Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryömiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryömiminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. tammikuuta 2013

Pikkukarhu 8kk!

Eilen tuli Pikkukarhulle täyteen kahdeksan kuukautta. Vaikka tämä onkin puhkikulunut fraasi, niin toistanpa sen jälleen kerran: miten aika voi mennä näin nopeasti?! Siis oikeasti. Vanhempainvapaa loppuu 2.2. Sitten pitäisi kaiken järjen ja Niinistön mukaan mennä takaisin työelämään. Tässä tapauksessa roudaan ahterini työkkäriin, mutta en tietenkään toivo pääseväni töihin ihan heti. Keikkahommia voisin tehdä, esimerkiksi viikonloppuina ja iltaisin, jos sellaiseen olisi mahdollisuus... Ideoita?

Jokainen päivä on niin uusi ja ihmeellinen. Lapsen riemu on rajaton. Joka aamu, kun menen noutamaan huutelevaa Pikkukarhua pinniksestä, saan hurmaavan hymyn. Se, että joudun välillä taistelemaan pukemis- ja syömishommissa, unohtuu nopeasti, kun PK nauraa höröttää ja tulee nykimään lahkeesta.

Pikkukarhu taitaa olla kehitykseltään normitahdissa. Olen hieman huolestuneena seurannut, miten osa toukokuisista on noussut seisomaan tukea vasten, osa lähtenyt jo kävelemään tukia pitkin! Mikähän siinä on, että sitä on niin kärsimätön toisen kehityksen suhteen? Kun kuitenkin tiedän, ettei ole helppoa niilläkään, kenen lapset nousevat pystyyn hyvin aikaisin. Järkeä kun ei ole päässä vielä tarpeeksi, ja siinä sitten kopsahtelee kuupat lattiaan tuon tuosta. Nyt vielä pääsee pienillä sydämentykytyksillä, kun PK pysyttelee turvallisesti lattianrajassa. Vaan taitaapa se olla useammalla esikoisen vanhemmalla, tuo huoli oman lapsensa kehityksestä ja siitä, onko se ja tämä ja tuo normaalia. Mahtaa olla outoa sitten toisen lapsen (jos sellainen joskus tulee) kanssa, kun tietää jo paljon enemmän ja on kokemusta asioista.

Ryömimisen Pikkukarhu tosiaan hiffasi tuossa 10.12, hiukan yli seitsemän kuukauden iässä. Yhtenä aamuna hän pyrähti pallon perään ryömien, ei kierien. Tyyli on pysynyt samana siitä lähtien, vauhti vaan lisääntyy päivä päivältä! Pyllyä hän on alkanut nostella ilmaan myös, mutta konttausasentoon ei ole itse vielä kertaakaan noussut. PK myös istuu hienosti ilman tukea, mutta ei ole itse tehnyt elettäkään istumaannousun suhteen. 

****************************************************************

Ostettiin Baby Björnin tuolipotta. Alun perin ei ollut tarkoitus vielä aloittaa pottatreenejä, mutta parin tuloksellisen kokeilun jälkeen päätettiin käyttää Pikkukarhua potalla aina syömisen ja unien jälkeen. Yleensä saadaan saaliiksi hyvät tuotokset. Suurin osa kakoista tulee jo pottaan, mikä helpottaa vaippahuoltoa suunnattomasti. Emme tietenkään odota, että Pikkukarhu kykenisi kuivaksi vielä pitkään aikaan. Tämä on meille helpompi versio vauvojen vessaviestinnästä, koska mulla ei kestä selkä pöntön/lavuaarin päällä kannattelemiseen.

******************************************************************

Pikkukarhu on varsin nopealiikkeinen nykyisin. Vessanovi pitää sulkea ehdottomasti, muuten hän menee roikkumaan käsisuihkun letkuun tai työntää kätensä pottaan (joka on onneksi yleensä tyhjä). Hän on myös kartoittanut jo jokaisen pistorasiamme ja sähköjohtojen paikat. Näyttää myös ymmärtävän kiellot, mutta totteleeko? No, ehkä joskus. Tässä eräänä päivänä kieltäessäni sain vastaukseksi virnistyksen ja hirveän räkätyksen. Että sellainen auktoriteetti meikeläisellä!

Ja vilkutus! PK on selkeästi valikoiva ihmisten suhteen, sillä hän vilkuttaa heipat vain tietyille henkilöille, kuten sedälleen ja minulle. Setä onkin PK:n yksi suosikkityypeistä! 

Seuraava neuvola on 17.1., ja odotan jännityksellä painon sekä pituuden kehitystä. PK:n posket ovat pyöristyneet hurjasti, joten on varmasti syödäkseen saanut. Ja kyllä hän syökin hyvin, välillä puuroannokset ovat valtavia! Osa M-koon vaipoista on yhä käytössä, mutta ne menevät kiinni niukin naukin. Vaatteissa olen joutunut laittamaan pois osan 74cm bodyista, mutta sen kokoiset housut menevät vielä pitkään luultavasti. Mitä nyt osa kiristää vyötäröltä...

Ja hei, olen keksinyt uuden ahdistuksen aiheen: välikausihaalarit! Nyt alennusmyyntien ollessa kuumimmillaan olen yrittänyt etsiä jotain kevääksi. Loputon suo. Vähän niin kuin vaunujen kanssa. 

perjantai 30. marraskuuta 2012

Silmät selkään

Luova lapsemme on kehittänyt itselleen liikkumistyylin, jonka tähden hän ei varmaan koskaan tule ryömimään. Mitä suotta ryömimään, kun noinkin pääsee?

