Unitutkimusyö

Olemme osallistuneet THL:n "Child-sleep" -unitutkimukseen Pikkukarhun syntymästä saakka. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lapsen unta sekä perheympäristön ja perimän merkitystä unen kannalta. Tunnistamalla unihäiriöitä ja niiden aiheuttajia voidaan kehittää uusia hoitomuotoja sekä myös yrittää ehkäistä häiriöitä ja niiden mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia yksilön elämässä.

Tähän saakka osallistumisemme on ollut sitä, että olemme täyttäneet erilaisia unenseuranta- sekä elämäntapalomakkeita tasaisin väliajoin. Pikkukarhun ollessa vauva lomakkeiden täyttäminen oli välillä todella raskasta, kun yöt olivat rikkonaisia, eikä millään meinannut itsekään muistaa, montako kertaa vauva heräsi. On silti ollut hienoa osallistua tähän tärkeään tutkimukseen.

Meitä pyydettiin osallistumaan lisätutkimuksiin, sillä Pikkukarhulla on ollut satunnaista kuorsaamista. Tutkijoita kiinnostaa kuorsaamisen yhteys erilaisiin sairauksiin ja unihäiriöihin. Vastineeksi unitutkimusyöhön osallistumisesta perheet saavat kattavasti tietoa lapsensa fyysisestä sekä psyykkisestä voinnista, sillä lapsi tutkitaan varsin perusteellisesti.

Tulevaa "retkeä" tai "yökyläilyä" oli pedattu puhumalla edeltävät päivät tulevista jännistä jutuista, ja Pikkukarhu osasi kysyttäessä kertoa, mitä sairaalassa tehdään ("Minä menen nukkumaan sairaalaan ja päähän laitetaan juttuja tänne näin"). Puhuimme myös siitä, miten kyseessä on äidin ja Pikkukarhun yhteinen retki, jonne eivät tule isi tai pikkuveli mukaan. Laatuaikaa kerrakseen!

Pikkukarhu pakkasi pöllöreppunsa (äiti joutui purkamaan pois muun muassa pyykkinarulta anastetut märät vaippaimut), ja matkasimme bussilla Taysiin. Mukana oli myös purkillinen sitä itseään, sillä he halusivat lapselta ulostenäytteen... Onneksi PK muistutti minua aamulla "otetaan kakka mukaan sairaalaan", muuten olisin ehkä unohtanut koko jutun. Tarkka poika.

Aulassa piti vähän ihastella itseään peilistä. Huomatkaa hieman ihmismäisemmäksi leikattu takatukka!

Ensimmäisenä menimme korvapolille, jossa pojalta tutkittiin korvat, nenä ja nielu. Inhottava osuus oli, kun nenän kautta nieluun työnnettiin kamerallinen letku, jotta nähtäisiin nielurisojen koko. Itse toimenpide kesti onneksi alle minuutin, ja nenään oli suihkutettu puuduteainetta. Siitä huolimatta Pikkukarhu veti hirveät siepit, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Korvat olivat puhtaat ja nielurisat pienet, joten siltä osin ei ole huolta. PK sai pienen lelukoiran lahjaksi reippaudestaan.

Korvapolilta laukkasimme hirveällä kiireellä toiselle puolelle sairaala-aluetta lääketieteen rakennukseen, jossa Pikkukarhulle tehtiin psykologisia testejä. Hänen piti katsoa videolta kuvia muun muassa erilaisista ilmeistä, ja samalla rintaan kiinnitetyillä lätkillä rekisteröitiin sykkeen vaihteluita. Toisessa testissä olimme yhdessä leikkimässä huoneessa, kunnes tutkija koputti oveen ja pyysi minua hetkeksi poistumaan huoneesta. Tätä tutkimusta videoitiin koko ajan. Oli myös muutamia pieniä testejä, kuten erilaisten kuppien alle Pikkukarhun nähden piilotettujen rusinoiden etsiminen. Mieluisat etsittävät saivat Pikkukarhun loistamaan tässä testissä. Sen sijaan "odotustesti", jossa Pikkukarhun olisi pitänyt odottaa kellon soimista, jotta saa ottaa karkin, ei mennyt ihan niin hyvin...

Psykologisista testeistä siirryimme unitutkimusosastolle omaan pieneen huoneeseemme. Pikkukarhu alkoi olla jo niin väsynyt, että hoitaja päätti alkaa kiinnittää lätkiä ja piuhoja päähän samantien. Siihen kun menee hetki. Pikkukarhu ei jaksanut kauheasti edes vastustella, kun oli jo niin tiltissä. Hiukan piti rohkaista ja laittaa vertaistuen vuoksi Pupullekin omat piuhat sekä verkkomyssy. Päälätkien laittamisen jälkeen vaihdoimme yökamppeisiin ja söimme tarjottua iltapalaa Late Lammasta dvd:ltä katsellen. Kun tuli aika kiinnittää ne loput miljoonat johdot ja anturit, meinasi Pikkukarhu nukahtaa. Helpolla meni se vaihe, mitä olin pelännyt kaikista eniten.

