Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhe. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kaksivuotias Pikkukarhu

Rakas vappulapsemme täytti jo kaksi vuotta!

2.5.12 Taysin vastasyntyneiden teho-osastolla


Kaksivuotiaan Pikkukarhu reipas ja toimelias pieni insinöörinalku. Hänen intohimoisen kiinnostuksen kohteensa ovat traktorit, rekat ja kaikenlaiset työkoneet, kuten kaivurit. Uutena juttuna ovat peräkärryt, joita hän yrittää itse kehittää ja kiinnittää erilaisten ajoneuvojensa perään.

Ihan itse värkätty peräkärry, jossa on hyvä kuljettaa esim. ruokaa ja keittiövälineitä ;)

Pikkukarhun leikkitaidot ovat kehittyneet hurjasti pikkuveljen synnyttyä. Olin jo hieman tuskastunut siihen, ettei Pikkukarhu leikkinyt mitään tai edes uppoutunut hetkeksi tutkimaan leluja tai tavaroita yksin. Nyt hänellä on monimutkaisia ja kekseliäitä leikkejä (yleensä niihin liittyy kuorma-autot, rekat, peräkärryt ja legot), ja hän viihtyy hyvin yksin vähän pidemmän aikaa.

Kaksivuotislahjaksi saatu upea John Deeren traktori isovanhemmilta. Taisi isi olla yhtä innoissaan, ellei enemmänkin...

Taidot kehittyvät, mutta järki juoksee välillä taitoja nopeammin. Tahtoikä on alkanut näkyä siinä, että Pikkukarhu haluaisi kovasti tehdä itse kaikenlaisia juttuja, mutta ei vielä oikein osaa. Turhautuminen tulee nopeasti, ja sitä myöten sitten raivarit. Kun kuorma-autoon ei saakaan kiinni peräkärryä, lentävät tavarat ja pieni raivolainen heittäytyy lattialle epätoivoisena parkumaan. Tunnistan Peekoon kärsimättömyydessä ja turhautumisraivareissa paljon itseäni pienenä. Raivareita pystyy jonkin verran hallitsemaan ennakoimalla ja olemalla käytettävissä tarpeen sattuessa. Pikkukarhu antaa nimittäin auttaa, jos ei itse osaa. Yritämme usein yhdessä ratkoa pulmia, tosin ihan joka paikkaan ei äitikään pysty peräkärryjä kiinnittämään.

Peekoon taidonnäyte: leikkisalaatinlehdet renkaiksi ja banjo peräkärryksi!

Jäähyt ovat olleet käytössä, tosin sinne joutuu vain äärimmäisissä tapauksissa. Usein Pikkukarhu suuttuu meille jostakin, menee omaan huoneeseensa ja lyö oven kiinni nenä edestä. Ja minä kun ajattelin, että tätä alkaa tapahtua vasta yli kymmenen vuoden päästä! Onneksi Peekoo ei ole pitkävihaista sorttia, vaan ristiriitatilanteet selviävät yllättävän nopeasti. Olemme yrittäneet jäähyjen sijaan käyttää keskustelevaa taktiikkaa sen verran, mitä kaksivuotiaan kanssa pystyy. Pikkukarhu osaa jo pyytää anteeksi, ja tekeekin niin usein oma-aloitteisesti huomattuaan, että nyt tuli töpättyä. Mutta usein, kun kaikki ovat väsyneitä ja kiukkuisia, on keskusteleminen täysin mahdotonta. Sitten kiukutellaan puolin ja toisin, mutta aina pyydetään kuitenkin anteeksi ja halataan.

Minua itseäni on helpottanut tieto siitä, että 2-3-vuotiaana lapsi on aggressiivisimmillaan ja impulssikontrolli on vielä heikko. On paljon helpompi suhtautua raivoavaan, tavaroita paiskovaan ja yhtäkkiä läimäyttävään lapseen, kun tietää tämän. Se ei silti tarkoita, että hyväksyisimme tuollaista käytöstä. Siihen puututaan tavalla tai toisella. Aina.

