sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hyvää isänpäivää!

Olin suunnitellut, että annan Miehen nukkua näin isänpäivän kunniaksi pitkään ja viedään sitten kahvikupponen kera pienen lahjan sänkyyn, kun hän tahtoopi herätä. No, ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, koska Mies nukkui koko yön sohvalla! Ja aivan omasta tahdostaan...Oli siis nukahtanut siihen telkkaria katsoessa.

Tiedustelin kyllä aamupuuroa pojalle laittaessani tahtooko Mies kahvia, mutta hän toivoi vaan saavansa nukkua. Ei kuitenkaan siirtynyt sänkyyn, vaan rötkötti siinä sohvalla :D Annoin pienen isänpäivälahjapakettimme Pikkukarhun käteen (suuhun) ja ojennettiin näin puketti puolinukuksissa olevalle iskälle. Pikkukarhu oli kahden vaiheilla raivostuako siitä, että häneltä vietiin ihana rapiseva lelu käsistä. Jätti kuitenkin tällä kertaa kilahtamatta.

Vanhan lusikan varresta tehty avaimenperä Taito Shopista. Ystävä antoi miehelleen Nintendo Wiin... tasan ei mäne onnenlahjat! ;)

Sai Mies periaatteessa toisenkin lahjan, kun käytiin eilen elävissä kuvissa ihan kahdestaan. Valittiin klo 20.30 näytös ihan siitä syystä, että ehdittiin hyvin laittaa Pikkukarhu unille ennen lähtöä. Appivanhemmat tulivat meille siksi aikaa. Elokuva, Tie pohjoiseen, oli varsin hyvä. Kotiin palattuamme saimmekin kuulla, ettei Pikkukarhun makkarista ollut kuulunut äännähdystäkään poissaolomme aikana. Yleensä hän herääkin känisemään tuttia vasta puolen yön aikaan. Oli tosi mukavaa päästä ihan kahdestaan liikenteeseen edes hetkeksi!

Pikkukarhun lahja iskälle taisi olla hammas, joka oli puhjennut salakavalasti yön aikana. Kyseessä ei ollutkaan se hammas, joka on kuultanut läpi jo viikon, vaan viereinen! Siinä ei eilen vielä näkynyt mitään, mistähän se yhtäkkiä otti vauhtia noin? Kohta siis puhkeaa se toinenkin, huraa! Alahammaskaveri!

Tänään jäin ihan yksin kotiin jo kahden maissa iltapäivällä, kun Mies lähti Pikkukarhun kanssa vanhemmilleen. Sain luettua suhteellisen tehokkaasti tenttiin, jonka siis jouduin siirtämään perjantailta tiistaille, koska en saanut Pikkukarhulta omaa laiskuuttani luettua. Onneksi on nettivarausmahdollisuus! Oli todella outoa olla kotona IHAN YKSIN, mutta sainpahan luettua mitä pitikin (en toki lukenut yhtään ylimääräistä) sekä tehtyä muutamat kotihommelit. Tyytyväisenä kipitin läpi vesisateen anoppilaan syömään isänpäiväpäivällistä (isänpäivällistä). Onneksi pääsin autokyydillä takaisin, ettei tarvinnut vyöryä lailla tynnyrin kotiin.


Tänään sitten askartelinpaskartelin valtavan taideteoksen. Kaikkihan tietävät, kuinka paljon tykkään askartelemisesta... no, ainakin se näyttää ihan lapsen tekemältä! Hyödynsin surutta hääaskarteluista jääneitä sydämiä sun muita...
(Kuva-arvoitus: mitkä tarvikkeet eivät kuulu askarteluun...)


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viime viikolla ystäväni vei minut pahoille teille eli "lenkille" Puotikuuhun . Edes se ei minua pelastanut, että ko. paikassa eivät käy kortit. Sattui nimittäin olemaan paaaaljon käteistä omien Facebookmyyntien takia! Kovasti yritin selitellä, että etsin vaan muutamia bodyja, kun ovat käyneet kovin vähiin. Hyvä yritys!


Iguleen sisäläppävaippa sekä kaksi Ronjan sisäläppävaippaa yhteensä 6€

Vasemmanpuolimmaiset ovat paitoja, loput bodyja. 

aaawwwsss!


Terveisin kirppisaddikti (vähävarainen sellainen tällä hetkellä). Valitettavasti tuosta Puotikuusta taitaa tulla uusi lenkkeilykohteeni, sinne kun on sopivat ~4km matkaa. Vaikutti muutenkin erittäin hyvältä kirppikseltä: paljon hyvää, kohtuuhintaista tavaraa, siistit pöydät ja tilaa liikkua.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ahdistukseni kasvaa samassa suhteessa lukemattomien lehtien kanssa! Kun kaikki vapaat lukuhetket menevät tenttikirjan kanssa, niin tässä on sitten työnsarkaa, kun tentti on ohitse. Ehdin kyllä viikonlopun aikana pikalukea MeNaiset, koska niissä ei nykyään tunnu olevan kauheasti lukemista. Onneksi tilaus loppuu ensi kuussa.

Liityin Kestovaippayhdistykseen ja sain tämän vuoden lehdet. Odotan innolla näihin paneutumista!

Pikkukarhu yritti lukea Insinööriä muovin läpi. Suuttui ihan helekutisti, kun otin lehden pois.

Lopuksi on pakko esitellä tämä lounasviritelmäni päivältä, jolloin jääkaappi huusi tyhjyyttään: ruispuikuloita+jauhelihakastiketta+loput juustot paloina+oliiveja+basilikaa. Oli yllättävän hyvää!



