Unitutkimusyö

Olemme osallistuneet THL:n "Child-sleep" -unitutkimukseen Pikkukarhun syntymästä saakka. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lapsen unta sekä perheympäristön ja perimän merkitystä unen kannalta. Tunnistamalla unihäiriöitä ja niiden aiheuttajia voidaan kehittää uusia hoitomuotoja sekä myös yrittää ehkäistä häiriöitä ja niiden mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia yksilön elämässä.

Tähän saakka osallistumisemme on ollut sitä, että olemme täyttäneet erilaisia unenseuranta- sekä elämäntapalomakkeita tasaisin väliajoin. Pikkukarhun ollessa vauva lomakkeiden täyttäminen oli välillä todella raskasta, kun yöt olivat rikkonaisia, eikä millään meinannut itsekään muistaa, montako kertaa vauva heräsi. On silti ollut hienoa osallistua tähän tärkeään tutkimukseen.

Meitä pyydettiin osallistumaan lisätutkimuksiin, sillä Pikkukarhulla on ollut satunnaista kuorsaamista. Tutkijoita kiinnostaa kuorsaamisen yhteys erilaisiin sairauksiin ja unihäiriöihin. Vastineeksi unitutkimusyöhön osallistumisesta perheet saavat kattavasti tietoa lapsensa fyysisestä sekä psyykkisestä voinnista, sillä lapsi tutkitaan varsin perusteellisesti.

Tulevaa "retkeä" tai "yökyläilyä" oli pedattu puhumalla edeltävät päivät tulevista jännistä jutuista, ja Pikkukarhu osasi kysyttäessä kertoa, mitä sairaalassa tehdään ("Minä menen nukkumaan sairaalaan ja päähän laitetaan juttuja tänne näin"). Puhuimme myös siitä, miten kyseessä on äidin ja Pikkukarhun yhteinen retki, jonne eivät tule isi tai pikkuveli mukaan. Laatuaikaa kerrakseen!

Pikkukarhu pakkasi pöllöreppunsa (äiti joutui purkamaan pois muun muassa pyykkinarulta anastetut märät vaippaimut), ja matkasimme bussilla Taysiin. Mukana oli myös purkillinen sitä itseään, sillä he halusivat lapselta ulostenäytteen... Onneksi PK muistutti minua aamulla "otetaan kakka mukaan sairaalaan", muuten olisin ehkä unohtanut koko jutun. Tarkka poika.

Aulassa piti vähän ihastella itseään peilistä. Huomatkaa hieman ihmismäisemmäksi leikattu takatukka!

Ensimmäisenä menimme korvapolille, jossa pojalta tutkittiin korvat, nenä ja nielu. Inhottava osuus oli, kun nenän kautta nieluun työnnettiin kamerallinen letku, jotta nähtäisiin nielurisojen koko. Itse toimenpide kesti onneksi alle minuutin, ja nenään oli suihkutettu puuduteainetta. Siitä huolimatta Pikkukarhu veti hirveät siepit, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Korvat olivat puhtaat ja nielurisat pienet, joten siltä osin ei ole huolta. PK sai pienen lelukoiran lahjaksi reippaudestaan.

Korvapolilta laukkasimme hirveällä kiireellä toiselle puolelle sairaala-aluetta lääketieteen rakennukseen, jossa Pikkukarhulle tehtiin psykologisia testejä. Hänen piti katsoa videolta kuvia muun muassa erilaisista ilmeistä, ja samalla rintaan kiinnitetyillä lätkillä rekisteröitiin sykkeen vaihteluita. Toisessa testissä olimme yhdessä leikkimässä huoneessa, kunnes tutkija koputti oveen ja pyysi minua hetkeksi poistumaan huoneesta. Tätä tutkimusta videoitiin koko ajan. Oli myös muutamia pieniä testejä, kuten erilaisten kuppien alle Pikkukarhun nähden piilotettujen rusinoiden etsiminen. Mieluisat etsittävät saivat Pikkukarhun loistamaan tässä testissä. Sen sijaan "odotustesti", jossa Pikkukarhun olisi pitänyt odottaa kellon soimista, jotta saa ottaa karkin, ei mennyt ihan niin hyvin...

