Pikkukarhu pian 10kk

Olen ollut törkyhuono bloggaaja viime aikoina. Tietokoneella rauhassa istuminen ei vaan meinaa onnistua, kun tuo meidän rakas "pikkuterroristi" vaatii aika tehokkaasti huomiota. Millonkahan meillä aletaan nukkua niitä joka äidin unelmapäikkäreitä, paria kolmea tuntia? Kaipaisin välillä hengähdystaukoa keskellä päivää, tunnissa ei paljon ehdi.

Pikkukarhu on siis oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan, mikä aiheuttaa noin miljoona kertaa päivässä pään kolinaa. Onneksi useimmilla kerroilla vastassa on ollut paksu villamattomme, jota en enää inhoa ihan niin paljon kuin ennen (kerää kaikki mahdolliset roskat itseensä, mutta niitä ei meinaa saada edes imurilla irti!)

Nukkumaan ei enää mennä niin helposti, kun koko ajan pitäisi harjoittaa uutta hienoa taitoa. Pikkukarhu saattaa olla puoliunessa, mutta väkisinkin on noustava seisomaan pinniksessä. Yöt ovat olleet todella levottomia, varmaan juuri tuon liikkumisvimman takia.

Konttaamista meillä ei vieläkään harrasteta, eikä istumaan nousua. Aiemmin oli hyvä keino laittaa Pikkukarhu istumaan, jotta tämä pysyisi pois pahanteosta, mutta nyt hän osaa jo pyörähtää siitä pois. Damn! Tv-tasosta piti ottaa vetonupit irti, jotta utelias tonkija ei pääse apajille. Nyt niitä kaappeja ei meinaa itsekään saada auki...

Makuuhuoneen ja vessan ovi on edelleen muistettava sulkea. Makuuhuoneeseen muutti rakas bambuni, jonka ruukusta Pikkukarhu ammentaa multaa aina, kun silmä välttää.

Äitiä kutsutaan ja komennetaan paljon: "ätä! ätä! ätä!"

Viides hammas (kolmas ylhäälle) on juuri puskemassa läpi.

En voi käsittää, että melko pian on yksivuotissynttäreiden aika. Sitten ei ole enää vauvaa! Enkä ole enää vanhempainvapaalla, vaan kodinhoidontuella (ja erittäin köyhä). Tämä on se kohta elämässä, kun pitäisi hilata luunsa töihin, mutta... kävin tänään kyllä työkkärissä ilmoittautumassa työttömäksi työnhakijaksi. Kun mieskin on nyt työttömänä, niin katsotaan nyt, kumpi tästä loppupeleissä lähtee töihin. Ajattelin, että jos tämä talous tosissaan tästä romahtaa, menen tekemään keikkaa lastentarhanopettajan sijaisena, vaikka vannoinkin pysyväni loppuikäni poissa niistä hommista.

Kieltämättä on ollut mukavaa saada hoitoapua arjessa, eikä vielä ainakaan ole tullut mitään massiivisia taisteluita miehen kanssa. Ihan hyvähän se on miehenkin vihdoin nähdä, millaista se meidän perusarki pojan kanssa oikein on.

Pikkukarhu 8kk!

Eilen tuli Pikkukarhulle täyteen kahdeksan kuukautta. Vaikka tämä onkin puhkikulunut fraasi, niin toistanpa sen jälleen kerran: miten aika voi mennä näin nopeasti?! Siis oikeasti. Vanhempainvapaa loppuu 2.2. Sitten pitäisi kaiken järjen ja Niinistön mukaan mennä takaisin työelämään. Tässä tapauksessa roudaan ahterini työkkäriin, mutta en tietenkään toivo pääseväni töihin ihan heti. Keikkahommia voisin tehdä, esimerkiksi viikonloppuina ja iltaisin, jos sellaiseen olisi mahdollisuus... Ideoita?

Jokainen päivä on niin uusi ja ihmeellinen. Lapsen riemu on rajaton. Joka aamu, kun menen noutamaan huutelevaa Pikkukarhua pinniksestä, saan hurmaavan hymyn. Se, että joudun välillä taistelemaan pukemis- ja syömishommissa, unohtuu nopeasti, kun PK nauraa höröttää ja tulee nykimään lahkeesta.

