lauantai 25. toukokuuta 2013

rv 23+3

Väsyttää, masentaa, väsyttää. Masentaa.

Tällä viikolla on ollut paljon kipeitä suppareita. Soitin niistä Taysiin eilen, kun neuvolassa ei ollut puhelinaikaa jonkun koulutuksen takia. Eipähän ne sieltä oikein osanneet kuin tarjota lepoa ja panadolia. Ei sillä, eivät nuo supparit nyt säännöllisiä ole olleet, mutta kovin kipeitä välillä. Liekö sitten tehneet jotain tuonne alakertaan... se selvinnee 17.6. neuvolassa viimeistään. Käyn kyllä tiistaina jättämässä kusipurkin, jotta voidaan poissulkea tulehdukset sun muut supistuksia usein aiheuttavat tekijät.

Niin, lepoa. Mitenkäs lepäät tuon Pikkukarhun kanssa? Siitä on tullut varsinainen vauhtihirmu! Ja painava sellainen. Olen kuitenkin 80% ajasta vastuussa Pikkukarhun hoitamisesta ja toki myös suurimmasta osasta kotihommia. Olen yrittänyt tehdä kaikki pakolliset jutut mahdollisimman ergonomisesti ja rauhallisesti, jotta ei ainakaan rasituksen takia alkaisi supistaa lisää. Ensi viikolla on neljä työpäivää, mutta ONNEKSI äitee tulee taas meille avuksi. En selviäisi mitenkään ilman hänen apuaan.

Pikkukarhu sentään jaksaa piristää ihanalla olemuksellaan päivittäin useampaan otteeseen. Ihana rakas Pikkukarhu <3

rv 23+1 ja ällötöllönapa!

2 kommenttia:

  1. Maha kuviasi käytetään feikkiprofiilissa, joka on nyt rv 20.
    https://www.facebook.com/venla.tiihonen?fref=ts

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ilmiannosta! Uskomatonta, miten törkeitä ihmiset voivat olla... :(

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!