Pikkuleijona 9kk (ja risat)

Vanhoja postauksia läpikäydessäni huomasin, että postaustahti harveni Pikkukarhun ollessa Pikkuleijonan (9kk 2 viikkoa) ikäinen. Toki kärsin silloin alkuraskauden pahoinvoinnistakin, mutta suurempi syy oli ajanpuute.

Elämä oli hiukan hektistä. Pikkukarhun ollessa vajaa 10kk kirjoitin:

"Olen ollut törkyhuono bloggaaja viime aikoina. Tietokoneella rauhassa istuminen ei vaan meinaa onnistua, kun tuo meidän rakas "pikkuterroristi" vaatii aika tehokkaasti huomiota. Millonkahan meillä aletaan nukkua niitä joka äidin unelmapäikkäreitä, paria kolmea tuntia? Kaipaisin välillä hengähdystaukoa keskellä päivää, tunnissa ei paljon ehdi." - http://aaltoillen.blogspot.fi/2013/02/pikkukarhu-pian-10kk.html

No. Aikaa ei ole ainakaan tullut lisää. Pikkuleijona on nimittäin oppinut uusia taitoja Pikkukarhua aikaisemmin, joten härdelliä riittää aamusta iltaan. Pikkuleijona on nyt 9kk ja kaksi viikkoa vanha. Pikkukarhu (totinen ja tomera, menevä ja tekevä) 2v 2kk kuukautta. Tylsää ei ole koskaan!

Pikkuleijona on Herra Hyväntuulinen. Hän on hymypoika, tyyppi joka ei turhista hermoile. Ainoastaan nälkäisenä ja väsyneenä hän saattaa saada teatraaliset raivarit. Luonnetta kyllä löytyy tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti Pikkuleijona on vallan leppoisa kundi. Hän ei juurikaan ujostele, vaan saattaa isommassakin tuntemattomassa lapsilaumassa lähteä rohkeasti tutustumaan toisten leluihin, jättäen äidin kuin nallin kalliolle. 

Nukkumisten suhteen olemme päässeet niin ikään melko helpolla. Pikkuleijona nukkuu parvekkeella 2-4h päiväunia, sisälläkin vähintään tunnin. Yleensä hän nukkuu yhdet todella pitkät tai kahdet vähän lyhyemmät päiväunet. Nukkumaan hän menee klo 20-20.30 aikoihin, herää syömään 2-3 kertaa yön aikana ja nousee klo 7, ellei isoveli herätä häntä aikaisemmin. Yleensä herättää.

Siirsimme Pikkuleijonan pinniksen isoveljen huoneeseen, mutta se ei vaikuttanut millään tavoin yösyömisiin. Näin ollen hiippailen poikien huoneeseen imettämään, ja joskus jopa kannan Pikkuleijonan sänkyymme syömään ilman, että edes itse herään kunnolla. Helpommalla pääsisi pitämällä pinnistä edelleen samassa huoneessa, mutta silloin nostan pojan vielä suuremmalla todennäköisyydellä viereeni syömään ja  nukahdan saman tien. Muuten suosisin yhä perhepetiä, mutta Pikkuleijona on alkanut ottaa hatkat sängystä niin hiljaa, etten edes herää. Putoamisvaara on liian suuri.

Unikoulua olemme harkinneet, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut viitseliäisyyttä ryhtyä. En oikein usko siihen, että lapsi pitäisi vieroittaa yösyömisistä alle vuoden ikäisenä. Pikkuleijona on muutenkin niin "kitukasvuinen", että jokainen hörppy tulee varmasti tarpeeseen. Toki olen alkanut kaivata katkeamatonta yöunta, mutta toistaiseksi nämä yöheräilyt ovat jääneet hyvin lyhkäisiksi.

Imetys on jatkunut kiinteiden rinnalla. Kerran olen venyttänyt imetysväliä kuuteen tuntiin, mutta normaalisti Pikkuleijona syö yön lisäksi noin 4-5 kertaa päivässä. Siihen ei mene juurikaan aikaa, sillä tyyppi käy yleensä vain ottamassa pikaiset huikat ja painelee takaisin puuhiinsa. Pikkuleijonalla onkin paljon hilpeyttä herättänyt syömisasento, sillä hän istuu polvieni päällä ja pitää kaksin käsin kiinni tissistäni kuin pullosta. Tämä on kuitenkin miellyttävä asento meille molemmille, sillä minullakaan ei rasitu niska samalla tavoin, mitä sylissä makaavaa vauvaa imettäessä. On se silti varsin hupaisan näköistä toimintaa.