Psykologisista testeistä siirryimme unitutkimusosastolle omaan pieneen huoneeseemme. Pikkukarhu alkoi olla jo niin väsynyt, että hoitaja päätti alkaa kiinnittää lätkiä ja piuhoja päähän samantien. Siihen kun menee hetki. Pikkukarhu ei jaksanut kauheasti edes vastustella, kun oli jo niin tiltissä. Hiukan piti rohkaista ja laittaa vertaistuen vuoksi Pupullekin omat piuhat sekä verkkomyssy. Päälätkien laittamisen jälkeen vaihdoimme yökamppeisiin ja söimme tarjottua iltapalaa Late Lammasta dvd:ltä katsellen. Kun tuli aika kiinnittää ne loput miljoonat johdot ja anturit, meinasi Pikkukarhu nukahtaa. Helpolla meni se vaihe, mitä olin pelännyt kaikista eniten.

Late Lammas ja mielenkiintoiset leikkikalut veivät väsyneen potilaan huomion muualle koneista 

Hurjan näköistä...

Pikkukarhulta seurattiin muun muassa EKG:ta, hengitystä, liikettä, unenlaatua...

Pikkukarhu heräili muutaman kerran yöllä, mutta yllättävän hyvin yö sujui kaikista johdoista ja oudosta tilanteesta huolimatta. Itse heräsin muutamia kertoja, kun yöhoitaja tuli korjaamaan happiviiksien tia johtojen asentoa. Minulle levitetty heteka ei ollut kaikista ergonomisin nukkumispaikka, mutta pääsinpähän kerrankin ajoissa sänkyyn (ennen klo 20!). Kaikista karseinta Pikkukarhusta taisi olla se, kun aamulla piti pestä hiuksista pois lätkien liima. Tyyppi huusi varmasti koko osaston hereille, kun yritin kastella hänen päätään. Lähtiessämme Pikkukarhu ja Pupu saivat molemmat hienot kaulaan ripustettavat "mitalit", PK Late Lampaan mallisen ja Pupu porkkananmallisen, joissa luki "olit reipas".

Aamupala jäi väliin, sillä meidän oli kiiruhdettava otattamaan paastoverikoe ja antamaan sylkinäyte. Kumpikaan näistä ei lukeutunut PK:n suosikkijuttuihin, kuten arvata saattaa. Onneksi ne olivat nopeasti ohi. Sitten pääsimmekin taas psykologisiin testeihin, jossa tällä kertaa selvitettiin PK:n ikätasoa. Alkuun Pikkukarhu jaksoi keskittyä hyvin, mutta loppupuolella häntä alkoi selvästi kyllästyttää, eikä hän suostunut enää vastailemaan kysymyksiin tai tekemään mitään. Innolla odotan tuloksia näistä psykologisista osuuksista! Ja toivon tietenkin, ettei verikokeissa tai muussakaan tule ilmi mitään hälyyttävää, vaikka eihän PK:lla sinänsä edes epäillä mitään. Jos jotakin piilevää olisi, niin se tulisi joka tapauksessa nyt ilmi.

Psykologiopiskelijan juttusilla

Saimme mukaan kotitehtäviä: aktiivisuutta seuraavan rannekkeen sekä seurantalomakkeen, joita tuli käyttää seuraavat kolme vuorokautta. Seurantalomake oli vanha tuttu, samanlainen mitä olimme täyttäneet Pikkukarhun syntymästä saakka. Sen sijaan aktiivisuusranneke oli aivan uusi tuttavuus. Pikkukarhu ei pitänyt siitä lainkaan...

Ja niinpä se katosikin seuraavana päivänä. En tiedä, kauanko se ehti olla kateissa, kun vihdoin löysin sen Pikkukarhun jemmasta. Ainakin siihen on kirjautunut vauhtia päivän ajalle, sillä pojat ajoivat mopolla kilpaa pitkin päivää. Mainitsin tästä kyllä seurantalomakkeessa...

*********************************************************************

Verikokeista saimme jo tulokset, ja ne olivat normaalit. Psykologin testeistäkin pitäisi tulla jonkinlaista yhteenvetoa, mitä odotan innolla. Sellainen seikkailu tällä kertaa!