Late Lammas ja mielenkiintoiset leikkikalut veivät väsyneen potilaan huomion muualle koneista 

Hurjan näköistä...

Pikkukarhulta seurattiin muun muassa EKG:ta, hengitystä, liikettä, unenlaatua...

Pikkukarhu heräili muutaman kerran yöllä, mutta yllättävän hyvin yö sujui kaikista johdoista ja oudosta tilanteesta huolimatta. Itse heräsin muutamia kertoja, kun yöhoitaja tuli korjaamaan happiviiksien tia johtojen asentoa. Minulle levitetty heteka ei ollut kaikista ergonomisin nukkumispaikka, mutta pääsinpähän kerrankin ajoissa sänkyyn (ennen klo 20!). Kaikista karseinta Pikkukarhusta taisi olla se, kun aamulla piti pestä hiuksista pois lätkien liima. Tyyppi huusi varmasti koko osaston hereille, kun yritin kastella hänen päätään. Lähtiessämme Pikkukarhu ja Pupu saivat molemmat hienot kaulaan ripustettavat "mitalit", PK Late Lampaan mallisen ja Pupu porkkananmallisen, joissa luki "olit reipas".

Aamupala jäi väliin, sillä meidän oli kiiruhdettava otattamaan paastoverikoe ja antamaan sylkinäyte. Kumpikaan näistä ei lukeutunut PK:n suosikkijuttuihin, kuten arvata saattaa. Onneksi ne olivat nopeasti ohi. Sitten pääsimmekin taas psykologisiin testeihin, jossa tällä kertaa selvitettiin PK:n ikätasoa. Alkuun Pikkukarhu jaksoi keskittyä hyvin, mutta loppupuolella häntä alkoi selvästi kyllästyttää, eikä hän suostunut enää vastailemaan kysymyksiin tai tekemään mitään. Innolla odotan tuloksia näistä psykologisista osuuksista! Ja toivon tietenkin, ettei verikokeissa tai muussakaan tule ilmi mitään hälyyttävää, vaikka eihän PK:lla sinänsä edes epäillä mitään. Jos jotakin piilevää olisi, niin se tulisi joka tapauksessa nyt ilmi.

Psykologiopiskelijan juttusilla

Saimme mukaan kotitehtäviä: aktiivisuutta seuraavan rannekkeen sekä seurantalomakkeen, joita tuli käyttää seuraavat kolme vuorokautta. Seurantalomake oli vanha tuttu, samanlainen mitä olimme täyttäneet Pikkukarhun syntymästä saakka. Sen sijaan aktiivisuusranneke oli aivan uusi tuttavuus. Pikkukarhu ei pitänyt siitä lainkaan...

Ja niinpä se katosikin seuraavana päivänä. En tiedä, kauanko se ehti olla kateissa, kun vihdoin löysin sen Pikkukarhun jemmasta. Ainakin siihen on kirjautunut vauhtia päivän ajalle, sillä pojat ajoivat mopolla kilpaa pitkin päivää. Mainitsin tästä kyllä seurantalomakkeessa...

*********************************************************************

Verikokeista saimme jo tulokset, ja ne olivat normaalit. Psykologin testeistäkin pitäisi tulla jonkinlaista yhteenvetoa, mitä odotan innolla. Sellainen seikkailu tällä kertaa!

Yksivuotias Pikkuleijona

Meillä asuu kaksi taaperoa. Hui!

En ole vielä pystynyt sisäistämään sitä ajatusta, että meillä ei ole enää vauvaa. Pikkukarhun jättäessä vauvavuotensa oli uuden vauvan syntymä jo lähellä. Nyt tuntuu perin haikealta. Mitään vauvakuumetta ei sentään ole, mutta yli kahden vuoden "vauvaputken" jälkeen vaatii hiukan totuttelua ajatusten suuntaamisessa sellaiseen arkeen, jossa ei ole vauvaa ja kaikkea siihen liittyvää härdelliä. Oh well, taaperoissa kyllä riittää sitä toisenlaista säätämistä ihan kerrakseen.

Pikkuleijona on edelleen helppo lapsi, joka sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin. Hän ei hätkähdä ihan vähästä, eikä jaksa olla kiukkuinen kovin pitkiä aikoja. Ainoastaan todella väsyneenä tai nälkäisenä hänestä kuoriutuu pieni hirviö. Suurimman osan ajasta hän on Herra Aurinkoinen ja varsinainen showmies-naistennaurattaja. Toki hänestä löytyy myös luonnetta tarpeen tullen, ja epäilenkin, että Pikkukarhu jää hyvin pian kakkoseksi veljesten välisissä henkisissä ja fyysisissä matseissa.

Siinä missä Pikkukarhu on aina ollut herkkä ja hitaasti lämpiävä, on veljensä täysin eri maata. Pikkuleijona on tutkimusmatkailija, aina valmiina tutustumaan kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Hän ei juuri vierasta, ja menee rohkeasti tutustumaan muihin lapsiin. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus näkyvät myös syömisessä: Pikkuleijona on varsinainen kulinaristi.

