Se niistä periaatteista...

Elettiin tuossa jännittäviä aikoja männäviikolla, kun meikeläiselle alkoi tulla mielenkiintoisia ja pelottavan tuttuja oireita. Matkalla kotiin Savosta jyystin riisikakkuja hullunkiilto silmissäni, yksi aamu alkoi hampaidenpesu etoa, väsyttää niin maan pirusti, palelee, kahvi maistuu pahalta...

JUU-U!

Kauppareissultaan isäntä palasi sitten Clearbluen kanssa, oli oikein viitsinyt panostaa viikkonäytölliseen digiin. Ohhoh. Taisi olla jo kurat housussa pelosta. Isäntähän on ollut sitä mieltä, että meille tulee vain ja ainoastaan yksi lapsi. En ole lähtenyt jankkaamaan pahemmin, koska olen ajatellut antaa aikaa. Eihän kukaan tällaisen ajan jälkeen ole niin kauhean innoissaan tekemässä toista.

No, en ole raskaana. Ainakaan sen testin mukaan...

Jotain positiivista tässä episodissa sentään! Mies oli vissiin joutunut syvien itsetutkiskeluiden syövereihin sen suhteen, että ENTÄS JOS. Ilmeisesti ajatus toisesta mukulasta ei enää tuntunutkaan niin kamalalta tai ainakin hän oli valmis alistumaan siihen kaikkeen. Nyt hän on sitä mieltä, että kyllä meille toinenkin vielä joskus tulee ja että "ethän sitten myy niitä parhaita Bumgeniuksen vaippoja, että on sitten valmiina seuraavalle" :D <3

Jos ei nyt ihan tässä heti kuitenkaan. Ihanaa, että on se optio kuitenkin ;)

Mies ei tainnut tietää, että niin monta timanttia kuin vihkisormuksessa on, tulee lapsiakin. Sormuksessani on vaatimattomat 11 timanttia, joista joka toinen on musta ;)

Kuva on otettu raskausaikana, hiukkasen turvottaa!

OMG!

Toissailtana se jännitys sitten iski. Aloin sängyssä ennen nukahtamista miettiä alttarille kävelemistä ja tuli suorastaan fyysisesti paha olo :D Toivottavasti en yrjöä kalliiseen kimppuuni tositilanteessa... Onneksi meillä on kirkkoharjoitukset vielä perjantaina.

Jännitykseenhän auttaa tosi paljon se, että KAKSI KERTAA lyhennetty hääpukuni on VIELÄKIN liian pitkä! Mamma osaa onneksi ommella hyvin, joten ehkä tästä vielä selvitään.

Pikkukarhu on ollut perin tyytyväinen oloonsa mammalassa. Nannia menee koko ajan vaan enemmän, toisen vatsa tuntuu olevan pohjaton. Mutta onpas meille tullut jo jotain rytmiäkin tähän hommaan: Pikkukarhu nukahtaa joka ilta klo 20-20.30 imuroituaan ensin valtavasti unimaitoa kitusiinsa. Sitten hää posottaa unta puoleen yöhön saakka! :)

Nyt harvinaista laatuaikaa Miehen kanssa: mennään yhdessä saunaan (ja aion tehdä hänelle kasvojen kuorinnan vaikka väkisin!) <3

Mammalasta terveisiä!

Mummu viihdyttää poikaa, äiti saa hengähtää

Pikkukarhun uusi paras ystävä :3

Lainasin äiteeltäni korviksia

5km juoksulenkki ihan yksin <3

Keesimies iltapalalla ;)

Bumgeniushulluus iski!

Mun on aivan PAKKO saada lisää niitä Bumgeniuksia!

Joten... heittäydyin googlen ihmeelliseen maailmaan, vaikka olisi pitänyt etsiä häihin biisejä. Halvimmalla taitaa päästä tilaamalla ulkomailta, esimerkiksi Amazonissa all-in-one one size (neppareilla) vaipan hinnaksi tulee vähän päälle 14€ kappaleelta JA ilman rahtikustannuksia.

Tykkään kyllä käytössä tarroista enemmän, mutta toisaalta tarrat taitaa mennä nopeammin huonoksi käytössä?

Paree varmaan siirtyä takaisin biisilistan väsäämiseen, ettei kohta ole tulossa iiiisoa pakettia Amazonista ja miljoonan kilometrin mittainen luottokorttilasku... 