Yksivuotias Pikkuleijona

Meillä asuu kaksi taaperoa. Hui!

En ole vielä pystynyt sisäistämään sitä ajatusta, että meillä ei ole enää vauvaa. Pikkukarhun jättäessä vauvavuotensa oli uuden vauvan syntymä jo lähellä. Nyt tuntuu perin haikealta. Mitään vauvakuumetta ei sentään ole, mutta yli kahden vuoden "vauvaputken" jälkeen vaatii hiukan totuttelua ajatusten suuntaamisessa sellaiseen arkeen, jossa ei ole vauvaa ja kaikkea siihen liittyvää härdelliä. Oh well, taaperoissa kyllä riittää sitä toisenlaista säätämistä ihan kerrakseen.

Pikkuleijona on edelleen helppo lapsi, joka sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin. Hän ei hätkähdä ihan vähästä, eikä jaksa olla kiukkuinen kovin pitkiä aikoja. Ainoastaan todella väsyneenä tai nälkäisenä hänestä kuoriutuu pieni hirviö. Suurimman osan ajasta hän on Herra Aurinkoinen ja varsinainen showmies-naistennaurattaja. Toki hänestä löytyy myös luonnetta tarpeen tullen, ja epäilenkin, että Pikkukarhu jää hyvin pian kakkoseksi veljesten välisissä henkisissä ja fyysisissä matseissa.

Siinä missä Pikkukarhu on aina ollut herkkä ja hitaasti lämpiävä, on veljensä täysin eri maata. Pikkuleijona on tutkimusmatkailija, aina valmiina tutustumaan kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Hän ei juuri vierasta, ja menee rohkeasti tutustumaan muihin lapsiin. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus näkyvät myös syömisessä: Pikkuleijona on varsinainen kulinaristi.

Vuosikkaaksi tulo ei ole tuonut paljon muutosta Pikkuleijonan ruokavalioon, sillä hän on aina syönyt samaa ruokaa, mitä mekin (suolatonta ja niin edelleen). Maitotuotteet ovat nyt osa ruokavaliota, ja toisinaan Pikkuleijona juo täysluomumaitoa. Kaurajuoma on maidonkorvike, mutta se pistää herkästi mahan kuralle kuitupitoisuutensa vuoksi suurissa määrissä juotuna. Maito/kaurajuoma onkin alkanut vaihtua yhä useammin vedeksi ruokajuomana, kuten Pikkukarhulla,

Imetys loppui/lopetettiin täysin vajaa viikko sitten. Kolmen viikon työputken aikana imetysten määrä väheni, ja yöimetykset oli muutenkin pakko kitkeä pois jaksamisen takia. Pikkuleijona ei osoittanut enää niin suurta mielenkiintoa rinnalla olemiseen. Kun lääkärissä tuli puhetta oman lääkitykseni muuttumisesta vahvempaan suuntaan (tasaava lääkitys ja täysin minulle uusi lääke), päätin lopettaa imetyksen tähän. Aika tuntui juuri sopivalta. Tutti jäi pois jo kuukautta aiemmin sen kadottua mystisesti jonnekin. Pikkuleijona ei sitä hirveästi kaivannut, joten sekin sitten vain jäi. 

Muutamia kiukutteluja lukuun ottamatta imetyksen lopettaminen on sujunut todella kivuttomasti. Yllättävän hyvin. Öisin Mies on käynyt rauhoittelemassa, jos Pikkuleijona on huudellut, ja saanut tämän nukahtamaan nopeasti uudelleen. Itse en ole saanut poikaa vielä rauhoittumaan (koska tissit). Joihinkin päivisin tapahtuneisiin harmistuksiin Pikkuleijona kaipaisi selvästi lohtutissiä, mutta niistäkin on päästy yli sylittelyllä, ja tissintuska unohtuu nopeasti. Itselle lopettaminen ei ole tuonut sellaista fyysistä tuskaa, mistä monet puhuvat. Tuotanto ei ole selvästikään ollut kovin runsasta enää, sillä en ole kokenut tarvetta tyhjentää tissejä, eikä maitoa ole vuotanut lainkaan. Tuntuu silti todella haikealta ja surulliselta, että imetystaival on nyt ohitse. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä, että pääsimme puolen vuoden täysimetykseen ja sen jälkeen vielä näinkin pitkälle. 