6 kommenttia:

  1. Niin sä et vissiin imetä enää? Meillä seuraisi melkoinen show tuosta sun lounaasta: ensin olisi äidillä lieviä ilmavaivoja ja viimeistään illalla poika kipristelisi ja itkeskelisi vatsakipujen vuoksi. Vitsi kun kaipaankin ruisleipää... En tiedä osaanko edes syödä sitten enää ruisleipää, kun imetys loppuu.

    Vitsi kun löysitkin halvalla pulkan kirppikseltä! En ole nähnyt missään. Nettikirppiksellä olisi vaaleanpunainen vitosella, mutta se on vaaleanpunainen. Prismassa uusi maksaa 19,95 e. Turhamaisuus vai edullisuus...

    Ja kylläpä löysit halvalla kestovaippojakin. Itse olen hamstrannut viime aikoina materiaaleja taskuvaippoja varten ja toivon että äitini saa niistä kelvollisia vaippoja aikaiseksi. Olen vähän skeptinen tsi-vaippojen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En imetä, se loppui jo parisen kuukautta sitten. Toi ruisleivättömyys oli kyllä ihan kamalaa, itsekään kun en normaalisti syö mitään muuta leipää :/

      Toi uudempi pulkka oli vaan pari kertaa käytetty. Myyjä pyysi siitä 9€, mutta maksoin muutaman euron lisää kotiinkuljetuksesta. Ei ollut sekään hinnalla pilattu siis!

      Vaaleanpunainen pulkka... hmmm... sopis hyvin meille muiden vaaleanpunaisten/pinkkien juttujen sekaan :D

      Monet TSI-vaipat ovat meillä olleet suosikkivaippoja. Joskus on vaan sattunut kirpparilta löytymään juuri pojalle passeli vaippa ihan muutamalla eurolla :)

      Poista
    2. Mulle on sitten ilmeisesti sattunut vain huonoja tsi-kappaleita kirpparilta. No enpä minä niistä maksanutkaan kuin euron kappale. Niissä muutamassa ostamassani tsi-taskuvaipassa on ollut se sisäkangas sellainen röyhelöinen reiden kohdalta, ettei sitä ole saanut millään pysymään pul:in sisäpuolella ja pissa on tullut sitä kautta vaatteille. Toivottavasti ymmärsit mitä yritin selittää. :) Tosin varmaan siinä vaiheessa mulla on ollut ongelmia pukemisenkin kanssa. Nykyään osaa vähän paremmin asetella vaipan paikoilleen.

      Meillä on syöty lihaa jo 5 kk lähtien. Neuvolassa sanoi että voi alkaa antaa lihaa ja viljaa. Meillä ei kaurapuuro maistu millään. Olen sitten nykyään suosista antanut illalla ennen nukkumaanmenoa peruna-porkkanamuusia äidinmaidolla höystettynä. Kai se ihan sama on mitä sitä syö illalla, että ei ole pakko syödä puuroa jos ei tykkää. Muutaman viikon "pakkosyötin" puuroa joko aamulla tai illalla tai molempina. Nyt on mennyt jo muutama päivä edellisestä puuronsyönnistä. Hetken aikaa se menee ihan hyvin, mutta sitten poika alkaa huitoa päätään mihin sattuu ja kieltäytyy välillä avaamaan suutaan. Välillä sitten taas avaa. Miten valmistat kaurapuuron? Minä olen keittänyt pikapuurosta pienen satsin kattilassa.

      Poista
    3. Meillä on kans muutama vaippa, joista tursuaa se sisäkangas ja falskaavat. Käytän näitä vaippoja toisinaan villahousujen kanssa, ei haittaa vaikka vähän falskaisikin ;)

      Mä olin jo luovuttamassa tuon puuron suhteen, juurikin sillä asenteella, että pakko ei ole syödä jos ei yksinkertaisesti tykkää siitä. Muuuutta sitten se alkoikin maistumaan ihan yhtäkkiä! Tosin vaihdoin niihin aikoihin Rainbown luomukaurahiutaleisiin sekä mikrossa valmistamiseen. Aluksi yritin tehdä toisista hiutaleista ja aina kattilassa. Mikrossa tulee jotenkin paljon pehmeämpää! Teen puuron siis mikrossa, veteen. Lisään sitten tilkan kylmää korviketta sekä muutaman lusikallisen heldelmäsosetta joukkoon.

      Ootko kokeillu muita puuroja? Esim. ohraa? Ostin tänään ohrahiutaleita, täytyy huomenna kokeila :)

      Poista
    4. Se kauan puhuttu mies tässä nyt kirjoittelee sen verran, että Hong Kong tavaraliikkeessä oli vauvanpulkat hintaa 14,95

      Poista
    5. Ostin jotain luomuriisipuurojauhetta, jota poika on hyvällä menestyksellä syönyt. Siitä tulee sellaista paksua maitokastikkeen tapaista puuroa. Kaurapuuroa en ole enää yrittänyt syöttää. Olen tosiaan keittänyt sen aina kattilassa. Olen pyrkinyt välttämään mikron käyttämistä lapsen ruuanvalmistuksessa/lämmittämisessä, vaikka en tiedä onko siinä mitään "pahaa" oikeasti.

      Ostin viime viikonloppuna Prismasta sen turkoosin vauvapulkan uutena. Meillä ei ole Hong Kongia. Siellä oli jotkut asiakasomistajapäivät, eli sain 15 % alennusta ja vielä marraskuussa saa tuplabonuksen. Plus että anoppi maksoi bensarahaa meille 20 e, kun kyydittiin sitä ja sanoi että ostakaa jotain pojalle. Ostin sitten sen pulkan. En oo ehtinyt paljon kirppareilla käymään ja uskon että pulkat menee tosi nopeasti, jos niitä sattuu siellä olemaan.

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!