopeasti. Onneksi tajusin varata tutin lähelle! Mitään oireita ei ole vielä tullut, kuten ei tullut viimeksikään.
Niin, ne mitat:
2.5.12 52cm 3420g 32cm
3 vkoa 53,3cm 4020g 35,6cm
5 vkoa 55,3cm 4535g 37cm
6 vkoa 56,6cm 4925g 37,8cm
3kk 62cm 6410g 40cm
4kk 65cm 7200g 41,2cm
5,5kk 67,4cm 8165g 43cm
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että olen itse ollut viiden kuukauden iässä 6600g ja 62cm. Onneksi oma neuvolakortti on tallessa, vaikka ei niistä terkkarin/lääkärin harakanvarpaista otakaan mitään selvää... Meidän terkkari ei taaskaan paljon kirjoitellut: "valloittava vauva. Asiat kunnossa". Ööö. Pikkukarhu ei ensinnäkään ikinä hymyile neuvolassa, eikä varmasti juttele. Katselee vaan tätiä alta kulmain. Mitäpä sitä hymyilemään sellaiselle, joka tökkää piikkiä reiteen kerran kuussa! Ja ensimmäistä kertaa poika vierasti neuvolan tätiäkin tänään.
Olin tässä vähän aikaa sitten elämäni ensimmäisillä lastenvaatekutsuilla (Blingoa sekä Jonathania). Piti oikein Leppävirralle saakka lähteä, kun oli niin kova esittelijä siellä ;) Lupasin ja vannoin Miehelle, etten osta kuin yhden tietyn hatun pojalle talveksi. No, kuinkas sitten kävikään... rrrrrrakastuin Blingon housuihin! Päätin, että olen ansainnut parit mukavat housut itselleni, kun en ole uusia vaatteita pitkään aikaan hankkinut. Ostin sen hatunkin kyllä. Ja paidan pojalle... MUTTA NE OLI ALENNUKSESSA!
Tällä kertaa poika ei loukkaantunut sydänjuuriaan myöten rokotusten takia. Pistettäessä alkoi toki huutoitkeä kuuppa punaisena, mutta rauhoittui todella nopeasti. Onneksi tajusin varata tutin lähelle! Mitään oireita ei ole vielä tullut, kuten ei tullut viimeksikään.
Niin, ne mitat:
2.5.12 52cm 3420g 32cm
3 vkoa 53,3cm 4020g 35,6cm
5 vkoa 55,3cm 4535g 37cm
6 vkoa 56,6cm 4925g 37,8cm
3kk 62cm 6410g 40cm
4kk 65cm 7200g 41,2cm
5,5kk 67,4cm 8165g 43cm
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että olen itse ollut viiden kuukauden iässä 6600g ja 62cm. Onneksi oma neuvolakortti on tallessa, vaikka ei niistä terkkarin/lääkärin harakanvarpaista otakaan mitään selvää... Meidän terkkari ei taaskaan paljon kirjoitellut: "valloittava vauva. Asiat kunnossa". Ööö. Pikkukarhu ei ensinnäkään ikinä hymyile neuvolassa, eikä varmasti juttele. Katselee vaan tätiä alta kulmain. Mitäpä sitä hymyilemään sellaiselle, joka tökkää piikkiä reiteen kerran kuussa! Ja ensimmäistä kertaa poika vierasti neuvolan tätiäkin tänään.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Olin tässä vähän aikaa sitten elämäni ensimmäisillä lastenvaatekutsuilla (Blingoa sekä Jonathania). Piti oikein Leppävirralle saakka lähteä, kun oli niin kova esittelijä siellä ;) Lupasin ja vannoin Miehelle, etten osta kuin yhden tietyn hatun pojalle talveksi. No, kuinkas sitten kävikään... rrrrrrakastuin Blingon housuihin! Päätin, että olen ansainnut parit mukavat housut itselleni, kun en ole uusia vaatteita pitkään aikaan hankkinut. Ostin sen hatunkin kyllä. Ja paidan pojalle... MUTTA NE OLI ALENNUKSESSA!
