maanantai 14. tammikuuta 2013

Kuukuppikeittoa ja kauniita suojia

Kuukautiset. Menkat. Monsuunit. Puolukkapäivät. Mensut. Verilettupäivät.

Ah, tuo ihana kuukauden välein toistuva elämys naisen elämänkaaressa. Itse olen säästynyt pahimmalta kuukautisstressiltä, sillä menkkani (silloin kun ne ovat suvainneet saapua) ovat olleet aina aika iisit. Ei suuremmin kipuja tahi hyökyaaltovuotoja. Synnytyksen jälkeen kipuja on ollut vähän enemmän, mutta edes kuparikierukka ei ole lisännyt vuodon määrää tuskallisen suureksi.

En ole kärsinyt menkoista myöskään siksi, että olen aina ollut erittäin tyytyväinen kuukupin käyttäjä. Ostin ensimmäisen kuppini 16-vuotiaana. Itse asiassa minulla on yhä sama kuppi! Nyt, synnyttäneenä pitäisi ostaa uusi (synnyttäneiden eli isompi) kuppi, ja muutenkin olisi aika vaihtaa uuteen.

Kupin voi valita vaikka lempivärin mukaan!


En voisi kuvitellakaan käyttäväni siteitä tahi tamponeja. Kärsin suunnattomasti jälkivuodon aikaan, kun oli pakko käyttää siteitä. HYI YÖK! Ajatus verestä muhimassa housuissa, hajut, bakteerit.... Yh.

Ripaus bling-blingiä? 
Kuva lainattu kuukuppi.fi:n sivuilta, josta kyseistä kuppimallia voi tilata.


Monet ovat kuulleet kuukupista, mutta eivät ole uskaltautuneet sellaista kokeilemaan. Kuukuppiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja vääriä olettamuksia. Ei, kuppi ei voi jäädä sisälle jumiin. Kyllä, kuppiin mahtuu melko paljon tuotosta. Ei, ei sen tyhjentäminen ole ällöttävää. Itse asiassa se on paljon vähemmän ällöttävää kuin veren näkeminen siteessä. Ei, kuppi ei voi yhtäkkiä pudota. Ei, kuppi ei tunnu miltään.

Toki kupin käyttöä pitää hiukan harjoitella aluksi, mutta kun homman oppii, ei kuppi tunnu missään ja olo on erittäin varma ja huoleton. Näiden 10 vuoden aikana kuppi on falskannut pari kertaa, ja silloinkin olen laittanut sen huonosti. Vuotoa tuli hurjat pari tippaa ohitse, suurin osa meni onneksi kuppiin saakka.

Ihanaa, kun ei tule jätettä siteistä tai tamponeista, eikä roskiksesta lehahda kamala lemu. Lisäksi olen säästänyt todella paljon rahaa! Maksoin kupista aikoinaan 30€. Siteissä ja tamponeissa käytetään myös kemikaaleja, joita en välttämättä halua limakalvoilleni...

Haluan markkinoida kaikille kuukuppia, koska se nyt vaan on niin älyttömän mainio keksintö.

Ja mitä tuohon otsikkoon tulee, kuppi tulee desinfioida kerran kierrossa, joko ennen tai jälkeen käytön. Itse keitän kuppia kattilassa kuukautisten jälkeen. Kuukuppikeittoa!

Kaikki kuukupista, sen käytöstä ja mahdollisista ongelmatilanteista löytyy Kuukuppikunnan sivustolta. Suosittelen tutustumaan, te epäilevät Tuomaatkin!

Entäs sitten muut kestotuotteet?

Kestositeitä ja -pikkuhousunsuojia löytyy siinä, missä kestovaippojakin. Sain juuri kokeiluun ihastuttavia kestopikkuhousunsuojia:

Ylimmän rivin imupinta coolmaxia, alarivin trikoota.

Tämä puoli tulee... värkkiä vasten! Kiinnitys neppareilla.

Kun kerran pesee vaippapyykkiä joka toinen päivä, niin siinä sivussa menevät nuokin pesupussissa. Ihanaa, ei enää inhottavia kertsejä, jotka haisevat käyttämättömänäkin ällöttäville! Ensimmäisen kokeilupäivän jälkeen olen erittäin tyytyväinen. Ja ei muuten hävettäisi yhtään, jos tuollainen pikkuhousunsuoja putoaisi kassista julkisella paikalla ;)

Kestositeitä aion varmasti kokeilla, jos joskus vielä joudun jälkivuodosta kärsimään. Kestositeissä on yleensä kosteussulkuna PUL-kangas, jolloin vuoto tosiaan pysyy siteessä. Veritahrat lähtevät sappisaippualla. Toki siteen voi huuhtaista tuoreeltaan kylmässä vedessä, jolloin veri ei ehdi pinttyä kuosiin...

Naisten kestoilutuotteita myy muun muassa Kestovaippakauppa.

