Myrkkyä päässä

Olen kypsytellyt tätä ajatusta jo pidempään, mutta nyt näin uuden vuoden alkajaisiksi päätin toteuttaa suunnitelmani. 16 vuotta olen ollut enemmän tai vähemmän naimisissa tämän asian kanssa, mutta se on loppu ny!

Aion lopettaa hiusteni värjäämisen. Värjäsin ensimmäisen kerran hiukseni kultakupari -sävyllä 10-vuotiaana, ja sen jälkeen hiukseni ovat olleet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta punaisen eri sävyiset. Oma hiusvärini oli 10-vuotiaana täysin blondi, joten en tiedä, miten väri on tummunut iän myötä. Luultavasti oma värini on kammottava hiirenharmaa, jipii.

Miksi? Oikeastaan on outoa joutua perustelemaan tällaista asiaa. Sama juttu, kun joutuisi perustelemaan miksi ei juo alkoholia (OOKSÄÄ RASKAANA, OOKSÄÄ TULLU USKOON, MITÄ ON TAPAHTUNU?!?) Miksi haluaisin jatkaa myrkkyjen tunkemista kehooni hiusvärien muodossa vielä toiset 16 tai 32 vuotta? Hiusväreistä tuleva kemikaalikuorma on valtava. Joillekin riittää värjäys kerran-pari vuodessa, toiset värjäävät pelkän juurikasvun. Itse olen joutunut värjäämään melkein kerran kuussa. Ja kyllä, olen aina saanut oireita väreistä, mutta en vain ole välittänyt siitä. Eikä se auta, vaikka värjäisi vain pelkän juuren, koska silloinkin väri on kosketuksissa päänahan kanssa. Varsinkin silloin.

On-off -ihmisenä haluan tietenkin lähteä tähän täysillä. Olisin itse asiassa tahtonut leikata tukkani kokonaan pois ja katsoa sitten, kuinka uusi värjäämätön hius lähtee kasvamaan. Ylläripylläri Mies oli aivan kauhuissaan tästä ajatuksesta. Kutkuttava ajatus, mutta taidan silti jättää sen lookin kokeilematta. En kuitenkaan näyttäisi lyhyessä tukassa yhtä hyvältä kuin Winona Ryder Vuosi Nuoruudestani -elokuvassa. Ei tällä pallinaamalla!

Hiusvärien myrkyistä ja vaaroista on kirjoitettu esimerkiksi Kemikaalikimara -blogissa.

Toiveena olisi myös siirtyä luomukosmetiikkaan. En edes tykkää meikkaamisesta, mutta tällaisella iholla ja näin vaaleilla ripsillä ja kulmilla on kyllä pakko käyttää jotain pakkelia toisinaan. Täytyy tutkiskella eri luomukosmetiikkoja sekä varsinkin sitä, mitkä niistä todellisuudessa edes ovat täysin luomuja. Käytän nyt ainakin nuo vanhat purkit ja purnukat loppuun, ennen kuin lähden ostamaan uusia kokeiluun.

Täytyy varmaan ostaa kivoja hattuja ja huiveja tulevaan kevääseen...

39 päivää värjäämättä

Haalarimaniaa

Päädyin tilaamaan Reimashopista sekä välikausihaalarin keväälle, että talvihaalarin ensi talveksi. Molemmat olivat -30%, joten loppusumma ei kirpaissut edes kovin pahasti.

Reimatec Meander -välikausihaalari, vedenpitävää ja hengittävää materiaalia. Tilasin koossa 80cm, jonka uskoisin menevän hyvin tämän kevään. Sitten, kun käy pieneksi, niin jää jemmaan tai lähtee myyntiin.

Reimatec Temper -talvihaalari, vedenpitävää ja hengittävää materiaalia. Tilasin koossa 92cm.

Valitsin Reiman, koska se on laadukas ja kestää kovaa kulutusta. Ainakin Reimatec on saanut kehuja kestävyydestään. Monissa hankinnoissa olen ihan tyytyväinen käytettyyn tai "halpisversioihin", mutta tietyt perusjutut täytyy olla kunnollisia. Näitä juttuja ovat ainakin vaunut, ulkovaatteet sekä turvaistuimet. Yleensä näillä laadukkaammilla merkeillä on niin hyvä jälleenmyyntiarvokin, ettei rahanmeno harmita. Ja totta kai lasken sen varaan, että voin säästää osan hankinnoista toiselle lapselle. Olisin siksi halunnut vähän "neutraalimman" väriset haalarit, mutta sellaisia ei oikein ollut. Olen tosin sitä mieltä, että tyttö voi aivan hyvin pukeutua tuon sävyisiin haalareihin.