Viikko ja yksi yö!

Hei me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!
Hei me mennään naimisiin ja ollaan yhdessä, yhdessä aina!

Toivottavasti ainakin.

Minullahan oli sitten polttarit vol. 2 viime lauantaina. Tällä kertaa kyseessä oli puhtaasti hemmottelupolttarit, kun kotikunnan likat hoitivat ne nolaamispolttarit ;) Aamu alkoi jalkahoidolla, jossa nautiskelin skumppaa ja mansikoita. Muut olivat pukeutuneet merirosvoiksi, mutta minä tyttö olinkin TUKSU! Esitin myös Tuksun upean "häihinlaihdutustanssin" katusoittajien säestämänä Koskipuiston liikennevaloissa, terkkuja vaan kaikille innokkaille faneille! Mutta varsinaisen nolaamisen tein siis ihan omasta tahdostani... Kuoharilla ei liene osuutta asiaan?

Loppuyöstä bailattiin armottomasti Armaksen yläkerrassa, ja oli kyllä seuraavana päivänä jalatkin melkoisen kipiät. Korkkareillahan sitä oli oltava, totta kai. Pilkkuun saakka, tietysti. Tiesittekö muuten, että jos ei seiso siinä taksitolpan edessä, niin ei saa välttämättä taksia? Koko taksijono (useampia metrejä pitkä) oli Keskustorin taksitolpasta varmaan viiden metrin päässä, me tytöt käveltiin siihen kyltin alle ja otettiin ensimmäinen siihen tullut taksi lennosta. Lähti muuten se jono siellä liikkeelle, oltais varmaan saatu pataan, ellei oltais päästy sillä taksillä karkuun :D Että VINK VINK vaan kaikille taksilla kulkijoille.

Pikkukarhu oli isänsä kanssa isovanhempiensa luona hoidossa. Alun perin ajattelin, että isä saa viettää pojan kanssa laatuaikaa, mutta isähän olikin pelannut pleikkaa, käynyt pitkällä lenkillä ja saunassa kavereidensa kanssa. HMMMPPPFFFHHHH. Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että hän heräsi yöllä syöttämään poikaa, ihan yksin. Ja hienosti oli kaikki mennyt. Oli kyllä jo aamuyöstä ikävä poikia, siinä minä pumppailin viiden aikaan jättitissejäni tyhjäksi laskuhumalassa ihan yssikseni vain feispuukki seuranani. Surullista.

Tuli tietenkin karsea henkinen rapula. Ei oikeasti ollut edes fyysistä krapulaa, mutta seuraavana päivänä olin tosi masentunut ja itkuinen. Kauhea PaMu (paskamutsi) -fiilis tietty siitä, että olin ollut TAAS hurvittelemassa, vaikka Pikkukarhulla olikin ollut isänsä hoitajana. Ja totta kai siitä tuli paska fiilis, että siitä hurvittelusta oli nauttinut niin jumalattomasti. Kyllä se toisaalta akkuja latasikin, jaksoin viikolla paljon paremmin taas kaikkea.

Jep. Häät. Kuvailisin niitä sanoilla puoliperinteiset maalaishäät, joissa soittaa helkkarin kova rokkenroll -bändi ja joissa ei turhaan jäykistellä. Tietyt perinteiset tsydeemit kuitenkin löytyy :3 Ei siitä ole kauaakaan, kun vannoin, etten ikinä mene naimisiin, enkä varmasti järjestä mitään perinteisiä häitä! Juu, näkisittepä hääpukuni nyt sitten --- Osa teistä näkeekin livenä pian!

Vielä olisi ihan helevetisti askarreltavaapaskarreltavaa, vvvvihaan! Toivottavasti joku kaasoista raahaisi luunsa tänne ja pian, ettei mun tarvitsisi kärvistellä yksin paperiliiman ja Sinellin saakelin kalliiden ökykartonkien kanssa. Meinaa semmonen nimittäin ahdistaa. VINK VINK.

Joopa. Sitten vauvvajuttuihin vielä sen verran, että meillä käytetään tosiaan nykyisin yöllä kertiksiä. Alkoi mennä hermo niihin vuotoihin ja huomasin pojan nukkuvan paaaaljon pidempiä unia paremmin imevällä vaipalla. Nyt, kun pitää alkaa hankkia jo hiukan isompia kestoja ajattelin panostaa yövaippoihin tai parempiin lisäimuihin, jotta voitaisiin palata yökestoiluun. Syömisen takia poika herää nykyään vain kaksi kertaa yössä. Ja meillä ei kakkailla yöllä :) Sen sijaan aikaisin aamusta alkaa kovaääninen kakan pänkeäminen, joka jaksaa siinä väsymystilassakin huvittaa joka kerta.