Oma kroppani on mennyt täysin sekaisin imetyksen loputtua. Kärsin alkuraskauden oireista, kuten kuvotuksesta ja päänsäryistä. Raskauden mahdollisuus on poissuljettu, jos sitä mietitte ;) Myös mieliala on selvästi laskenut, kun imetyksen tuottamaa oksitosiinia ei enää välity elimistöön. Innolla odotan, millaista tahtia kilot alkavat nyt kerääntyä, kun vuoden imetyksen aikana ruokavalio pääsi niin rempalleen. Ehkä minulle nyt kasvaa se himoitsemani ghettobooty!

Uusia taitoja opetellaan ja opitaan kovaa vauhtia. Isoveljeltä on kiva ottaa mallia, myös niissä ei-niin-hyvissä-jutuissa. Pikkuleijonan kävely sujuu ilman tukea maksimissaan neljän askeleen verran, mutta pienen tuen kanssa vauhti on hurja. Sanoja tuli ennen kävelyä enemmänkin, mutta nyt ne tuntuvat "unohtuneen". Äitiä tai äittää kyllä huudellaan ja paljon. Pikkuleijona osaa jo jonkin verran käyttää lusikkaa syödessä, ja juo tavallisesta mukista. Emme ole enää tarjonneet tuttipulloa tai nokkamukia, koska mukista juominen sujuu paljon paremmin. Ehkä shottilaseilla harjoittelusta oli jotain hyötyä? 

On ihanaa seurata, miten nuo poikaset leikkivät keskenään. Isoveli kyllä tönii, taklailee ja kiusaa, mutta pitää myös huolta. Toisinaan Pikkukarhu komentaa veljeään, ja raahaa tämän pois kielletyn asian luota. Pikkukarhu on tarkka omista leluistaan, mutta yrittää aina hyvitellä Pikkuleijonaa antamalla tälle jonkun toisen lelun. Yleensä jonkun tylsän, tietenkin. On mielenkiintoista nähdä, miten veljesten suhde kehittyy, kun jo muutenkin pieni ikäero kaventuu kasvamisen myötä. 

On se vaan hurjaa. Ja ihanaa. Ja hurjaa. Olen 1- ja 2-vuotiaan äiti. HURJAA. IHANAA.

Uraäiti

Sellainen minusta on tullut. Uraäiti.

Ehdin olla pari viikkoa työttömänä työnhakijana Te-toimistossa, kun "tutusta" paikasta soiteltiin. Siellä kaivattiin sijaista. Puhelu tuli perjantaina, maananantaina oli tarvetta. Kyseisessä paikassa kävin kevättalvella haastiksessa Pikkuleijonan kanssa, ja sieltä jäi todella hyvä fiilis. Lupauduin heti, kun tiesin, että anoppi pystyy hoitamaan lapsia miehen ollessa töissä.

En ehtinyt kovinkaan paljon stressaamaan töiden aloitusta, kun maanantaiaamu alkoi tk-käynnillä: Pikkukarhu vetäisi Pikkuleijonaa otsalohkoo painavalla puisella autolla. Onneksi ei tarvinnut edes liimata, vaan perhosteippi riitti. Oli se silti hurjan näköistä, kun tyyppi levitti verta pitkin naamaansa. Taisi Pikkukarhukin säikähtää.

Ensimmäisen työillan jälkeen jäi hyvä maku suuhun. Asiakkaat vaikuttivat (olosuhteisiin nähden) ihanilta ja työkaverit todella mukavilta. Oli myös sellainen fiilis, että hei, mähän saattaisin vaikka pärjätä täällä! Olin toki hirvittävän väsynyt ja tissit räjähtämispisteessä, mutta kotona oli onneksi mennyt hyvin.

Seuraava työilta alkoikin sillä, että pudotin oman puhelimeni vessanpönttöön. Jep. Se on mahdollista.

Keskiviikkoaamuna Pikkukarhulla oli ilmeisesti huomionhakuisuutta, sillä hän pissasi harkkahousujen läpi lelulaatikkoon. Aamupäivä meni rattoisasti leluja pestessä. Töihin pääsy tuntui suorastaan helpotukselta!

