Se niistä periaatteista...

Elettiin tuossa jännittäviä aikoja männäviikolla, kun meikeläiselle alkoi tulla mielenkiintoisia ja pelottavan tuttuja oireita. Matkalla kotiin Savosta jyystin riisikakkuja hullunkiilto silmissäni, yksi aamu alkoi hampaidenpesu etoa, väsyttää niin maan pirusti, palelee, kahvi maistuu pahalta...

JUU-U!

Kauppareissultaan isäntä palasi sitten Clearbluen kanssa, oli oikein viitsinyt panostaa viikkonäytölliseen digiin. Ohhoh. Taisi olla jo kurat housussa pelosta. Isäntähän on ollut sitä mieltä, että meille tulee vain ja ainoastaan yksi lapsi. En ole lähtenyt jankkaamaan pahemmin, koska olen ajatellut antaa aikaa. Eihän kukaan tällaisen ajan jälkeen ole niin kauhean innoissaan tekemässä toista.

No, en ole raskaana. Ainakaan sen testin mukaan...

Jotain positiivista tässä episodissa sentään! Mies oli vissiin joutunut syvien itsetutkiskeluiden syövereihin sen suhteen, että ENTÄS JOS. Ilmeisesti ajatus toisesta mukulasta ei enää tuntunutkaan niin kamalalta tai ainakin hän oli valmis alistumaan siihen kaikkeen. Nyt hän on sitä mieltä, että kyllä meille toinenkin vielä joskus tulee ja että "ethän sitten myy niitä parhaita Bumgeniuksen vaippoja, että on sitten valmiina seuraavalle" :D <3

Jos ei nyt ihan tässä heti kuitenkaan. Ihanaa, että on se optio kuitenkin ;)

Mies ei tainnut tietää, että niin monta timanttia kuin vihkisormuksessa on, tulee lapsiakin. Sormuksessani on vaatimattomat 11 timanttia, joista joka toinen on musta ;)

Kuva on otettu raskausaikana, hiukkasen turvottaa!

OMG!

Toissailtana se jännitys sitten iski. Aloin sängyssä ennen nukahtamista miettiä alttarille kävelemistä ja tuli suorastaan fyysisesti paha olo :D Toivottavasti en yrjöä kalliiseen kimppuuni tositilanteessa... Onneksi meillä on kirkkoharjoitukset vielä perjantaina.

Jännitykseenhän auttaa tosi paljon se, että KAKSI KERTAA lyhennetty hääpukuni on VIELÄKIN liian pitkä! Mamma osaa onneksi ommella hyvin, joten ehkä tästä vielä selvitään.

Pikkukarhu on ollut perin tyytyväinen oloonsa mammalassa. Nannia menee koko ajan vaan enemmän, toisen vatsa tuntuu olevan pohjaton. Mutta onpas meille tullut jo jotain rytmiäkin tähän hommaan: Pikkukarhu nukahtaa joka ilta klo 20-20.30 imuroituaan ensin valtavasti unimaitoa kitusiinsa. Sitten hää posottaa unta puoleen yöhön saakka! :)

Nyt harvinaista laatuaikaa Miehen kanssa: mennään yhdessä saunaan (ja aion tehdä hänelle kasvojen kuorinnan vaikka väkisin!) <3

Viikko ja yksi yö!

Hei me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!
Hei me mennään naimisiin ja ollaan yhdessä, yhdessä aina!

Toivottavasti ainakin.

Minullahan oli sitten polttarit vol. 2 viime lauantaina. Tällä kertaa kyseessä oli puhtaasti hemmottelupolttarit, kun kotikunnan likat hoitivat ne nolaamispolttarit ;) Aamu alkoi jalkahoidolla, jossa nautiskelin skumppaa ja mansikoita. Muut olivat pukeutuneet merirosvoiksi, mutta minä tyttö olinkin TUKSU! Esitin myös Tuksun upean "häihinlaihdutustanssin" katusoittajien säestämänä Koskipuiston liikennevaloissa, terkkuja vaan kaikille innokkaille faneille! Mutta varsinaisen nolaamisen tein siis ihan omasta tahdostani... Kuoharilla ei liene osuutta asiaan?

