Ärsytys

Katsoin eilen tiistaina tulleen Erilaisten äitien jakson, jossa perhe Tamminen-Palviainen saa lapsensa kotisynnytyksessä ilman ammattilaisen läsnäoloa. Perhe haluaa elää mahdollisimman luonnonmukaisesti, eikä tahdo esimerkiksi rokottaa lastaan. Jakso herätti todella paljon tunteita, joista päällimmäisenä oli kyllä ärtymys tai ehkä lähinnä huoliärtymys.

Mielestäni luonnonmukaisessa elämäntyylissä ei ole mitään pahaa. Kotisynnytys on varmasti hieno ja voimauttava kokemus, lempeä keino saattaa lapsi maailmaan. Olisin minäkin kotonani rennompi kuin TAYSin synnytyssalissa. Totta kai perhe ajattelee lapsensa parasta, hehän haluavat luonnonmukaisin keinoin varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän elämän alusta saakka. Kysymys kuitenkin kuuluu, missä menee raja? 

Suomen laki ei kiellä kotisynnytystä. Muualla länsimaissa kotisynnytykseen suhtaudutaan paljon Suomea myönteisemmin. Esimerkiksi Hollannissa noin joka kolmas lapsista syntyy kotona, mutta eiköhän sielläkin ole synnytyksissä mukana kokenut lapsenpäästäjä. Suomessa kotisynnytys on ollut pitkään "vaiettu aihe" ammattilaisten keskuudessa ja rankasti kritisoitu asia keskustelupalstoilla.

Kotisynnytys on varmasti turvallisempi, jos mukana on kokenut ammattilainen. Ja jos vauvaa ei ole tutkittu raskausaikana mitenkään neuvolassa, voi synnytys tuoda mukanaan kaikenlaisia yllätyksiä tai jopa komplikaatioita. Entäs, jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin, ja hän tarvitsee välittömästi syntymän jälkeen tehohoitoa? Entäs, jos lapsi jää kiinni, koska äidin lantio on liian kapea? En usko, että synnyttävä äiti voi kaikissa tilanteissa itse tietää, vaistota, milloin täytyykin lähteä sairaalaan. On paljon, paljon riskejä. Kotisynnytykseen ei täysin voi valmistautua vain katsomalla synnytysvideoita Youtubesta tai lukemalla synnytysoppaita, kuten perheen isä oli tehnyt. .

Ajattelen nyt vain ja ainoastaan lapsen parasta tässä asiassa. Kuka suojelee syntyvää lasta ja hänen oikeuksiaan? Entäs, jos lapsi saa synnytyksen yhteydessä esimerkiksi aivovamman, joka olisi voitu rutiinitoimenpiteillä estää ammattilaisen toimesta? Tai vammautuu fyysisesti? Voiko hän aikuisena antaa vanhemmilleen anteeksi, että vammautui vanhempiensa vaihtoehtoisen ajattelun takia? Ja tietenkin kaikista surullisinta minusta oli ajatus siitä, että pieni elämä sammuisi heti syntymän jälkeen, koska kyseessä on parin kokemattoman ihmisen kotisynnytys. Perheen isä perusteli, että lapsi voi menehtyä myös sairaalassa lääkärin tekemän hoitovirheen takia. Totta se on, mutta jos sataa sairaalasynnytystä kohden olisi sata vastaavanlaista kotisynnytystä kuin heillä, saattaisivat riskiluvut kallistua kokemattoman kotisynnytyksen puolelle.

Lähinnä mietityttää, että miten joku uskaltaa ottaa moisia riskejä lapsen kustannuksella. Onko se kaiken arvoista?

En mitenkään halua kritisoida kotisynnytystä sinänsä, vaan lähinnä heidän tapaansa toteuttaa se. Suomessa voi kuitenkin saada yksityisen puolen kätilön kotisynnytykseen, mikä tietenkin maksaa, mutta...

Alun perin perhe ajatteli, etteivät he katkaise lapselta napanuoraa ollenkaan vaan antavat sen tippua pois itsestään. He siis suunnittelivat kantavansa istukkaa astiassa lapsen mukana. Lisäksi he aikovat ilmeisesti kapseloida kuivuneen istukan ja käyttää sitä lääkkeenä. Myös lapselle itselleen.

