torstai 15. syyskuuta 2011

rv 6+3 - 7+0 & elämäni listat nyt

Aamulla jäi kahvi juomatta, kun pahoinvointi iski heti 10 minuutin sisällä heräämisestä. Söin hiukan turkkilaista jugua mansikoilla ja join appelsiinimehua. Raitista ilmaan en tällä kertaa saanut, koska pääsin autolla töihin. Mies kun lähti hurvittelemaan Bremeniin muiden poikiitten kanssa.

Syöttäessäni yhtä pikkulikoistamme jouduin säntäämään henkilökunnan vessaan, talon toiseen päähän tietty. Mitään ei tullut tälläkään kertaa tullut ulos. Huonovointisuus jatkui koko päivän, ja nakertelinkin hapankorppuja joka välissä.Siitä huolimatta pystyin syömään kaksi lautasellista kahden kalan keittoa. Iltapäivällä alkoi migreenimäinen päänsärky. >:(

No, ainakin tietää, että jotain siellä sisimmässä tapahtuu. Tästä todisteena myös aamulla kusaistu (VIIMEINEN) Clearblue, johon tulos ilmestyi salamannopeasti:



Vaikka emme ole edes varmoja, onko Onni-Ilonalla kaikki hyvin ja jatkuuko raskaus normaalisti, on meille silti toivossa eläessä siunaantunut kasoittain vauvvajuttuja. Kaikki ovat joko kirpparilta sikamaisen halvalla tai sitten tuttavilta lahjoituksina. En malta odottaa, että niitä pääsee ihan oikeasti käyttämään :3

VAUVVAJUTTUJA:

10 kpl bodyja
tumput
vaaleansininen villanuttu
itkuhälytin
sininen kantoliina
kantoreppu
lakanoita
pussilakanoita
tyynyliinoja
tyynyjä
peittoja


Meillä pyritään siihen, ettei mitään ostettaisi uutena, ellei ole ihan pakko. Toivon, että jos joskus joku haluaa lapselle jotain ostaa, niin ostaisi sitten vaikka kirjoja tai (lauta)pelejä, perinteisiä legoja tai duploja. Lelun täytyy jättää sijaa lapsen mielikuvitukselle, valmiiksi lapsen puolesta leikkivät lelut ovat typeriä. Itselläni ei tainnut olla mitään suosikkilelua ikinä, mutta pikkusiskoni roikotti Nestori-nalleaan mukanaan useita vuosia. Hän leikki sillä to-del-la pal-jon. Nestori ja hänen äitinallensa Nelli odottavat tulevassa "mammalassa" leikkijäänsä :)

Takaisin ruokaan, koska ruoka on ihana asia. Söin juuri 8 cocktailpiirakkaa, OM NOM.

HYVÄT RUUAT:

tuoremehu
maito
piimä
sitruunavissy
päärynät
nektariinit
appelsiinit
hapankorput
riisikakut
cocktailpiirakat
mansikat
mustikat
ananas
popcornit

PAHAT RUUAT:

kahvi
banaani
raejuusto
puuro
jäätelö
karkit

Toivottavasti huomenna olisi vähän parempi päivä. Onneksi on iltavuoro, niin saa nukkua piiiitkääään, eli ainakin seitsämään ;) Outoa nukkua yksin, mitenkähän lie onnistuu...


2 kommenttia:

  1. Kröhöm...Nestorin rakkauden kohde ja elämänkumppani oli Nelli (Riikan vaaleanpunainen tyttönalle), sen sijaan hänen äitinsä nimi oli Nea. Hävyttömiä asiavirheita!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät viestin!