Takana on vajaat kaksi tiukkaa viikkoa uudessa työssä. On suorastaan pelottavaa huomata, miten se on vaikuttanut omaan psyykeeni! Odotin, että se uuvuttaisi minut täysin, enkä jaksaisi olla kotona senkään vertaa. Päinvastoin! Olen pystynyt keskittymään lapsiin entistä paremmin kotona ollessani. Kuuppaa ei kiristä läheskään niin paljon, mitä jatkuvasti kotona ollessa. Työnteko tasapainottaa selkeästi tässä "identiteettikriisissä".

Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, etten ole tuntenut huonoa omatuntoa. Lapset ovat olleet tyytyväisiä saadessaan olla mummulla hoidossa. Ei aikaisia herätyksiä, ei kotoa kiireellä lähtöjä. Anoppi nimittäin tulee meille. Yleensä Mies tulee kotiin parin tunnin päästä lähdettyäni (olen tehnyt pelkkiä iltavuoroja toistaiseksi).

Toki olen ikävöinyt lapsia, mutta toisaalta taas välimme ovat muuttuneet entistä paremmiksi varsinkin Pikkukarhun kanssa. Ikävä kyllä Pikkukarhu on heistä juuri se, joka reagoi eroon voimakkaammin: hän on muun muassa alkanut heräillä useaan kertaan yöllä itkemään äitiä. Pikkuleijona ei ole paljon äitiä (=tissiä) kaivannut, ja oma kroppanikin on sopeutunut pitkiin imetysväleihin. Olen imettänyt viimeistään aamuyöstä sekä ennen töihin lähtöä.

On karua huomata, etten olekaan ns. kotiäitiainesta. Olen selkeästi paljon onnellisempi, kun saan olla tietyn ajan töissä kodin ulkopuolella. Kun olen kotona, nautin joka sekunnista lasten kanssa. Parempi näin. Sitä paitsi tällainen vuorotyö tuntuu ihan kivalta. Tykkään iltavuoroista, kun saan olla aamupäivät kuitenkin lasten kanssa. Töihin lähteminen ei silti ole koskaan tuntunut raskaalta, päinvastoin! Hyvä balanssi kaiken kaikkiaan.

Olimmekohan jo kyllästyneitä toisiimme Pikkukarhun kanssa?

Sijaisuuteni ko. paikassa päättyy ensi torstaina. Odotan innolla, että saisin lisää sijaisuuksia!

P.s opettelen yhä menemään nukkumaan ajoissa, eli heti töistä tultuani...

Shottihommia

Joka vauvan trendituote on shottilasi! 

"Saisinko yhden veden. Raakana kiitos!"

Tuollainen keskeltä hieman kapeampi istuu hyvin vauvan käteen. 

Huomatkaa taidokas sensurointi, sponsored by Paint

Mutta se, miksi edes kaivoin shottilasit ylähyllyltä pölyttymästä, oli tietenkin jäätelön valmistaminen vauvalle! Onhan meillä mehujäämuotitkin, mutta ne ovat vauvan tarpeisiin nähden vähän liian suuret. Shottilasivinkin taisin bongata Sormiruokailijat -ryhmästä. Sieltähän ne parhaat vinkit yleensä tulevatkin.

Tein Pikkuleijonalle jätskiä laktoosittomasta turkkilaisesta jugurtista ja banaani-persikkasoseesta. Sitä olisi toki voinut makeuttaa vaikka agavesiirapilla, mutta Pikkuleijona tykkää yhdistelmästä sellaisenaankin. Varreltaan paksumpi vauvalusikka sopii jäätelötikuksi vallan mainiosti.

Ja vastaanotto oli...

.....

.....

....

....

....

(Ilme toimii hyvänä sensurointina, eikös?)