Pikkuleijonan kiinteiden syöminen on sujunut 90% sormiruokaillen ja loput 10% syöttäen. Ainoa, mitä hän suostuu syömään syöttäen ovat hedelmäsoseet. Jossain kiinteiden aloituksen alkuvaiheessa syötin puuroa, mutta luovuin siitä nopeasti. Pikkuleijona syö paljon paremmin, kun hän saa syödä itse. Välillä sormiruokailu turhauttaa, sillä ruokailuun menee aina hirmuisen paljon aikaa, sotkua tulee tolkuttomasti ja reissusyömisiä joutuu aina miettimään vähän tarkemmin. Olen viettänyt suurimman osan ajastani keittiössä siivoten tai Pikkuleijonan syömistä vahtien. Toisaalta taas syöttämisestä vapautuminen on mahdollistanut sen, että ehdin itsekin joskus syömään. Pikkuleijonasta on myös kasvanut ennakkoluuloton syöjä, ja hänen ruokaillessaan ehdin tehdä keittiöhommia, mikäli Pikkukarhu ei heittäydy hankalaksi. 

Pikkuleijonan lempiruokia ovat jauheliha-makaronilaatikko (kaurajuomaan tehtynä), banaaniletut, tomaatti, puuro, itse tehdyt sämpylät, kurkku, banaani ja mustikka. Pikkuleijona syö pääsääntöisesti samaa ruokaa muun perheen kanssa, sillä ruuat valmistetaan suolattomina ja maidottomina joka tapauksessa. On ollut ihmeellistä ruokkia sellaista lasta, joka oikeasti syö, eikä vaan nirsoile. Hyvä niin.

Uusia taitoja Herra Aurinkoinen oppikin sitten vauhdilla yhdeksänkuukautissynttäreidensä molemmin puolin. Kahden viikon sisään hän oppi konttaamaan, nousemaan tukea vasten sekä myös kävelemään tukea vasten. Samaan syssyyn opittiin vilkuttaminen ja taputtaminen. Välillä kuulostaa kuin hän sanoisi tai ainakin yrittäisi sanoa "hei hei" vilkuttaessaan. Tänään havaitsin, että lapsukainenhan osaa itse juoda tavallisesta nokkamukista!

Apua, missä meidän vauva on?!?

Myös vanhempainvapaan päättyminen oli yksi merkki vauva-ajan lähenevästä lopusta. Olen nyt toista päivää kodinhoidontuella tienaamassa ruhtinaallisesti. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen. Minulla on tiedossa mahtava sijaisuuspaikka, jossa on luultavasti hyvin sijaisuuksia tarjolla. Työ on vuorotyötä, mutta öitä ei luultavasti tarvitse tehdä. Viikonloppuja teen mielelläni, jos vaan sellaisia tarjotaan. Lastenhoitokin järjestyy upeasti, sillä Miehen äiti jää 11 päivän jälkeen eläkkeelle, ja hän vaatii saada hoitaa lapsia. Mikäs siinä. Kieltämättä odotan jo innolla paluuta työelämään osittain. Täysiä tunteja en kykenisi tekemään mitenkään heti, mutta tällainen sijaisuussysteemi sopii meille vallan mainiosti.

Kaksi ja puoli kuukautta, ja meillä on kaksi taaperoa. Kahden ja puolen kuukauden päästä voin sanoa, että meillä on 2- ja 1-vuotiaat pojat. Kääk!

Pahoittelen kuvatonta postausta! Kaikki tuoreimmat kuvat ovat koneella, ja kone on 250km päässä :(

PK 11kk ja sen äitee rv 16+5

Okei. Kuukausi sitten kerroin, että meillä menee ihan kivasti, vaikka Mies onkin päivät pitkät kotona meidän kanssa. Tässä vaiheessa voin kertoa, että meikeläisellä alkaa jo päässä kilistä pikku hiljaa!