Loppuyöstä bailattiin armottomasti Armaksen yläkerrassa, ja oli kyllä seuraavana päivänä jalatkin melkoisen kipiät. Korkkareillahan sitä oli oltava, totta kai. Pilkkuun saakka, tietysti. Tiesittekö muuten, että jos ei seiso siinä taksitolpan edessä, niin ei saa välttämättä taksia? Koko taksijono (useampia metrejä pitkä) oli Keskustorin taksitolpasta varmaan viiden metrin päässä, me tytöt käveltiin siihen kyltin alle ja otettiin ensimmäinen siihen tullut taksi lennosta. Lähti muuten se jono siellä liikkeelle, oltais varmaan saatu pataan, ellei oltais päästy sillä taksillä karkuun :D Että VINK VINK vaan kaikille taksilla kulkijoille.

Pikkukarhu oli isänsä kanssa isovanhempiensa luona hoidossa. Alun perin ajattelin, että isä saa viettää pojan kanssa laatuaikaa, mutta isähän olikin pelannut pleikkaa, käynyt pitkällä lenkillä ja saunassa kavereidensa kanssa. HMMMPPPFFFHHHH. Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että hän heräsi yöllä syöttämään poikaa, ihan yksin. Ja hienosti oli kaikki mennyt. Oli kyllä jo aamuyöstä ikävä poikia, siinä minä pumppailin viiden aikaan jättitissejäni tyhjäksi laskuhumalassa ihan yssikseni vain feispuukki seuranani. Surullista.

Tuli tietenkin karsea henkinen rapula. Ei oikeasti ollut edes fyysistä krapulaa, mutta seuraavana päivänä olin tosi masentunut ja itkuinen. Kauhea PaMu (paskamutsi) -fiilis tietty siitä, että olin ollut TAAS hurvittelemassa, vaikka Pikkukarhulla olikin ollut isänsä hoitajana. Ja totta kai siitä tuli paska fiilis, että siitä hurvittelusta oli nauttinut niin jumalattomasti. Kyllä se toisaalta akkuja latasikin, jaksoin viikolla paljon paremmin taas kaikkea.

Jep. Häät. Kuvailisin niitä sanoilla puoliperinteiset maalaishäät, joissa soittaa helkkarin kova rokkenroll -bändi ja joissa ei turhaan jäykistellä. Tietyt perinteiset tsydeemit kuitenkin löytyy :3 Ei siitä ole kauaakaan, kun vannoin, etten ikinä mene naimisiin, enkä varmasti järjestä mitään perinteisiä häitä! Juu, näkisittepä hääpukuni nyt sitten --- Osa teistä näkeekin livenä pian!

Vielä olisi ihan helevetisti askarreltavaapaskarreltavaa, vvvvihaan! Toivottavasti joku kaasoista raahaisi luunsa tänne ja pian, ettei mun tarvitsisi kärvistellä yksin paperiliiman ja Sinellin saakelin kalliiden ökykartonkien kanssa. Meinaa semmonen nimittäin ahdistaa. VINK VINK.

Joopa. Sitten vauvvajuttuihin vielä sen verran, että meillä käytetään tosiaan nykyisin yöllä kertiksiä. Alkoi mennä hermo niihin vuotoihin ja huomasin pojan nukkuvan paaaaljon pidempiä unia paremmin imevällä vaipalla. Nyt, kun pitää alkaa hankkia jo hiukan isompia kestoja ajattelin panostaa yövaippoihin tai parempiin lisäimuihin, jotta voitaisiin palata yökestoiluun. Syömisen takia poika herää nykyään vain kaksi kertaa yössä. Ja meillä ei kakkailla yöllä :) Sen sijaan aikaisin aamusta alkaa kovaääninen kakan pänkeäminen, joka jaksaa siinä väsymystilassakin huvittaa joka kerta.

