Hän kierii. Joka paikkaan.
Tämä kieriminen ei ole mitään sattumalta johonkin suuntaan pyörimistä, vaan selkeästi suunnitelmallista ja tiettyyn paikkaan tähtäävää. Hän kierii, kunnes tulee joku este, kääntyy mahalleen ja siinä akselinsa ympäri jatkaen taas matkaa. Eräänä päivänä olin laskenut Pikkukarhun olohuoneen lattialle. Tyyppi löytyi hetken päästä omasta huoneestaan! Sinne päästääkseen hänen oli tehtävä U:n muotoinen matka. Ei hassumpaa! Jos en olisi omin silmin nähnyt tätä matkustustapaa, väittäisin pojan ryömivän meiltä salaa.
Omaan huoneeseen nukkumaan siirtäminen on kyllä ollut menestyksekäs ratkaisu! Toissayönä oli nimittäin meidän ensimmäinen ehjä yö! Poika nukkui klo 20-6. Muutamina öinä hän on jotain pientä huudellut yöllä, mutta meidän ei ole tarvinnut edes nousta laittamaan tuttia, kun poika on nukahtanut saman tien. Viime yö oli poikkeuksellinen, kun kävin kahteen otteeseen laittamassa tutin suuhun.
Olemme myös heränneet miellyttävällä tavalla tietäen, että poika on hereillä. Kiinnitin nimittäin soivan nallen pinnasängyn reunaan kiinni. Poika osaa itse vetää sen soimaan ja monena aamuna onkin tehnyt niin herättyään. Eräänä iltana ehti nukkua muutaman tunnin, sitten kuului itkua, jonka jälkeen alkoi nalle soida... ja poika jatkoi uniaan! Voi meidän pientä :')
Ruokailusta sen verran, että löysin Martoilta tosi hyvät perusohjeet vauvojen liha- ja kalasoseiden tekemiseen. Teinkin sitten lihasosetta itse, tosin soveltaen. Siihen tuli jauhelihaa, perunaa, porkkanaa sekä sipulia. Poika söi oikein tyytyväisenä epäilyksistäni huolimatta. Jee! Aion maustaa jatkossakin soseita sipulilla, valkosipulilla, purjolla tai yrteillä, että poika tottuu makuihin. Ainakaan tuosta sipulista ei tullut mitään oireita.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Olen ollut viime aikoina huolissani fyysisestä kunnostani, tai lähinnä sen rapistumisesta. En meinaa jaksaa edes nostaa PK:ta kohta! Ja hän on kuitenkin alle kymppikiloinen. Kävin ennen raskautta kehokoostumusmittauksessa, jonka mukaan minulla oli silloin keskivertonaista enemmän lihasmassaa. Nyt ei ole mitään jäljellä, mikä näkyy myös painossa. En ole painanut näin vähän varmaan viiteen vuoteen. Ja yllättäen se ei tunnukaan niin hyvältä! Olo on kuin kuivan kesän oravalla, solisluut paistavat ikävästi ja persus roikkuu. En ole enää jaksanut käydä edes lenkillä, kun on koko ajan niin vetämätön olo. Olen kyllä syönytkin tosi epäsäännöllisesti ja kaikenlaista paskaa lähes joka päivä, mutta siis syön kuitenkin, en millään tapaa laihduta. Pakko päästä treenaamaaaaaaaaan! Ja saada tuo ruokavalio kuntoon. Enemmän prodee, vähemmän karkkia kiitos!
Tuli ihan kamala olo, kun katsoin viimeisen jakson Supermarjo ja tytöt 2 -sarjasta. Tämä Supermarjo on niin sairas, ja se on surullista, miten hän itse kieltää sen. Reilusti kertoo koko Suomen kansalle, että hän syö vaan suklaata ja treenaa kuitenkin veteraanihiihtoihin sairaalloisen paljon. Ikävän mallin saavat hänen tyttärensäkin. Mutta tietäähän sen: kun ihminen on sairas, ei hän pysty näkemään omia tekojaan ja tekemättä jättämisiään. Syömishäiriö on kamala, kavala liero, jonka lonkerot ulottuvat syvälle ihmiseen. Kuulin vähän aikaa sitten radiosta, että "Thinspiration" -sivustot ja ryhmät ovat yhä suosittuja nuorten tyttöjen ja naisten keskuudessa. Ne olivat jo silloin, kun minä sairastuin. Ryhmissä postaillaan laihojen mallien ja naisten kuvia, vertaillaan parhaita laihdutus- ja syömättömyysvinkkejä tai jopa kerrotaan, miten ja mitä on helpointa oksentaa. Se on äärimmäisen sairasta, mutta äärimmäinen sairaus syömishäiriö onkin. Sitä ei toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.
Syömishäiriöstä paranee keskimäärin seitsemässä vuodessa, jos hyvin käy. Jotkut paranevat hyvässä ajassa, toiset taistelevat kymmeniä vuosia. Osa elää suhteessa syömishäiriön kanssa koko elämänsä.
Viisi prosenttia anoreksiaan sairastuneista menehtyy.