Mutta eihän siinä. Väittävät, ettei kukaan tule kotoa töihin hakemaan. Tänään sain puhelinsoiton, työtarjouksen. Olivat bonganneet meikeläisen CV:n mollin sivuilta... Työn ottaminen vastaan on toki järkevää, koska mies on kotona hoitamassa poikaa. Työ olisi osa-aikaista ja kestäisi kesäkuun loppuun. Saisin soviteltua ansiopäivärahaa lisäksi, joten tulot kyllä nousisivat. Ilman tuota soviteltua ansiopäivärahaa työn vastaanottamisessa ei olisikaan mitään järkeä. Kerron lisää, jahka tilanne varmistuu...

Pikkukarhu kehittyy huimaa vauhtia. Nyt kävellään jo tukea vasten hyvin varmasti sekä kontataan (vihdoinkin). Konttaaminen tosin unohtuu kiireessä, kun uimalla (PK:n ryömiminen näyttää ihan uimiselta) pääsee lujempaa. Pikkukarhu on myös alkanut jutella paljon enemmän, hän selittää aina pitkiä juttuja omalla vauvakielellään ja nauraa höröttää aikuisten jutuille tai telkkarille. Tunnistettavia sanoja on ollut ainakin äiti, anna ja ei. Varsinkin tuota jälkimmäistä huudetaan meillä paljon. Oma tahto on lisääntynyt selkeästi. 

Pientä takapakkia on tullut sen suhteen, että aamuöisin on jälleen pitänyt antaa maitoa. Jos ei anna tai tarjoaa vettä, kirkuu toinen selkä kaarella hysteerisenä. Täytyy toivoa, että hän vieroittuu tuosta yömaidosta nyt sen myötä, kun lehmänmaito astuu kuvioihin ja tuttipullo jää muutenkin pois. Toisaalta tuon aamuöisen maidon ansiosta olemme saaneet nukkua välillä jopa kahdeksaan saakka. Luksusta! Muuten olisi noustava kuudelta. Joinakin päivinä Mies nousee pojan kanssa ja olen saanut nukkua piiiiiiiitkään. On siinä Miehen työttömyydessä toki hyviäkin puolia.

Ollaan nyt annettu Pikkukarhulle hapanmaitotuotteita ja pikku hiljaa maisteluannoksia tavallista maitoa. Mitään oireita ei ole ainakaan tullut, etteikö lehmänmaito kävisi. Päätettiin, ettei enää osteta NANnia, kun nuo kaapissa olevat loppuvat. Myös ruuassa Pikkukarhu on siirtynyt syömään samaa ruokaa meidän kanssamme, tosin vähempisuolaisena ja vähemmän mausteisena tietenkin. 

Olen nyt ollut reipas emäntä ja tehnyt helppoa sekä halpaa kotiruokaa päivittäin. PK sormiruokailee päivittäin  ainakin muutamalla aterialla. Viime aikoina on tosin ollut ongelmana se, ettei suuhun juurikaan mene ruokaa tai jos menee, niin kaikki syljetään pois rakenteesta ja mausta riippumatta. Ruokaa myös pyyhitään ja tiputellaan pois tarjottimelta. Tämä kuulemma "kuuluu asiaan", mutta on se kyllä äärettömän turhauttavaa!

Vahakangas lattian suojaksi. Kyseinen maatuskakuosi löytyy ainakin Jyskistä vajaan seitsemän euron metrihintaan!

Ja sitten raskauteen. Pahoinvointi on vaihtunut päivittäiseen päänsärkyyn. Vanhoja postauksia lukiessani huomasin, että sama juttu oli viimeksikin näillä viikoilla. Ihanaa. Iltaisin saattaa särkeä niin järjettömästi, etten pysty kuin makaamaan sohvalla tyyny naamallani. Niska-hartiaseudulla saattaa olla osuutta asiaan, pitäisi mennä hierojalle... 

Jonkun verran välillä jomottaa ja tulee sukkapuikkokipuja, mutta suppareita ei ole vielä ollut, kuten viimeksi tässä vaiheessa. Toki elän nyt hieman stressittömämpää aikaa, ainakin vielä toistaiseksi... Ja närästys vaivaa päivittäin, mutta se on mennyt onneksi Renniellä ohi. Raskautta ei muista koko aikaa samalla tavalla, mitä esikoista odottaessa. Välillä olisi kyllä hyvä muistaa, sillä varsinkin Pikkukarhua nostellessa olisi hyvä olla varovainen, ettei "repäise".