Ollaan miehen kanssa ihan in lööv Bumgeniuksen all-in-one -vaippoihin! Ne sopii pojalle todella hyvin, eivätkä lähes koskaan ole falskanneet. Olenkin nyt ruennut haalimaan niitä lisää. Sori vaan Pikkukarhu, sulle on just ostettu käytettynä pari pinkkiä vaippaa... p.s älä kerro isälles.

Harmi vaan, että moni muukin tuntuu tykkäävän kyseisistä vaipoistaan niin paljon, että ne on lähes puhkikäytettyjä eikä kierrossa ole paljon. Raaskin kyllä ostaa muutaman uutenakin, koska niitä löytyy one size kokoa. Nepeillä menee muistaakseni 16 kiloiseksi saakka!

En silti nykyään jaksa ressailla, jos reissussa tai silloin tällöin käytetäänkin kertiksiä. Me mennään omien fiilisten mukaan, ja jokainen kestovaipan käyttökerta on kuitenkin plussaa. Pääosin käytetään kestoja kuitenkin. Ehkä vähän meinaa iskeä kestovaippahulluus, ostinkin juuri aivan ihanat villapöökit... raidalliset ja pitkät... jotka menevät sitten joskus 10kk:n iässä Pikkukarhulle :D Sitä odotellessa!

Olen muuten ruennut miettimään tässä, että milloinkahan olisi aika aloittaa taas lääkitys. Ilman lääkitystä en voi olla, se on sanomattakin selvää. Kaksisuuntaisesta ei parannuta koskaan, tosin monet ovat löytäneet muita vaihtoehtoja lääkehoidon sijaan. Omalla kohdalla Ketipinor, jota ennen söin, ei tunnu varteenotettavalta vaihtoehdolta, koska en _voi_ olla keskellä yötä pilleripöllyssä enää. Imettämistäkään en ole vielä valmis lopettamaan todellakaan, vaikka maito tuntuukin pikku hiljaa loppuvan itsekseen...

Jäämme pohtimaan.

Poistin kaikki kuvat pojasta tästä blogista. Alkoi ahdistaa, kun kaikenmaailman hyypiöt pääsevät kuitenkin katsomaan niitä...

Hei, MISTÄ AIHEESTA HALUAISITTE POSTAUKSEN? MIKÄ KIINNOSTAA? Kyllähän minulta juttua riittää vaikka muille jakaa, mutta tuskinpa tällainen kilometrijaarittelu jaksaa innostaa muita kuin tuttuja ;)

Alku aina hankala...

Pahoittelut niille harvoille seuraajille, jotka ovat odottaneet uutta postausta. On meinaan ollut sen verran raskasta, ettei ole jaksanut paljon kirjoittaa. Sen vähäisen liikenevän ajan olen käyttänyt kaikkeen muuhun, kuten syömiseen ja suihkussa käymiseen...

Vatsakivut eivät siis suinkaan helpottaneet kokonaan, vaikka otettiin käyttöön vesipohjaiset d-vitskut ja disflatyl. Päivähuutamisen takia olin joka päivä aivan rikki siinä vaiheessa, kun mies saapui töistä kotiin. Pääsin yleensä vasta siinä vaiheessa syömään, joten nälkä+väsymys+epäonnistumisen tunne=!!!

Fiiliksissä käytiin aika pohjalla. Välillä pelkäsin, että alan vihaamaan tuota viatonta lasta. En alkanut, aloin melkein vihaamaan miestä...

Naimisiin ollaan yhä menossa, kahden viikon päästä lauantaina ;)

Pahin on ilmeisesti takanapäin. Vatsakivut loppuivat kuin seinään, kun poika täytti kaksi kuukautta. Aloimme tosin antaa välillä korvikettakin, liekö tällä osuutta asiaan? Tunnen syyllisyyttä korvikkeen antamisesta, vaikka se on oikeastaan ollut välttämätöntä. Oma maito ei vaan yksinkertaisesti riitä. Nan -äidinmaidonkorvike sopi heti kertalaakista, joten sen antamisen suhteen ei ole ollut ongelmia. Alkuyön unet ovat myös pidentyneet, joten olen jopa saanut nukkua pidempiä kuin kahden tunnin pätkiä.

