Meillä harrastetaan nykyään VVV:tä eli vauvojen vessahätäviestintää, tai ainakin jonkinlaista muotoa siitä. Sain päähäni kokeilla pari viikkoa sitten tätä vauvan pissattamista ja kakattamista altaaseen, ja sehän toimi! Muistelen, että Pikkukarhun aikaan yritin kyllä, mutta niin myöhäisessä vaiheessa, etten sitten jaksanut kannatella häntä kunnolla ja olla tarpeeksi kärsivällinen.
Meillä tämä juttu toimii niin, että jokaisella vaipanvaihdolla nostan Pikkuleijonan altaan päälle hokien "pispispispis". Noin 90% kerroista pissa ja/tai kakka tulee altaaseen, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Useimmiten pissa tulee välittömästi, välillä joutuu odottelemaan hiukan pidempään. Odottelen maksimissaan viisi minuuttia yleensä, mutta joskus pidempäänkin, jos tiedän varmasti kakan olevan tulossa. Pikkuleijonasta kyllä huomaa, milloin kakkamiselle on tarvetta. Ähinästä ja puhinasta ei voi erehtyä! Yleensä voin syöttää Pikkuleijonan heti herättyään, kakka tulee vasta syömisen jälkeen...
"Oikeanlaisessa" VVV:ssä vauvaa tarkkaillaan jatkuvasti arjessa ja viedään heti pissalle/kakalle, kun vauva niin viestii. Meidän arjessa tämä ei ihan toimi, joten olen tyytynyt tällaiseen satunnaisvessattamiseen vaipanvaihtojen yhteydessä. Välillä toki ehdin vessaan juuri sillä hetkellä, jos kotona on rauhallinen tilanne. Jossain vaiheessa Pikkuleijonan kasvaessa siirrymme altaalta vessanpöntön päälle niin, että istun pöntön reunalla väärin päin pidellen Pikkuleijonaa pytyn yläpuolella. Se säästää selkää.
Mitä hyötyä tästä sitten on? Konkreettisin hyöty meillä on ollut se, ettei vaippoihin ehdi tulla sitä jäätävän sitkeää maitokakkaa. Tahrat eivät nimittäin meinaa hevillä irrota kestovaipoista, enkä yleensä ehdi käsitellä tahrakohtia sappisaippualla. Riisipaperi estää vähän tahraamista, mutta kyllä sekin päästään jonkun verran läpi. Onneksi kakka tulee vaippaan harvemmin nykyään, säilyvät ainakin jälleenmyyntihinnaltaan parempina.
Hyötyä on myös myöhemmin, kun Pikkuleijonaa voi istuttaa ja hän pysyy potalla. Pispispis -hokema on jo tuttu, joten pottailun aloittaminen helpottuu. Pikkukarhun kanssa aloitettiin eräänlainen VVV juuri siinä vaiheessa, kun hän pystyi itse istumaan potalla. Hän tekikin reippaasti pissat ja kakat pottaan, kunnes oppi nousemaan siitä pois. Vielä emme ole saaneet poikaa houkuteltua pottailun maailmaan takaisin.
Tämä vessattaminen on myös hurjan palkitsevaa! Pienestä ne ilot on kotiäidin revittävä, mutta tunnen suurta ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta aina, kun saamme säästettyä vaipan kakalta tai jopa pissalta. Muutama täysin kuiva vaippa on jo ehtinyt olla, vaikka vessareissujen välillä olisi kulunut pidempikin aika.
Sanotaan myös, että VVV:tä harrastaneiden lapset oppivat nopeammin kuivaksi. Se kuitenkin vaatii pitkäjänteisempää sekä säännöllisempää VVV:tä, eikä meillä ole tässä tavoitteena kuivaksi oppiminen pikapikaa. Toki se olisi mukava yllätys!
Innolla odotan myös sitä, miten Pikkukarhu reagoi pottailuun, kun Pikkuleijona sen aloittaa. Siis mikäli pottailu ei vielä noin puolen vuoden päästäkään suju. Ehkä Pikkuleijonan esimerkki rohkaisee Pikkukarhuakin!