Mistähän sitten johtuu, etten mitenkään voi nähdä poikaa pukeutumassa vaaleanpunapinkkikukalliseen haalariin? Taidan olla kapeakatseisempi, mitä kuvittelin.

Nyt on hyvä fiilis. Ja ihanaaaaa, kun ei tarvinnut lähteä alennusmyynteihin kauppoihin! Sitä, jos mitä meitsi vihaa!

Pikkukarhu 8kk!

Eilen tuli Pikkukarhulle täyteen kahdeksan kuukautta. Vaikka tämä onkin puhkikulunut fraasi, niin toistanpa sen jälleen kerran: miten aika voi mennä näin nopeasti?! Siis oikeasti. Vanhempainvapaa loppuu 2.2. Sitten pitäisi kaiken järjen ja Niinistön mukaan mennä takaisin työelämään. Tässä tapauksessa roudaan ahterini työkkäriin, mutta en tietenkään toivo pääseväni töihin ihan heti. Keikkahommia voisin tehdä, esimerkiksi viikonloppuina ja iltaisin, jos sellaiseen olisi mahdollisuus... Ideoita?

Jokainen päivä on niin uusi ja ihmeellinen. Lapsen riemu on rajaton. Joka aamu, kun menen noutamaan huutelevaa Pikkukarhua pinniksestä, saan hurmaavan hymyn. Se, että joudun välillä taistelemaan pukemis- ja syömishommissa, unohtuu nopeasti, kun PK nauraa höröttää ja tulee nykimään lahkeesta.

Pikkukarhu taitaa olla kehitykseltään normitahdissa. Olen hieman huolestuneena seurannut, miten osa toukokuisista on noussut seisomaan tukea vasten, osa lähtenyt jo kävelemään tukia pitkin! Mikähän siinä on, että sitä on niin kärsimätön toisen kehityksen suhteen? Kun kuitenkin tiedän, ettei ole helppoa niilläkään, kenen lapset nousevat pystyyn hyvin aikaisin. Järkeä kun ei ole päässä vielä tarpeeksi, ja siinä sitten kopsahtelee kuupat lattiaan tuon tuosta. Nyt vielä pääsee pienillä sydämentykytyksillä, kun PK pysyttelee turvallisesti lattianrajassa. Vaan taitaapa se olla useammalla esikoisen vanhemmalla, tuo huoli oman lapsensa kehityksestä ja siitä, onko se ja tämä ja tuo normaalia. Mahtaa olla outoa sitten toisen lapsen (jos sellainen joskus tulee) kanssa, kun tietää jo paljon enemmän ja on kokemusta asioista.

Ryömimisen Pikkukarhu tosiaan hiffasi tuossa 10.12, hiukan yli seitsemän kuukauden iässä. Yhtenä aamuna hän pyrähti pallon perään ryömien, ei kierien. Tyyli on pysynyt samana siitä lähtien, vauhti vaan lisääntyy päivä päivältä! Pyllyä hän on alkanut nostella ilmaan myös, mutta konttausasentoon ei ole itse vielä kertaakaan noussut. PK myös istuu hienosti ilman tukea, mutta ei ole itse tehnyt elettäkään istumaannousun suhteen. 

****************************************************************

Ostettiin Baby Björnin tuolipotta. Alun perin ei ollut tarkoitus vielä aloittaa pottatreenejä, mutta parin tuloksellisen kokeilun jälkeen päätettiin käyttää Pikkukarhua potalla aina syömisen ja unien jälkeen. Yleensä saadaan saaliiksi hyvät tuotokset. Suurin osa kakoista tulee jo pottaan, mikä helpottaa vaippahuoltoa suunnattomasti. Emme tietenkään odota, että Pikkukarhu kykenisi kuivaksi vielä pitkään aikaan. Tämä on meille helpompi versio vauvojen vessaviestinnästä, koska mulla ei kestä selkä pöntön/lavuaarin päällä kannattelemiseen.

