maanantai 12. elokuuta 2013

Babyshowerit

Sain pari viikkoa sitten kutsun juhliin, omiin vauvajuhliini nimittäin! Mikä ihana yllätys!




Juhlat olivat toissapäivänä. Valmistautuminen henkisesti alkoi jo edellisenä päivänä, kun "sain" jäädä yksin kotiin yöksi poikien lähtiessä maalle viettämään viikonloppua. Mukaan lähti toki myös anoppi, sillä mies tahtoi päästä kyyhkysmetsälle heti aamusta (ja olikin ollut jo hitusen jälkeen viiden passissa). Suunnittelin kauneushoitoja ja hyviä yöunia, joista vain toinen toteutui. Kuorin itseni päästä varpaisiin ja laitoin kasvonaamion illalla, mutta nukuttua en saanut. En vaan osaa nukkua yksin! Puoli kolmen maissa taisin nukahtaa, heräsin ensimmäisen kerran yhdeksältä ja jatkoin unia vielä yhteentoista. Oli luksusta saada syödä aamupala kaikessa rauhassa, mutta kyllä siinä pieni ikävä jo kaihersi rinnassa.

"Autonkuljettajani" saapui noutamaan minua sovittuun aikaan kotoa. Juhlat oli järjestetty yhden ystäväni luona. Naiset olivat nähneet niin paljon vaivaa vuokseni! Olin aivan liikuttunut. Teemana oli pöllöt (iiiihhhhh!) ja teemavärinä vihreä. Jopa booli oli vihreää, ja varsin hyvää sellaista!

Valitettavasti ottamani kuvat eivät ole kovin laadukkaita, sillä minulla oli vain puhelin mukana. Ystävällä on parempia kuvia kamerassaan, siirrän ne ehkä joskus vielä tähän postaukseen...

Myttyselle oli tehty oma viiri! Laitan sen kotona pinniksen yläpuolelle.


Salaattibuffet, boolia sekä pinaatti-fetapiirasta


Kakku, marjapiirasta sekä jäätelöbuffet. Ja karkkia!

Ystävän tekemä upea mahakakku!

Pöllöteemaisia jäätelötikkuja <3

Ystävät olivat kehitelleet myös kivaa ohjelmaa: oli raskaus- sekä kestovaippa-aiheista tietovisaa (thoh, kummastakaan ei täysiä pisteitä!), vauvansoseiden maistelua silmät sidottuna (siis oikeasti, maistakaapa niitä joskus sokkona ja kylmiltään. Ovat ensinnäkin tosi pahoja ja toisekseen maut muuttuvat ihan tunnistamattomiksi!) sekä mahan ympärysmitan veikkausta senttimetreissä ja vessapapereissa (107cm/ 9 palaa). Piti myös tunnistaa ystävät heidän vauvakuvistaan, voi vitsi se oli vaikeaa! Paitsi yhden ystävän kohdalla, jonka tytär on aivan samannäköinen, mitä hän lapsena.

Sain myös hemmottelua! Eräs ystävistä oli kerännyt erilaisia yrttejä, mm. nokkosta, siankärsämöä ja koivunlehtiä, ja keittänyt niistä yrttiseoksen. Liottelin jalkojani yrttiseosvedessä, jonka jälkeen sain jalkojen kuorinnan (itsetehdyllä kuorinta-aineella, jossa oli mm. merisuolaa ja öljyä) ja ihanan hieronnan. Lopuksi ystävä rasvasi vielä jalkani. Se käsittely tuntui uskomattoman hyvältä, olen nimittäin kärsinyt turvonneista ja kipeistä jaloista paljon viime aikoina.

Ystävät kirjoittivat nimiveikkauksensa ja terveisensä vieraskirjaamme, jonka olin ottanut mukaan. Lisäksi oli valmiita lappusia, mihin sai kirjoittaa terveisensä ja toiveensa tulevalle vauvalle. En ole vielä ehtinyt lukea niitä, kun lähdin suoraan kemuista maalle poikien luokse ja sieltä vanhemmilleni. Tutustun niihin sitten kaikessa rauhassa kotona.

Tuleva pienokainen sai paljon ihania lahjoja, joista osa tässä. 
Huomaa Pikkukarhun 1v. lahjaksi saamaan "Ihana Isoveli" -bodyyn mätsäävä "Suloinen Pikkuveli" -body ;)


Iltapäivä ja ilta hujahti hurjan nopeasti. Kemuttelut alkoivat neljältä ja olin kotona yhdeksän jälkeen. Oli niiiiiiiiin mukavaa!

<3 Kiitos rakkaat ihanat ystävät! <3

Parempia kuvia kutsuilta löytyy ystäväni blogista: http://www.mmustikassa.blogspot.fi/2013/08/vauvakutsut_22.html

2 kommenttia:

Kiitos, kun jätät viestin!