Nettilakko

Tunnustan. Olen parantumaton holisti, addikti pahimmasta päästä. Sen kertoo jo Päihdelinkin testikin, jossa saan hävettävän suuren pistesaaliin. Ilman päivittäistä annostani muutun ahdistuneeksi ja ärtyisäksi, mutta annoksen ottamisella on myös hintansa: siitä on alkanut kärsiä mielenterveys, parisuhde ja perhe-elämäkin.

Nettiaddiktio.

Tämä kaikki on saanut alkunsa jo ennen 2000-lukua, kun perheemme hankki ensimmäisen modeemin. Kovaäänisen yhdistämisprosessin jälkeen netin käyttö oli sekä hitaanpuoleista että kallista. Kaiken lisäksi puhelinlinja oli tällöin varattuna, joten kukaan muu ei pystynyt soittamaan tai ottamaan vastaan puheluita. Siitä huolimatta roikuin Kiss FM:n chatissa tai erään nimeltä mainitsemattoman nuortenlehden keskustelufoorumilla tuntikaupalla. Vanhemmat kiittelivät. Hieman myöhemmin aloitin ensimmäisen pitkän parisuhteeni seurustelemalla ensimmäiset kuukaudet Messengerin välityksellä. Netissä roikuttiin yömyöhään, seuraavana päivänä nuokuttiin pulpeteissa.

Netti on aina tarjonnut minulle tietyn paikan, johon muodostuu addiktio. Samanlaisen paikan, jonka kirjat tarjosivat lapsuudessa. Sinne voit paeta todellisuuden luomaa ahdistusta, päälle kaatuvia kotitöitä ja kiukuttelevaa kakaraa. Siellä voit valita keskustelukumppanisi ja keskustelujen aiheet sekä tuntea itsesi tärkeäksi ja hyväksytyksi.

Facebookin ilmestyminen korvasi Messengerin, IRC-gallerian sekä keskustelufoorumit. Facebookissa on kaikki: sosiaaliset kontaktit, "postilaatikko", vertaistukiryhmät, kuvat, työkuviot, kirpputorit ja niin edelleen. Netin käytöstäni 80% on Facebookkausta, loppujen sisältäessä sähköpostin (se vähä, mitä sinne tulee), bloggaamisen, tiedonhaun ja uutisten lukemisen. Käytän nettiä paljon puhelimella, mutta myös kone on usein auki olohuoneessa, varsinkin ilta-aikaan. Nettiin on nykyään liian helppo sujahtaa ja unohtua.

Mistä nettilakko sai sitten alkunsa? Mies alkoi huomautella entistä enemmän netin käytöstäni. Olin myös itse huomannut, että vietän aivan liikaa aikaa virtuaalimaailmassa, mutta en saanut kierrettä katkeamaan. Facebookissa olosta muodostui noidankehä: mitä enemmän aikaa siellä vietin, sitä enemmän aikaa se alkoi minulta vaatia. Kun osallistuu moniin keskusteluihin, jakaa paljon kuvia ja muuta dataa, saa myös paljon ilmoituksia läpikäytäväksi. Moni on myös siirtänyt yhteydenpitonsa pelkästään Facebookiin olettaen, että kiireisimpiinkin viesteihin saa vastauksen alle vuorokaudessa. Se, että pitäisi olla saatavilla koko ajan, on ahdistavaa. En ole osannut ja ymmärtänyt rajata pois turhia juttuja niiden tärkeiden ja oikeasti tarpeellisten joukosta.

Jos pitää käydä netissä uusimassa kirjaston kirjat, ja parin tunnin kuluttua havahtuu Facebookin ääreltä kirjojen ollessa yhä uusimatta, on lienee aika viheltää peli poikki.

Helpoin ratkaisu olisi ollut asettaa itselleen pelkkä Facebook -lakko, mutta tahdoin viedä tämänkin taas äärimmäisyyksiin. Hiukan myös pelkäsin, että roikun sitten senkin vapautuvan ajan Bloggerissa. Eli ei nettiä millään tasolla viikkoon, alkaen puoliyöstä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kestäen tasan viikon. En epäillyt itseäni, koska tiesin pystyväni siihen. Sen sijaan moni muu epäili.