Rokottamatta jättämisestä nyt on keskusteltu iät ja ajat. Toiset vannovat, että rokotukset ovat turhia ja altistavat vain lapsia. Olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi antibioottikuurit ovat lapselle haitaksi, mutta en silti uskaltaisi olla rokottamatta lastani esimerkiksi poliota vastaan. Sehän voi tulla vaikka jonkun mukana ulkomailta, mistä sitä tietää. Entäs, jos lapsi joutuu polion takia pyörätuoliin? Tai astuu naulaan ja kuolee jäykkäkouristukseen? Vanhemmat aikovat hoitaa lastaan homeopatialla, mutta niistä huolimatta saattaisi huonosti käydä moisissa tilanteissa.

Ja tässä vaiheessa he ovat pöyristyneitä siitä, miksi heistä on tehty lastensuojeluilmoitus.

Ehkä siksi, että ammattilaisetkin ovat hämmentyneitä ja pohtivat sitä, missä menee raja.

Pidän itseäni melko vapaamielisenä ja avoimena varsinkin luonnonmukaisten hoitojen ynnä muiden juttujen suhteen, mutta minulla tuli raja vastaan. Kai minä sitten katselen maailmaa valkoisen laatikon sisältä, en tiedä. Tuntuu, että perhe yrittää tehdä lapselle hyvää niin kovaa, että se kääntyy vielä heitä itseään ja lasta vastaan. Miksi ei voi kulkea kultaista keskitietä? Synnyttää kotona kätilön läsnä ollessa, käydä muutaman kerran neuvolassa, jotta tietää perusasioiden olevan hyvin. Käyttää homeopatiaa, mutta antaa lapselle kaikista riskialteinten sairauksien tai tautien suoja rokotteilla.

Mietin, mihin heidän tarinaansa voisi verrata. On esimerkiksi olemassa vanhempia, jotka haluavat itsenäistää lapsiaan hyvin pienestä asti ja kasvattavat vapaamielisesti. Tähän voi kuulua se, että lapsille annetaan paljon enemmän vastuuta kuin sen ikäinen kykenee kantamaan. On suuri vaara lipsahtaa jonkinasteisen heitteillejätön puolelle puhumattakaan lapsen kokemasta turvattomuuden tunteesta. Silloinkin vanhemmat varmasti ajattelevat vain lapsen etua yrittäessään kasvattaa tätä omien ihanteidensa mukaisesti. Onneksi näihin tilanteisiin on olemassa lastensuojelulaki. Jos vanhemmat eivät pysty näkemään omien periaatteidensa läpi lapsen todellista etua, on jonkun puututtava asiaan.

Tässä tulee hyvin esille ammattieettinen ongelma: kuinka hyväksyä ihmisten erilaiset elämäntavat ja -tyylit, toteuttaa lakia ja suojella lasta sekä vaalia hänen etuaan. Kuka määrittelee tuollaisessa tilanteessa, mikä on lapsen etu, kun ennakkotapauksia on verrattain vähän?



Pistipähän miettimään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja rai rai. Sitten kevyempiin aiheisiin. Oli nimittäin aivan uskomattoman ihana rairai-ilta lauantaina, kun lähdettiin pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Meidän joukkoahan yhdistää kotiäitiys (jännittävää!), ja ollaan tutustuttu toisiimme raskauden sekä lasten saamisen myötä. Valitettavasti ihan koko porukka ei mukaan päässyt, mutta oli meitä sentään neljä. Viereisissä pöydissä istuneet olisivat ehkä toivoneet, että meitä olisi ollut puolet vähemmän, sen verran kovaäänisiä taidettiin olla. Kerrankin päästiin keskustelemaan ihan rauha pikku tuholaisiltamme!