******************************************************************

Pikkukarhu on varsin nopealiikkeinen nykyisin. Vessanovi pitää sulkea ehdottomasti, muuten hän menee roikkumaan käsisuihkun letkuun tai työntää kätensä pottaan (joka on onneksi yleensä tyhjä). Hän on myös kartoittanut jo jokaisen pistorasiamme ja sähköjohtojen paikat. Näyttää myös ymmärtävän kiellot, mutta totteleeko? No, ehkä joskus. Tässä eräänä päivänä kieltäessäni sain vastaukseksi virnistyksen ja hirveän räkätyksen. Että sellainen auktoriteetti meikeläisellä!

Ja vilkutus! PK on selkeästi valikoiva ihmisten suhteen, sillä hän vilkuttaa heipat vain tietyille henkilöille, kuten sedälleen ja minulle. Setä onkin PK:n yksi suosikkityypeistä! 

Seuraava neuvola on 17.1., ja odotan jännityksellä painon sekä pituuden kehitystä. PK:n posket ovat pyöristyneet hurjasti, joten on varmasti syödäkseen saanut. Ja kyllä hän syökin hyvin, välillä puuroannokset ovat valtavia! Osa M-koon vaipoista on yhä käytössä, mutta ne menevät kiinni niukin naukin. Vaatteissa olen joutunut laittamaan pois osan 74cm bodyista, mutta sen kokoiset housut menevät vielä pitkään luultavasti. Mitä nyt osa kiristää vyötäröltä...

Ja hei, olen keksinyt uuden ahdistuksen aiheen: välikausihaalarit! Nyt alennusmyyntien ollessa kuumimmillaan olen yrittänyt etsiä jotain kevääksi. Loputon suo. Vähän niin kuin vaunujen kanssa. 

Uuden vuoden uudet kujeet

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013!

Tuokoon vuosi teille tullessaan paljon iloa, onnea ja rakkautta.

Uuden vuoden aaton vietimme ystäväpariskunnan ja heidän poikansa kanssa Miehen vanhempien luona. Appi ja anoppi itse eivät olleet kotona, me valtasimme heidän kotinsa paremman tilan ja hyvä saunan takia. Ammuttiin kolme rakettia, Pikkukarhua ne eivät pahemmin hetkauttaneet. Päässä oli toki tyylikkäät vihreät kuulosuojaimet molemmilla pikkukundeilla. Rakettien jälkeen pojat kävivät yhdessä kylvyssä, tosin Pikkukarhua vähän tuppasi häiritsemään liikaa läiskyttelevä paras ystävä. Meidän poika on kyllä niiiiiiin herkkis! 

Upea ajatuksemmehan oli, että pojat nukahtavat kiltisti kylvyn ja iltapalan jälkeen, toinen appivanhempien sänkyyn ja toinen matkasänkyyn. Vaan eihän se nyt ihan niin iisiä ollutkaan. Pikkukarhu kyllä nukahti, mutta toveri alkoi itkeä aina matkasänkyyn joutuessaan. Pikkukarhu aloitti heti myötätuntoitkunsa lähes unissaan.  Loppujen lopuksi Pikkukarhu nukkui ja toverinsa leikki keittiöön hilatussa matkasängyssä, kun me aikuiset söimme ja juttelimme. Puolen yön aikaan valoimme tinat, omani näytti ihan vasarahailta! Kukaan meistä ei oikein osannut tulkita tinoja, ainut mikä tiedettiin varmasti, oli röpelön rahaa lupaileva ominaisuus.

Ja pikkukaveri sinnitteli tosiaan siihen puoli yhteen saakka, kunnes nukahti vaunuihin heidän lähtiessään kotiin. Voi pientä sissiä! Me jäimmekin sitten anoppilaan yöksi, vaikka alun perin pitikin tulla kotiin. Tajusin, että olin siellä ENSIMMÄISTÄ kertaa yötä! Ei tule mentyä sinne yöksi tuosta vaan, kun asuvat kuitenkin kilsan päässä.

Tein muuten ensimmäistä kertaa mutakakkua eilen ja siitä tuli ihan hurrrrrrrrrjan hyvää! Suosittelen!

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt. Toki olen suunnitellut ajatuksen tasolla, miten elämää voisi parantaa edelliseen vuoteen verrattuna. Voisin olla positiivisempi, pyrkiä aktiivisesti katkaisemaan negatiiviset ja ahdistukseen johtavat ajatusmallit. Voisin ulkoilla vähän pidempiä lenkkejä, ehkä jopa käydä juoksemassa silloin tällöin. Voisin välttää "turhaa" netissä roikkumista. Voisin syödä vähemmän herkkuja. Voisin pysähtyä hetkeen usemmin. Voisin antaa kotitöiden olla, ja heittäytyä sohvalle lukemaan hyvää romaania.