Usein, kun otan tämän VVV:n puheeksi muiden äitien kanssa, saan jotenkin vähän... tietynlaisia ilmeitä. Osa on toki positiivisesti kiinnostunut, mutta monesti tuntuu, että äidit kokevat minun jotenkin leuhkivan sillä, miten extremesti ja erilailla meillä nämä hommat hoituvat. Vähän sama, kun kestovaipoista puhuessa syyllistämättä mitenkään kertsien käyttäjiä kuulijat tuntevat syyllisyyttä joka tapauksessa. Se ei tietenkään ole tarkoitus. Olen vain niin innoissani tästä itse, joten haluan kuuluttaa kaikille, miten siisti fiilis siitä tulee itselle! Minun puolesta muiden lapset saavat pissata/kakata mihin vaan ja miten vaan, se on jokaisen äidin ihan oma valinta.
Lisää aiheesta voi lukea Kiintymysvanhemmuusperheiden sekä Ylen sivuilta esimerkiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. marraskuuta 2013
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kaunis äiti=onnellinen lapsi?
Anu Saagim. Kuva lainattu Iltasanomista.
Julkisuudesta tuttu henkilö Anu Saagim, virolainen malli ja muotoilija Ristomatti Ratian puoliso, nosti suomalaisäidit takajaloilleen kommenteillaan Radio Cityn haastattelussa. Saagimin mielestä suomalaisäitien elämä pyörii liian tiiviisti lapsen ympärillä. Lisäksi äidit ovat hoitamattoman ja ruman näköisiä.
Virolaisia naisia hän kehuu itsekeskeisemmiksi. Hänen mukaansa Virossa lapsi ei ole keskipiste ja äidit pitävät itsestään huolta. Saagimin oma äiti hoitaa hänen lastaan, jotta hän pääsee hoidattamaan itseään.
"Mä luulen, että lapsikin on onnellisempi, jos olet kaunis, kuin, että olet koko ajan sen perässä ja hoivaamassa sitä" Saagim toteaa Iltasanomien (5.10.12) mukaan.
No. Niin. No.
Ensimmäiseksi: kuinkahan moni lapsi katsoo äitiään miettien, että "kylläpäs toi mun mutsi on ruma. Olisin tosi paljon onnellisempi, jos se kävisi vaikka kasvohoidossa"? En jaksa kuunnella tuota haastattelua selvittääkseni, onko Iltasanomien loistava toimittaja osannut kirjoittaa lainauksen oikein vai muuttuuko sen merkitys matkalla, mutta Iltasanomien kommentin mukaan Saagimin mielestä voi olla joko kaunis tai sitten vain ja ainoastaan juosta lapsen perässä hoivaamassa tätä.
Tottahan se on, että suomalaisten äitien on vaikeaa ottaa omaa aikaa syyllistymättä siitä. Kampaajalla käyminen pian synnytyksen jälkeen on vielä ymmärrettävää, mutta että kasvohoitoon meneminen vain kuukausi synnytyksen jälkeen? Ei kai nyt sentään. Eihän lasta voi jättää vieraan hoidettavaksi! Isän siis. Koska isähän ei ole vertainen näissä hoitohommissa...
Toivon Saagimin yrittäneen sanoa, että virolaisnaiset ovat armollisempia itselleen ja osaavat ottaa omaa aikaa syyllistymättä siitä. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla sen suhteen. On jo äidin mielenterveydenkin kannalta hyvä, jos hän pääsee välillä tuulettamaan päätään lenkille, kauppaan tai sitten vaikka sinne kasvohoitoon. Lapsen kannalta se on aivan sama, missä äiti on sen tunnin-puolitoista (jos nyt tietenkin jätetään laskuista esimerkiksi räkä poskella -pikakännit lähipubissa), mikäli häntä hoitaa tuttu ja turvallinen aikuinen. Isä on usein täysin pätevä tyyppi hoitamaan lasta sen hetken, mutta usein äitien tuntuu olevan kovin vaikeaa jättää lasta isän hoiviin. Parin vuoden päästä sitten marmatetaan, miksei äijä koskaan osallistunut hoitamiseen... Vaikeaa sitä on oppia hoitamaan, jos ei koskaan luoteta ja anneta vastuuta.