Oltiin siis ensiksi New Yorkissa (ravintola, ei kaupunki) syömässä. Minulla tosin ehti ruoka jäähtyä, kun piti selittää niin paljon ja antaumuksella, mutta kyllä se kylmänäkin oli vallan maukasta! Sieltä jatkoimme matkaa pubiin, jossa "sai" seurata screenilta jalkapalloa... mutta oli siellä erittäin maukas jälkiruoka tarjolla: friteerattua suklaapatukkaa. Tämä oli siis jälkiruuan jälkiruoka. Ai miten niin muka syöminen on parasta elämässä?

Vaikka vannoin ja vakuutin, että minähän en to-del-la-kaan jaksa lähteä mihinkään yökerhoon, varsinkin kun olen herännyt klo 5.45 vauvauintiin, niin kuinkas sitten kävikään. Totta kai olin intopinkeenä lähdössä valloittamaan Armaksen tanssilattiaa, varsinkin kun pari muuta oli erittäin menossa mukana. Sinne sitten suunnistimme jo ennen puolta yötä, parhaaseen mahdolliseen aikaan tilan haltuun ottamisen kannalta. Koko mestahan oli lähes tyhjä, joten pääsimme joraamaan (noloja) toivebiisejämme coolisti (nolosti). Laulaa lurautimme myös muutamat karaoket ennen ihmismassojen saapumista. Loppuyö menikin tiiviisti tanssilattialla, jossa soitettiin ah, aina niin ihania kasari- ja ysäriklassikoita! Ja vanhan kunnon taksitempun (täysin laillisen sellaisen) ansiosta pääsimme heti ekalla taksilla kotiin ;) Täyden kympin ilta.

Ei tartte taas lähteä hetkeen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Äitee tuli kylään alkuviikoksi. Siinä sai hiukan itse hengähtää, kun Mamma tahtoi tietty hyysätä poikaa koko ajan. Käytiin vähän Radiokirppiksellä kiertelemässä ja tehtiinkin hyviä löytöjä. Äitee vei nimittäin nenäni edestä upeat karvavuoriset kiilakorkonilkkurit! Aivan uudenveroiset, hintaa viisi euroa. Ehkä voin vielä joskus antaa äiteelle anteeksi, varsinkin kun ne olivat kokoa 40 ja meitsin popo on yleensä 37-38 ;)

Pikkukarhulle löytyi pari Fisher Pricen muovihirvityslelua naurettavaan hintaan. Kauankohan lie Mies kestää niitä repimättä pattereita helekuttiin... Meillä ainakin oli hauskaa niiden lauluja kuunnellessa. Yksikin meni jotenkin näin: "ylhäällä oot ylhäällä, alhaalla oot alhaalla, puolivälissä et oo ylhäällä etkä alhaalla". OOKOO. PK kuitenkin tykkää kovasti soivista ja vilkkuvista leluista tällä hetkellä, joten menköön nyt tämän kerran.

Kassalla muistin taas, miksi en tykkää ko. kirpparista. Myyjän (ilmeisesti se omistaja) alkaessa lyödä hintoja kassaan sanoin kohteliaasti "saisinko lisäksi muovipussin kiitos". Tähän myyjä kommentoi "selvä". Kun sitten olin maksanut ja valmistauduin pakkaamaan ostoksiani, ei muovipussia näkynyt. Kysyessäni pussista nainen tiuskaisi, ettei ollut kuullut minun pyytävän sitä. SEEEEEELVÄ!

Äitee ehti nostaa yhden ostoksen kassalle, nainen löi sen kassaan ja sanoi summan. Äitee sitten totesi, että on hänellä muutakin, jolloin nainen näytti erittäin turhautuneelta äiteen "hitauteen".

Mutta voeeeee poijjat, miten hauskaa meillä olikaan äiteen ja Pikkukarhun kanssa! Kävisipä äitee useamminkin kylässä, hän kun pääsee junalla puoleen hintaan...

Lähtiessään tekaisi vielä Maailman Parhaan Piparitaikinan. Siitä tehtyihin pipareihin verrattuna kaikki muut maistuvat ihan tuhnulta, tosin harvoin sitä paljon leivottavaksi jää ;) Tänään juhlimme Itsenäisyyspäivää leipoen torttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Lisäksi koristelemme (muovi)kuusen!

RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! :)