Äidin rakas tuulitukka pellavapää

Pikkukarhun uhma Pikkuleijonan synnyttyä alkoi helpottaa, kun hänen puheenkehityksensä lähti huimaan nousuun, ja hän tuli näin paremmin ymmärretyksi. Kun hänellä oli puolentoista vuoden iässä vain parisenkymmentä sanaa käytössä, joista osasta ei edes meinannut saada selvää, on hänellä nyt puoli vuotta myöhemmin yllättävän runsas sanavarasto ja taito myös taivuttaa sanoja. Hän sanoo kahta, joskus kolmea sanaa peräkkäin: "isin autolla", "äitin ruoka", "pallo tuolla ylhäällä", "ei haittaa". Ihmettelen joka päivä, miten pieni kääpiöni on alkanut höpöttää jatkuvalla syötöllä mitä ihmeellisempiä sanoja. Nyt saa sitten itsekin olla varuillaan, sillä Peekoo nappaa taatusti kaikki ei-niin-hyvät sanat puheestamme. Hyvänä esimerkkinä "hitto", joka tänään lipsahti suustani.

Laulamisesta on puheen myötä tullut uusi juttu. Meillä veisataan lähinnä vanhoja kunnon lastenlauluja, kuten Leipuri Hiivaa ja Hämä-Hämä-Häkkiä. Radion Peekoo pyytää avaamaan usein, ja jammailee biisien tahdissa leikkimisen ohessa. Hän tosin on hyvin valikoiva, sillä läheskään kaikki biisit eivät saa tanssijalkaa vipattamaan. Vanha rokki, kuten The Doors tai latinorytmit, kuten Ricky Martin (NÖYYYYYYYY!) ovat olleet selkeitä suosikkeja.

Pikkukarhun lemppariohjelmia ovat Muumit sekä Late Lammas. Muita hän jaksaa seurata vain hetken aikaa. Ruutuaika on yleensä aamuisin, kun edellämainitut tulevat töllöttimestä. Kirjoja luetaan ahkerasti, kestosuosikkina on ollut Mauri Kunnaksen autokirja. Viime aikoina ovat alkaneet upota myös meidän vanhat Lasten Parhaat Kirjat -kirjakerhon opukset, joita varsinkin isimies lukee iltasaduiksi.

Pottailurintamalle ei juurikaan kuulu uutta, vaan jumitamme edelleen samassa tilanteessa: Peekoo käy pissalla pöntöllä (välillä seisten jakkaralla, kuten isot pojat konsonaan! Kivat reunukset pöntössä...), kun häntä sinne muistaa kiikuttaa, mutta ei kakkaa kuin vaippaansa. Harkkapikkarit ja tavalliset pikkarit ovat ahkerassa käytössä, mutta vahinkoja sattuu vielä usein. Peekoo tosin itse kertoo heti vahingosta ja käy jopa hakemassa paperia kuivatakseen lätäkön. Olemme kuitenkin saaneet vähentää taskuvaippojen täytteitä, sillä säännöllisen pissatuksen myötä vaippoihin ehtii päiväsaikaan kodin ulkopuolella ollessamme tulla vain yksi pissa, jos sitäkään. Kosteussululliset harkkapikkarit ovatkin osoittautuneet mainioiksi myös ulkoillessa.

Ruokailu on meidän murheenkryyni. Pikkukarhu on selkeästi yhtä nirso kuin äitinsäkin lapsena (ja sehän tutkimusten mukaan periytyy!). Hän syö nihkeästi ja on todella epäluuloinen. Se on ahdistavaa ja turhauttavaa monin paikoin. Meillä ei pakoteta syömään, mutta yritetään toki saada edes maistamaan esimerkin ja muiden jippojen keinoin. Pikkuleijona sen sijaan syö kaiken, mitä eteensä saa. Olen mielenkiinnolla seurannut, onko pikkuveljen syömisellä jotain vaikutusta Pikkukarhuun, mutta ei sosiaalinen paine tunnu paljon Pikkukarhua vaivaavan. Kaikesta huolimatta hän kasvaa ja kehittyy hyvin, joten yritän luottaa siihen, että tämäkin menee ajan kanssa ohi, jos on mennäkseen. Aloinhan itsekin syödä paremmin jossain vaiheessa. Plussaa kuitenkin on, että Pikkukarhu osaa jo syödä itse nätisti lusikalla ja haarukalla niin halutessaan, sekä juo tavallisesta mukista.