Hattu Jonathanilta
Blingo: Max Long Sleeve T Benson
Yogapantsut Blingolta
Pitkälahkeiset yogapantsut Blingolta
Kuvat piti lainata muualta, koska paita ja lyhyet pantsut ovat pesussa ja nuo pitkät vielä tulematta. Nuo molemmat yogahousut ovat aivan uskomattoman mukavat jalassa! Edelliset kotihousuni taisivat tulla tiensä päähän äskettäin. Niissä oli pieni reikä haaroissa, mikä ei näin kotioloissa haitannut... kunnes työnsin kiireessä jalan läpi siitä reiästä. Tuuletus pelaa nyt vähän liiankin hyvin. Perustelen ostoksiani myös sillä, että noilla "kotihousuilla" kehtaa lähteä muuallekin ;) Itse asiassa nuo pitkälahkeiset saattavat näyttää aika kivalta saappaiden kanssa! Voih, saisinpa ne ihanat Spiritin saappaat, mitä kuolasin Sokoksella kuukausi sitten...
Eikä tässä vielä kaikki! Löysin verkkokaupan alesta Brion lämpöpussin käytettäväksi vaunuihin. Kuosina miehekäs pinkki-kukallinen!
Kummisetä ja hänen vaimonsa toivat Pikkukarhulle tuliaisia Turkista ;)
Kun tulee jotain uutta, niin jotain on laitettava sitten etiäppäin. Pojan huoneessa odottaa kasakaupalla taas vaatteita, joita pitäisi pistää myyntiin tai kierrätykseen. Olisi vaan aikaa tehdä se. Hoitopöytäkin laitetaan menemään, tuskin sitä tulee käytettyä mahdollisella numero kakkosellakaan.
Ihan karsee väsymys. On aika kaivaa kynttilät, piikkimatto ja kirkasvalolamppu esille talviteloiltaan!
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Miksi kestovaipat?
Kestovaippojen käyttämistä joutuu perustelemaan yllättävän usein. Varsinkin äitini ikäiset vanhemmat ovat usein ihmeissään, että miksi palata takaisin niihin kamaliin ja hankaliin pestäviin vaippoihin, joita siis minunkin aikanani on käytetty. Nykyään kun on niitä kertakäyttövaippoja, jotka imevät vaikka saavillisen pissaa!
No joo, ehkä sen ajan vaippaviritelmät olivat vähän hanurista, mitä olen kuullut. Harso imuna (kuten siis nykyäänkin), mutta sitten päällä jokin ihme muovi, joka sidottiin ruseteille vyötäröltä. Falskasi kuulemma kiitettävän usein... Periaatehan on ihan sama, mutta onhan nämä nykypäivän kestovermeet onneksi kehittyneet 26 vuodessa hurjasti!
Monet ovat miettineet kestovaippojen käyttöä, mutta eivät sitten ole saaneet miestään innostumaan moiseen. Meillä Mies innostui tosiaan siinä vaiheessa, kun käytiin kestovaippainfossa ja hän kuuli todellisia faktoja mm. rahanmenosta. Lisäksi häntä huolettaa luonnon puolesta. Hyvillä perusteluilla voi jopa vakuuttaa miehen mukaan hommaan!
Ekologisuus: Jos yksi lapsi käyttää koko vaippaikänsä (n. 30kk) aikana noin 5000 kertakäyttövaippaa, syntyy siitä jätettä 1500kg! Jopa puolet lapsiperheen tuottamasta jätteestä saattaa olla pelkkää vaippajätettä. Kun kertakäyttövaippa hajoaa kaatopaikalla hapettomissa oloissa, se muodostaa metaania, joka on toiseksi merkittävin ilmaston lämpenemistä aiheuttava kaasu. Miettikää, kuinka paljon suomalaiset lapset tuottavat vaippajätettä ympäristöön...
Kertakäyttövaippojen valmistaminen kuormittaa luontoa enemmän kuin kestovaippojen valmistus. Eniten kuormitusta aiheuttaa selluloosasta ja raakaöljystä tehtävän imumateriaalin valmistus. Myös vaippojen kuljettaminen verottaa luontoa. Puhumattakaan kaatopaikkakäsittelystä.
Toki vaippojen pesemiseen kuluu sähköä sekä vettä, mutta usein lapsiperheissä pesukone pyörii joka tapauksessa useampaan kertaan viikossa. Vaipat voi pestä muun pyykin joukossa 60 asteessa, kunhan käyttää oikeanlaista pesuainetta. Meillä pestään vaippapyykkiä joka toinen tai joka kolmas päivä. Samassa menee usein sekä vauvanvaatteita että kalsari- ja sukkapyykkiä.