Usein äidin onnellisuus korreloi lapsen onnellisuuden kanssa. Kun äidillä on hyvä olla, hän jaksaa paremmin keskittyä lapsen hyvinvointiin. Syvästi väsynyt ja masentunut äiti voi hoitaa lapsensa hyvin, mutta olematta henkisesti läsnä. Silloin puuttuu iso osa äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta. Mutta mitä tekemistä on äidin kauneudella lapsen onnellisuuden kanssa? No, ehkä juuri ja juuri siinä mielessä, että "kaunis äiti" on saanut ottaa sitä omaa aikaansa ja jaksaa panostaa äiti-lapsi -suhteeseen.
Toki on niitä isiä, joille lasta ei vaan uskalla jättää eikä isovanhempia tai muita luotettavia hoitajia ole, edes sen kävelylenkin ajaksi. On myös paljon perheitä ja äitejä, joiden rahatilanteessa se hiusväripaketinkin ostaminen on iso satsaus. Usein ei ole mahdollista hemmotella itseään sillä tavoin, mitä Saagim ehkä ajattelee.
Koko kauneudenhoitokulttuurikin on (hintojaan myöten) aivan eri tasoa Suomessa kuin Virossa. Vielä äitini sukupolvella tuntuu olevan tapana ajatella kauneuteen, hemmotteluun ja kauniisiin vaatteisiin panostamisen olevan turhamaisuutta. Luterilaiseen ja hyvin yleiseen suomalaiseen ajatusmalliin kuulunee, että nautintojen suominen itselle on jotain syntistä ja kiellettyä. Pohditaan, onko nyt varmasti ansaittu tämän verran hyvää ja tunnetaan pientä syyllisyyttä... mikä syö jo itsessään osan nautinnosta. Monet varmaankin saavat kiinni tästä ajatusmallista verratessaan sitä naisten suklaansyömiseen...
On myös olemassa äitejä, jotka ovat täysin onnellisia ja voimissaan panostaessaan täysillä lapseensa. Sellaisia äitejä, jotka eivät edes koe tarvetta niin kutsutulle omalle ajalle. Toisaalta taas moni äiti varmasti haluaisi satsata itseensä enemmän, mutta saattaa jopa pelätä mammasisariensa suhtautumista asiaan. Kilpailu Vuoden Äiti -tittelistä on kova. Itsehän jätän suosiolla osallistumatta. Pikkukarhulle olen Vuoden äiti kaikesta huolimatta!
Mitä mieltä te olette?
Radio Cityn haastattelu / artikkeli Iltasanomista
P.s Kävin kuukausi sitten 80 minuutin hieronnassa sekä turvehoidossa. Sen jälkeen tuntui kuin olisin nukkunut vuoden putkeen. Suosittelen lämpimästi!
No. Niin. No.
Ensimmäiseksi: kuinkahan moni lapsi katsoo äitiään miettien, että "kylläpäs toi mun mutsi on ruma. Olisin tosi paljon onnellisempi, jos se kävisi vaikka kasvohoidossa"? En jaksa kuunnella tuota haastattelua selvittääkseni, onko Iltasanomien loistava toimittaja osannut kirjoittaa lainauksen oikein vai muuttuuko sen merkitys matkalla, mutta Iltasanomien kommentin mukaan Saagimin mielestä voi olla joko kaunis tai sitten vain ja ainoastaan juosta lapsen perässä hoivaamassa tätä.
Tottahan se on, että suomalaisten äitien on vaikeaa ottaa omaa aikaa syyllistymättä siitä. Kampaajalla käyminen pian synnytyksen jälkeen on vielä ymmärrettävää, mutta että kasvohoitoon meneminen vain kuukausi synnytyksen jälkeen? Ei kai nyt sentään. Eihän lasta voi jättää vieraan hoidettavaksi! Isän siis. Koska isähän ei ole vertainen näissä hoitohommissa...
Toivon Saagimin yrittäneen sanoa, että virolaisnaiset ovat armollisempia itselleen ja osaavat ottaa omaa aikaa syyllistymättä siitä. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla sen suhteen. On jo äidin mielenterveydenkin kannalta hyvä, jos hän pääsee välillä tuulettamaan päätään lenkille, kauppaan tai sitten vaikka sinne kasvohoitoon. Lapsen kannalta se on aivan sama, missä äiti on sen tunnin-puolitoista (jos nyt tietenkin jätetään laskuista esimerkiksi räkä poskella -pikakännit lähipubissa), mikäli häntä hoitaa tuttu ja turvallinen aikuinen. Isä on usein täysin pätevä tyyppi hoitamaan lasta sen hetken, mutta usein äitien tuntuu olevan kovin vaikeaa jättää lasta isän hoiviin. Parin vuoden päästä sitten marmatetaan, miksei äijä koskaan osallistunut hoitamiseen... Vaikeaa sitä on oppia hoitamaan, jos ei koskaan luoteta ja anneta vastuuta.