Onneksi nukkumisasiat ovat hyvin. Peekoo menee nätisti niin yö- kuin päiväunillekin ja näyttää aina käsillään, minkäkokoinen rako hiukan avoimen oven väliin on jätettävä. Ja pikkuveljelle sekä äidille on ehdottomasti muistettava antaa iltapusu, kun isi laittaa nukkumaan. Noin puoli seitsemän aikaan aamulla Peekoo tassuttelee meidän sänkyymme (kainalossaan Pupu, Kala ja Karhu), ja saattaa nukahtaa vielä hetkeksi. Seitsemän maissa molemmat pojat alkavat remuamaan siihen malliin, että on parempi nousta puuron keittoon. Kauhukohtauksia ei ole tullut enää niin paljon, mitä pienempänä, mutta kyllä niitäkin tulee ajoittain vielä. Synttäreiden aikaan tuli yksi, ilmeisesti päivä oli ollut niin rankka ja stressaava.

"Äiti! Kuva!" Farkut jalassa pitää aina ottaa kuva, kädet taskuissa tietty ;) Vimpan päälle pose!

Pikkukarhulla on loistava huumorintaju ja varsinkin tilannetaju huumorin suhteen (Minä mammalassa: "nyt iltapesulle! Kuka täällä haisee pyllyltä?!" johon Peekoo tyynen rauhallisesti toteaa: "Pappa"). Hän on toisaalta oikea showmies, mutta toisaalta taas isommissa lapsiryhmissä vetäytyy leikkimään yksin nurkkaan. Kahdestaan toisen taaperon kanssa hän kyllä leikkii nätisti yhdessä ja ottaa nykyään hyvin kontaktia muihin lapsiin. Aiemmin hän on hieman pelännyt ja ollut arka, vaikka toinen lapsi olisi tuttukin.

Pikkukarhu on herkkä lapsi. Olen yrittänyt muistaa, ettei lasta saisi painostaa esimerkiksi ryhmätilanteissa menemään mukaan leikkeihin, ellei hän itse tahdo. Hän myös saattaa pillahtaa itkuun, jos toinen lapsi vahingossa tulee liian lähelle tai jopa koskettaa niin, ettei se ole Peekoon mieleen. Välillä huomaan pahoittelevani tätä käytöstä muille äideille, vaikka eihän siinä olisi mitään pahoiteltavaa. Olen myös yrittänyt tietoisesti välttää puhumasta Pikkukarhun persoonallisuuden piirteistä hänen kuullensa, ettei niistä tulisi itseään toteuttavia ("Hän on niin herkkä/hiljainen/epäsosiaalinen/kärsimätön" jne.) Onneksi herkistä pojista on alettu nykyään puhua paljon enemmän, eikä poikien "tarvitse" enää olla kovaäänisiä riehujia pärjätäkseen elämässä.

Pikkukarhu on empaattinen. Eräänä päivänä hän alkoi itkeä, kun Muumeissa Muumipappa nyrjäytti nilkkansa :') Hän myös hoivaa ja pitää huolta pikkuveljestään kovasti. Pikkuveli saa suukkoja, halauksia ja paijausta päivittäin. Pikkukarhu yrittää myös hädän tullen lohduttaa, tai hakee äidin apuun. Surullinen ystävä saa myös Pikkukarhun kyynelehtimään. Pikkukarhu rakastaa lahjojen antamista toisille, ja on myös mielellään pikku apulaisena esimerkiksi keittiöhommissa. Isin tullessa töistä kotiin Pikkukarhu on ottanut tehtäväkseen viedä eväsastiat tiskipöydälle. Pettymys tulee väistämättä, jos isillä ei olekaan sinä päivänä ollut eväitä mukanaan! Kauppakassit hän auttaa aina purkamaan, samoin tyhjentämään tiskikoneen. Olemme yrittäneet antaa Peekoon olla mukana kaikissa arkiaskareissa, mihin hän vain haluaa tulla mukaan, jotta mielenkiinto säilyisi jatkossakin. Toki se vaatii hiukan kärsivällisyyttä (mitä ei turhan paljon ole äidilläkään), mutta lapsen riemu onnistumisesta ja kehuista korvaa kyllä kaiken.