!HUOM! Myös kestovaippojen suhteen kannattaa olla tarkkana, mistä niitä hommaa! Suosi kotimaisia yrittäjiä ja Suomessa valmistettuja vaippoja. Myös materiaalina voi suosia esimerkiksi luomupuuvillaa. Kestovaippoja ja lisäimuja voi myös tehdä itse, esimerkiksi vanhat pyyhkeet ovat mitä mainioimpia imuja! Kierrätystä parraimmillaan. Useimmat mummot ja mammat tarttuvat mielellään puikkoihin ja neulovat villapöksyjä vaippakuoriksi.
Rahanmeno: Jokainen osaa varmasti laskea, paljonko kertakäyttövaippoihin kuluu rahaa. Kertakäyttövaippaa et voi ostaa käytettynä, eikä sillä ole jälleenmyyntiarvoa. Yllättävää kyllä ;) Sen sijaan käytettyjen kestovaippojen markkinat ovat valtavan laajat! Voit ostaa kestovaippasi käytettynä, jopa alle puoleen hintaan alkuperäisestä. Hyvin hoidettuna vaipat säilyvät ja ne voi myydä eteenpäin, kun tarve vaatii. Jos jo esikoiselle hankkii kestovaipat, voi parhaat vaipat säästää seuraavallekin. Itse olen säästänyt kaikki suosikkivaipat. Mikäli seuraava tulokas on erimallinen, voi vaipat myydä myöhemminkin.
Omakotitaloissa asuvat maksavat usein jätemaksua oman roskiksensa tyhjäämisestä. Roskis täyttyy yllättävän nopeasti, jos pieni vaipatettava kuluttaa n. 8-10 vaippaa vuorokaudessa...
Kertakäyttövaippojen raaka-aineet ja TERVEYS: Kuten aiemmin mainitsin, kertakäyttövaippojen valmistukseen käytetään muun muassa selluloosaa sekä raakaöljyä. Lisäksi kertakäyttövaipat sisältävät useimmiten natrium polyakrylaatti -nimistä kemikaalia, joka muuttaa pissan geelimäisiksi helmiksi vaipassa. Tämän kemikaalin on todettu aiheuttavan ihoärsytystä erityisesti limakalvoille joutuessaan. Jos vaipan vaihtoväli pitkittyy, saattaa geeliä tihkua myös iholle vaipan läpi. Viime aikoina on myös noussut keskustelua tämän kemikaalin aiheuttamasta hedelmättömyydestä poikalapsille. Pitkän aikavälin tutkimusta aiheesta ei ole kuitenkaan tehty. Vaipoissa saattaa myös olla jäämiä dioksiinista, jonka on todettu aiheuttavan syöpää, maksavaurioita ja ihoärsytystä. Vaipparoskiksesta lemahtavat metaani-kemikaalihöyryt eivät niin ikään ole terveellisiä vanhemmille tai hoitohenkilökunnallekaan.
Käyttäisitkö sinä alushousuja, jotka sisältävät moisia myrkkyjä?
Hajuttomuus: Tämä on yksi suurimmista syistä ekologisuuden sekä säästämisen ohella, miksi Mies tahtoo käyttää kestovaippoja! Kertakäyttövaippa alkaa jo yhdenkin pissan jälkeen haista kamalalle. Kun roskiksessa on yksikin pissakakkavaippa, on haju aivan karmea. Hienoja vaipparoskiksia on kehitetty, mutta niiden ideana on, että jokainen vaippa kääräistään muovipussiin ennen kuin se menee roskiin. Kuinka epäekologista! Kestovaippapeppu kun ei aina haise edes silloin, kun siellä on kakka :D Joskus joutuu ihan kurkkimalla tsekkaamaan, että tulikohan sinne jotain, kun toinen pänkeää naama punaisena. Pesua odottavat vaipat eivät haise märkänäkään, varsinkin jos ne huuhtaisee ennen "pyykkikoriin" heittämistä.
