En ole vielä pystynyt sisäistämään sitä ajatusta, että meillä ei ole enää vauvaa. Pikkukarhun jättäessä vauvavuotensa oli uuden vauvan syntymä jo lähellä. Nyt tuntuu perin haikealta. Mitään vauvakuumetta ei sentään ole, mutta yli kahden vuoden "vauvaputken" jälkeen vaatii hiukan totuttelua ajatusten suuntaamisessa sellaiseen arkeen, jossa ei ole vauvaa ja kaikkea siihen liittyvää härdelliä. Oh well, taaperoissa kyllä riittää sitä toisenlaista säätämistä ihan kerrakseen.
Pikkuleijona on edelleen helppo lapsi, joka sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin. Hän ei hätkähdä ihan vähästä, eikä jaksa olla kiukkuinen kovin pitkiä aikoja. Ainoastaan todella väsyneenä tai nälkäisenä hänestä kuoriutuu pieni hirviö. Suurimman osan ajasta hän on Herra Aurinkoinen ja varsinainen showmies-naistennaurattaja. Toki hänestä löytyy myös luonnetta tarpeen tullen, ja epäilenkin, että Pikkukarhu jää hyvin pian kakkoseksi veljesten välisissä henkisissä ja fyysisissä matseissa.
Siinä missä Pikkukarhu on aina ollut herkkä ja hitaasti lämpiävä, on veljensä täysin eri maata. Pikkuleijona on tutkimusmatkailija, aina valmiina tutustumaan kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Hän ei juuri vierasta, ja menee rohkeasti tutustumaan muihin lapsiin. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus näkyvät myös syömisessä: Pikkuleijona on varsinainen kulinaristi.
Vuosikkaaksi tulo ei ole tuonut paljon muutosta Pikkuleijonan ruokavalioon, sillä hän on aina syönyt samaa ruokaa, mitä mekin (suolatonta ja niin edelleen). Maitotuotteet ovat nyt osa ruokavaliota, ja toisinaan Pikkuleijona juo täysluomumaitoa. Kaurajuoma on maidonkorvike, mutta se pistää herkästi mahan kuralle kuitupitoisuutensa vuoksi suurissa määrissä juotuna. Maito/kaurajuoma onkin alkanut vaihtua yhä useammin vedeksi ruokajuomana, kuten Pikkukarhulla,
Imetys loppui/lopetettiin täysin vajaa viikko sitten. Kolmen viikon työputken aikana imetysten määrä väheni, ja yöimetykset oli muutenkin pakko kitkeä pois jaksamisen takia. Pikkuleijona ei osoittanut enää niin suurta mielenkiintoa rinnalla olemiseen. Kun lääkärissä tuli puhetta oman lääkitykseni muuttumisesta vahvempaan suuntaan (tasaava lääkitys ja täysin minulle uusi lääke), päätin lopettaa imetyksen tähän. Aika tuntui juuri sopivalta. Tutti jäi pois jo kuukautta aiemmin sen kadottua mystisesti jonnekin. Pikkuleijona ei sitä hirveästi kaivannut, joten sekin sitten vain jäi.
Muutamia kiukutteluja lukuun ottamatta imetyksen lopettaminen on sujunut todella kivuttomasti. Yllättävän hyvin. Öisin Mies on käynyt rauhoittelemassa, jos Pikkuleijona on huudellut, ja saanut tämän nukahtamaan nopeasti uudelleen. Itse en ole saanut poikaa vielä rauhoittumaan (koska tissit). Joihinkin päivisin tapahtuneisiin harmistuksiin Pikkuleijona kaipaisi selvästi lohtutissiä, mutta niistäkin on päästy yli sylittelyllä, ja tissintuska unohtuu nopeasti. Itselle lopettaminen ei ole tuonut sellaista fyysistä tuskaa, mistä monet puhuvat. Tuotanto ei ole selvästikään ollut kovin runsasta enää, sillä en ole kokenut tarvetta tyhjentää tissejä, eikä maitoa ole vuotanut lainkaan. Tuntuu silti todella haikealta ja surulliselta, että imetystaival on nyt ohitse. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä, että pääsimme puolen vuoden täysimetykseen ja sen jälkeen vielä näinkin pitkälle.
Oma kroppani on mennyt täysin sekaisin imetyksen loputtua. Kärsin alkuraskauden oireista, kuten kuvotuksesta ja päänsäryistä. Raskauden mahdollisuus on poissuljettu, jos sitä mietitte ;) Myös mieliala on selvästi laskenut, kun imetyksen tuottamaa oksitosiinia ei enää välity elimistöön. Innolla odotan, millaista tahtia kilot alkavat nyt kerääntyä, kun vuoden imetyksen aikana ruokavalio pääsi niin rempalleen. Ehkä minulle nyt kasvaa se himoitsemani ghettobooty!
Uusia taitoja opetellaan ja opitaan kovaa vauhtia. Isoveljeltä on kiva ottaa mallia, myös niissä ei-niin-hyvissä-jutuissa. Pikkuleijonan kävely sujuu ilman tukea maksimissaan neljän askeleen verran, mutta pienen tuen kanssa vauhti on hurja. Sanoja tuli ennen kävelyä enemmänkin, mutta nyt ne tuntuvat "unohtuneen". Äitiä tai äittää kyllä huudellaan ja paljon. Pikkuleijona osaa jo jonkin verran käyttää lusikkaa syödessä, ja juo tavallisesta mukista. Emme ole enää tarjonneet tuttipulloa tai nokkamukia, koska mukista juominen sujuu paljon paremmin. Ehkä shottilaseilla harjoittelusta oli jotain hyötyä?
Uusia taitoja opetellaan ja opitaan kovaa vauhtia. Isoveljeltä on kiva ottaa mallia, myös niissä ei-niin-hyvissä-jutuissa. Pikkuleijonan kävely sujuu ilman tukea maksimissaan neljän askeleen verran, mutta pienen tuen kanssa vauhti on hurja. Sanoja tuli ennen kävelyä enemmänkin, mutta nyt ne tuntuvat "unohtuneen". Äitiä tai äittää kyllä huudellaan ja paljon. Pikkuleijona osaa jo jonkin verran käyttää lusikkaa syödessä, ja juo tavallisesta mukista. Emme ole enää tarjonneet tuttipulloa tai nokkamukia, koska mukista juominen sujuu paljon paremmin. Ehkä shottilaseilla harjoittelusta oli jotain hyötyä?
On ihanaa seurata, miten nuo poikaset leikkivät keskenään. Isoveli kyllä tönii, taklailee ja kiusaa, mutta pitää myös huolta. Toisinaan Pikkukarhu komentaa veljeään, ja raahaa tämän pois kielletyn asian luota. Pikkukarhu on tarkka omista leluistaan, mutta yrittää aina hyvitellä Pikkuleijonaa antamalla tälle jonkun toisen lelun. Yleensä jonkun tylsän, tietenkin. On mielenkiintoista nähdä, miten veljesten suhde kehittyy, kun jo muutenkin pieni ikäero kaventuu kasvamisen myötä.
On se vaan hurjaa. Ja ihanaa. Ja hurjaa. Olen 1- ja 2-vuotiaan äiti. HURJAA. IHANAA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun jätät viestin!