Hän on niin hurmaava, hymyilee, nauraa ja jokeltelee paljon. Totta kai välillä täytyy kiukutellakin, yleensä pukeminen on sellainen pikkuraivareiden paikka. Hän ei myöskään viihdy selällään tai mahallaan, mutta onneksi koliikkikeinussa tulee helposti uni. Ollaan sen avulla saatu edes jotain päiväunia aikaan. Vaunuissakin  hän nukkuu, paitsi jos erehtyy lopettamaan liikkeen...

Olenkin alkanut juosta vaunujen kanssa. Se tuntuu tosi hyvältä treeniltä!

On vaikeaa keskittyä kirjoittamaan, kun miljoona hoitamatonta hääasiaa pyörii mielessä. Luultavasti loppukesästä pystyn paneutumaan tähän blogiin paremmin, ROUVANA ;)

Tässä vielä Pikkukarhun kasvamisesta pientä taulukkoa. Harmi, että nyt on pitkä tauko neuvolakäynneissä (mikä on vähän outoa mielestäni). Herrahan painaa jo reilusti yli viiskiloa, eikä mahdu 56cm vaatteisiin enää!

2.5.2012 52cm 3420g 32cm

• 3vko                53,5cm            4020g               35,6cm
• 1kk (5vkoa)   55,3cm            4535g               37cm
• 6vkoa              56,6cm            4925g               37,8cm

Tätä se nyt on...

Mihin se tunti taas katosi? Päivä? Viikko? Mitä tehtiin eilen? Miks näissä housuissa on taas paskaa?

Eli kiirettä pitää. Kahden viikon ajan olen miettinyt, että täytyisi tulla päivittämään blogia, mutta sitten on aina tullut joku kiireellisempi asia toimitettavaksi. Niitähän riittää nykyään! Hupsista vaan, ja taas on ilta. Yö. Aamu. Hohhoijjaa. Oho, kohta ois häät!

Ihminen voi näköjään olla käsittämättömän väsynyt ja energinen yhtä aikaa. Ehkä tässä on ilmassa jokakesäistä hypomaniaa, mutta tällä kertaa se on vaan positiivinen asia. Olen jaksanut hoitaa hää- ja ristiäisjärjestelyjä kaiken muun lomassa. Ja käydä pitkillä vaunulenkeillä!

Rakas lapsukaisemme alkoikin sitten kärsiä vatsakivuista abauttiarallaa samoihin aikoihin, kun D-vitamiinitipat aloitettiin. Tuskaiset itkujaksot ajoittuvat onneksi päiväsaikaan, mutta toisaalta taas on äärettömän rankkaa olla jatkuvasti yksin kotona selkä kaarella huutavan lapsen kanssa. Aloin jo vaipua epätoivoon... Miljoonakertaiset paskamutsifiilikset, kun ei pystynyt mitenkään auttamaan toista.

Vaihdoin tietenkin neuvolasta saadut Devisol -tipat Rela-D -tippoihin, lopetin ruisleivän ym. vatsakipuja vauvoille yleensä aiheuttavien tuotteiden mussuttamisen (kahvista en luovu! Kaksi pientä kuppia päivässä ON SAATAVA, jotta pysyy toimintakuntoisena!) ja ostettiin lisäksi koliikkikeinu käytettynä. Vaivat ovat hiukan helpottaneet kyllä siitä, mitä ne alkuun olivat. Aluksi käytettiin Cuplatonia, mutta nyt kokeillaan Kuplastoppia. Viimeksi eilen kuitenkin toinen kiljui niin sydäntäsärkevästi, että meinasi päästä itku sekä äidiltä että isältä :(

Onneksi öisin siis nukutaan. Ja mitä tulee miehen perhepetivastustukseen... No, pikkumurkula nukkuu suurimman osan yöstä meidän vieressä, tissintuoksussa ;) Yritän kyllä välillä siirtää takaisin pinnikseen, koska muuten nukun itse niin tensiossa, että meinaa olla jokaikinen lihas jumissa aamuisin. Nukkumisrytmistä sen verran, että pikkuherra nukahtaa siinä klo 21-21.30 ja heräämiset ajoittuvat välille 23-24, 1.30-2, 3.30-4 ja klo 6 eteenpäin alkaakin sitten käninä ja kitinä. Sitten torkutellaan yhdessä miehen lähdettyä töihin ja noustaan klo 8.30-9. Ihan joka heräämisella ja syötöllä ei onneksi ole tarvinnut vaippaa vaihtaa, monesti Ontsa nukahtaa tissille tyytyväisenä... ja minä myös. Nukun nykyään puolet yöstä tissi paljaana, kivasti on maitoa lakanoissa.