Mukavuus: Luonnonmateriaalit, kuten bambu, hamppu, puuvilla ja villa tuntuvat hyvältä vauvan ihoa vasten. Nämä hengittävät luonnonmateriaalit ovat varmasti yksi osasyy siihen, miksi vaippaihottumaa näyttäisi olevan harvemmin kestovaippojen käyttäjillä.
Hauskuus: Kertakäyttövaippojen ostamisessa ei ole mitään kivaa. Sen sijaan kestovaippojen ostamiseen, myymiseen ja vaihtamiseen jää helposti koukkuun ;)
Tietenkään kestovaippailu ei ole pelkkää auvoa ja onnea. Kestovaippojen hankkimiseen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa kuin marketin hyllylle kävely ja vaippapaketin valkkaaminen kilojen mukaan. Toisaalta nykyään saa kestovaippojakin esimerkiksi Prismoista, sieltä vaippahyllyltä juuri! ;) Mutta kuten sanoin, kestovaippojen hankkiminen on pääsääntöisesti hauskaa ajanvietettä.
Kestovaippojen kanssa ei pääse mihinkään siitä, että pyykkiä on pestävä. Toisaalta sitä on pestävä muutenkin... välillä jatkuva vaippapyykin peseminen, kuivumaan ripustaminen sekä kaappiin raijaaminen saattaa ottaa kupoliin, mutta toisaalta teen ilomielin sen työn tietäessäni kestovaippojen positiiviset puolet.
Usein ihmisiä ällöttää ajatus kakkaisten vaippojen käsittelystä. Loppujen lopuksi maitokakkojen (liisterikakkojen) huuhtelu harsoista ja vaipoista oli aika iisiä. Maitokakkahan ei pahemmin haise, ja nyt kun on aloitettu kiinteät ruuat, niin sievät kakkanökäreet (joskin paljon enemmän haisevat) putoavat pönttöön ravistamalla. Harvemmin tarvitsee enää huuhdella. Jopa Mies on pystynyt käsittelemään kakkaisia harsoja ja vaippoja, vaikka hän on erittäin herkkis kaikkien eritteiden suhteen ;)
Kestovaippailussa tulee vastaan vaiheita, kun mikään vaippa ei tunnu pelittävän. Pissaa tulee sekä bodyihin että lakanoihin. Moni käy varmasti epätoivon partaalla ja on valmis luovuttamaan ajatuksella "kestot eivät vaan sovi meille". Jos kuitenkin jaksaa etsiä sopivampia malleja, kokeilla uusia imuyhdistelmiä ja kuoria, pääsee varmasti yli katastrofeista. Ei kannata luovuttaa! Itselleni on ollut tärkeää saada vertaistukea ystävältä sekä kestovaipparyhmästä näissä tilanteissa.
Kestovaippailun suhteen täytyy myös olla armollinen itselleen: jo yhdenkin kestovaipan käyttäminen päivässä on plussaa. Toiset osakestoilevat, käyttävät kertakäyttövaippoja esimerkiksi öisin ja matkoilla. Jotkut aloittavat kestovaippailun vasta lapsen ollessa vähän vanhempi. Toisinaan lapsi saattaa olla pari viikkoa kertiksissä, toiset pari kestoissa. Mikään näistä tavoista ja tyyleistä ei ole väärin.
Hyviä kestovaippailusivustoja: Kestovaippainfo, Kestovaippayhdistys, kestovaippailun aakkoset, Kestovaippalaskuri
No joo, ehkä sen ajan vaippaviritelmät olivat vähän hanurista, mitä olen kuullut. Harso imuna (kuten siis nykyäänkin), mutta sitten päällä jokin ihme muovi, joka sidottiin ruseteille vyötäröltä. Falskasi kuulemma kiitettävän usein... Periaatehan on ihan sama, mutta onhan nämä nykypäivän kestovermeet onneksi kehittyneet 26 vuodessa hurjasti!
Monet ovat miettineet kestovaippojen käyttöä, mutta eivät sitten ole saaneet miestään innostumaan moiseen. Meillä Mies innostui tosiaan siinä vaiheessa, kun käytiin kestovaippainfossa ja hän kuuli todellisia faktoja mm. rahanmenosta. Lisäksi häntä huolettaa luonnon puolesta. Hyvillä perusteluilla voi jopa vakuuttaa miehen mukaan hommaan!
