tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Vuoden viimeinen päivä. Itse asiassa vuoden viimeiset tunnit, sillä olen jälleen hiukan myöhään liikenteessä näiden kirjoitusteni kanssa. Mutta parempi myöhään jii en ee.

Vuosi on ollut kertakaikkiaan mieletön! Niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Mitä muutakaan voi tietty odottaa, jos samaan vuoteen mahtuu vauvan kasvaminen taaperoksi, raskaus ja vauva-aika uudestaan. Ihan kuin joku olisi kelannut pikakelausnappia. Tuntuu, ettei siitä olisi kovin kauaa vielä, kun Pikkukarhu aloitteli pottahommia ja liikkui kierimällä pitkin lattioita. Nyt hän juo mukista, osaa kiittää ja vastaa kysymykseen "kuinka monta..." aina "kolme". Ihan hullua.

Vaikka vuosi on mennyt hyvin pitkälti jonkinlaisessa sumussa ja vauvakuplassa, ovat sentään pääkohdat jääneet mieleen. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että jätin viimeisetkin aivojeni rippeet TAYSin synnytyssaliin, sillä muistini ei ole ollut ikinä näin huono! Saa palauttaa takaisin, jos niitä sattuu siellä näkymään...

Alkuvuosi oli rankkaa aikaa: mies jäi yllättäen työttömäksi, oma vanhempainvapaani loppui ja uusi raskaus aiheutti uupumusta sekä pahoinvointia. Kevättä kohti asiat järjestyivät, ja mieliala kohosi valon lisääntymisen myötä. Mies sai uuden työn, josta hän oli todella innoissaan. Pääsin itse kokeilemaan työelämässä oloa osa-aikaduunissa, Pikkukarhun harjoitellessa "perhepäivähoitoa". Raskaus eteni ongelmitta.

Kevään kohokohta oli tietenkin Pikkukarhun ykkössynttärit. Vauvastamme tuli taapero! Samoihin aikoihin saimme kokea taaperon ensimmäiset sanat sekä askeleet. Koko kevät oli muutenkin täynnä pienen ihmisen ihmeellisen kehittymisen seuraamista. On uskomatonta, miten paljon kehitystä ensimmäisen vuoteen mahtuu! Ja kaikki ne kehitysvaiheet tulivat kyllä, vaikka välillä tuntuikin, että Pikkukarhu kehittyy paljon muita hitaammin.

Kesä meni jonkinlaisessa sumussa ja uupumus nosti päätään jälleen. Taaperon ja mahan kanssa oli raskaampaa, mitä etukäteen kuvittelin. Onneksi siirappimaisen tahmeasti eteneviä kesäpäiviä oli jakamassa ihanat ystävät lapsineen. Teimme mukavia perheretkiä: mummun ja vaarin kanssa Ähtäriin, ystävien kanssa Särkkään sekä Korkeasaareen. Odotin syksyä malttamattomasti varsinkin loppukesästä, kun olo oli jo kertakaikkisen tukala niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Pikkuleijonan syntymä syyskuussa oli ehdottomasti vuoden kohokohta! Ja synnytys itsessään oli uskomattoman upea kokemus. Loppuvuosi onkin sitten mennyt vauvakuplassa. Uusi perheenjäsen on tietenkin tuonut mukanaan muutoksen, joka on vaikuttanut kaikkiin perheenjäseniin. Eniten on joutunut kärsimään kasvamaan Pikkukarhu, joka menetti yksinoikeuden vanhempiinsa. Ristiriitoja on tullut: Pikkukarhu on purkanut kiukkuaan minuun ja Pikkuleijonaan, kun taas itse olen ollut kuin riivinrauta Miehelle. Pikkuleijona sen sijaan on vain ollut rakastettuna ja rakastanut meitä kaikkia varauksetta. Meidän ihana pieni aurinkomme!

Mies ja Pikkukarhu ovat Pikkuleijonan syntymän myötä hitsautuneet erottamattomaksi kaksikoksi. On ollut hienoa seurata isä-poika -suhteen kehittymistä. Olemme kaiken tämän hässäkän keskellä myös opetelleet uusia toimintastrategioita ja ongelmanratkaisukeinoja yhdessä. Elämä nelihenkisenä perheenä alkaa näin vuoden loppua kohti toimia pikku hiljaa rutiinilla. Hyvä meirän tiimi!