Ollaan miehen kanssa ihan in lööv Bumgeniuksen all-in-one -vaippoihin! Ne sopii pojalle todella hyvin, eivätkä lähes koskaan ole falskanneet. Olenkin nyt ruennut haalimaan niitä lisää. Sori vaan Pikkukarhu, sulle on just ostettu käytettynä pari pinkkiä vaippaa... p.s älä kerro isälles.

Harmi vaan, että moni muukin tuntuu tykkäävän kyseisistä vaipoistaan niin paljon, että ne on lähes puhkikäytettyjä eikä kierrossa ole paljon. Raaskin kyllä ostaa muutaman uutenakin, koska niitä löytyy one size kokoa. Nepeillä menee muistaakseni 16 kiloiseksi saakka!

En silti nykyään jaksa ressailla, jos reissussa tai silloin tällöin käytetäänkin kertiksiä. Me mennään omien fiilisten mukaan, ja jokainen kestovaipan käyttökerta on kuitenkin plussaa. Pääosin käytetään kestoja kuitenkin. Ehkä vähän meinaa iskeä kestovaippahulluus, ostinkin juuri aivan ihanat villapöökit... raidalliset ja pitkät... jotka menevät sitten joskus 10kk:n iässä Pikkukarhulle :D Sitä odotellessa!

Olen muuten ruennut miettimään tässä, että milloinkahan olisi aika aloittaa taas lääkitys. Ilman lääkitystä en voi olla, se on sanomattakin selvää. Kaksisuuntaisesta ei parannuta koskaan, tosin monet ovat löytäneet muita vaihtoehtoja lääkehoidon sijaan. Omalla kohdalla Ketipinor, jota ennen söin, ei tunnu varteenotettavalta vaihtoehdolta, koska en _voi_ olla keskellä yötä pilleripöllyssä enää. Imettämistäkään en ole vielä valmis lopettamaan todellakaan, vaikka maito tuntuukin pikku hiljaa loppuvan itsekseen...

Jäämme pohtimaan.

Poistin kaikki kuvat pojasta tästä blogista. Alkoi ahdistaa, kun kaikenmaailman hyypiöt pääsevät kuitenkin katsomaan niitä...

Hei, MISTÄ AIHEESTA HALUAISITTE POSTAUKSEN? MIKÄ KIINNOSTAA? Kyllähän minulta juttua riittää vaikka muille jakaa, mutta tuskinpa tällainen kilometrijaarittelu jaksaa innostaa muita kuin tuttuja ;)

Odotusblogista vauvablogiksi

Nyt sitten siirrytään virallisesti vauva-arki -asioihin ja vähän kaikkeen muuhunkin :) Tällä hetkellä päällimmäisinä ovat vauvajuttujen lisäksi häähommelit, ne nimittäin puskevat uhkaavasti päälle!

Kutsut pitäisi saada pian lähtemään, ne ovat _melkein_ valmiina. Inhoan ajo-ohjeiden kirjoittamista, ja lykkään sitä kaikin keinoin. Eihän kukaan niitä nykyään edes tarvitse! Onhan 020202.fi ja KVG!

Nytkin voisin pojan nukkuessa tehdä kutsuja, mutta taidan silti alkaa täyttää tuota vauvamuistoja -kirjaa. Meinaa nimittäin unohtua jo tietyt asiat...

(Ai synnyttäminen? Piece of cake! Joko pistetään uutta tulemaan? ;) )

P.s väittivät muuten synnytyksen epikriisissä, että kalvot puhkaistiin. Höh, ei taatusti oo puhkaistu!

rv 8+5

Oksentamisesta on tullut melkein jokapäiväistä huvia. "Huvia". Kusirakontulehduskin yllätti, mutta eipä nuo antipijootit kauaa meikeläisen elimistössä happane, tulee nimittäin kaaressa ulos. Paino on pudonnut, eilen vaaka näytti 55,4kg. Siitä taitaa olla vuosia, kun olen viimeksi ollut näin kuivan kesän orava... ;)

Eilen oli riemuvoitto, kun sain syötyä jäätelöä mansikoilla ja subwayn patongin. Flunssa on vaan pahentunut loppuviikkoa kohti, joten sekin vaikuttanee ruokahaluun. Toisaalta en haista mitään niin hyvin, kun nenä on tukossa! Praise the Lord!