MIKSI KESTOVAIPAT?
Kertakäyttövaippojen valmistaminen kuormittaa luontoa enemmän kuin kestovaippojen valmistus. Eniten kuormitusta aiheuttaa selluloosasta ja raakaöljystä tehtävän imumateriaalin valmistus. Myös vaippojen kuljettaminen verottaa luontoa. Puhumattakaan kaatopaikkakäsittelystä.
Toki vaippojen pesemiseen kuluu sähköä sekä vettä, mutta usein lapsiperheissä pesukone pyörii joka tapauksessa useampaan kertaan viikossa. Vaipat voi pestä muun pyykin joukossa 60 asteessa, kunhan käyttää oikeanlaista pesuainetta. Meillä pestään vaippapyykkiä joka toinen tai joka kolmas päivä. Samassa menee usein sekä vauvanvaatteita että kalsari- ja sukkapyykkiä.
!HUOM! Myös kestovaippojen suhteen kannattaa olla tarkkana, mistä niitä hommaa! Suosi kotimaisia yrittäjiä ja Suomessa valmistettuja vaippoja. Myös materiaalina voi suosia esimerkiksi luomupuuvillaa. Kestovaippoja ja lisäimuja voi myös tehdä itse, esimerkiksi vanhat pyyhkeet ovat mitä mainioimpia imuja! Kierrätystä parraimmillaan. Useimmat mummot ja mammat tarttuvat mielellään puikkoihin ja neulovat villapöksyjä vaippakuoriksi.
Rahanmeno: Jokainen osaa varmasti laskea, paljonko kertakäyttövaippoihin kuluu rahaa. Kertakäyttövaippaa et voi ostaa käytettynä, eikä sillä ole jälleenmyyntiarvoa. Yllättävää kyllä ;) Sen sijaan käytettyjen kestovaippojen markkinat ovat valtavan laajat! Voit ostaa kestovaippasi käytettynä, jopa alle puoleen hintaan alkuperäisestä. Hyvin hoidettuna vaipat säilyvät ja ne voi myydä eteenpäin, kun tarve vaatii. Jos jo esikoiselle hankkii kestovaipat, voi parhaat vaipat säästää seuraavallekin. Itse olen säästänyt kaikki suosikkivaipat. Mikäli seuraava tulokas on erimallinen, voi vaipat myydä myöhemminkin.
Omakotitaloissa asuvat maksavat usein jätemaksua oman roskiksensa tyhjäämisestä. Roskis täyttyy yllättävän nopeasti, jos pieni vaipatettava kuluttaa n. 8-10 vaippaa vuorokaudessa...
Kertakäyttövaippojen raaka-aineet ja TERVEYS: Kuten aiemmin mainitsin, kertakäyttövaippojen valmistukseen käytetään muun muassa selluloosaa sekä raakaöljyä. Lisäksi kertakäyttövaipat sisältävät useimmiten natrium polyakrylaatti -nimistä kemikaalia, joka muuttaa pissan geelimäisiksi helmiksi vaipassa. Tämän kemikaalin on todettu aiheuttavan ihoärsytystä erityisesti limakalvoille joutuessaan. Jos vaipan vaihtoväli pitkittyy, saattaa geeliä tihkua myös iholle vaipan läpi. Viime aikoina on myös noussut keskustelua tämän kemikaalin aiheuttamasta hedelmättömyydestä poikalapsille. Pitkän aikavälin tutkimusta aiheesta ei ole kuitenkaan tehty. Vaipoissa saattaa myös olla jäämiä dioksiinista, jonka on todettu aiheuttavan syöpää, maksavaurioita ja ihoärsytystä. Vaipparoskiksesta lemahtavat metaani-kemikaalihöyryt eivät niin ikään ole terveellisiä vanhemmille tai hoitohenkilökunnallekaan.
Käyttäisitkö sinä alushousuja, jotka sisältävät moisia myrkkyjä?
