keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Siivousterapiaa

Eilen aamulla ajattelin pyhittää päivän "pyjamapäiväksi", kotona oleskeluksi ja lölläilyksi. Sehän melkein onnistuikin. Tein kotihommia höyry korvista nousten: pyykkäsin, järjestelin, siivosin, lajittelin ja kuvasin kirppiskamoja sekä hoidin siinä samalla poikaa. Mies makasi sohvalla valittaen, kuten on tehnyt jo puolitoista viikkoa. Se hänelle suotakoon, kun on kerran oikeasti ollut kipeänä.

Minulla on aivan erityinen suhde siivoamiseen. Muistan jo lapsena olleeni erittäin pikkutarkka ja neuroottinen siivoamisen suhteen. Ala-asteiässä pidin huoneeni aivan tiptop -kunnossa koko ajan, jokaisella tavaralla oli oma paikkansa ja asentonsa. Kirjat olivat sotilaallisessa pituusjärjestyksessä ja rivissä. Muistan myös siivonneeni aina nuoremman serkkuni huonetta heillä ollessani, koska minua ahdisti se valtava kaaos, mikä siellä oli. Sellainen ihan normaalia lapsen sotkua, näin jälkikäteen ajateltuna. Serkun äiti taisi joskus jopa muutaman markan maksaa vaivanpalkkioksi!

Siivosinkohan jo lapsena lievittääkseni jotain stressiä, vai oliko se pelkkää pakko-oireilua?

Nykyäänkin siivoaminen tai asunnon siistinä pitäminen on erittäin tärkeää. Ahdistun suunnattomasti levällään lojuvista tavaroista, joten kuljen Miehen (ja pian myös lapsen) perässä asettelemassa tavaroita omille paikoilleen. Keittiö on sellainen paikka, jonka on AINA oltava siisti! Astiat on tässä taloudessa laitettava heti koneeseen, eikä missään tapauksessa pesualtaaseen.

(Tässä kohtaa lukijoiden myötätunto alkaa hiipiä Miehen puolelle...)

Kun joku asia stressaa tai elämä tuntuu jotenkin kaoottiselta, auttaa kaappien järjestely ja mahdollisten turhien tavaroiden kierrätykseen laittaminen hurjasti. Järjestellessäni vaatekasoja tai astiakaappeja järjestelen samalla ajatuksia päässäni. Se on puhdistava kokemus!

Olen usein huomannut, että keskustellessani riidellessäni Miehen kanssa jynssään tiskipöytää, astioita tai vaikka vessan peiliä samalla. Toisaalta se on samanlaista asioiden järjestelyä päässä: kun jynssään samalla paikkoja puhtaaksi, pystyn ajattelemaan mitä sanon, enkä vain huuda mitä mieleen tulee. Toisaalta se on ahdistavasta tilanteesta pakenemista, sillä en pysty katsomaan toista silmiin keskustellessa riidellessä. Tein tätä jo erään kämppiksen kanssa, koska välillä tuntui siltä, että karkaan hänen kurkkuunsa kiinni, jos en keksi käsilleni mitään muuta tekemistä...

Tekemiseen on liian helppoa paeta asioita, joita ei halua tai uskalla kohdata. Tämä pätee muuhunkin kuin siivoamiseen: tunnesyömiseen (tunnustan), pakkoliikuntaan (tunnustan), ryyppäämiseen (en tunn... no tunnustan). Onneksi Minun Juttuni on tuo siivoaminen, eikä alkoholi... ei mene rahaa ja käteen jää jotain positiivista!

Toisaalta henkinen tasapainoni näkyy asunnon siisteydessä myös toisella tavalla: jos pystyn oikeasti relaamaan ja nauttimaan elämästä, en kiinnitä huomiota asunnon siisteyteen niin paljon. Tässä tapauksessa asunnon sotkuisuus saattaa siis merkitä asukkaan hyvinvoipaisuutta. Tätä kyllä tapahtuu erittäin harvoin nykyään, varmaan siksi, että olen kotona niin paljon. Aikoinaan se olikin eri asia, hurjassa nuoruudessa ;)
Kämppiksenä ja asuinkumppanina olen ihan hirveä siisteysnatsi siis. Pyydän anteeksi kaikilta teiltä rakkailta kämppiksiltäni, joita olen aikojen saatossa hitleröinyt. Hyvää olen tarkoittanut ;) Kahden kämppiksen kanssa asuessani laadin siivouslistan, koska homma ei mielestäni pyörinyt muutoin kunnolla. Ongelma oli lähinnä se, että alkuun yhteisten tilojen siivousvuorot kiersivät niin, ettei siivouksen ajankohtaa oltu määritetty. Niinpä eräs sitten veeeeeeenytti hommiensa tekemistä (ja minun pinnaani), kunnes loppujen lopuksi ratkesin siivoamaan itse, kun en kestänyt sitä paskan määrää.

Nyt kaikki ystävät ja tuttavat ajattelevat, ettei meikeläistä uskalla enää kutsua kylään ilman suursiivousta ;) Tämä neuroosini ulottuu nykyään vain omaan kotiini, sillä en todellakaan kylässä ollessani ahdistu toisten sotkuista. Se on niiden muiden henkinen elämä, rempallaan tai loistokunnossa, riippuen mistä katsoo. Tyylinsä kullakin. Jos ihmisellä itsellään on siellä hyvä olla, niin se on kaikista tärkeintä!