Usein äidin onnellisuus korreloi lapsen onnellisuuden kanssa. Kun äidillä on hyvä olla, hän jaksaa paremmin keskittyä lapsen hyvinvointiin. Syvästi väsynyt ja masentunut äiti voi hoitaa lapsensa hyvin, mutta olematta henkisesti läsnä. Silloin puuttuu iso osa äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta. Mutta mitä tekemistä on äidin kauneudella lapsen onnellisuuden kanssa? No, ehkä juuri ja juuri siinä mielessä, että "kaunis äiti" on saanut ottaa sitä omaa aikaansa ja jaksaa panostaa äiti-lapsi -suhteeseen.
Toki on niitä isiä, joille lasta ei vaan uskalla jättää eikä isovanhempia tai muita luotettavia hoitajia ole, edes sen kävelylenkin ajaksi. On myös paljon perheitä ja äitejä, joiden rahatilanteessa se hiusväripaketinkin ostaminen on iso satsaus. Usein ei ole mahdollista hemmotella itseään sillä tavoin, mitä Saagim ehkä ajattelee.
Koko kauneudenhoitokulttuurikin on (hintojaan myöten) aivan eri tasoa Suomessa kuin Virossa. Vielä äitini sukupolvella tuntuu olevan tapana ajatella kauneuteen, hemmotteluun ja kauniisiin vaatteisiin panostamisen olevan turhamaisuutta. Luterilaiseen ja hyvin yleiseen suomalaiseen ajatusmalliin kuulunee, että nautintojen suominen itselle on jotain syntistä ja kiellettyä. Pohditaan, onko nyt varmasti ansaittu tämän verran hyvää ja tunnetaan pientä syyllisyyttä... mikä syö jo itsessään osan nautinnosta. Monet varmaankin saavat kiinni tästä ajatusmallista verratessaan sitä naisten suklaansyömiseen...
On myös olemassa äitejä, jotka ovat täysin onnellisia ja voimissaan panostaessaan täysillä lapseensa. Sellaisia äitejä, jotka eivät edes koe tarvetta niin kutsutulle omalle ajalle. Toisaalta taas moni äiti varmasti haluaisi satsata itseensä enemmän, mutta saattaa jopa pelätä mammasisariensa suhtautumista asiaan. Kilpailu Vuoden Äiti -tittelistä on kova. Itsehän jätän suosiolla osallistumatta. Pikkukarhulle olen Vuoden äiti kaikesta huolimatta!
Mitä mieltä te olette?
Radio Cityn haastattelu / artikkeli Iltasanomista
P.s Kävin kuukausi sitten 80 minuutin hieronnassa sekä turvehoidossa. Sen jälkeen tuntui kuin olisin nukkunut vuoden putkeen. Suosittelen lämpimästi!
tiistai 14. elokuuta 2012
Kaupunkipäiviä ja kotipäiviä
Olin eilen aika rohkea. Lähdin nimittäin pojan kanssa kaupungille aikomuksenani pistäytyä kunnolla ensimmäistä kertaa kirjastoon sitten pojan syntymän. Olen tainnut kerran sen jälkeen käydä siellä juosten palauttamassa noin miljoona vuotta myöhässä olleet opukset.
Olen aina rakastanut kirjastossa käymistä. Ensimmäinen romaani, jonka luin, oli joku Neiti Etsivä. Olin kahdeksanvuotias ja käytin lukemisen apuna viivotinta pysyäkseni oikealla rivillä :D No, siitähän se ura sitten urkeni ja olen mättänyt kirjoja hyvään tahtiin. Lapsi on hidastanut tahtia. Saan vieroitusoireita, jos en voi lukea!