En tehnyt lupauksia, mutta voisin... yrittää.

Aloitan nyt. Lopetan datailun ja kävelen takaisin anoppilaan hakemaan sen mutakakun lopun.

Jouluaaton tunnelmaa

Pikkukarhun lahjat

Joulutauko!

Laitan blogin joulutauolle huomenna! Tauon aikana blogiin ei pääse, sillä ajattelin tehdä pientä "remonttia". Toivottavasti riittää pintaremppa, eikä tarvitse lähteä purkamaan perustuksiaan myöten! Elekee siis hättäilkö...

Sen sijaan Facebookissa voi nähdä päivityksen jos toisenkin tuona aikana ;)

IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE! :)

Ärsytys

Katsoin eilen tiistaina tulleen Erilaisten äitien jakson, jossa perhe Tamminen-Palviainen saa lapsensa kotisynnytyksessä ilman ammattilaisen läsnäoloa. Perhe haluaa elää mahdollisimman luonnonmukaisesti, eikä tahdo esimerkiksi rokottaa lastaan. Jakso herätti todella paljon tunteita, joista päällimmäisenä oli kyllä ärtymys tai ehkä lähinnä huoliärtymys.

Mielestäni luonnonmukaisessa elämäntyylissä ei ole mitään pahaa. Kotisynnytys on varmasti hieno ja voimauttava kokemus, lempeä keino saattaa lapsi maailmaan. Olisin minäkin kotonani rennompi kuin TAYSin synnytyssalissa. Totta kai perhe ajattelee lapsensa parasta, hehän haluavat luonnonmukaisin keinoin varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän elämän alusta saakka. Kysymys kuitenkin kuuluu, missä menee raja? 

Suomen laki ei kiellä kotisynnytystä. Muualla länsimaissa kotisynnytykseen suhtaudutaan paljon Suomea myönteisemmin. Esimerkiksi Hollannissa noin joka kolmas lapsista syntyy kotona, mutta eiköhän sielläkin ole synnytyksissä mukana kokenut lapsenpäästäjä. Suomessa kotisynnytys on ollut pitkään "vaiettu aihe" ammattilaisten keskuudessa ja rankasti kritisoitu asia keskustelupalstoilla.

Kotisynnytys on varmasti turvallisempi, jos mukana on kokenut ammattilainen. Ja jos vauvaa ei ole tutkittu raskausaikana mitenkään neuvolassa, voi synnytys tuoda mukanaan kaikenlaisia yllätyksiä tai jopa komplikaatioita. Entäs, jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin, ja hän tarvitsee välittömästi syntymän jälkeen tehohoitoa? Entäs, jos lapsi jää kiinni, koska äidin lantio on liian kapea? En usko, että synnyttävä äiti voi kaikissa tilanteissa itse tietää, vaistota, milloin täytyykin lähteä sairaalaan. On paljon, paljon riskejä. Kotisynnytykseen ei täysin voi valmistautua vain katsomalla synnytysvideoita Youtubesta tai lukemalla synnytysoppaita, kuten perheen isä oli tehnyt. .

Ajattelen nyt vain ja ainoastaan lapsen parasta tässä asiassa. Kuka suojelee syntyvää lasta ja hänen oikeuksiaan? Entäs, jos lapsi saa synnytyksen yhteydessä esimerkiksi aivovamman, joka olisi voitu rutiinitoimenpiteillä estää ammattilaisen toimesta? Tai vammautuu fyysisesti? Voiko hän aikuisena antaa vanhemmilleen anteeksi, että vammautui vanhempiensa vaihtoehtoisen ajattelun takia? Ja tietenkin kaikista surullisinta minusta oli ajatus siitä, että pieni elämä sammuisi heti syntymän jälkeen, koska kyseessä on parin kokemattoman ihmisen kotisynnytys. Perheen isä perusteli, että lapsi voi menehtyä myös sairaalassa lääkärin tekemän hoitovirheen takia. Totta se on, mutta jos sataa sairaalasynnytystä kohden olisi sata vastaavanlaista kotisynnytystä kuin heillä, saattaisivat riskiluvut kallistua kokemattoman kotisynnytyksen puolelle.

