Sairastelua

Ollaan oltu aika sairasta sakkia viime aikoina, ihan fyysisestikin. Juuri, kun päästiin voiton puolelle tässä flunssassa, puhkesi Pikkukarhulle enterorokko. Se oli hiukan oletettavissa, koska tasan viikko sitten näimme ystävää ja hänen poikaansa. Pojalla oli ihottumaa vaippa-alueella, joka sitten loppujen lopuksi paljastuikin enterorokoksi. Se alkaa usein vauvoilla vaippa-alueelta ja sitä voi alkuun luulla kosteuden aiheuttamaksi iho-oireeksi.

No, eipä me siltä oltais voitu suojautuakaan, vaikka perjantaina jo oltais jätetty näkemättä. Tauti tarttuu oireettomana jo! Kaverin poika oli vielä torstaina aivan terveen oloinen kun nähtiin.

Me ehdittiin tässä välissä nähdä yhtä raskaana olevaa ystävää ja käydä anopin 60v. juhlissa. Saas nähdä, moniako ollaan tartutettu! Voi rähmä! Kuumetta ei ole ainakaan vielä noussut, mutta poika on kauhean ärtyisä. Ilmeisesti rakkulat voivat olla aika kipeitäkin :( Ne ovat levinneet vaippa-alueelta kantapäiden tuntumaan, varpaisiin ja sormiin. Sen sijaan ystävä sai rokon itsekin, ja hänellä on suussa todella kipeitä rakkuloita. Pidän sormet ja varpaat ristissä, ettei se tulisi meille vanhemmillekin vielä kaiken lisäksi...

Nyt on sitten jäämässä jo kolmas vauvauinti väliin tämän takia! Ovat päässeet siellä jo sukelluspuuhiin... Semmosta se lapsiperheen arki on. Nyt on vaan toivottava, ettei jälkitautina iske esim. korvatulehdusta. Pikkukarhu on nauttinut kylpyammeessa roiskimisesta tosi paljon viime aikoina. Harmillista, ettei olla päästy isoon altaaseen pitkään aikaan.

Kuva lainattu terveyskirjasto.fi

Sairastelusta huolimatta meidän ruokakokeilut ovat alkaneet sujua paremmin. Nyt uppoaa jo tosi hienosti peruna-porkkana, päärynä, mango ja maissi. Huomenna voisin ostaa kukkakaalia, vaikka olen vähän skeptinen valmiiksi sen suhteen. Itsehän siitä tykkään, mutta lapsi tuntuu tulleen isäänsä noiden makujen suhteen. Mies ottaisi varmaan avioeron, jos laittaisin salaa parsakaalia tai kesäkurpitsaa hänen ruokaansa ;)

Iski hirvittävä halu päästä takaisin opiskeleen. Unelmien ammattiin. Yliopistoon. Pääsykokeet. Maybe?

Saisit nyt edes ne yhdet perusopinnot suoritettua loppuun sieltä roikkumasta, laiskimus!

Minne meidän vastasyntynyt katosi?

Meillä asuu Iso Poika. Ja ei, tämä ei ole mikään ällöttävä nimitys Miehen tiedätte-kyllä-mille... vaikka hän ehkä niin toivoisikin ;)

Iso Poika kääntyy salamannopeasti selältä vatsalleen. Selällään ollessaan Iso Poika tutkailee uusia tuttavuuksiaan varpaita. Ison Pojan ruokavalioon kuuluu herkkuruokana äidin rakkaudella vääntämä, joskin välillä varsin liisterimäinen peruna-porkkanasose. Välillä natustellaan luomumaissinaksuja, mikä helpottaa myös ilmeisen kutisevia ikeniä (liekö jo hampaita tulossa?) Päärynä on yök, parsakaali on yök, bataatti on yök. Mustikkaan Iso Poika teki tuttavuutta tänään. Makumatkojen myötä elämäämme on tullut myös Ison Pojan kakka, kiinteämmät tuotokset, jotka on huomattavasti helpompaa huuhdella vaipasta pönttöön. Mies kokeili huuhdella lavuaariin, ja saikin sitten kaivella tuotokset paperilla pois :'D

Iso Poika nauraa hekottaen ääneen, kun häntä kutitetaan. Iso Poika juttelee pitkiä jokelluksia ja testailee kovalla äänellä ranskalaismaista kurkkuärrää. Iso Poika osaa jo kiukutella ihan eri tyyliin kuin ennen...