Oma neuvola on viikon päästä, rakenneultraan on tasan neljä viikkoa. Hui! Aika menee to-del-la nopeasti. Välillä sitä miettii, että mitenkähän hitossa sitä selviää vauhdikkaan, omapäisen taaperon ja vastasyntyneen kanssa, mutta eiköhän me hengissä selvitä. Eihän sitä tiedä, vaikka Mieskin olisi yhä kotona silloin... ei taida tuolla teollisuuden puolella mennä kovin vahvasti nyt.

rv 15+6 ja pääsiäismunaturvotus

Pikkukarhu pian 10kk

Olen ollut törkyhuono bloggaaja viime aikoina. Tietokoneella rauhassa istuminen ei vaan meinaa onnistua, kun tuo meidän rakas "pikkuterroristi" vaatii aika tehokkaasti huomiota. Millonkahan meillä aletaan nukkua niitä joka äidin unelmapäikkäreitä, paria kolmea tuntia? Kaipaisin välillä hengähdystaukoa keskellä päivää, tunnissa ei paljon ehdi.

Pikkukarhu on siis oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, mikä aiheuttaa noin miljoona kertaa päivässä pään kolinaa. Onneksi useimmilla kerroilla vastassa on ollut paksu villamattomme, jota en enää inhoa ihan niin paljon kuin ennen (kerää kaikki mahdolliset roskat itseensä, mutta niitä ei meinaa saada edes imurilla irti!)

Nukkumaan ei enää mennä niin helposti, kun koko ajan pitäisi harjoittaa uutta hienoa taitoa. Pikkukarhu saattaa olla puoliunessa, mutta väkisinkin on noustava seisomaan pinniksessä. Yöt ovat olleet todella levottomia, varmaan juuri tuon liikkumisvimman takia.

Konttaamista meillä ei vieläkään harrasteta, eikä istumaan nousua. Aiemmin oli hyvä keino laittaa Pikkukarhu istumaan, jotta tämä pysyisi pois pahanteosta, mutta nyt hän osaa jo pyörähtää siitä pois. Damn! Tv-tasosta piti ottaa vetonupit irti, jotta utelias tonkija ei pääse apajille. Nyt niitä kaappeja ei meinaa itsekään saada auki...

Makuuhuoneen ja vessan ovi on edelleen muistettava sulkea. Makuuhuoneeseen muutti rakas bambuni, jonka ruukusta Pikkukarhu ammentaa multaa aina, kun silmä välttää.

Äitiä kutsutaan ja komennetaan paljon: "ätä! ätä! ätä!"

Viides hammas (kolmas ylhäälle) on juuri puskemassa läpi.

En voi käsittää, että melko pian on yksivuotissynttäreiden aika. Sitten ei ole enää vauvaa! Enkä ole enää vanhempainvapaalla, vaan kodinhoidontuella (ja erittäin köyhä). Tämä on se kohta elämässä, kun pitäisi hilata luunsa töihin, mutta... kävin tänään kyllä työkkärissä ilmoittautumassa työttömäksi työnhakijaksi. Kun mieskin on nyt työttömänä, niin katsotaan nyt, kumpi tästä loppupeleissä lähtee töihin. Ajattelin, että jos tämä talous tosissaan tästä romahtaa, menen tekemään keikkaa lastentarhanopettajan sijaisena, vaikka vannoinkin pysyväni loppuikäni poissa niistä hommista.

Kieltämättä on ollut mukavaa saada hoitoapua arjessa, eikä vielä ainakaan ole tullut mitään massiivisia taisteluita miehen kanssa. Ihan hyvähän se on miehenkin vihdoin nähdä, millaista se meidän perusarki pojan kanssa oikein on.

Pikkukarhu 8kk!

Eilen tuli Pikkukarhulle täyteen kahdeksan kuukautta. Vaikka tämä onkin puhkikulunut fraasi, niin toistanpa sen jälleen kerran: miten aika voi mennä näin nopeasti?! Siis oikeasti. Vanhempainvapaa loppuu 2.2. Sitten pitäisi kaiken järjen ja Niinistön mukaan mennä takaisin työelämään. Tässä tapauksessa roudaan ahterini työkkäriin, mutta en tietenkään toivo pääseväni töihin ihan heti. Keikkahommia voisin tehdä, esimerkiksi viikonloppuina ja iltaisin, jos sellaiseen olisi mahdollisuus... Ideoita?