Eniveis, Pikkukarhu käyttäytyi kirjastossa niin moitteettomasti, että join siellä jopa kahvit ystäväni kanssa! Tämän jälkeen pistäydyimme vielä Sokoksella ja Henkkamaukalla, josta mukaan tarttui vähän liikaa kaikkea kivaa. Menin siis ostamaan pojalle sukkia... Poika sai sukkapakettinsa lisäksi "farkut" kokoa 68, henkselit ja pari kuolalappua/kaulahuivia/mitänenyonkaan. Mua ei saa päästää sinne lastenosastolle!!!
Löysin itsellenikin pari kivaa paitaa, joista toinen on samanlainen erään vanhan suosikkipaitani kanssa, mutta väriltään vihreä! Olin juuri pohtinut, että mistähän saisin sen mallisia paitoja lisää, koska ne sopivat meikeläisen kroppaan. Toinenkin paita näytti niin hyvältä meitsille, etten voinut olla ostamatta. Vastapainoksi olen sitten myynyt Facebookissa vanhoja vaatteita pois ihan kivasti. Ja olen saanut myös hääkrääsää myytyä!
Timanttejakin oli tallessa enemmän, mitä uskalsin kuvitella. Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että mummo/harakka oli mieltynyt vihreisiin timangeihin ;)
Laitoin pojalle kestovaipan kaupungille ja oivoi, Suuri Rakkauteni petti minut! Bumgenius falskasi, joten Sokoksen vessassa piti suorittaa massiivinen vaipanvaihto-operaatio. Olin ottanut varalta sinisen TSI-sisätäyttövaipan ja imun, mutta sainkin sitten hetken ähräämisen jälkeen todeta, että nämä sinisetkin ihanuudet ovat nyt auttamattoman pieniä! NÖYYYYY! Olihan siellä hoitolaukussa onneksi kertiksiäkin, joten matka jatkui sitten sellaisella. Bummariin palatakseni, moni on sanonut, ettei se ole mikään kauhean ison pissan vaippa. Kolme tuntia oli meillä liikaa :(
Loppupeleissä oltiin 3,5h kaupungilla ilman suurempia raivareita (poika tai äiti) ja kävelimme keskustan päästä päähän. Ja juostiin (äiti juoksi, poika nauroi) bussipysäkille, jo vain hiki virtasi!
Tuli kauhian hyvä mieli siitä, että päästiin vähän ihmisten ilmoille keskenämme. Kyllähän kaikki aina hokee sitä, että "kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu" ja "ei se lapsen itku ketään haittaa". No kyllä mua haittaa! Ei ole kiva olla jossain kaupungilla rentoutumassa, jos yksi kirkuu kurkku suorana vähän väliä.
Tänään ollaan mölläilty kotona. Toisin sanottuna herättiin hirveän aikaisin (6.30), olen pessyt pyykkiä, myynyt tuotteita, laittanut ruokaa, viihdyttänyt lasta, käynyt 45 minuutin vaunulenkillä, soittanut äidille ja siskolle... Ja katsonut Täykkäreiden ensimmäistä jaksoa 20 minuuttia! Jee. Ehkä joku päivä ehdin katsoa loputkin.
Viime yönä oli kestovaippakokeiluyö: Myllymuksujen taskuun tungettu Muksujen bambuhampputaitto sekä kaksi Rainbown puuvillalisäimua JA varmistuksena vielä merinovillapöökit päällä. Ei tullut vahinkoja! Ilman vaihtoa yöllä!
Ja nyt tyyppi nukkua posottaa jo toista tuntia Imse Vimsen all-in-on päällä, tästä ei hyvää seuraa sanokaa mun sanoneen...
Arvatkaa vaan, kuinka paljon kirjoitettavia juttuja pulppuilee mieleen päiväsaikaan kun koneelle ei ehdi. Ja mikä on lopputulema? No tämmöstä mössöö!
Sorge vaan.
Olen aina rakastanut kirjastossa käymistä. Ensimmäinen romaani, jonka luin, oli joku Neiti Etsivä. Olin kahdeksanvuotias ja käytin lukemisen apuna viivotinta pysyäkseni oikealla rivillä :D No, siitähän se ura sitten urkeni ja olen mättänyt kirjoja hyvään tahtiin. Lapsi on hidastanut tahtia. Saan vieroitusoireita, jos en voi lukea!