14 kommenttia:

  1. Pakko mainita, jotta sattumalta huomaatko jotain yhtäläisyyttä meitsin tekemässä norsu-pipossa ja noissa norsu-siteissä? :D :D Heha sama kangashan se siellä!! :D Repesin muuten ihan totaalisesti!! :D

    VastaaPoista
  2. Kuukupille ei ole käyttöä, kun ei oo vuotojakaan, mutta noi pikkuhousunsuojat on yltiösöpöjä! Mistä noita saa ja kiinnitetäänkö ne ylemmätkin samalla tapaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kyseiset mallit ovat yksityisen ompelemia (ostin ne Facebookin kestovaipparyhmästä), mutta mm. Kestovaippakaupalla on myös ihania kuoseja --> http://www.kestovaippakauppa.com/kestositeet_ja_kuukautiskupit

      Noissa kaikissa on nepparikiinnitys :)

      Poista
  3. Niin ja nyt kun täällä nauru alkaa pikkuhiljaa laantumaan niin pakko vielä kommentoida, että noi ei muuten ois hassumpia. Mutta minua ainakin mietityttää se, että lähteekö ne sitt oikeesti pesussa puhtaaksi. Tai siis varmaankin ne puhdistuu mutta saattaavat melko nopeesti "tummua" kun ei se veri kamalan hyvin kankaasta irtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muulla, niin sappisaippualla ainakin. Luulisin! Kyllähän ne varmaan ajanmyötä jotenkin saattaa ottaa väriä, mut siteissä mä käyttäsin kyllä tummaa kangasta just siks :)

      Poista
    2. Just tota tumman kankaan käyttämistä mietin itsekin, toi valkoinen sisuskangas on ainakin melko arka sille tummumiselle. Ja se sappisaippua on kyll ihme ainetta, kyllä lähtee nimittäin bodyjen kaula-aukot äsäkästi puhtaaks! :)

      Poista
  4. helposti hiivaan sairastuville nuo kestikset on myös varmasti hyviä, ei ärsytä limakalvoja ja "hauduta" kuten kertakäytöt.:) mistä noita saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Esimerkiksi kestovaippakauppa.com myy kestositeitä ja pikkuhousunsuojia --> http://www.kestovaippakauppa.com/kestositeet_ja_kuukautiskupit

      Poista
  5. Se siteiden kanssa räpellys oli jälkivuodon aikaan kuvottavaa. Hyi saakeli.

    Vuosikaudet tamponien kanssa pärjäilleenä olin kauhuissani kun raskauden jälkeen ekat menkat saapuivat (joo, seuraavia saadaan odotella varmaan toiset viisi kuukautta) eikä oikein toiminutkaan enää imetyksen kuivattamien limakalvojen kera. Vieläkin nousee käsistä karvat pystyyn, ei helkkari. Painuin siis apteekkiin ja hommasin kipon. Sektioituna mulle tosin myytiin se synnyttäneiden versio, mitä ihmettelen. Toisaalta, mää vuodan niin saakelisti, että isommalle tankille on käyttöä.

    Onhan tuo alkuun räpeltämistä ja pitäisi vielä hioa antenni iskuun, pähkäillä parhaat taitokset, saati pihalleonkimisniksit. Toivottavasti lähtee pelittämään - haluaisin ihan hirveästi olla tyytyväinen hankintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä, kun jaksaa vaan räpeltää aikansa! :)

      Synnyttäneiden kuppi -isompi kuppi- saa minussa aikaan mielikuvan, että se on suurin piirtein salaattikulhon kokoinen. Ihan hyvin minä ainakin olisin pärjännyt tuolla vanhalla kupilla, mutta se alkoi olla jo aika yököttävän värinen 10 vuoden jälkeen :D

      Poista
  6. Nyt vasta tajusin-huomasin, että sullahan on oiva blogi täällä! Mua on kiehtonut omalla kierolla tavallaan tuo kuukuppi, mutta kun kirjoitit tuosta desinfioimisesta.. Ei kiitos. Mä joutuisin ostaan oman pienen kattilan kuukupille. Ja mieskin varmaan kaikkoaisi pysyvästi pellolle, jos seuraavan kerran kattiloineni kipsuttelisin viikonloppulomalle maatilan rauhaan. Inhottavaa ristiriitaisuutta, niin hyvältä kuulostavasta tuotteesta. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, en mäkään tiennyt, että sulla on (ollut) blogi!

      Kupin kattiladesinfiointiin on myös muita vaihtoehtoja:

      "Silikoniset kupit (paitsi silikoninen Keeper) voidaan desinfioida kiehuvassa vedessä, tai apteekeista saatavalla isopropyylialkoholia sisältävällä desinfioivalla liuoksella (esim. Neo-Amisept).

      Luonnonkumista valmistettua Keeperiä ei saa keittää, mutta sen voi huuhdella etikkavedessä (1 osa omenaviinietikkaa ja 9 osaa vettä). Huuhtelua saa valmistajan mukaan jatkaa enintään kolme minuuttia, eikä kuppia saa jättää etikkaveteen likoamaan. Myös silikonista valmistettu Keeper voidaan valmistajan mukaan desinfioida näin.

      Jos kattilassa keittäminen tuntuu liian vaivalloiselta, kupin voi laittaa kuumuutta kestävään astiaan (esim. kestävä pakasterasia, muki, hillopurkki) ja kaataa seuraksi kiehuvaa vettä. Kansi tai lautanen astian päällä hidastaa veden jäähtymistä. Jäähtyvä vesi on kuitenkin syytä vaihtaa uuteen kertaalleen tai kahdesti, jotta kuppi desinfioituu kunnolla."

      Mä luulen, että miehiä ällöttää paljon enemmän ajatus verisistä siteistä tai tamponeista roskiksessa ;) kupin käytöstä ei jää mitään todisteita ympäristöön. Kannattaa harkita!

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!