Lähinnä mietityttää, että miten joku uskaltaa ottaa moisia riskejä lapsen kustannuksella. Onko se kaiken arvoista?

En mitenkään halua kritisoida kotisynnytystä sinänsä, vaan lähinnä heidän tapaansa toteuttaa se. Suomessa voi kuitenkin saada yksityisen puolen kätilön kotisynnytykseen, mikä tietenkin maksaa, mutta...

Alun perin perhe ajatteli, etteivät he katkaise lapselta napanuoraa ollenkaan vaan antavat sen tippua pois itsestään. He siis suunnittelivat kantavansa istukkaa astiassa lapsen mukana. Lisäksi he aikovat ilmeisesti kapseloida kuivuneen istukan ja käyttää sitä lääkkeenä. Myös lapselle itselleen.

Rokottamatta jättämisestä nyt on keskusteltu iät ja ajat. Toiset vannovat, että rokotukset ovat turhia ja altistavat vain lapsia. Olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi antibioottikuurit ovat lapselle haitaksi, mutta en silti uskaltaisi olla rokottamatta lastani esimerkiksi poliota vastaan. Sehän voi tulla vaikka jonkun mukana ulkomailta, mistä sitä tietää. Entäs, jos lapsi joutuu polion takia pyörätuoliin? Tai astuu naulaan ja kuolee jäykkäkouristukseen? Vanhemmat aikovat hoitaa lastaan homeopatialla, mutta niistä huolimatta saattaisi huonosti käydä moisissa tilanteissa.

Ja tässä vaiheessa he ovat pöyristyneitä siitä, miksi heistä on tehty lastensuojeluilmoitus.

Ehkä siksi, että ammattilaisetkin ovat hämmentyneitä ja pohtivat sitä, missä menee raja.

Pidän itseäni melko vapaamielisenä ja avoimena varsinkin luonnonmukaisten hoitojen ynnä muiden juttujen suhteen, mutta minulla tuli raja vastaan. Kai minä sitten katselen maailmaa valkoisen laatikon sisältä, en tiedä. Tuntuu, että perhe yrittää tehdä lapselle hyvää niin kovaa, että se kääntyy vielä heitä itseään ja lasta vastaan. Miksi ei voi kulkea kultaista keskitietä? Synnyttää kotona kätilön läsnä ollessa, käydä muutaman kerran neuvolassa, jotta tietää perusasioiden olevan hyvin. Käyttää homeopatiaa, mutta antaa lapselle kaikista riskialteinten sairauksien tai tautien suoja rokotteilla.

Mietin, mihin heidän tarinaansa voisi verrata. On esimerkiksi olemassa vanhempia, jotka haluavat itsenäistää lapsiaan hyvin pienestä asti ja kasvattavat vapaamielisesti. Tähän voi kuulua se, että lapsille annetaan paljon enemmän vastuuta kuin sen ikäinen kykenee kantamaan. On suuri vaara lipsahtaa jonkinasteisen heitteillejätön puolelle puhumattakaan lapsen kokemasta turvattomuuden tunteesta. Silloinkin vanhemmat varmasti ajattelevat vain lapsen etua yrittäessään kasvattaa tätä omien ihanteidensa mukaisesti. Onneksi näihin tilanteisiin on olemassa lastensuojelulaki. Jos vanhemmat eivät pysty näkemään omien periaatteidensa läpi lapsen todellista etua, on jonkun puututtava asiaan.

Tässä tulee hyvin esille ammattieettinen ongelma: kuinka hyväksyä ihmisten erilaiset elämäntavat ja -tyylit, toteuttaa lakia ja suojella lasta sekä vaalia hänen etuaan. Kuka määrittelee tuollaisessa tilanteessa, mikä on lapsen etu, kun ennakkotapauksia on verrattain vähän?



Pistipähän miettimään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja rai rai. Sitten kevyempiin aiheisiin. Oli nimittäin aivan uskomattoman ihana rairai-ilta lauantaina, kun lähdettiin pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Meidän joukkoahan yhdistää kotiäitiys (jännittävää!), ja ollaan tutustuttu toisiimme raskauden sekä lasten saamisen myötä. Valitettavasti ihan koko porukka ei mukaan päässyt, mutta oli meitä sentään neljä. Viereisissä pöydissä istuneet olisivat ehkä toivoneet, että meitä olisi ollut puolet vähemmän, sen verran kovaäänisiä taidettiin olla. Kerrankin päästiin keskustelemaan ihan rauha pikku tuholaisiltamme!