Ystäväni, joka on kaasoni ja luottokätilöni kävi eilen kylässä. Askartelimme-paskartelimme kutsukortteja häihin. Kyllä, olemme hyvissä ajoin liikenteessä! Ensimmäisistä tuli kyllä aika... noh, ne menevät sitten vanhemmille ;) Mies osallistui myös askarteluun, samoin toinen kaaso tuli piipahtamaan katsomassa. Meinasi tosin kääntyä ovelta takaisin, kun kuuli, että olisi askartelua tarjolla. Hehee. Sukuvika, kun ei suksi luista näissä hommissa! Vieraita on tulossa n. 70, joten näitä askartelupileitä on tosiaan pidettävä vähän useamminkin. Eilen tehtiin vasta 10 korttia.

Ystäväni etsi eilen kotidopplerilla pienen sydänäänet, itse kun en ollut niitä enää löytänyt moneen päivään. Liitettiin doppleri kaiuttimeen, joten minäkin kuulin samalla kaiken. Ystäväni selosti jokaisen äänen ja sen, miksi välillä alkion syke kuulostaa hevosen laukalta, välillä taas "viuh viuh viuh" -ääneltä. Se ei ihme olekaan, ettei niitä ääniä saa itse kuuluviin: tyyppi liikkuu jo vinhaa vauhtia ja lisäksi doppleri ottaa hyvin herkästi äidin sykkeen ja sikiön syke peittyy sen alle.

Häihin liittyen ystävälläni oli muutamia huolenaiheita, joita en itse osannut edes ajatella. Maidonnousu? Täytyy sisällyttää aikatauluun myös imetykset. Lisäksi on pumpattava pulloon maitoa. Entäs jos maito nousee alttarilla? Iiik! Ystäväni huoli koski myös kroppani muutosta: enhän sitten ahdistu mahdollisesti roikkuvasta vatsasta ja yritä saada itseäni timmiin kuntoon ennen häitä terveyden kustannuksella? Lupasin pitää järjen päässäni. Ystäväni totesi vain, että mitähän siitä tulee, kun häiden valmistelut ovat loppusuoralla ja meikeläinen on ihan synnytyksen jälkeisissä hormoneissaan... :D

Meitsin tissit ovat valtavat! Siis siihen nähden, mitä ne normaalisti ovat. Miestä ei ainakaan tunnut haittaavan...

Pahoinvointi...

on alkanut!

Häissä irvailin kaikille, että siinähän sitten halailette posliinia huomisaamuna, hää hää. Totuushan oli, että meikeläinen juoksi kovaa kyytiä aamupalan jälkeen yökkimään. Mitään ei tosin tullut ulos, mutta kuvottava olo jatkui koko illan. Ja tämän aamun. Ja päivän. Ja illan. Olin aivan räytynyt, kun pääsin töistä kotiin.

Häät olivat aivan mahtavat. Päätettiin sitten kertoa näille ihanille läheisille ystäville uutiset, niin ei tarvinnut selitellä alkoholittomuutta. Hauskaa oli, mutta loppuillasta aloin olla aivan tillintallintikkatanssii väsymyksestä. Lähdettiin jo ennen kahtatoista kotiin, mieskin oli koko illan kohtuu hyvässä hapessa ;)

Finnejä pukkaa. Jee. Meitsillä ei ole koskaan ollut kauhea näppyläinen naama, mutta nyt niitä tuntuu sikiävän mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kivaa.

Itkettää. Kaikki. Kiukuttaa. Kaikki. Meinaa tehdä tiukkaa töissä, kun lapset eivät kuuntele ja ovat itsepäisiä. Tekisi mieli alkaa parkua henkensä edestä ja heittäytyä vatsalleen kiukuttelemaan. Toistaiseksi olen vain nieleskellyt ja laskenut kymmeneen. Hiiiiiitaaaaaaastiiii.

