lauantai 10. elokuuta 2013

Homeopatia synnytyksessä (ja sen jälkeen)

En löytänyt Tampereelta paikkaa, josta ostaa tai tilata Helioksen Childbirth -synnytyskitin, joten laitoin sähköpostia Circlum Farmasia oy:hyn ja tiedustelin, josko postittaisivat kitin minulle. Tästä kaksi päivää myöhemmin kitti oli käsissäni! Mahtava palvelu! Hintaa tuli postikuluineen 80,87€. Se voi kuulostaa hurjalta summalta yhden synnytyksen takia, mutta noita rakeita voi käyttää myös synnytyksen jälkeen. Useat niistä auttavat muihinkin oireisiin kuin pelkästään synnytyksessä esiin nouseviin. Lisäksi lähipiiri sikiää sellaista vauhtia, että eiköhän joku ole kiinnostunut vielä jäljelle jääneistä synnytyksen lähestyessä...

"Pakki" ohjeineen. Ohjeet ovat englanniksi, mutta selkeät ja ymmärrettävät.


18 eri valmistetta, käyttöohjeet jaettu ennen synnytystä/synnytyksen aikana/synnytyksen jälkeen ja oireilevan paikan mukaan, esimerkiksi "CERVIX fails to dilate, Caulophyllum 200c" (kohdunkaula ei avaudu, caulophyllumia 200c eli yksi rae)

Rakeet ovat pienenpieniä. Kovin tärisevin käsin niitä ei kannata itse lähteä kaivelemaan putelista siis...

Ystäväni lähetti minulle vajaan purkin Urtica Urensia eli nokkosta, jolla voi edistää maidonnousua. Lisäksi hän laittoi mukaan mammateetä sekä Weledan imetysteetä. Otan nämä mukaan jo laitokselle.

Miten valmisteita sitten käytetään? Ohjevihkosen mukaan laitetaan yksi rae kuivaan, "puhtaaseen" suuhun (ei saisi juoda/syödä juuri ennen rakeen ottamista, ei varsinkaan kahvia/teetä eikä myöskään tupakoida, myös piparminttu voi häiritä vaikutusta. Hampaita ei tulisi siis pestä sitä sisältävällä tahnalla ennen käyttöä) ja annetaan liueta kielen alla. Rakeelle annetaan aikaa vaikuttaa rauhassa, eikä lisäannoksia tule ottaa, jos oireet helpottavat. Annostuksessa panostetaan laatuun määrän sijaan. 

Mikäli oireet eivät helpota, voidaan ottaa uusi rae. Akuutissa vaiheessa sopiva aikaväli on 10-15 minuuttia. Jos vaikutusta ei tule kolmen (tai viimeistään viiden) annoksen jälkeen, on lääkeaineen ottamista turha enää jatkaa. Voi olla, että valittu lääkeaine on tällöin ollut alunperinkin väärä. Uutta annosta ei tule ottaa, mikäli oireet voimistuvat. (Osa ohjeista täältä!)

Homeopaatti Satu Järvilehto neuvoo sivuillaan, että oireiden helpottaessa, MUTTA palatessa uudelleen rae voidaan liuottaa 1 dl vettä, sekoittaa ja nauttia teelusikallinen. Tämä toistetaan, jos vaikutus lakkaa, ei ennen sitä.

Rakeita ja tippoja myydään kuitenkin monissa eri potensseissa. Akuuttiin vaivaan suositellaan korkeaa potenssia, nämä minun rakeeni ovat 200c. Suosittelen tutustumaan kirjallisuuteen tai erilaisiin nettilähteisiin ennen aineiden käyttöä tai ottamaan yhteyttä homeopaattiin. Mielestäni vaikeinta oli löytää tietoa siitä, kuinka usein annoksia tulisi ottaa. Homeopaattisissa valmisteissa tilanne on kuitenkin hieman eri kuin synteettisissä lääkeaineissa, eikä esimerkiksi yliannostusta tarvitse pelätä samalla tapaa, mitä tavallisissa lääkkeissä. Väärin käytettynä homeopaattiset valmisteet voivat toki pahentaa oireita, joita yritetään lievittää... 

Itse aion ottaa rakeita harkiten. Jos oireet eivät helpota, odotan varmaankin hyvän tovin ennen annoksen uudestaan ottamista.

Järvilehdon sivuilla on kerrottu, mihin odotusajan, synnytyksen sekä synnytyksen jälkeisen ajan vaivoihin mikäkin valmiste synnytyskitissä sopii.

En ota vastuuta jakamistani neuvoista homeopatian suhteen, koska olen itsekin täysi ummikko. Kaikki tiedot ovat peräisin joko ohjevihkosesta tai netistä :)

4 kommenttia:

  1. Mitä noilla sit oikeen tehdään? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelin vielä pienen ohjeistuksen siitä, miten valmisteita käytetään... :) kannattaa tutustua laittamiini linkkeihin!

      Poista
  2. Loistavaa loistavaa loistavaa!! Meillä myös erinäisiä homeopaattisia käytössä koko perheellä!! :) Tempperamenttia ja kaikenlaisia kiukkukohtauksia, niin on välillä mukava mm chamomilalla lievittää, niin ei mene kaikki pienen voimat kiukkuun! :)

    JuTTa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs ottaa meilläkin käyttöön toi kamomilla, on meinaan lapselle suotu tuota luonnetta... ja saattais se välillä olla äidillekin ihan kohdillaan ;)

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!