Vuosi on ollut monella tapaa rankka, mutta kuitenkin antoisa, täynnä ilon ja onnenhetkiä. Olen kiitollinen siitä, että perheemme on nyt kasassa, ehjänä ja terveenä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä, läheisistä, ystävistä ja tuttavista, jotka ovat olleet elämässämme tänäkin vuonna. Vuoteen on mahtunut niin paljon hetkiä, jolloin emme olisi selvinneet ilman heitä. Uusia, ihania tuttavuuksia ja jopa ystävyyksiä on syntynyt. Viimeisimpänä suloinen kummityttömme, joka syntyi joulun alla. Hän oli paras joululahjani!

Facebookissa kyseltiin, mitä odotat ensi vuodelta. Hämmennyin, sillä en ollut ajatellut tulevaa vuotta sen tarkemmin. Ei minulla ole suuria odotuksia. Pyrin vain elämään arkea päivä kerrallaan. Luultavasti vastaus olisi, että odotan ensi vuodelta hyvää, toimivaa arkea ja pieniä onnenhetkiä siinä. Suuria muutoksia ei toivottavasti edes ole tulossa, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet suurten muutosten aikaa. Nyt haluaisin vain olla rauhassa, hissukseen. Keskittyä lasten kasvattamiseen. Työkuvioita pitäisi tietenkin miettiä vielä ensi vuoden puolella, kun vanhempainrahakausi loppuu, mutta luultavasti pysyn kotona vuoden loppuun saakka kuitenkin. 

Toivon, ettei tarvitsisi olla raskaana ensi vuonna!

Odotan pieniä suuria asioita: ystävän lapsen syntymää, toisen ristiäisiä, Pikkuleijonan uusien taitojen oppimista, kevättä, saunan valmistumista rantatontille ja valoisia kesäöitä. 

Uuden Vuoden lupaukseni ovat elämäntapojen muuttamiseen liittyviä, kuten varmaan joka toisella suomalaisella. Laihduttaa en tosin aio, vaan lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen. Taas. Olin teini-iästä saakka kasvissyöjä, kunnes muutamia vuosia sitten aloin jälleen syödä naudanlihaa ja satunnaisesti kanaa. Se on kuitenkin tuottanut eettistä tuskaa koko ajan. Kalaa aion syödä jatkossakin, tonnikalaa lukuun ottamatta. Oma ruokavalioni vähentää myös perheen miesten lihankulutusta, sillä teen pääsääntöisesti kasvisruokia. Mies saa tehdä halutessaan liharuokia.

Toinen päätökseni koskee netinkäyttöä, kuten aiemmin lupailin: lupaan sulkea netin viimeistään kello 22 iltaisin. Yökukkuminen netissä on oikeasti iso ongelma, sillä liian vähäinen uni pahentaa sairauttani. Aamu-uniin ei paljon voi itse vaikuttaa, joten on opeteltava menemään ajoissa nukkumaan. En panisi pahakseni sitäkään, jos ehtisin lukea tuon joululahjaksi saamani uusimman Remeksen ensi jouluun mennessä...

Vuosi on lopuillaan. Enää muutamia minuutteja! 


ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!

RAKASTAKAA TOISIANNE & ITSEÄNNE :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua!

Nykyaikainen rekiretkemme alkoi perjantaina, kun hilasimme perheen ja puoli omaisuutta Pirkanmaalta syvälle Savon sydämeen. Lähteminen oli vielä normaalia tuskaisempaa, kun piti pakata puolentoista viikon kamat sekä muistaa kaikki joulujututkin. Onneksi itse matka sujui hyvin, lapset nukkuvat yleensä koko matkan, ja pysähdymme pikkusiskolla Jyväskylässä tankkaamassa. Näin talviaikaan matkaan menee kuitenkin pysähdyksineen lähes viisi tuntia. Perillä oli jopa lunta, vaikka missään muualla sitä ei matkan aikana näkynyt.

Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä viikonlopun aikana satoi vettä. Paljon. Elohopeakin kipusi lähes plus neljään asteeseen. Sinne meni se vähäinenkin valkea joulu! Olemme kilpailleet siitä, kuka keksii eniten joululauluja, joihin sisältyy sana lumi jossain muodossa. Näitä lauluja ei saisi laulaa tänä jouluna. Niitä on yllättävän paljon! Mutta oikeasti: hartaana jouluihmisenä koen mustan joulun erittäin ankeaksi. Ja kyllähän se muutenkin nakertaa kaamosmasennukseen taipuvaista ihmistä, kun ei ole lunta tuomassa valoa. Ulkona on hirveän synkkää. 