Lisääntyminen on nyt pop meidän ikäluokassa. Moni kaveri odottaa nyt, eikä kaikilla ole edes kyseessä esikoinen. Myös hääkutsuja on alkanut tippua postiluukusta. Se on oikeastaan ihanaa. On ihanaa, että saa aloittaa oman pesän rakentamisen ja perheeseen keskittymisen. En tarkoita sitä, ettenkö haluaisi tavata ystäviäni ja käydä ulkona. Tarkoitan vain, että pääpaino on kotielämässä. Sitä olen kaivannut jo monta vuotta.

Aiotaan hankkia perheenlisäystä ennen varsinaista perheenlisäystä! Tahdomme beaglevauvvan, josta isäntä saa koulutettua kaverin jänömetsälle. Itsehän olen hyvä räksyttämään metsästysreissulla, mutta noutajaksi minusta ei ole. Nyt etsitäänkin sitten toista narttua taloon... Toivottavasti pian löytyisi joku kelpo yksilö! :)

rv 5+3 - 6+2

Tänään mennään häihin! Saas nähdä, miten raskaus pysyy salassa läheisiltä ystäviltä, kun en ota alkomahoolia. Jaiks!

Mies sen sanoi: hinkit ovat kasvaneet. JEE!

Insomniaa ja neuroottisuutta

Viime yö meni totaalisen reisille. Kuvainnollisesti. Maustettiin hyviä unia pienellä taistelulla miehen kanssa vanhasta ongelmasta. Se on oikeasti Ongelma: minä en pysty nukahtamaan, jos huoneessa ei ole ihan hiljaista ja pimeää, kun taas mies ei pysty nukahtamaan, jos ei televentteri ole päällä tai läppäriltä tule Avaraa luontoa (no, onhan sen Jarmo Heikkisen ääni tosi rauhoittava, MUTTA...) Tästäkös minä eilen illalla maitoni nostin, kun jouduin ensimmäistä iltaa yrittämään unta ilman lääkkeitä. Oli muutenkin hermostunut ja ahdistunut olo, ja sitten vielä se helevetin töllö siinä auki. Mies sanoi, että voisin kysyä lääkäriltä jotain korvaavaa, eikä vaan tajunnut, että kyllä se ketipinor sopii, mutten TAHDO syödä sitä. Hän ehdotti luontaistuotelääkkeitä, johon tietty kiivastuneena totesin, että syö itte niitä luontaismömmöjä, jos kerran nukahtaminen on niin vaikeaa. Mies lähti sohvalle, mutta tuli hetken päästä takaisin.

Aamulla se sitten lähti Tallinnaan klo 5.40 hakemaan viinaa rannasta ystäviemme häihin. Piti minua ihan tahallaan hereillä siinä ja kävi läpi illan juttua. Koin taas suurta vääryyttä ja syyllistämistä, vaikka olinhan itse toki kiljunut kurkkutorvi suorana kaikkea tyhmää miehelle. En saanut sitten enää unta, kun hän lähti.

Miestä rassaa oikeasti tosi paljon se, miten lääkkeiden lopettaminen vaikuttaa kuntooni. Minusta voisi kuitenkin itse joustaa sen verran, että hankkisi jotain nukahtamista helpottavaa, jotta makuuhuone olisi rauhoitettu alue. Yritin eilen vedota siihenkin, että siihen telkkarin paikalle tulee sitten pinnasänky. Siinäpähän tuijottelet sitä sitten pitkin iltaa!

Kävin aamulla kävelyllä, kun kerta olin herännytkin niin epäihmismäiseen aikaan. Syke nousi reippaasta kävelystä yli 140, vaikka normaalisti en kävelemällä saa sykettä nousemaan yli 130. Liian reipas askel alkoi tuntua epämukavalta. Täytyy varmaan pistää salikortti jäähylle hetkeksi ja käpytellä sen verran mitä pystyy. En kuitenkaan halua, että alan käyttää raskautta tekosyynä liikunnan lopettamiseen. Täytyy vaan pitää järki tässä hommassa mukana, mikä on hiukan hankalaa ollut meikeläiselle aina.