Pikkuleijona tykkäsi kyllä jäätelöstä sinänsä, mutta raivostui sen kylmyydestä. Raukka yritti juuri puhjenneilla ylähampaillaan haukata siitä. Jätskinsyönti sujuikin sitten leppoisammin, kun hän tajusi läärätä siihen ensiksi kätensä, josta nuolla sen pois. Meniköhän tässä jäätelön idea nyt vähän hukkaan? ;)

********************************************************

En ole ehtinyt testaamaan tätä vielä Pikkukarhulla, joka on ollut maalla isänsä kanssa _koko viikon_! Yhden yön ovat käyneet viikolla kaupungissa viettämässä. Oivoi. On jo kauhean kova ikävä. Onneksi hän tulee huomenna kotiin, ja ensi viikolla onkin luvassa MUUMIMAAILMA! Oh noes!

Tee-se-itse: perhostaitto ja nepillinen läppäimu

Sain päähäni hyödyntää meille kasautuneita vaippakankaita ja -imuja perhostaittojen sekä läppäimujen tekoon. Itsehän en taaskaan tehnyt muuta kuin ideoinut ja neuvonut, äidin hoitaessa ompelupuolen. Käytössä oli saumuri ja tavallinen ompelumasiina.

Perhostaittoimut ovat MannaMaan innovaatio, joita kestovaippakansa käyttää ahkerasti. Meiltäkin löytyy neljä perhostaittoa koossa S-L. Kaavan piirtämiseen käytimme M-koon taittoa.

Nepparit ostin ja neppipressin sain lainaan ystävältä. Esimerkiksi Sampsukalta saa tilattua kivoja neppejä, ja pressiä kannattaa kysellä kestovaippafoorumeilta. Toki imut toimivat ilman neppejäkin!

Imumateriaaliksi päätyivät Imse Vimsen flanelliliinat, jotka ostin edullisesti livevaippakirppikseltä. Liina tuli perhostaittoon nelinkerroin: 

Päällimmäiseksi kankaaksi tuli raidallinen joustofrotee, jota jäi yli sisävaippojen ompeluprojektista. Kuvassa näkyvät punaiset pisteet kankaissa lähtivät pois pesussa.

Perhostaitoista tuli ehkä himppasen jäykempiä ja paksumpia, mitä aidot imut ovat. Nämä menevät kuitenkin mainiosti yövaipoissa, jossa ei tarvitse niin paljon miettiä lapsen liikkumista ja paketin paksuutta.

Kaipasin lisää läppäimuja Onnikkaan taskuvaippoihin. Halusin nimenomaan läppäimuja, joissa on nepit, jotta vaippahuolto nopeutuisi. Siihen tarkoitukseen kävivät mainiosti Myllymyksujen AIO -vaipasta pois ratkomani imut! Suurin osa niistä ei nimittäin istunut vaippoihin kunnolla. Imut olivat lojuneet käyttämättöminä pitkän aikaa

Violetit Myllymuksujen AIO:t tulivat äitiyspakkauksissa vuosi sitten. 

Esittelin muualta saamaani vaippaa viime kesänä

Imumateriaali: 48% bambuviskoosia, 24% puuvillaa, 18% hamppua 

Muutama hamppuläppäimu pääsi myös mukaan projektiin. Löysin joskus aikoinaan ison kasan niitä livekirppikseltä, mutta ne ovat jääneet melko vähälle käytölle.

Vasemmalla yksi kerros hamppua+ MM:n imuläppä, oikealla pelkkä MM:n imuläppä uudelleen muotoiltuna ja nepitettynä.

Oikeanpuoleinen läppäimu on toiminut hyvin taaperon vaipassa, jossa ei enää tarvita kovinkaan paljon imua, mikäli pissalla käytetään säännöllisesti. Vasemmanpuoleinen on toiminut hyvin myös vauvalla hamppulisän ansiosta.

Iso kiitos ystävälle, joka lainasi nepit ja pressin! Kyä ny kelpaa!

Pikkukarhun metsäretki

Eräänä sateisena päivänä Pikkukarhu lähti äitinsä kanssa metsäretkelle...

Täytyy olla kävelykeppi vaikean maaston varalta...

Näin mä meen, ihan yssiksein...

Äiti jää jälkeen, kun Pikkukarhulla on kiire!

Pikkukarhu bongaili kaatuneita puita ja yritti itsekin kaataa muutamia ;)

Pihatiellä iski raivonpuuska, kun ei olisi millään jaksanut kävellä!
"Hei hei! Yssin tässä. Hei hei!"

