Tätä se nyt on...

Mihin se tunti taas katosi? Päivä? Viikko? Mitä tehtiin eilen? Miks näissä housuissa on taas paskaa?

Eli kiirettä pitää. Kahden viikon ajan olen miettinyt, että täytyisi tulla päivittämään blogia, mutta sitten on aina tullut joku kiireellisempi asia toimitettavaksi. Niitähän riittää nykyään! Hupsista vaan, ja taas on ilta. Yö. Aamu. Hohhoijjaa. Oho, kohta ois häät!

Ihminen voi näköjään olla käsittämättömän väsynyt ja energinen yhtä aikaa. Ehkä tässä on ilmassa jokakesäistä hypomaniaa, mutta tällä kertaa se on vaan positiivinen asia. Olen jaksanut hoitaa hää- ja ristiäisjärjestelyjä kaiken muun lomassa. Ja käydä pitkillä vaunulenkeillä!

Rakas lapsukaisemme alkoikin sitten kärsiä vatsakivuista abauttiarallaa samoihin aikoihin, kun D-vitamiinitipat aloitettiin. Tuskaiset itkujaksot ajoittuvat onneksi päiväsaikaan, mutta toisaalta taas on äärettömän rankkaa olla jatkuvasti yksin kotona selkä kaarella huutavan lapsen kanssa. Aloin jo vaipua epätoivoon... Miljoonakertaiset paskamutsifiilikset, kun ei pystynyt mitenkään auttamaan toista.

Vaihdoin tietenkin neuvolasta saadut Devisol -tipat Rela-D -tippoihin, lopetin ruisleivän ym. vatsakipuja vauvoille yleensä aiheuttavien tuotteiden mussuttamisen (kahvista en luovu! Kaksi pientä kuppia päivässä ON SAATAVA, jotta pysyy toimintakuntoisena!) ja ostettiin lisäksi koliikkikeinu käytettynä. Vaivat ovat hiukan helpottaneet kyllä siitä, mitä ne alkuun olivat. Aluksi käytettiin Cuplatonia, mutta nyt kokeillaan Kuplastoppia. Viimeksi eilen kuitenkin toinen kiljui niin sydäntäsärkevästi, että meinasi päästä itku sekä äidiltä että isältä :(

Onneksi öisin siis nukutaan. Ja mitä tulee miehen perhepetivastustukseen... No, pikkumurkula nukkuu suurimman osan yöstä meidän vieressä, tissintuoksussa ;) Yritän kyllä välillä siirtää takaisin pinnikseen, koska muuten nukun itse niin tensiossa, että meinaa olla jokaikinen lihas jumissa aamuisin. Nukkumisrytmistä sen verran, että pikkuherra nukahtaa siinä klo 21-21.30 ja heräämiset ajoittuvat välille 23-24, 1.30-2, 3.30-4 ja klo 6 eteenpäin alkaakin sitten käninä ja kitinä. Sitten torkutellaan yhdessä miehen lähdettyä töihin ja noustaan klo 8.30-9. Ihan joka heräämisella ja syötöllä ei onneksi ole tarvinnut vaippaa vaihtaa, monesti Ontsa nukahtaa tissille tyytyväisenä... ja minä myös. Nukun nykyään puolet yöstä tissi paljaana, kivasti on maitoa lakanoissa.

Tiistaina olisi toinen neuvolakäynti. Ensimmäisellä kerralla puhuttiin paljon noista vatsakivuista ja ihanan empaattisesti osasi terkka ottaa taas huolet ja murheet vastaan. Sain käytännön neuvoja ja tärkeää henkistä tukea. Ja Ontsa oli hienosti saanut lisää painoa! Kotiutumispainoon oli tullut 735g eli painoi 4030g. Pituutta oli tullut 1,5cm lisää.

On myös vähän ristiriitaiset fiilikset noiden kestovaippojen suhteen. Olen välillä niiiiiin väsynyt niiden kanssa pelaamiseen, varsinkin kun yrität yöllä vaihtaa karjuvalle pikkuiselle vaippaa ja sitten ne vielä pitäisi huuhdella ja ripustaa kuivumaan ja... Puhumattakaan siitä, että joka toinen päivä on se pyykkirumba. Konehan toki pesee, mutta onhan ne jonkun laitettava kuivumaankin. Niin, ja taiteltava joka päivä uudet harsot. Tykkäsin pikkuisen liikaa viime viikonloppuna reissussa ollessa noiden kertisten helppoudesta... Olen välillä miettinyt, josko toisinaan käyttäisi kertiksiä öisin, mutta MIES VASTUSTAA! Hän on kyllä niin kestoilija nyt henkeen ja vereen, että meinaa välillä palaa meitsiltä käpy. Vaihtaisi itse päivin ja öin, niin tietäisi. 

Mutta kyllä me silti jatketaan kestoilla. Ei se vaan ole ihan niin iisiä, mitä kaikki aina yrittää väittää. Minulle ainakaan!

(Odotan innolla sitä, kun mies jää koko päiväksi lapsen kanssa polttareideni ajaksi...)

Mitäs vielä... niin, isyys on tunnustettu. Se oli heleppoa ko heinänteko. Ainut, mitä kysyttiin oli yhteenmuuttamisen ajankohta. Ja sitten vaan miljoona allekirjoitusta lomakkeisiin. Kävipä vielä ilmi, että tämä  lastenvalvoja asuu samalla kadulla meidän kanssa.

Jälkitarkastukseen menen 28.6. ja siellä laitetaan sitten kuparikierukka. Päädyin tähän ratkaisuun, koska menkat on aina olleet helpot ja vähäiset. Kuukuppia käyttäessä saatan välillä unohtaa ihan tyystin, että on moonikset päällä. Hyi, vihaan tuotakin sanaa. MOONIKSET! 

Siitä puheenollen, taitaapi olla nytkin menkat! Jälkivuoto oli jo miltei loppunut, kun alkoi pienet vatsakrampit ja sitten vuoto lisääntyi. Finnejä poksahti naama täyteen ja vituttaa. Kovasti siltä ainakin vaikuttais! Onneksi meillä on ehkäisy kunnossa. Paras ehkäisyväline ikinä tuo poika ;)

Ristiäiset pidetään nyt sitten 30.6. läheisellä seurakuntatalolla. En malta odottaa! Mies puhuu kotona jo pojan oikealla nimellä, mutta itse en uskalla. Lipsauttaisin kuitenkin sen jollekin jossain. Toivottavasti saadaan anopin kautta tarjoilut hommattua jostain ulkopuolelta, ettei tarvitsisi itse vääntää. Ei vaan jaksais millään!

Tämän sekavan päivityksen lopuksi on vielä todettava, että vaikka tämä äitiys on uskomattoman upeaa ja ihanaa, niin on tämä kyllä välillä niin helvetin vaikeaa ja kamalaakin. Välillä vajoaa niin epätoivon ja masennuksen suohon, ettei mitään rajaa. Sitten tarvitsee vaan vilkaista rauhassa nukkuvaa tai sylissä köllivää lasta ja olo helpottuu. Kyllä me tästä selvitään.

Kuukausi synnytyksestä (+menkat samaan aikaan)

^^