Eläviä kuvia herrasseurassa.

Pahoinvointi alkaa näemmä heti aamupalan jälkeen. Syön yleensä jugurttia (turkkilaista) ja juon kahvia. Ennen join n.4dl mukista, mutta nykyään alas menee hädin tuskin 1,2dl. Täytyy varmaan syödä pari hapankorppua lisäksi, jos se helpottaisi oloa. Kävely töihin yleensä virkistää, mutta tänäänkin töissä hetken oltuani aloin tuntea kuvotusta. Olin yksin seitsämän lapsen kanssa osastolla, joten mahdollisuutta privaattioksentamiseen ei juurikaan ollut. Onneksi ei tarvinnut mennä roskikselle tai pikkupöntölle.

Mietityttää myös verenpaine ja -sokeriarvot. On vähän sellainen aneeminen olo, miltä se ikinä nyt sitten tuntuukaan. Jopa anoreksia-aikoina kaikki arvot olivat täysin kondiksessa, mitä ihmettelen vieläkin. No, onneksi kohta on se neuvola!

Käytiin tosiaan tänään eelekuvissa, kun Finnkinossa oli Superpäivä. Sain oman mieheni sekä naapurin miehen mukaan katsomaan Pussikaljaelokuvaa. Tyylilleen uskollisina jannut kävivät hörppäsemässä yhdet suuntaa antavat, jotta elokuvan teema tulisi todellisemmaksi. Itse ostin keskikokoisen pöntön poppareita, enkä todellakaan maustanut niitä millään. OM NOM NOM. Elokuva oli keskinkertainen, mutta popparit maistuivat taivaalliselta. Nyt tosin närästää, janottaa ja pierettää. Mutta oli se sen arvoista!

Huomenna on taas edessä pitkä työpäivä ja kauheaa myrskyä luvattu. Mikäs siinä, ollaan sitten parinkymmenen mukulan kanssa sisällä koko päivä. Lähtee ne viimeisetkin järjenrippeet.

Oltiin sentään realisteja miehen kanssa: päätettiin siirtää koira-asiaa myöhemmäksi. Sanoin suoraan, etten varmasti jaksa keskittyä koiraan ja sen hoitamiseen niin paljon, kuin mies odottaa, sitten kun lapsi on tullut. Mies ei ehkä tosiaan ollut ajatellut sitä, miten paljon lapsi tuleekaan viemään aikaa sekä miten paljon se koira sitten lisäksi tarvitsisi sitä omaa aikaa. Onneksi osaamme tehdä kypsiä päätöksiä, ainakin kerran vuodessa.

Jaahans. Pitäisiköhän sitä juoda muutama lasi gefiluspiimää, kun ei vielä tarpeeksi pieretäkään...