Oltiin siis ensiksi New Yorkissa (ravintola, ei kaupunki) syömässä. Minulla tosin ehti ruoka jäähtyä, kun piti selittää niin paljon ja antaumuksella, mutta kyllä se kylmänäkin oli vallan maukasta! Sieltä jatkoimme matkaa pubiin, jossa "sai" seurata screenilta jalkapalloa... mutta oli siellä erittäin maukas jälkiruoka tarjolla: friteerattua suklaapatukkaa. Tämä oli siis jälkiruuan jälkiruoka. Ai miten niin muka syöminen on parasta elämässä?

Vaikka vannoin ja vakuutin, että minähän en to-del-la-kaan jaksa lähteä mihinkään yökerhoon, varsinkin kun olen herännyt klo 5.45 vauvauintiin, niin kuinkas sitten kävikään. Totta kai olin intopinkeenä lähdössä valloittamaan Armaksen tanssilattiaa, varsinkin kun pari muuta oli erittäin menossa mukana. Sinne sitten suunnistimme jo ennen puolta yötä, parhaaseen mahdolliseen aikaan tilan haltuun ottamisen kannalta. Koko mestahan oli lähes tyhjä, joten pääsimme joraamaan (noloja) toivebiisejämme coolisti (nolosti). Laulaa lurautimme myös muutamat karaoket ennen ihmismassojen saapumista. Loppuyö menikin tiiviisti tanssilattialla, jossa soitettiin ah, aina niin ihania kasari- ja ysäriklassikoita! Ja vanhan kunnon taksitempun (täysin laillisen sellaisen) ansiosta pääsimme heti ekalla taksilla kotiin ;) Täyden kympin ilta.

Ei tartte taas lähteä hetkeen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Äitee tuli kylään alkuviikoksi. Siinä sai hiukan itse hengähtää, kun Mamma tahtoi tietty hyysätä poikaa koko ajan. Käytiin vähän Radiokirppiksellä kiertelemässä ja tehtiinkin hyviä löytöjä. Äitee vei nimittäin nenäni edestä upeat karvavuoriset kiilakorkonilkkurit! Aivan uudenveroiset, hintaa viisi euroa. Ehkä voin vielä joskus antaa äiteelle anteeksi, varsinkin kun ne olivat kokoa 40 ja meitsin popo on yleensä 37-38 ;)

Pikkukarhulle löytyi pari Fisher Pricen muovihirvityslelua naurettavaan hintaan. Kauankohan lie Mies kestää niitä repimättä pattereita helekuttiin... Meillä ainakin oli hauskaa niiden lauluja kuunnellessa. Yksikin meni jotenkin näin: "ylhäällä oot ylhäällä, alhaalla oot alhaalla, puolivälissä et oo ylhäällä etkä alhaalla". OOKOO. PK kuitenkin tykkää kovasti soivista ja vilkkuvista leluista tällä hetkellä, joten menköön nyt tämän kerran.

Kassalla muistin taas, miksi en tykkää ko. kirpparista. Myyjän (ilmeisesti se omistaja) alkaessa lyödä hintoja kassaan sanoin kohteliaasti "saisinko lisäksi muovipussin kiitos". Tähän myyjä kommentoi "selvä". Kun sitten olin maksanut ja valmistauduin pakkaamaan ostoksiani, ei muovipussia näkynyt. Kysyessäni pussista nainen tiuskaisi, ettei ollut kuullut minun pyytävän sitä. SEEEEEELVÄ!

Äitee ehti nostaa yhden ostoksen kassalle, nainen löi sen kassaan ja sanoi summan. Äitee sitten totesi, että on hänellä muutakin, jolloin nainen näytti erittäin turhautuneelta äiteen "hitauteen".

Mutta voeeeee poijjat, miten hauskaa meillä olikaan äiteen ja Pikkukarhun kanssa! Kävisipä äitee useamminkin kylässä, hän kun pääsee junalla puoleen hintaan...

Lähtiessään tekaisi vielä Maailman Parhaan Piparitaikinan. Siitä tehtyihin pipareihin verrattuna kaikki muut maistuvat ihan tuhnulta, tosin harvoin sitä paljon leivottavaksi jää ;) Tänään juhlimme Itsenäisyyspäivää leipoen torttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Lisäksi koristelemme (muovi)kuusen!

RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! :)