Eniveis, Pikkukarhu käyttäytyi kirjastossa niin moitteettomasti, että join siellä jopa kahvit ystäväni kanssa! Tämän jälkeen pistäydyimme vielä Sokoksella ja Henkkamaukalla, josta mukaan tarttui vähän liikaa kaikkea kivaa. Menin siis ostamaan pojalle sukkia... Poika sai sukkapakettinsa lisäksi "farkut" kokoa 68, henkselit ja pari kuolalappua/kaulahuivia/mitänenyonkaan. Mua ei saa päästää sinne lastenosastolle!!!
Löysin itsellenikin pari kivaa paitaa, joista toinen on samanlainen erään vanhan suosikkipaitani kanssa, mutta väriltään vihreä! Olin juuri pohtinut, että mistähän saisin sen mallisia paitoja lisää, koska ne sopivat meikeläisen kroppaan. Toinenkin paita näytti niin hyvältä meitsille, etten voinut olla ostamatta. Vastapainoksi olen sitten myynyt Facebookissa vanhoja vaatteita pois ihan kivasti. Ja olen saanut myös hääkrääsää myytyä!
Timanttejakin oli tallessa enemmän, mitä uskalsin kuvitella. Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että mummo/harakka oli mieltynyt vihreisiin timangeihin ;)
Laitoin pojalle kestovaipan kaupungille ja oivoi, Suuri Rakkauteni petti minut! Bumgenius falskasi, joten Sokoksen vessassa piti suorittaa massiivinen vaipanvaihto-operaatio. Olin ottanut varalta sinisen TSI-sisätäyttövaipan ja imun, mutta sainkin sitten hetken ähräämisen jälkeen todeta, että nämä sinisetkin ihanuudet ovat nyt auttamattoman pieniä! NÖYYYYY! Olihan siellä hoitolaukussa onneksi kertiksiäkin, joten matka jatkui sitten sellaisella. Bummariin palatakseni, moni on sanonut, ettei se ole mikään kauhean ison pissan vaippa. Kolme tuntia oli meillä liikaa :(
Loppupeleissä oltiin 3,5h kaupungilla ilman suurempia raivareita (poika tai äiti) ja kävelimme keskustan päästä päähän. Ja juostiin (äiti juoksi, poika nauroi) bussipysäkille, jo vain hiki virtasi!
Tuli kauhian hyvä mieli siitä, että päästiin vähän ihmisten ilmoille keskenämme. Kyllähän kaikki aina hokee sitä, että "kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu" ja "ei se lapsen itku ketään haittaa". No kyllä mua haittaa! Ei ole kiva olla jossain kaupungilla rentoutumassa, jos yksi kirkuu kurkku suorana vähän väliä.
Tänään ollaan mölläilty kotona. Toisin sanottuna herättiin hirveän aikaisin (6.30), olen pessyt pyykkiä, myynyt tuotteita, laittanut ruokaa, viihdyttänyt lasta, käynyt 45 minuutin vaunulenkillä, soittanut äidille ja siskolle... Ja katsonut Täykkäreiden ensimmäistä jaksoa 20 minuuttia! Jee. Ehkä joku päivä ehdin katsoa loputkin.
Viime yönä oli kestovaippakokeiluyö: Myllymuksujen taskuun tungettu Muksujen bambuhampputaitto sekä kaksi Rainbown puuvillalisäimua JA varmistuksena vielä merinovillapöökit päällä. Ei tullut vahinkoja! Ilman vaihtoa yöllä!
Ja nyt tyyppi nukkua posottaa jo toista tuntia Imse Vimsen all-in-on päällä, tästä ei hyvää seuraa sanokaa mun sanoneen...
Arvatkaa vaan, kuinka paljon kirjoitettavia juttuja pulppuilee mieleen päiväsaikaan kun koneelle ei ehdi. Ja mikä on lopputulema? No tämmöstä mössöö!
Sorge vaan.
Äidin kaupunkiasu, tosin bolero oli melko turha siinä helteessä ja kengillä oli huono juosta...
Vaaleat pehmoystävät saunomassa kylvyn jälkeen. Voi, kun tuo Pentikin pupu näyttää reppanalta :D
Ainun ensipupu on kummitädiltä, Lenni Lokinpoika kummisedältä ja hänen vaimoltaan.
Lammas on Miehen sukulaisilta.
Pupun ostin ihan itte. Ja oli kallis. Elkee kertoko Miehelle ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)