Vuosikkaaksi tulo ei ole tuonut paljon muutosta Pikkuleijonan ruokavalioon, sillä hän on aina syönyt samaa ruokaa, mitä mekin (suolatonta ja niin edelleen). Maitotuotteet ovat nyt osa ruokavaliota, ja toisinaan Pikkuleijona juo täysluomumaitoa. Kaurajuoma on maidonkorvike, mutta se pistää herkästi mahan kuralle kuitupitoisuutensa vuoksi suurissa määrissä juotuna. Maito/kaurajuoma onkin alkanut vaihtua yhä useammin vedeksi ruokajuomana, kuten Pikkukarhulla,

Imetys loppui/lopetettiin täysin vajaa viikko sitten. Kolmen viikon työputken aikana imetysten määrä väheni, ja yöimetykset oli muutenkin pakko kitkeä pois jaksamisen takia. Pikkuleijona ei osoittanut enää niin suurta mielenkiintoa rinnalla olemiseen. Kun lääkärissä tuli puhetta oman lääkitykseni muuttumisesta vahvempaan suuntaan (tasaava lääkitys ja täysin minulle uusi lääke), päätin lopettaa imetyksen tähän. Aika tuntui juuri sopivalta. Tutti jäi pois jo kuukautta aiemmin sen kadottua mystisesti jonnekin. Pikkuleijona ei sitä hirveästi kaivannut, joten sekin sitten vain jäi. 

Muutamia kiukutteluja lukuun ottamatta imetyksen lopettaminen on sujunut todella kivuttomasti. Yllättävän hyvin. Öisin Mies on käynyt rauhoittelemassa, jos Pikkuleijona on huudellut, ja saanut tämän nukahtamaan nopeasti uudelleen. Itse en ole saanut poikaa vielä rauhoittumaan (koska tissit). Joihinkin päivisin tapahtuneisiin harmistuksiin Pikkuleijona kaipaisi selvästi lohtutissiä, mutta niistäkin on päästy yli sylittelyllä, ja tissintuska unohtuu nopeasti. Itselle lopettaminen ei ole tuonut sellaista fyysistä tuskaa, mistä monet puhuvat. Tuotanto ei ole selvästikään ollut kovin runsasta enää, sillä en ole kokenut tarvetta tyhjentää tissejä, eikä maitoa ole vuotanut lainkaan. Tuntuu silti todella haikealta ja surulliselta, että imetystaival on nyt ohitse. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä, että pääsimme puolen vuoden täysimetykseen ja sen jälkeen vielä näinkin pitkälle. 

Oma kroppani on mennyt täysin sekaisin imetyksen loputtua. Kärsin alkuraskauden oireista, kuten kuvotuksesta ja päänsäryistä. Raskauden mahdollisuus on poissuljettu, jos sitä mietitte ;) Myös mieliala on selvästi laskenut, kun imetyksen tuottamaa oksitosiinia ei enää välity elimistöön. Innolla odotan, millaista tahtia kilot alkavat nyt kerääntyä, kun vuoden imetyksen aikana ruokavalio pääsi niin rempalleen. Ehkä minulle nyt kasvaa se himoitsemani ghettobooty!

Uusia taitoja opetellaan ja opitaan kovaa vauhtia. Isoveljeltä on kiva ottaa mallia, myös niissä ei-niin-hyvissä-jutuissa. Pikkuleijonan kävely sujuu ilman tukea maksimissaan neljän askeleen verran, mutta pienen tuen kanssa vauhti on hurja. Sanoja tuli ennen kävelyä enemmänkin, mutta nyt ne tuntuvat "unohtuneen". Äitiä tai äittää kyllä huudellaan ja paljon. Pikkuleijona osaa jo jonkin verran käyttää lusikkaa syödessä, ja juo tavallisesta mukista. Emme ole enää tarjonneet tuttipulloa tai nokkamukia, koska mukista juominen sujuu paljon paremmin. Ehkä shottilaseilla harjoittelusta oli jotain hyötyä? 

On ihanaa seurata, miten nuo poikaset leikkivät keskenään. Isoveli kyllä tönii, taklailee ja kiusaa, mutta pitää myös huolta. Toisinaan Pikkukarhu komentaa veljeään, ja raahaa tämän pois kielletyn asian luota. Pikkukarhu on tarkka omista leluistaan, mutta yrittää aina hyvitellä Pikkuleijonaa antamalla tälle jonkun toisen lelun. Yleensä jonkun tylsän, tietenkin. On mielenkiintoista nähdä, miten veljesten suhde kehittyy, kun jo muutenkin pieni ikäero kaventuu kasvamisen myötä. 

On se vaan hurjaa. Ja ihanaa. Ja hurjaa. Olen 1- ja 2-vuotiaan äiti. HURJAA. IHANAA.