Sisällä sentään kynttilät luovat valoa ja glögi hyvässä seurassa lämmittää. Tulee ihan lapsuuden joulut mieleen, kun on tupa täynnä väkeä. Meidän perheen ja vanhempien lisäksi aattoa ovat viettämässä pikkusisko miehensä kanssa sekä Miehen veli. Odotamme kaikki innolla Pikkukarhun ja Joulupukin tapaamista. Viime jouluna PK ei vielä osannut edes vierastaa pukkia, huomenna saattaa olla ihan toinen tilanne...

Ihan täysin ei stressi ole vielä helpottanut, mutta päätä puristava vanne alkaa löystyä pikku hiljaa. Ehkä joulurauhan julistus viimeistään luo sen rauhallisen joulufiiliksen huomenna.

Tontut koristelivat kuusen lasten mentyä nukkumaan. Kylläpä yllättyy Pikkukarhu aamulla!

Vanha tonttu, joka kuuluu jouluperinteisiimme. Säkistä löytyy aattoaamuna suklaata

Viekas Pikkukarhu oli ehtinyt järsiä piparinkulmasta palan pois, kun Mamma oli ottanut koristeita esille


*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Rauhallista Joulua kaikille <3

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

lauantai 21. joulukuuta 2013

Nettilakko

Tunnustan. Olen parantumaton holisti, addikti pahimmasta päästä. Sen kertoo jo Päihdelinkin testikin, jossa saan hävettävän suuren pistesaaliin. Ilman päivittäistä annostani muutun ahdistuneeksi ja ärtyisäksi, mutta annoksen ottamisella on myös hintansa: siitä on alkanut kärsiä mielenterveys, parisuhde ja perhe-elämäkin.

Nettiaddiktio.

Tämä kaikki on saanut alkunsa jo ennen 2000-lukua, kun perheemme hankki ensimmäisen modeemin. Kovaäänisen yhdistämisprosessin jälkeen netin käyttö oli sekä hitaanpuoleista että kallista. Kaiken lisäksi puhelinlinja oli tällöin varattuna, joten kukaan muu ei pystynyt soittamaan tai ottamaan vastaan puheluita. Siitä huolimatta roikuin Kiss FM:n chatissa tai erään nimeltä mainitsemattoman nuortenlehden keskustelufoorumilla tuntikaupalla. Vanhemmat kiittelivät. Hieman myöhemmin aloitin ensimmäisen pitkän parisuhteeni seurustelemalla ensimmäiset kuukaudet Messengerin välityksellä. Netissä roikuttiin yömyöhään, seuraavana päivänä nuokuttiin pulpeteissa.

Netti on aina tarjonnut minulle tietyn paikan, johon muodostuu addiktio. Samanlaisen paikan, jonka kirjat tarjosivat lapsuudessa. Sinne voit paeta todellisuuden luomaa ahdistusta, päälle kaatuvia kotitöitä ja kiukuttelevaa kakaraa. Siellä voit valita keskustelukumppanisi ja keskustelujen aiheet sekä tuntea itsesi tärkeäksi ja hyväksytyksi.

Facebookin ilmestyminen korvasi Messengerin, IRC-gallerian sekä keskustelufoorumit. Facebookissa on kaikki: sosiaaliset kontaktit, "postilaatikko", vertaistukiryhmät, kuvat, työkuviot, kirpputorit ja niin edelleen. Netin käytöstäni 80% on Facebookkausta, loppujen sisältäessä sähköpostin (se vähä, mitä sinne tulee), bloggaamisen, tiedonhaun ja uutisten lukemisen. Käytän nettiä paljon puhelimella, mutta myös kone on usein auki olohuoneessa, varsinkin ilta-aikaan. Nettiin on nykyään liian helppo sujahtaa ja unohtua.

Mistä nettilakko sai sitten alkunsa? Mies alkoi huomautella entistä enemmän netin käytöstäni. Olin myös itse huomannut, että vietän aivan liikaa aikaa virtuaalimaailmassa, mutta en saanut kierrettä katkeamaan. Facebookissa olosta muodostui noidankehä: mitä enemmän aikaa siellä vietin, sitä enemmän aikaa se alkoi minulta vaatia. Kun osallistuu moniin keskusteluihin, jakaa paljon kuvia ja muuta dataa, saa myös paljon ilmoituksia läpikäytäväksi. Moni on myös siirtänyt yhteydenpitonsa pelkästään Facebookiin olettaen, että kiireisimpiinkin viesteihin saa vastauksen alle vuorokaudessa. Se, että pitäisi olla saatavilla koko ajan, on ahdistavaa. En ole osannut ja ymmärtänyt rajata pois turhia juttuja niiden tärkeiden ja oikeasti tarpeellisten joukosta.