Iltapäivästä lähdettiin isosiskon ja hänen tyttäriensä (6- ja 10-v.) shoppailemaan kaupungille. Löysin ihanan valkoisen satiiniboleron Stockalta, joten päätinkin pistää sinne häihin sitten vanhan kellohelmamekkoni sen kanssa. Radiokirpparilta mukaan tarttui vielä täydelliset valkoiset kengät, 10€, asuun! Pääsin niin halvalla tällä kertaa, että ostin mielissäni kummitytölleni (10v.) "leggingspaidan", niin kuin hän asian ilmaisi. On kuulemma pitänyt venytellä vanhoja paitoja, että saisi niistä leggareihin sopivan :3 Kauheaa, miten nopeasti aika menee! Vastahan tämä murunen syntyi, ja nyt alkaa olla jo lähellä esiteini-ikää.

Kaupungissa tuli huono olo, kun en ollut syönyt ennen lähtöä. Radiokirppiksen korvapuusti auttoi erinomaisesti  <3 Tammerkoskikin haisee ihan raadolta nenääni nyt, yhhhh!

Ei vielä pitäisi miettiä synnytystä, mutta tuli vaan tänään puheeksi siskon kanssa. Siskolla kun on tuota synnytyskokemusta, neljä lasta. Kummityttöni ampaisi aikoinaan ambulanssiin, niin kiire hällä oli tähän maailmaan! Olen ajatellut, että isosiskoni tulisi doulakseni. TAYSiin saa ottaa isän lisäksi doulan mukaan synnytykseen. Voi olla, että herkkä mieheni makaa ketarat ojossa ilokaasupäissään salin lattialla ja tarvitsen vähän lisätukea ;)

Päivän murhe: miksi minulla ei ole repäisykipuja? Nippailuakin on tooosi harvassa? Onkohan tämä nyt sitten tuulimuna? Miksi pitäisi olla kaikki oireet? Miksi olen neuroottinen?

Vanha H&M:n mekko, patellavyö Vero Modasta?, bolero Vilasta ~24€ ja laukku kirpparilta 2€

Täydelliset kengät radiokirpparilta 10€

Ehkä sittenkin hippunen onnea

En sanoisi, että elämäni on ollut kovaa. Sanoisin vain, että elämässäni on ollut paljon hetteikköjä, joiden läpi olen selvinnyt. Yleensä muiden avustuksella. Neljännesvuosisataan mahtuu paljon tragediaa, mutta myös suloisia muistoja ihmisistä ja eri maista. Nyt olen kuitenkin vähällä saavuttaa sen, mistä olen aina unelmoinut. Perheen.

Sairastettuani anoreksian parikymppisenä ja kuultuani mahdollisesta PCO:sta en ollut läheskään niin varma siitä, voisinko saada lapsia. Minulla oli aina kalvava tunne siitä, että lapsen saaminen on suurinta onnea, mitä maailmalla on sinulle tarjota. Siksi juuri minä en voisi sitä koskaan saada. Tässä toki huomaa tämän kirotun ajattelutavan, josta olen vuosia yrittänyt päästä eroon.

Takana on nyt elettyä elämää, parisuhteita, purkautunut kihlaus, ammattikorkeakoulututkinto loistavin arvosanoin, sairauden kanssa elämistä, matkustelua ja useita työpaikkoja. Nyt olen pysähtynyt. Tahdon olla pysähtynyt. Ehkä minulle annetaan hippunen onnea, jota ei viedä pois.

Ensimmäinen pala hippusesta toteutuu 21.7.12, kun astelen alttarille elämäni miehen kanssa. Sen, joka rakastaa minua kaikesta siitä huolimatta, mitä ikinä olenkin.

Toinen palanen ilmoitti itsestään tänään näin:

Ensisijaisesti tämä on odotuspäiväkirjani, mutta myös paikka, johon laadin omaelämänkertaani ja menneisyyden kipupisteitä.

Olette kaikki tervetulleita jakamaan kanssani ilot ja surut!

Jätäthän kommentin vierailtuasi :)