Pikkukarhu taitaa olla kehitykseltään normitahdissa. Olen hieman huolestuneena seurannut, miten osa toukokuisista on noussut seisomaan tukea vasten, osa lähtenyt jo kävelemään tukia pitkin! Mikähän siinä on, että sitä on niin kärsimätön toisen kehityksen suhteen? Kun kuitenkin tiedän, ettei ole helppoa niilläkään, kenen lapset nousevat pystyyn hyvin aikaisin. Järkeä kun ei ole päässä vielä tarpeeksi, ja siinä sitten kopsahtelee kuupat lattiaan tuon tuosta. Nyt vielä pääsee pienillä sydämentykytyksillä, kun PK pysyttelee turvallisesti lattianrajassa. Vaan taitaapa se olla useammalla esikoisen vanhemmalla, tuo huoli oman lapsensa kehityksestä ja siitä, onko se ja tämä ja tuo normaalia. Mahtaa olla outoa sitten toisen lapsen (jos sellainen joskus tulee) kanssa, kun tietää jo paljon enemmän ja on kokemusta asioista.

Ryömimisen Pikkukarhu tosiaan hiffasi tuossa 10.12, hiukan yli seitsemän kuukauden iässä. Yhtenä aamuna hän pyrähti pallon perään ryömien, ei kierien. Tyyli on pysynyt samana siitä lähtien, vauhti vaan lisääntyy päivä päivältä! Pyllyä hän on alkanut nostella ilmaan myös, mutta konttausasentoon ei ole itse vielä kertaakaan noussut. PK myös istuu hienosti ilman tukea, mutta ei ole itse tehnyt elettäkään istumaannousun suhteen. 

****************************************************************

Ostettiin Baby Björnin tuolipotta. Alun perin ei ollut tarkoitus vielä aloittaa pottatreenejä, mutta parin tuloksellisen kokeilun jälkeen päätettiin käyttää Pikkukarhua potalla aina syömisen ja unien jälkeen. Yleensä saadaan saaliiksi hyvät tuotokset. Suurin osa kakoista tulee jo pottaan, mikä helpottaa vaippahuoltoa suunnattomasti. Emme tietenkään odota, että Pikkukarhu kykenisi kuivaksi vielä pitkään aikaan. Tämä on meille helpompi versio vauvojen vessaviestinnästä, koska mulla ei kestä selkä pöntön/lavuaarin päällä kannattelemiseen.

******************************************************************

Pikkukarhu on varsin nopealiikkeinen nykyisin. Vessanovi pitää sulkea ehdottomasti, muuten hän menee roikkumaan käsisuihkun letkuun tai työntää kätensä pottaan (joka on onneksi yleensä tyhjä). Hän on myös kartoittanut jo jokaisen pistorasiamme ja sähköjohtojen paikat. Näyttää myös ymmärtävän kiellot, mutta totteleeko? No, ehkä joskus. Tässä eräänä päivänä kieltäessäni sain vastaukseksi virnistyksen ja hirveän räkätyksen. Että sellainen auktoriteetti meikeläisellä!

Ja vilkutus! PK on selkeästi valikoiva ihmisten suhteen, sillä hän vilkuttaa heipat vain tietyille henkilöille, kuten sedälleen ja minulle. Setä onkin PK:n yksi suosikkityypeistä! 

Seuraava neuvola on 17.1., ja odotan jännityksellä painon sekä pituuden kehitystä. PK:n posket ovat pyöristyneet hurjasti, joten on varmasti syödäkseen saanut. Ja kyllä hän syökin hyvin, välillä puuroannokset ovat valtavia! Osa M-koon vaipoista on yhä käytössä, mutta ne menevät kiinni niukin naukin. Vaatteissa olen joutunut laittamaan pois osan 74cm bodyista, mutta sen kokoiset housut menevät vielä pitkään luultavasti. Mitä nyt osa kiristää vyötäröltä...

Ja hei, olen keksinyt uuden ahdistuksen aiheen: välikausihaalarit! Nyt alennusmyyntien ollessa kuumimmillaan olen yrittänyt etsiä jotain kevääksi. Loputon suo. Vähän niin kuin vaunujen kanssa.