Vuosi on ollut kertakaikkiaan mieletön! Niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Mitä muutakaan voi tietty odottaa, jos samaan vuoteen mahtuu vauvan kasvaminen taaperoksi, raskaus ja vauva-aika uudestaan. Ihan kuin joku olisi kelannut pikakelausnappia. Tuntuu, ettei siitä olisi kovin kauaa vielä, kun Pikkukarhu aloitteli pottahommia ja liikkui kierimällä pitkin lattioita. Nyt hän juo mukista, osaa kiittää ja vastaa kysymykseen "kuinka monta..." aina "kolme". Ihan hullua.
Vaikka vuosi on mennyt hyvin pitkälti jonkinlaisessa sumussa ja vauvakuplassa, ovat sentään pääkohdat jääneet mieleen. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että jätin viimeisetkin aivojeni rippeet TAYSin synnytyssaliin, sillä muistini ei ole ollut ikinä näin huono! Saa palauttaa takaisin, jos niitä sattuu siellä näkymään...
Alkuvuosi oli rankkaa aikaa: mies jäi yllättäen työttömäksi, oma vanhempainvapaani loppui ja uusi raskaus aiheutti uupumusta sekä pahoinvointia. Kevättä kohti asiat järjestyivät, ja mieliala kohosi valon lisääntymisen myötä. Mies sai uuden työn, josta hän oli todella innoissaan. Pääsin itse kokeilemaan työelämässä oloa osa-aikaduunissa, Pikkukarhun harjoitellessa "perhepäivähoitoa". Raskaus eteni ongelmitta.
Kevään kohokohta oli tietenkin Pikkukarhun ykkössynttärit. Vauvastamme tuli taapero! Samoihin aikoihin saimme kokea taaperon ensimmäiset sanat sekä askeleet. Koko kevät oli muutenkin täynnä pienen ihmisen ihmeellisen kehittymisen seuraamista. On uskomatonta, miten paljon kehitystä ensimmäisen vuoteen mahtuu! Ja kaikki ne kehitysvaiheet tulivat kyllä, vaikka välillä tuntuikin, että Pikkukarhu kehittyy paljon muita hitaammin.
Kesä meni jonkinlaisessa sumussa ja uupumus nosti päätään jälleen. Taaperon ja mahan kanssa oli raskaampaa, mitä etukäteen kuvittelin. Onneksi siirappimaisen tahmeasti eteneviä kesäpäiviä oli jakamassa ihanat ystävät lapsineen. Teimme mukavia perheretkiä: mummun ja vaarin kanssa Ähtäriin, ystävien kanssa Särkkään sekä Korkeasaareen. Odotin syksyä malttamattomasti varsinkin loppukesästä, kun olo oli jo kertakaikkisen tukala niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pikkuleijonan syntymä syyskuussa oli ehdottomasti vuoden kohokohta! Ja synnytys itsessään oli uskomattoman upea kokemus. Loppuvuosi onkin sitten mennyt vauvakuplassa. Uusi perheenjäsen on tietenkin tuonut mukanaan muutoksen, joka on vaikuttanut kaikkiin perheenjäseniin. Eniten on joutunut kärsimään kasvamaan Pikkukarhu, joka menetti yksinoikeuden vanhempiinsa. Ristiriitoja on tullut: Pikkukarhu on purkanut kiukkuaan minuun ja Pikkuleijonaan, kun taas itse olen ollut kuin riivinrauta Miehelle. Pikkuleijona sen sijaan on vain ollut rakastettuna ja rakastanut meitä kaikkia varauksetta. Meidän ihana pieni aurinkomme!
Mies ja Pikkukarhu ovat Pikkuleijonan syntymän myötä hitsautuneet erottamattomaksi kaksikoksi. On ollut hienoa seurata isä-poika -suhteen kehittymistä. Olemme kaiken tämän hässäkän keskellä myös opetelleet uusia toimintastrategioita ja ongelmanratkaisukeinoja yhdessä. Elämä nelihenkisenä perheenä alkaa näin vuoden loppua kohti toimia pikku hiljaa rutiinilla. Hyvä meirän tiimi!