Tiistaina olisi toinen neuvolakäynti. Ensimmäisellä kerralla puhuttiin paljon noista vatsakivuista ja ihanan empaattisesti osasi terkka ottaa taas huolet ja murheet vastaan. Sain käytännön neuvoja ja tärkeää henkistä tukea. Ja Ontsa oli hienosti saanut lisää painoa! Kotiutumispainoon oli tullut 735g eli painoi 4030g. Pituutta oli tullut 1,5cm lisää.

On myös vähän ristiriitaiset fiilikset noiden kestovaippojen suhteen. Olen välillä niiiiiin väsynyt niiden kanssa pelaamiseen, varsinkin kun yrität yöllä vaihtaa karjuvalle pikkuiselle vaippaa ja sitten ne vielä pitäisi huuhdella ja ripustaa kuivumaan ja... Puhumattakaan siitä, että joka toinen päivä on se pyykkirumba. Konehan toki pesee, mutta onhan ne jonkun laitettava kuivumaankin. Niin, ja taiteltava joka päivä uudet harsot. Tykkäsin pikkuisen liikaa viime viikonloppuna reissussa ollessa noiden kertisten helppoudesta... Olen välillä miettinyt, josko toisinaan käyttäisi kertiksiä öisin, mutta MIES VASTUSTAA! Hän on kyllä niin kestoilija nyt henkeen ja vereen, että meinaa välillä palaa meitsiltä käpy. Vaihtaisi itse päivin ja öin, niin tietäisi. 

Mutta kyllä me silti jatketaan kestoilla. Ei se vaan ole ihan niin iisiä, mitä kaikki aina yrittää väittää. Minulle ainakaan!

(Odotan innolla sitä, kun mies jää koko päiväksi lapsen kanssa polttareideni ajaksi...)

Mitäs vielä... niin, isyys on tunnustettu. Se oli heleppoa ko heinänteko. Ainut, mitä kysyttiin oli yhteenmuuttamisen ajankohta. Ja sitten vaan miljoona allekirjoitusta lomakkeisiin. Kävipä vielä ilmi, että tämä  lastenvalvoja asuu samalla kadulla meidän kanssa.

Jälkitarkastukseen menen 28.6. ja siellä laitetaan sitten kuparikierukka. Päädyin tähän ratkaisuun, koska menkat on aina olleet helpot ja vähäiset. Kuukuppia käyttäessä saatan välillä unohtaa ihan tyystin, että on moonikset päällä. Hyi, vihaan tuotakin sanaa. MOONIKSET! 

Siitä puheenollen, taitaapi olla nytkin menkat! Jälkivuoto oli jo miltei loppunut, kun alkoi pienet vatsakrampit ja sitten vuoto lisääntyi. Finnejä poksahti naama täyteen ja vituttaa. Kovasti siltä ainakin vaikuttais! Onneksi meillä on ehkäisy kunnossa. Paras ehkäisyväline ikinä tuo poika ;)

Ristiäiset pidetään nyt sitten 30.6. läheisellä seurakuntatalolla. En malta odottaa! Mies puhuu kotona jo pojan oikealla nimellä, mutta itse en uskalla. Lipsauttaisin kuitenkin sen jollekin jossain. Toivottavasti saadaan anopin kautta tarjoilut hommattua jostain ulkopuolelta, ettei tarvitsisi itse vääntää. Ei vaan jaksais millään!

Tämän sekavan päivityksen lopuksi on vielä todettava, että vaikka tämä äitiys on uskomattoman upeaa ja ihanaa, niin on tämä kyllä välillä niin helvetin vaikeaa ja kamalaakin. Välillä vajoaa niin epätoivon ja masennuksen suohon, ettei mitään rajaa. Sitten tarvitsee vaan vilkaista rauhassa nukkuvaa tai sylissä köllivää lasta ja olo helpottuu. Kyllä me tästä selvitään.

Kuukausi synnytyksestä (+menkat samaan aikaan)

^^