Jokainen päivä on niin uusi ja ihmeellinen. Lapsen riemu on rajaton. Joka aamu, kun menen noutamaan huutelevaa Pikkukarhua pinniksestä, saan hurmaavan hymyn. Se, että joudun välillä taistelemaan pukemis- ja syömishommissa, unohtuu nopeasti, kun PK nauraa höröttää ja tulee nykimään lahkeesta.

Pikkukarhu taitaa olla kehitykseltään normitahdissa. Olen hieman huolestuneena seurannut, miten osa toukokuisista on noussut seisomaan tukea vasten, osa lähtenyt jo kävelemään tukia pitkin! Mikähän siinä on, että sitä on niin kärsimätön toisen kehityksen suhteen? Kun kuitenkin tiedän, ettei ole helppoa niilläkään, kenen lapset nousevat pystyyn hyvin aikaisin. Järkeä kun ei ole päässä vielä tarpeeksi, ja siinä sitten kopsahtelee kuupat lattiaan tuon tuosta. Nyt vielä pääsee pienillä sydämentykytyksillä, kun PK pysyttelee turvallisesti lattianrajassa. Vaan taitaapa se olla useammalla esikoisen vanhemmalla, tuo huoli oman lapsensa kehityksestä ja siitä, onko se ja tämä ja tuo normaalia. Mahtaa olla outoa sitten toisen lapsen (jos sellainen joskus tulee) kanssa, kun tietää jo paljon enemmän ja on kokemusta asioista.

Ryömimisen Pikkukarhu tosiaan hiffasi tuossa 10.12, hiukan yli seitsemän kuukauden iässä. Yhtenä aamuna hän pyrähti pallon perään ryömien, ei kierien. Tyyli on pysynyt samana siitä lähtien, vauhti vaan lisääntyy päivä päivältä! Pyllyä hän on alkanut nostella ilmaan myös, mutta konttausasentoon ei ole itse vielä kertaakaan noussut. PK myös istuu hienosti ilman tukea, mutta ei ole itse tehnyt elettäkään istumaannousun suhteen. 

****************************************************************

Ostettiin Baby Björnin tuolipotta. Alun perin ei ollut tarkoitus vielä aloittaa pottatreenejä, mutta parin tuloksellisen kokeilun jälkeen päätettiin käyttää Pikkukarhua potalla aina syömisen ja unien jälkeen. Yleensä saadaan saaliiksi hyvät tuotokset. Suurin osa kakoista tulee jo pottaan, mikä helpottaa vaippahuoltoa suunnattomasti. Emme tietenkään odota, että Pikkukarhu kykenisi kuivaksi vielä pitkään aikaan. Tämä on meille helpompi versio vauvojen vessaviestinnästä, koska mulla ei kestä selkä pöntön/lavuaarin päällä kannattelemiseen.

******************************************************************

Pikkukarhu on varsin nopealiikkeinen nykyisin. Vessanovi pitää sulkea ehdottomasti, muuten hän menee roikkumaan käsisuihkun letkuun tai työntää kätensä pottaan (joka on onneksi yleensä tyhjä). Hän on myös kartoittanut jo jokaisen pistorasiamme ja sähköjohtojen paikat. Näyttää myös ymmärtävän kiellot, mutta totteleeko? No, ehkä joskus. Tässä eräänä päivänä kieltäessäni sain vastaukseksi virnistyksen ja hirveän räkätyksen. Että sellainen auktoriteetti meikeläisellä!

Ja vilkutus! PK on selkeästi valikoiva ihmisten suhteen, sillä hän vilkuttaa heipat vain tietyille henkilöille, kuten sedälleen ja minulle. Setä onkin PK:n yksi suosikkityypeistä! 

Seuraava neuvola on 17.1., ja odotan jännityksellä painon sekä pituuden kehitystä. PK:n posket ovat pyöristyneet hurjasti, joten on varmasti syödäkseen saanut. Ja kyllä hän syökin hyvin, välillä puuroannokset ovat valtavia! Osa M-koon vaipoista on yhä käytössä, mutta ne menevät kiinni niukin naukin. Vaatteissa olen joutunut laittamaan pois osan 74cm bodyista, mutta sen kokoiset housut menevät vielä pitkään luultavasti. Mitä nyt osa kiristää vyötäröltä...

Ja hei, olen keksinyt uuden ahdistuksen aiheen: välikausihaalarit! Nyt alennusmyyntien ollessa kuumimmillaan olen yrittänyt etsiä jotain kevääksi. Loputon suo. Vähän niin kuin vaunujen kanssa.