Vuosi on ollut monella tapaa rankka, mutta kuitenkin antoisa, täynnä ilon ja onnenhetkiä. Olen kiitollinen siitä, että perheemme on nyt kasassa, ehjänä ja terveenä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä, läheisistä, ystävistä ja tuttavista, jotka ovat olleet elämässämme tänäkin vuonna. Vuoteen on mahtunut niin paljon hetkiä, jolloin emme olisi selvinneet ilman heitä. Uusia, ihania tuttavuuksia ja jopa ystävyyksiä on syntynyt. Viimeisimpänä suloinen kummityttömme, joka syntyi joulun alla. Hän oli paras joululahjani!
Mies ja Pikkukarhu ovat Pikkuleijonan syntymän myötä hitsautuneet erottamattomaksi kaksikoksi. On ollut hienoa seurata isä-poika -suhteen kehittymistä. Olemme kaiken tämän hässäkän keskellä myös opetelleet uusia toimintastrategioita ja ongelmanratkaisukeinoja yhdessä. Elämä nelihenkisenä perheenä alkaa näin vuoden loppua kohti toimia pikku hiljaa rutiinilla. Hyvä meirän tiimi!
Vuosi on ollut monella tapaa rankka, mutta kuitenkin antoisa, täynnä ilon ja onnenhetkiä. Olen kiitollinen siitä, että perheemme on nyt kasassa, ehjänä ja terveenä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä, läheisistä, ystävistä ja tuttavista, jotka ovat olleet elämässämme tänäkin vuonna. Vuoteen on mahtunut niin paljon hetkiä, jolloin emme olisi selvinneet ilman heitä. Uusia, ihania tuttavuuksia ja jopa ystävyyksiä on syntynyt. Viimeisimpänä suloinen kummityttömme, joka syntyi joulun alla. Hän oli paras joululahjani!
Facebookissa kyseltiin, mitä odotat ensi vuodelta. Hämmennyin, sillä en ollut ajatellut tulevaa vuotta sen tarkemmin. Ei minulla ole suuria odotuksia. Pyrin vain elämään arkea päivä kerrallaan. Luultavasti vastaus olisi, että odotan ensi vuodelta hyvää, toimivaa arkea ja pieniä onnenhetkiä siinä. Suuria muutoksia ei toivottavasti edes ole tulossa, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet suurten muutosten aikaa. Nyt haluaisin vain olla rauhassa, hissukseen. Keskittyä lasten kasvattamiseen. Työkuvioita pitäisi tietenkin miettiä vielä ensi vuoden puolella, kun vanhempainrahakausi loppuu, mutta luultavasti pysyn kotona vuoden loppuun saakka kuitenkin.
Toivon, ettei tarvitsisi olla raskaana ensi vuonna!
Odotan pieniä suuria asioita: ystävän lapsen syntymää, toisen ristiäisiä, Pikkuleijonan uusien taitojen oppimista, kevättä, saunan valmistumista rantatontille ja valoisia kesäöitä.
Uuden Vuoden lupaukseni ovat elämäntapojen muuttamiseen liittyviä, kuten varmaan joka toisella suomalaisella. Laihduttaa en tosin aio, vaan lopettaa punaisen lihan ja kanan syömisen. Taas. Olin teini-iästä saakka kasvissyöjä, kunnes muutamia vuosia sitten aloin jälleen syödä naudanlihaa ja satunnaisesti kanaa. Se on kuitenkin tuottanut eettistä tuskaa koko ajan. Kalaa aion syödä jatkossakin, tonnikalaa lukuun ottamatta. Oma ruokavalioni vähentää myös perheen miesten lihankulutusta, sillä teen pääsääntöisesti kasvisruokia. Mies saa tehdä halutessaan liharuokia.
Toinen päätökseni koskee netinkäyttöä, kuten aiemmin lupailin: lupaan sulkea netin viimeistään kello 22 iltaisin. Yökukkuminen netissä on oikeasti iso ongelma, sillä liian vähäinen uni pahentaa sairauttani. Aamu-uniin ei paljon voi itse vaikuttaa, joten on opeteltava menemään ajoissa nukkumaan. En panisi pahakseni sitäkään, jos ehtisin lukea tuon joululahjaksi saamani uusimman Remeksen ensi jouluun mennessä...
Vuosi on lopuillaan. Enää muutamia minuutteja!
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!
RAKASTAKAA TOISIANNE & ITSEÄNNE :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun jätät viestin!