Jos pitää käydä netissä uusimassa kirjaston kirjat, ja parin tunnin kuluttua havahtuu Facebookin ääreltä kirjojen ollessa yhä uusimatta, on lienee aika viheltää peli poikki.

Helpoin ratkaisu olisi ollut asettaa itselleen pelkkä Facebook -lakko, mutta tahdoin viedä tämänkin taas äärimmäisyyksiin. Hiukan myös pelkäsin, että roikun sitten senkin vapautuvan ajan Bloggerissa. Eli ei nettiä millään tasolla viikkoon, alkaen puoliyöstä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kestäen tasan viikon. En epäillyt itseäni, koska tiesin pystyväni siihen. Sen sijaan moni muu epäili.

Miten kävi? Lakon lähestyessä datasin hullun lailla täsmälleen siihen minuuttiin saakka, kunnes oli pakko lopettaa. Olin kuin karkkilakkoa aloittava sokeriaddikti, joka vetää viimeiset ähkyt ennen lopettamista. Eräässä ryhmässä jäi kesken keskusteluja, joiden tiesin jäävän vaivaamaan minua lakon alkaessa. Joku oli myös ehtinyt juuri varata minulta haalarin kirppiksellä, joten jouduin jättämään kaupankäynnin mieheni vastuulle. Ilmoittelin ryhmiin ja statuspäivityksessäni, että katoan viikoksi. Pyysin olemaan yhteydessä puhelimella, jos olisi jotain asiaa. Muistuttelin myös ystäviäni informoimaan minua tapahtumista ja mahdollisista muutoksista vaikka tekstareilla, kun en pääse tapahtumakutsuja katsomaan. Netin sulkeminen ahdisti, mutta samalla tuntui helpottuneelta.

Ensimmäisenä päivänä olo oli kuin äsken mainitussa karkkilakossa: asiat netissä pyörivät mielessä koko ajan. Totesin myös, että netti kuuluu nykyään elämään aivan huomaamatta: joululaulut Spotifysta vaihtuivat joulucd:hen, ohjelmia ei voinut katsoa jälkikäteen Areenasta tai Katsomosta, lettuohjeen jouduin kaivamaan old schoolisti vanhasta köksänkirjastani Googlen sijaan...

Viikon edetessä netti ja sen tapahtumat olivat mielessä entistä vähemmän. Tapasin paljon ystäviä livenä ja touhua riitti muutenkin arjessa, kuten aina. Mitään maagista ylimääräistä aikaa en huomannut olevan erityisen runsaasti, mutta toki ehdin keskittyä paljon paremmin olennaiseen. Leivoin jopa kaksi kertaa sämpylöitä viikon aikana, mitä en ole tehnyt puoleen vuoteen! Ja nukuin toki pidempiä yöunia, sillä viimeinen tsekkaus Facebookiin ennen nukkumaanmenoa on usein venynyt tuntien mittaiseksi syöden aikaa levolta.

Huomasin, että Facebookin sijasta olisin arjessa tarvinnut paljon enemmän nettiä muihin asioihin, kuten bussiaikataulujen tsekkaamiseen, pankkiasioiden hoitamiseen ja tietojen (parhaat talvihanskat lapselle? kaupan aukioloaika?) Googlettamiseen. Jos olisin joutunut liikkumaan kaupungissa etsimässä tiettyä paikkaa, olisin ollut pulassa. Tarvitsen navigaattoria usein, sillä olen mestari eksymään. Täysin ilman nettiä lienee mahdotonta elää nykymaailmassa.

Eniten kaipasin niitä ryhmiä, joissa olevat ihmiset ovat tulleet läheisiksi netin kautta. Ihmisiä, joille ei olisi ollut luontevaa tekstailla kysyäkseen kuulumisia, saatikka sitten soittaa. Viikon kuluessa soittelin kuitenkin paljon enemmän läheisilleni ja olin 100% läsnä perheelleni. Lapselle kirjaa lukiessa mieli ei askarrellut Facebookissa, kuten usein on käynyt.

Oli helpottavaa, ettei päässä jyskyttänyt koko ajan ajatus "pitäisi ehtiä käymään netissä, vaikka ei olisi aikaa sille". Viikon lähetessä loppua tuntui suorastaan siltä, etten enää halua palata entiseen. Suunnittelin jopa Facebook -tilini deletoimista, mutta se tuntui kuitenkin liian suurelta askeleelta. Antaa se paljon hyvääkin.