Oli hirmuisen mukavaa aikaa yhdessä.


(pahoittelen kuvanlaatua, kännykameralla ja tärisevällä kädellä ei ihmeitä tehdä)

Pikkuleijona 9kk (ja risat)

Vanhoja postauksia läpikäydessäni huomasin, että postaustahti harveni Pikkukarhun ollessa Pikkuleijonan (9kk 2 viikkoa) ikäinen. Toki kärsin silloin alkuraskauden pahoinvoinnistakin, mutta suurempi syy oli ajanpuute.

Elämä oli hiukan hektistä. Pikkukarhun ollessa vajaa 10kk kirjoitin:

"Olen ollut törkyhuono bloggaaja viime aikoina. Tietokoneella rauhassa istuminen ei vaan meinaa onnistua, kun tuo meidän rakas "pikkuterroristi" vaatii aika tehokkaasti huomiota. Millonkahan meillä aletaan nukkua niitä joka äidin unelmapäikkäreitä, paria kolmea tuntia? Kaipaisin välillä hengähdystaukoa keskellä päivää, tunnissa ei paljon ehdi." - http://aaltoillen.blogspot.fi/2013/02/pikkukarhu-pian-10kk.html

No. Aikaa ei ole ainakaan tullut lisää. Pikkuleijona on nimittäin oppinut uusia taitoja Pikkukarhua aikaisemmin, joten härdelliä riittää aamusta iltaan. Pikkuleijona on nyt 9kk ja kaksi viikkoa vanha. Pikkukarhu (totinen ja tomera, menevä ja tekevä) 2v 2kk kuukautta. Tylsää ei ole koskaan!

Pikkuleijona on Herra Hyväntuulinen. Hän on hymypoika, tyyppi joka ei turhista hermoile. Ainoastaan nälkäisenä ja väsyneenä hän saattaa saada teatraaliset raivarit. Luonnetta kyllä löytyy tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti Pikkuleijona on vallan leppoisa kundi. Hän ei juurikaan ujostele, vaan saattaa isommassakin tuntemattomassa lapsilaumassa lähteä rohkeasti tutustumaan toisten leluihin, jättäen äidin kuin nallin kalliolle. 

Nukkumisten suhteen olemme päässeet niin ikään melko helpolla. Pikkuleijona nukkuu parvekkeella 2-4h päiväunia, sisälläkin vähintään tunnin. Yleensä hän nukkuu yhdet todella pitkät tai kahdet vähän lyhyemmät päiväunet. Nukkumaan hän menee klo 20-20.30 aikoihin, herää syömään 2-3 kertaa yön aikana ja nousee klo 7, ellei isoveli herätä häntä aikaisemmin. Yleensä herättää.

Siirsimme Pikkuleijonan pinniksen isoveljen huoneeseen, mutta se ei vaikuttanut millään tavoin yösyömisiin. Näin ollen hiippailen poikien huoneeseen imettämään, ja joskus jopa kannan Pikkuleijonan sänkyymme syömään ilman, että edes itse herään kunnolla. Helpommalla pääsisi pitämällä pinnistä edelleen samassa huoneessa, mutta silloin nostan pojan vielä suuremmalla todennäköisyydellä viereeni syömään ja  nukahdan saman tien. Muuten suosisin yhä perhepetiä, mutta Pikkuleijona on alkanut ottaa hatkat sängystä niin hiljaa, etten edes herää. Putoamisvaara on liian suuri.

Unikoulua olemme harkinneet, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut viitseliäisyyttä ryhtyä. En oikein usko siihen, että lapsi pitäisi vieroittaa yösyömisistä alle vuoden ikäisenä. Pikkuleijona on muutenkin niin "kitukasvuinen", että jokainen hörppy tulee varmasti tarpeeseen. Toki olen alkanut kaivata katkeamatonta yöunta, mutta toistaiseksi nämä yöheräilyt ovat jääneet hyvin lyhkäisiksi.