Pikkukarhun elämässä on mukana monia ihania aikuisia, jotka ovat hänelle todella tärkeitä. Kaikista tärkeimmiksi ovat isovanhempien ohella nousseet Noomi-täti sekä naapurissa asuva kummisetä, jotka molemmat viettävät paljon aikaansa Peekoon kanssa. Peekoo kyselee usein heidän peräänsä, ja ovikellon soidessa saattaa rynnätä ovelle huutaen tädin tai kummisedän nimeä. On niin hienoa, että lapsellamme on paljon muitakin tärkeitä ja turvallisia aikuisia meidän lisäksi. Kiitos siitä!

Tädin leipoma suklainen mustaherukkamoussekakku, joka oli enemmän aikuiseen makuun. Kutsuimme vain kummit, sisaruksemme ja isovanhemmat tälla kertaa juhlimaan

Rakas Pikkukarhu. Hurmaava, kekseliäs, veikeästi hymyilevä pieni pellavapääni <3

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Poks 35+0 ja äitiysloma

Äitiysloman ensimmäinen päivä! En meinannut muistaa koko äitiyslomaa, eihän juuri mikään tule muuttumaan meidän arjessa. Oikeastaan ainostaan se muuttuu, ettei minun tarvitse enää täytellä työttömyyskassaan lomakkeita neljän viikon välein. Tulotkin pysyvät suhteellisen samana.. Viimeksi olin äitiysloman alkaessa sairauslomalla jo, joten en ole kokenut sellaista "aaah-vihdoinkin-lomalla" -fiilistä näiden äitiyslomien suhteen.

Eilisestä lähtien on ollut kipeä keilapallofiilis alapäässä. Ettei Myttynen vaan olisi kiinnittymässä... Mitään lähestyvään synnytykseen viittaavia oireita ei todellakaan tarvitsisi vielä tulla, tässä on niin paljon tekemistä ja hommaamista ja suunnitelmia seuraavalle kolmelle viikolle. Aiotaan mennä vielä 2.9. (rv 37+5) Pikkukarhun, ystävän ja hänen lapsensa kanssa Korkeasaareen päiväreissulle, sen jälkeen Myttynen on tervetullut. Mihinkähän sitä menisi sitten synnyttämään, jos vedet menisivät keskellä Korkeasaarta? Noilla viikoilla on varmaan syytä muistaa ottaa neuvolakortti mukaan reissulle jo. Nythän minulla ei edes ole sitä mukana, kun ollaan täällä vanhempieni luona... unohdin.

Pari päivää on ollut jotenkin oksettava olo. Ruoka ei maistu ja kuvottaa. Toivottavasti pahoinvointi ei olisi tulossa takaisin loppuajaksi, monella tuntuu käyneen niinkin...

Vielä viikko, ja sitten onkin lääkärineuvola. Jei.

*************************************************

Pikkukarhu on sitten mainio tyyppi! Miten voi noin pienellä ihmisellä olla niin hyvä huumorintaju? PK on varsinainen velmuilija. Sanojakin on alkanut tulla päivä päivältä enemmän. Tällä hetkellä sanavarastoon kuuluvat: äiti, äijä, pappa, kiikkuu, kakka ja kukka. Omaa höpötystä tulee entistä enemmän.

Ihottuma takapuolessa on kadonnnut. Jätettiin maito (juomana) pois viikko sitten, ja PK on saanut pelkkää vettä. Maitoa sisältäviä tuotteita, kuten juustoa ja jugurttia on kyllä saanut. En sitten tiedä, onko paranemisen taustalla ollut "maidottomuus" ja sitä myötä maitokakkojen katoaminen vain se, että PK on ollut paljon ilman vaippaa... Bummareita ollaan nyt käytetty silloin tällöin, eikä pylly ole alkanut onneksi punottaa. Aiotaan antaa ensi viikosta lähtien maitoa juomana korkeintaan pari kertaa päivässä (aamulla ja illalla), mutta ruokajuomaksi saa vakiintua vesi. Pikkukarhulla tuntui olevan tapana täyttää mahaansa pelkällä maidolla, ja hän syö muutenkin todella huonosti nykyään. Mietin jo, että miten pitkään tuota ruuan närppimistä pitäisi katsella? Jokaisella aterialla syö noin kolme lusikallista ruuasta riippumatta. 