Hajuttomuus: Tämä on yksi suurimmista syistä ekologisuuden sekä säästämisen ohella, miksi Mies tahtoo käyttää kestovaippoja! Kertakäyttövaippa alkaa jo yhdenkin pissan jälkeen haista kamalalle. Kun roskiksessa on yksikin pissakakkavaippa, on haju aivan karmea. Hienoja vaipparoskiksia on kehitetty, mutta niiden ideana on, että jokainen vaippa kääräistään muovipussiin ennen kuin se menee roskiin. Kuinka epäekologista! Kestovaippapeppu kun ei aina haise edes silloin, kun siellä on kakka :D Joskus joutuu ihan kurkkimalla tsekkaamaan, että tulikohan sinne jotain, kun toinen pänkeää naama punaisena. Pesua odottavat vaipat eivät haise märkänäkään, varsinkin jos ne huuhtaisee ennen "pyykkikoriin" heittämistä.
Mukavuus: Luonnonmateriaalit, kuten bambu, hamppu, puuvilla ja villa tuntuvat hyvältä vauvan ihoa vasten. Nämä hengittävät luonnonmateriaalit ovat varmasti yksi osasyy siihen, miksi vaippaihottumaa näyttäisi olevan harvemmin kestovaippojen käyttäjillä.
Hauskuus: Kertakäyttövaippojen ostamisessa ei ole mitään kivaa. Sen sijaan kestovaippojen ostamiseen, myymiseen ja vaihtamiseen jää helposti koukkuun ;)
MITÄ KESTOVAIPPAILU SITTEN VAATII?
Tietenkään kestovaippailu ei ole pelkkää auvoa ja onnea. Kestovaippojen hankkimiseen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa kuin marketin hyllylle kävely ja vaippapaketin valkkaaminen kilojen mukaan. Toisaalta nykyään saa kestovaippojakin esimerkiksi Prismoista, sieltä vaippahyllyltä juuri! ;) Mutta kuten sanoin, kestovaippojen hankkiminen on pääsääntöisesti hauskaa ajanvietettä.
Kestovaippojen kanssa ei pääse mihinkään siitä, että pyykkiä on pestävä. Toisaalta sitä on pestävä muutenkin... välillä jatkuva vaippapyykin peseminen, kuivumaan ripustaminen sekä kaappiin raijaaminen saattaa ottaa kupoliin, mutta toisaalta teen ilomielin sen työn tietäessäni kestovaippojen positiiviset puolet.
Usein ihmisiä ällöttää ajatus kakkaisten vaippojen käsittelystä. Loppujen lopuksi maitokakkojen (liisterikakkojen) huuhtelu harsoista ja vaipoista oli aika iisiä. Maitokakkahan ei pahemmin haise, ja nyt kun on aloitettu kiinteät ruuat, niin sievät kakkanökäreet (joskin paljon enemmän haisevat) putoavat pönttöön ravistamalla. Harvemmin tarvitsee enää huuhdella. Jopa Mies on pystynyt käsittelemään kakkaisia harsoja ja vaippoja, vaikka hän on erittäin herkkis kaikkien eritteiden suhteen ;)
Kestovaippailussa tulee vastaan vaiheita, kun mikään vaippa ei tunnu pelittävän. Pissaa tulee sekä bodyihin että lakanoihin. Moni käy varmasti epätoivon partaalla ja on valmis luovuttamaan ajatuksella "kestot eivät vaan sovi meille". Jos kuitenkin jaksaa etsiä sopivampia malleja, kokeilla uusia imuyhdistelmiä ja kuoria, pääsee varmasti yli katastrofeista. Ei kannata luovuttaa! Itselleni on ollut tärkeää saada vertaistukea ystävältä sekä kestovaipparyhmästä näissä tilanteissa.
Kestovaippailun suhteen täytyy myös olla armollinen itselleen: jo yhdenkin kestovaipan käyttäminen päivässä on plussaa. Toiset osakestoilevat, käyttävät kertakäyttövaippoja esimerkiksi öisin ja matkoilla. Jotkut aloittavat kestovaippailun vasta lapsen ollessa vähän vanhempi. Toisinaan lapsi saattaa olla pari viikkoa kertiksissä, toiset pari kestoissa. Mikään näistä tavoista ja tyyleistä ei ole väärin.
Hyviä kestovaippailusivustoja: Kestovaippainfo, Kestovaippayhdistys, kestovaippailun aakkoset, Kestovaippalaskuri
Tekstin lähteet: http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=135 & http://www.kestovaippayhdistys.fi/fi/kestovaipat/miksi.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)