Facebook on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sen olen nyt tajunnut. Ongelma ei ole netissä itsessään, vaan nimenomaan Facebookissa. Uuden Vuoden lupaukseni on epäilemättä Facebookiin liittyvä...

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Se on helpompaa kuin uskottekaan!

P.s jouduin kerran laittamaan netin päälle puhelimeen, sillä ystävä lähetti niin pitkän tekstarin, että se tuli multimediaviestinä. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, sillä viikko meni muutoin loistavasti!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Pikkuleijona 3kk!

Käväistiin eilen neuvolassa. Rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet otettiin, joten Pikkuleijona on ollut tänään normaalia kiukkuisempi ja hänellä on vähän lämpöä. Yksi isompi pulautus tuli aamulla, mutta muuten rota ei tunnu aiheuttavan vatsa- tai pulautusvaivoja. Vielä ainakaan.

Pulauttelu on vähentynyt paljon, ja se vaikuttaa jo ihan normaalilta. Huomasin suuren eron siinä, kun yritin välillä aloittaa öljypohjaiset d-vitskut. Ihan järkyttäviä pulautteluja sekä kitinää maidon seilatessa kurkussa. Palattiin takaisin Jekoviteihin, jotka kylläkin ovat D2-vitskua, mutta tyhjää parempia lääkärinkin mielestä.

Poika on ikäisekseen taitava, kuulemma (ja nyt kaikki näkevät sielunsa silmin hänet jonglööraamassa palavilla pulloilla). Mahalla ollessa pää pysyy ylhäällä kauan, ja sitterissä ollessa hän yrittää kingetä itseään istuma-asentoon. Vatsalihastreeniä nääs! Liikkuminenkin onnistuu jo. Hän potkii selällään ollessa vauhtia jaloillaan ja hilautuu pöydän alle tai muihin mukaviin piiloihin. Hymyä ja höpöttelyä tulee jo kovasti, mutta ääneen Pikkuleijona ei ole vielä nauranut.

Odotin Pikkuleijonan olevan painavampi, mutta hän ei ole vielä kuuttakaan kiloa! Pikkukarhu oli nimittäin 800g painavampi tämän ikäisenä. Typerää tietty vertailla, mutta lapset ovat olleet niin samankokoisia (25g ja sentti eroa) syntyessään, että tulee väkisinkin verrattua. Pikkukarhu tosin oli osittain korvikkeella tuossa vaiheessa jo. Pikkuleijona kasvaa kuitenkin nätisti omalla käyrällään, vaikkakin keskikäyrän alapuolella, joten ei syytä huoleen.

Mielenkiinnosta kävin syöttämässä tietoja www.kasvukayrat.fi palveluun, jossa on uudistetut käyrät sekä pituusennuste kivana plussana. Sen mukaan PL kasvaa pituudessa hieman -1SD käyrän yläpuolella ja painossa sen alapuolella. Rakastan taulukoita! Tällä ohjelmalla on kiva leikkiä. Ennusteen mukaan PL:n odotuspituus on -1.1SD käyrällä, mikä on odotettavissakin näillä geeneillä.

Ammattilaiset eivät varmaan tykkää moisista ohjelmista, kun vanhemmat pääsevät herkästi tekemään johtopäätöksiään ja soittelevat sitten huolissaan neuvolaan. Vähän sama juttu kuin kotidopplereissa, molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa... Mutta niinhän se on, ettei niitä käyriä kannata tuijotella liian tiiviisti. Eri asia sitten, jos käyrissä tapahtuu dramaattinen muutos suuntaan tai toiseen.

Täytyypä käydä katsomassa Pikkukarhunkin kasvukäyrät 1,5v. neuvolakäynnin tiimoilta, kun ei Mies osannut niistä mitään sanoa heidän käyntinsä jälkeen. Oikeastaan voisin laittaa myös omia tietoja vanhasta neuvolakortista, jännää!

(Aluksi ensimmäiseen kohtaan tuli Pikkuleijonalle himppasen liikaa tuota painoa, mutta mitäs pienistä pilkkuvirheistä... :D )



Pikkuleijona 16.9.13    3445g         51cm        34.5cm
1vrk                               3280g
8vrk                               3600g
2vkoa                             3780g         53.3cm     35cm
6vkoa                             4680g         56.4cm     37.5cm
3kk                                5610g          61cm       39.5cm

"Täysimetys. Hyvin nukkuu. Kehittyy hyvin."