Imetys on jatkunut kiinteiden rinnalla. Kerran olen venyttänyt imetysväliä kuuteen tuntiin, mutta normaalisti Pikkuleijona syö yön lisäksi noin 4-5 kertaa päivässä. Siihen ei mene juurikaan aikaa, sillä tyyppi käy yleensä vain ottamassa pikaiset huikat ja painelee takaisin puuhiinsa. Pikkuleijonalla onkin paljon hilpeyttä herättänyt syömisasento, sillä hän istuu polvieni päällä ja pitää kaksin käsin kiinni tissistäni kuin pullosta. Tämä on kuitenkin miellyttävä asento meille molemmille, sillä minullakaan ei rasitu niska samalla tavoin, mitä sylissä makaavaa vauvaa imettäessä. On se silti varsin hupaisan näköistä toimintaa.

Pikkuleijonan kiinteiden syöminen on sujunut 90% sormiruokaillen ja loput 10% syöttäen. Ainoa, mitä hän suostuu syömään syöttäen ovat hedelmäsoseet. Jossain kiinteiden aloituksen alkuvaiheessa syötin puuroa, mutta luovuin siitä nopeasti. Pikkuleijona syö paljon paremmin, kun hän saa syödä itse. Välillä sormiruokailu turhauttaa, sillä ruokailuun menee aina hirmuisen paljon aikaa, sotkua tulee tolkuttomasti ja reissusyömisiä joutuu aina miettimään vähän tarkemmin. Olen viettänyt suurimman osan ajastani keittiössä siivoten tai Pikkuleijonan syömistä vahtien. Toisaalta taas syöttämisestä vapautuminen on mahdollistanut sen, että ehdin itsekin joskus syömään. Pikkuleijonasta on myös kasvanut ennakkoluuloton syöjä, ja hänen ruokaillessaan ehdin tehdä keittiöhommia, mikäli Pikkukarhu ei heittäydy hankalaksi. 

Pikkuleijonan lempiruokia ovat jauheliha-makaronilaatikko (kaurajuomaan tehtynä), banaaniletut, tomaatti, puuro, itse tehdyt sämpylät, kurkku, banaani ja mustikka. Pikkuleijona syö pääsääntöisesti samaa ruokaa muun perheen kanssa, sillä ruuat valmistetaan suolattomina ja maidottomina joka tapauksessa. On ollut ihmeellistä ruokkia sellaista lasta, joka oikeasti syö, eikä vaan nirsoile. Hyvä niin.

Uusia taitoja Herra Aurinkoinen oppikin sitten vauhdilla yhdeksänkuukautissynttäreidensä molemmin puolin. Kahden viikon sisään hän oppi konttaamaan, nousemaan tukea vasten sekä myös kävelemään tukea vasten. Samaan syssyyn opittiin vilkuttaminen ja taputtaminen. Välillä kuulostaa kuin hän sanoisi tai ainakin yrittäisi sanoa "hei hei" vilkuttaessaan. Tänään havaitsin, että lapsukainenhan osaa itse juoda tavallisesta nokkamukista!

Apua, missä meidän vauva on?!?

Myös vanhempainvapaan päättyminen oli yksi merkki vauva-ajan lähenevästä lopusta. Olen nyt toista päivää kodinhoidontuella tienaamassa ruhtinaallisesti. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen. Minulla on tiedossa mahtava sijaisuuspaikka, jossa on luultavasti hyvin sijaisuuksia tarjolla. Työ on vuorotyötä, mutta öitä ei luultavasti tarvitse tehdä. Viikonloppuja teen mielelläni, jos vaan sellaisia tarjotaan. Lastenhoitokin järjestyy upeasti, sillä Miehen äiti jää 11 päivän jälkeen eläkkeelle, ja hän vaatii saada hoitaa lapsia. Mikäs siinä. Kieltämättä odotan jo innolla paluuta työelämään osittain. Täysiä tunteja en kykenisi tekemään mitenkään heti, mutta tällainen sijaisuussysteemi sopii meille vallan mainiosti.

Kaksi ja puoli kuukautta, ja meillä on kaksi taaperoa. Kahden ja puolen kuukauden päästä voin sanoa, että meillä on 2- ja 1-vuotiaat pojat. Kääk!

Pahoittelen kuvatonta postausta! Kaikki tuoreimmat kuvat ovat koneella, ja kone on 250km päässä :(