(Mitä tapahtuu kun kaaosihminen ja pedantti siivousneurootikko päätyvät saman katon alle? KABUM!)

Olen sitä paitsi kateellinen ihmisille, jotka voivat jättää tylsät kotihommat tekemättä tai kesken ja tehdä jotain mukavaa, nauttia perheestään tai sitten vaan lukea lehteä. Olisihan minullakin paaaaljon enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa päiväunien aikaan, jos en hoitaisi kotihommia. Toisaalta, minkä taakseen jättää...

Lapsen myötä on saanut jo yllättävän paljon siedätyshoitoa. Se jatkuu entistä rajumpana, kun päästään sormiruokailuun sekä liikkumiseen!

Eilen illalla olin siis aivan nääntynyt, mutta tulipahan puhdasta. (Pyyhin jopa lattialistat!)

Mä niin vihaan ja rakastan tätä kapistusta! Dysonin pölypussiton imuri, jonka säiliö on hankala tyhjentää ja joka pitää helevetinmoista mekkalaa! Mutta onhan se aika rouhea kaveri.

p.s oikeasti Mies on mieheksi todella (sisä)siisti, mutta ei silti aina yllä vaatimalleni tasolle. Köh köh. 


8 kommenttia:

  1. I feel you. Itse muistan, kuinka pyyhin pölyt lapsena jokaisesta pienestä posliiniesineestäni (jostain syystä koko porsliinia ei löydy taloudestani lainkaan nykyään). Ja niitä oli paljon. En pystynyt käydä yöunillekaan, jos ei huone ollut siisti ja tavarat paikoillaan. Samaan pätee vielä tänäkin päivänä, minusta on mukava herätä aamulla siistiin kotiin. Ja ETENKIN KEITTIÖ! Se on pyhä paikka! Ja huomaan, että itsekin on helpompi purkautua kun siivoaa samalla, siis suullisesti juuri miehelle.. Eikä mitään katsekontaktia, kunnon paukutusta vaan. Karseaa. Nimim. hinkkaan öisin tiskipöytää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kanssa ihan järkyttävät määrät kaikkia posliiniesineitä ym. krääsää, ihan järkkyä! Onneksi on muitakin kohtalotovereita... :D

      Poista
  2. Huh! Itse en todellakaan ole koskaan ollut siisti. Aina kaikkea roinaa lojuu ympäriinsä. Sitten kun siivoan kaiken tiptop, niin ei mene kauaa kun kämppä on taas samanlaisessa kunnossa. Ja meitä on tässä kämpässä valitettavasti kaksi samanlaista. :( Anoppi siivoaa työkseen ja on aina kauheat paineet, kun anoppi on tulossa kylään. En tiedä millä silmällä hän katsoo kylässä ollessaan, mutta itseäni kyllä hävettää. Vaikka meitä on tosiaan kaksi samanlaista, niin silti jotenkin tuo siivoamattomuus koituu naispuolisen henkilön syyksi. Joskus kun hän tulee yllättäen käymään ja meillä tosiaan ei silloin ole varauduttu vieraisiin, niin tekisi mieli vajota maan alle. Olisi kyllä ihan kiva, jos pystyisi pitämään kämpän aina sellaisessa kunnossa, että ei tarttisi hävetä. :( Toisaalta tuo vauva nyt tuo sentään jonkinlaista "anteeksiantoa", jos ei ole ehtinyt puunaamaan. Ja onhan meillä kaksi kissaakin, joka levittävät karvojansa kaikkialle ja kissanhiekkaa kulkeutuu hyvin nopeasti imuroinnin jälkeen. Selityksiä selityksiä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvalla ja kissoilla voi oikein mainiosti perustella vähemmän siistiä kämppää ;) parempi se ny oikeesti on viettää aikaa vauvan kanssa/omaa aikaa kuin pitää kämppää tiptop ojennuksessa jatkuvasti :) nauti siitä, ettet ole siivousfriikki!

      Poista
  3. Hyvä postaus :) Sai minut miettimään asioita. Itse olen vasta lapsen myötä "innostunut" siivoamisesta, raskausaikana se alkoi. Ihan hyvä juttu, koska ennen olin melkoinen sottapytty. Ja olet ihan oikeassa, siivoaminen voi joskus olla hyvinkin voimaannuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että lapsen saaminen on muuttanut tapoja toiseenkin suuntaa :)

      Poista
  4. Huhhuh, kylläpä tuli takaumia meidän yhteisasumisesta. Etenkin siitä vaiheesta, kun asuttiin neljästään (me siskokset ja meidän herraseuralaiset). Tosin se keittiö...oli hirvee.

    Ps. Mustakin on nykyjään tullut kauhee siivousintoilija. Yks päivä yritin jynssätä jalkalistoja, kunnes Matti hellästi sai minut uskomaan, ettei 30 vuoden aikana kerääntynyt paska ja maalinroippeet taida lähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se koko asunto näytti niin peräreiältä, ettei sitä kannattanut edes siivota.

      Onneksi sulla on se Patti siellä rajottimena!

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!