Hän kierii. Joka paikkaan.

Tämä kieriminen ei ole mitään sattumalta johonkin suuntaan pyörimistä, vaan selkeästi suunnitelmallista ja tiettyyn paikkaan tähtäävää. Hän kierii, kunnes tulee joku este, kääntyy mahalleen ja siinä akselinsa ympäri jatkaen taas matkaa. Eräänä päivänä olin laskenut Pikkukarhun olohuoneen lattialle. Tyyppi löytyi hetken päästä omasta huoneestaan! Sinne päästääkseen hänen oli tehtävä U:n muotoinen matka. Ei hassumpaa! Jos en olisi omin silmin nähnyt tätä matkustustapaa, väittäisin pojan ryömivän meiltä salaa.

Omaan huoneeseen nukkumaan siirtäminen on kyllä ollut menestyksekäs ratkaisu! Toissayönä oli nimittäin meidän ensimmäinen ehjä yö! Poika nukkui klo 20-6. Muutamina öinä hän on jotain pientä huudellut yöllä, mutta meidän ei ole tarvinnut edes nousta laittamaan tuttia, kun poika on nukahtanut saman tien. Viime yö oli poikkeuksellinen, kun kävin kahteen otteeseen laittamassa tutin suuhun.

Olemme myös heränneet miellyttävällä tavalla tietäen, että poika on hereillä. Kiinnitin nimittäin soivan nallen pinnasängyn reunaan kiinni. Poika osaa itse vetää sen soimaan ja monena aamuna onkin tehnyt niin herättyään. Eräänä iltana ehti nukkua muutaman tunnin, sitten kuului itkua, jonka jälkeen alkoi nalle soida... ja poika jatkoi uniaan! Voi meidän pientä :')

Ruokailusta sen verran, että löysin Martoilta tosi hyvät perusohjeet vauvojen liha- ja kalasoseiden tekemiseen. Teinkin sitten lihasosetta itse, tosin soveltaen. Siihen tuli jauhelihaa, perunaa, porkkanaa sekä sipulia. Poika söi oikein tyytyväisenä epäilyksistäni huolimatta. Jee! Aion maustaa jatkossakin soseita sipulilla, valkosipulilla, purjolla tai yrteillä, että poika tottuu makuihin. Ainakaan tuosta sipulista ei tullut mitään oireita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Olen ollut viime aikoina huolissani fyysisestä kunnostani, tai lähinnä sen rapistumisesta. En meinaa jaksaa edes nostaa PK:ta kohta! Ja hän on kuitenkin alle kymppikiloinen. Kävin ennen raskautta kehokoostumusmittauksessa, jonka mukaan minulla oli silloin keskivertonaista enemmän lihasmassaa. Nyt ei ole mitään jäljellä, mikä näkyy myös painossa. En ole painanut näin vähän varmaan viiteen vuoteen. Ja yllättäen se ei tunnukaan niin hyvältä! Olo on kuin kuivan kesän oravalla, solisluut paistavat ikävästi ja persus roikkuu. En ole enää jaksanut käydä edes lenkillä, kun on koko ajan niin vetämätön olo. Olen kyllä syönytkin tosi epäsäännöllisesti ja kaikenlaista paskaa lähes joka päivä, mutta siis syön kuitenkin, en millään tapaa laihduta. Pakko päästä treenaamaaaaaaaaan! Ja saada tuo ruokavalio kuntoon. Enemmän prodee, vähemmän karkkia kiitos!

Tuli ihan kamala olo, kun katsoin viimeisen jakson Supermarjo ja tytöt 2 -sarjasta. Tämä Supermarjo on niin sairas, ja se on surullista, miten hän itse kieltää sen. Reilusti kertoo koko Suomen kansalle, että hän syö vaan suklaata ja treenaa kuitenkin veteraanihiihtoihin sairaalloisen paljon. Ikävän mallin saavat hänen tyttärensäkin. Mutta tietäähän sen: kun ihminen on sairas, ei hän pysty näkemään omia tekojaan ja tekemättä jättämisiään. Syömishäiriö on kamala, kavala liero, jonka lonkerot ulottuvat syvälle ihmiseen. Kuulin vähän aikaa sitten radiosta, että "Thinspiration" -sivustot ja ryhmät ovat yhä suosittuja nuorten tyttöjen ja naisten keskuudessa. Ne olivat jo silloin, kun minä sairastuin. Ryhmissä postaillaan laihojen mallien ja naisten kuvia, vertaillaan parhaita laihdutus- ja syömättömyysvinkkejä tai jopa kerrotaan, miten ja mitä on helpointa oksentaa. Se on äärimmäisen sairasta, mutta äärimmäinen sairaus syömishäiriö onkin. Sitä ei toivo edes pahimmalle vihamiehelleen.

Syömishäiriöstä paranee keskimäärin seitsemässä vuodessa, jos hyvin käy. Jotkut paranevat hyvässä ajassa, toiset taistelevat kymmeniä vuosia. Osa elää suhteessa syömishäiriön kanssa koko elämänsä. 

Viisi prosenttia anoreksiaan sairastuneista menehtyy.