Valitettavasti Ison Pojan elämässä on meneillään tissikriisi. Tai oikeastaan tissittömyyskriisi. Maidontulo ehtyi siihen pisteeseen, että öisin poika sai pienet hörpyt jääden nälkäiseksi ja pirun kiukkuiseksi. Päätin sitten yksintein, että nyt loppuu imetys kokonaan ja aloitan ne lääkkeetkin samalla. Nyt ollaan sitten öisin saatu nousta pariin otteeseen lämmittämään maitoa.

Toissayönä Pikkukarhu teki oman nukkumisennätyksensä, seitsemän tuntia yhteen putkeen! Tosin imetyksen lopettaminen on johtanut siihen, etten saa enää tainnutettua aamuvirkkua lasta tissillä. Meillä noustaankin nykyään siinä kuuden kinkamilla. Tai siis nostan pojan viereeni köllimään, kun Mies lähtee töihin. Torkutellaan jotenkuten puolisentoista tuntia yleensä. Pikkukarhulla on myös hurja imemisen tarve jäljellä tietenkin, joten tutti, harsot ja pehmolelut ovat aivan märkänä kuolasta jatkuvasti. Onneksi tutti on taas alkanut kelvata, sillä se on vähentänyt selkeästi peukalon ja muiden sormien imemistä.

Imetyksen lopettaminen on ollut itselle yllättävän rankkaa henkisesti. Vaikka pidän Pikkukarhua paljon sylissä muutenkin, niin se imettämisen tuoma intensiivinen läheisyys puuttuu. Sitä tulee ikävä. Toki välillä myös harmittaa se, ettei imetys onnistunut niin kuin olisin toivonut. Onneksi poika on kasvanut hyvin korvikkeellakin.

Aika menee hirveän nopeasti. Ylipäätään päivät tuntuvat hujahtavan ihan huomaamatta, vaikka ei muka tekisi yhtään mitään (ts. bloggaisi, katsoisi telkkaria, kävisi lenkillä tms.) Oikeasti tulee kyllä tehtyä ja paljon, mutta ne nyt ovat sellaisia pakollisia juttuja, eivätkä kaikki niin miellyttäviä. Välillä tuntuu, että elämä on yhtä pyykinpesuavaipanvaihtoasyöttämistäpyykinkuivumaanlaittamistalapsenpesuaruuanlaittamistapullojenpesua. Aamupäivisisin pää on täynnä ihania ideoita, joista tekisi mieli tulla kirjoittamaan. Pojan nukkuessa päiväunia (max. tunnin) on yleensä kuitenkin se aika, kun itse syön ja hoidan itseni ihmismäiseen kuosiin. Päätän tulla kirjoittamaan illalla, kun poika on saatu nukkumaan, mutta sitten onkin yleensä vielä pyykkihommia/astianpesuhommia/omia syömishommia. Ja nukkumaan on pakko mennä ajoissa, yrittää ainakin, sillä luomuherätyskellomme ei tunne armoa.

Ainahan sitä voisi tietty skipata jonkun homman, vaikka pyykkien laittamisen, mutta minkä taakseen jättää...

Kaikesta huolimatta rakastan pojan kanssa olemista! Kaiken tylsän arkipuuhastelun ohella höpsötellään, leikitään ja lauletaan Pikkukarhun kanssa. Täällä on aina päällä yhden naisen show, mutta onneksi yleisöni tuntuu rakastavan minua ja ohjelmistoani rajattomasti! Pikkukarhun hymystä ja naurusta saa ihan uskomattoman paljon lisää virtaa, vaikka syksyn tulo on selkeästi tuomassa vanhaa kunnon kaamosmasennusta.

Lääkkeet ovat alkaneet vaikuttaa heti positiivisella tavalla. Tietenkin huimaa ja oksettaa vähän, kuten aina lääkitystä aloittaessa ja lopettaessa, mutta muuten oikein tunnen serotoniinin virtaavan kehooni ja elvyttävän hyytyneitä aivojani!

Avasin salikorttinikin, joten omaa aikaa tulee jatkossa olemaan kaksi kertaa viikossa kuntosaliharjoittelun muodossa. Harmi, että täytyy aina mennä keskustaan saakka, mutta toisaalta bussissakin ehtii jo esim. lukea kirjaa... ;)