Miten kävi? Lakon lähestyessä datasin hullun lailla täsmälleen siihen minuuttiin saakka, kunnes oli pakko lopettaa. Olin kuin karkkilakkoa aloittava sokeriaddikti, joka vetää viimeiset ähkyt ennen lopettamista. Eräässä ryhmässä jäi kesken keskusteluja, joiden tiesin jäävän vaivaamaan minua lakon alkaessa. Joku oli myös ehtinyt juuri varata minulta haalarin kirppiksellä, joten jouduin jättämään kaupankäynnin mieheni vastuulle. Ilmoittelin ryhmiin ja statuspäivityksessäni, että katoan viikoksi. Pyysin olemaan yhteydessä puhelimella, jos olisi jotain asiaa. Muistuttelin myös ystäviäni informoimaan minua tapahtumista ja mahdollisista muutoksista vaikka tekstareilla, kun en pääse tapahtumakutsuja katsomaan. Netin sulkeminen ahdisti, mutta samalla tuntui helpottuneelta.

Ensimmäisenä päivänä olo oli kuin äsken mainitussa karkkilakossa: asiat netissä pyörivät mielessä koko ajan. Totesin myös, että netti kuuluu nykyään elämään aivan huomaamatta: joululaulut Spotifysta vaihtuivat joulucd:hen, ohjelmia ei voinut katsoa jälkikäteen Areenasta tai Katsomosta, lettuohjeen jouduin kaivamaan old schoolisti vanhasta köksänkirjastani Googlen sijaan...

Viikon edetessä netti ja sen tapahtumat olivat mielessä entistä vähemmän. Tapasin paljon ystäviä livenä ja touhua riitti muutenkin arjessa, kuten aina. Mitään maagista ylimääräistä aikaa en huomannut olevan erityisen runsaasti, mutta toki ehdin keskittyä paljon paremmin olennaiseen. Leivoin jopa kaksi kertaa sämpylöitä viikon aikana, mitä en ole tehnyt puoleen vuoteen! Ja nukuin toki pidempiä yöunia, sillä viimeinen tsekkaus Facebookiin ennen nukkumaanmenoa on usein venynyt tuntien mittaiseksi syöden aikaa levolta.

Huomasin, että Facebookin sijasta olisin arjessa tarvinnut paljon enemmän nettiä muihin asioihin, kuten bussiaikataulujen tsekkaamiseen, pankkiasioiden hoitamiseen ja tietojen (parhaat talvihanskat lapselle? kaupan aukioloaika?) Googlettamiseen. Jos olisin joutunut liikkumaan kaupungissa etsimässä tiettyä paikkaa, olisin ollut pulassa. Tarvitsen navigaattoria usein, sillä olen mestari eksymään. Täysin ilman nettiä lienee mahdotonta elää nykymaailmassa.

Eniten kaipasin niitä ryhmiä, joissa olevat ihmiset ovat tulleet läheisiksi netin kautta. Ihmisiä, joille ei olisi ollut luontevaa tekstailla kysyäkseen kuulumisia, saatikka sitten soittaa. Viikon kuluessa soittelin kuitenkin paljon enemmän läheisilleni ja olin 100% läsnä perheelleni. Lapselle kirjaa lukiessa mieli ei askarrellut Facebookissa, kuten usein on käynyt.

Oli helpottavaa, ettei päässä jyskyttänyt koko ajan ajatus "pitäisi ehtiä käymään netissä, vaikka ei olisi aikaa sille". Viikon lähetessä loppua tuntui suorastaan siltä, etten enää halua palata entiseen. Suunnittelin jopa Facebook -tilini deletoimista, mutta se tuntui kuitenkin liian suurelta askeleelta. Antaa se paljon hyvääkin.

Facebook on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sen olen nyt tajunnut. Ongelma ei ole netissä itsessään, vaan nimenomaan Facebookissa. Uuden Vuoden lupaukseni on epäilemättä Facebookiin liittyvä...

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Se on helpompaa kuin uskottekaan!

P.s jouduin kerran laittamaan netin päälle puhelimeen, sillä ystävä lähetti niin pitkän tekstarin, että se tuli multimediaviestinä. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, sillä viikko meni muutoin loistavasti!