Ja nyt on alkanut jännittää se, miten PK tulee suhtautumaan pikkuveljeensä. Onneksi hän ei ole selkeästi äidin poika tai isän poika, vaan molemmat tuntuvat kelpaavan ihan yhtä lailla. Mies on toki sitten enemmän PK:n kanssa vauvan synnyttyä, mutta täytyy itsekin yrittää antaa toiselle ihan sitä omaa aikaa sitten. PK ei ole sinänsä osoittanut mitään mustasukkaisuuden merkkejä, jos olen esimerkiksi pitänyt toista lasta sylissä. Onneksi. Tiedä sitten, mitä noin pieni ymmärtää näistä asioista. Minulle on jotenkin hirveän tärkeää se, että kun PK tulee ensimmäisen kerran sairaalaan katsomaan meitä, minulla ei ole vauva sylissä. Tahdon ottaa PK:n heti syliin ja sitten katsotaan yhdessä vauvaa. Taitaa äidille tulla kovempi ikävä poikiaan sairaalassa ollessa, mitä pojille äitiä...

***************************************************

Minua ja Miestä pyydettiin eilen kummeiksi joulukuussa syntyvälle pikkuiselle <3 otamme kummin tehtävät ilolla vastaan. Ristiäiset tulevat olemaan vasta tammikuulla, joten ehditään saada pahin vauvahumu kotona laantumaan... ja ehkäpä meikeläinen mahtuu siinä vaiheessa jo johonkin mekkoon. Ehkä.


torstai 28. helmikuuta 2013

Pikkukarhu pian 10kk

Olen ollut törkyhuono bloggaaja viime aikoina. Tietokoneella rauhassa istuminen ei vaan meinaa onnistua, kun tuo meidän rakas "pikkuterroristi" vaatii aika tehokkaasti huomiota. Millonkahan meillä aletaan nukkua niitä joka äidin unelmapäikkäreitä, paria kolmea tuntia? Kaipaisin välillä hengähdystaukoa keskellä päivää, tunnissa ei paljon ehdi.

Pikkukarhu on siis oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, mikä aiheuttaa noin miljoona kertaa päivässä pään kolinaa. Onneksi useimmilla kerroilla vastassa on ollut paksu villamattomme, jota en enää inhoa ihan niin paljon kuin ennen (kerää kaikki mahdolliset roskat itseensä, mutta niitä ei meinaa saada edes imurilla irti!)

Nukkumaan ei enää mennä niin helposti, kun koko ajan pitäisi harjoittaa uutta hienoa taitoa. Pikkukarhu saattaa olla puoliunessa, mutta väkisinkin on noustava seisomaan pinniksessä. Yöt ovat olleet todella levottomia, varmaan juuri tuon liikkumisvimman takia.

Konttaamista meillä ei vieläkään harrasteta, eikä istumaan nousua. Aiemmin oli hyvä keino laittaa Pikkukarhu istumaan, jotta tämä pysyisi pois pahanteosta, mutta nyt hän osaa jo pyörähtää siitä pois. Damn! Tv-tasosta piti ottaa vetonupit irti, jotta utelias tonkija ei pääse apajille. Nyt niitä kaappeja ei meinaa itsekään saada auki...

Makuuhuoneen ja vessan ovi on edelleen muistettava sulkea. Makuuhuoneeseen muutti rakas bambuni, jonka ruukusta Pikkukarhu ammentaa multaa aina, kun silmä välttää.

Äitiä kutsutaan ja komennetaan paljon: "ätä! ätä! ätä!"

Viides hammas (kolmas ylhäälle) on juuri puskemassa läpi.

En voi käsittää, että melko pian on yksivuotissynttäreiden aika. Sitten ei ole enää vauvaa! Enkä ole enää vanhempainvapaalla, vaan kodinhoidontuella (ja erittäin köyhä). Tämä on se kohta elämässä, kun pitäisi hilata luunsa töihin, mutta... kävin tänään kyllä työkkärissä ilmoittautumassa työttömäksi työnhakijaksi. Kun mieskin on nyt työttömänä, niin katsotaan nyt, kumpi tästä loppupeleissä lähtee töihin. Ajattelin, että jos tämä talous tosissaan tästä romahtaa, menen tekemään keikkaa lastentarhanopettajan sijaisena, vaikka vannoinkin pysyväni loppuikäni poissa niistä hommista.

Kieltämättä on ollut mukavaa saada hoitoapua arjessa, eikä vielä ainakaan ole tullut mitään massiivisia taisteluita miehen kanssa. Ihan hyvähän se on miehenkin vihdoin nähdä, millaista se meidän perusarki pojan kanssa oikein on.