torstai 16. tammikuuta 2014

Pikkujellona 4kk!

Päivälleen osui neuvolakäynti. Pikkukarhu sai jäädä kummitädin hellään huomaan (=jätin kummitädin taistelemaan päiväunille laitettavan Pikkukarhun kanssa, reilukerho!), joten ei tarvinnut stressata kahden lapsen pukemisesta tuonne miinus viissataa (-14)  pakkaseen. Itsellä kyllä meinasi vähän hanuri jäätyä noinkin lyhyellä matkalla, kun en laittanut toppahousuja. Miten sitä on nuorempana tarennut (tarjennut? tarkennut? häh?) kävellä kouluun samanmoisissa pakkasissa farkut jalassa ja ilman mitään välihousuja?! Minusta on tullut vanha.

Oli vähän masentava neuvolakäynti. Jouduin herättämään Pikkuleijonan kesken unien, joten hän oli melkoisen kärttyisä. Yleensä hän on niin hyväntuulinen ja aurinkoinen vauva! Jännitin todella paljon punnitusta, ja epäilykset osuivat oikeaan: painokäyrä on edelleen laskusuunnassa. Tämä voi toki johtua ihan liikkumisen lisääntymisestä tässä vaiheessa. Terkkarin ja lääkärin mielestä ei ole syytä huoleen, eikä tarvetta aloittaa kiinteitäkään, ellei vauva muutu selkeästi nälkäisen ja tyytymättömän oloiseksi. Helpotus! Lääkärin mukaan tässä vaiheessa ei olisi järkeä enää tarjota korvikettakaan, vaan aloittaa kiinteät suoraan. En kuitenkaan haluaisi tarjota kiinteitä ennen kuin lähempänä puolen vuoden ikää. Jos olisi ollut pakko valita, niin olisin mielummin tarjonnut korviketta imetyksen ohella seuraavan kuukauden ja vähän ylikin.

Kun itsellä on ollut koko ajan sellainen fiilis, että oma maito kyllä riittää, niin on jotenkin hirveän suuri pettymys nähdä laskeva painokäyrä. Tuntuu, että on tälläkin kertaa epäonnistumassa täysimetyksen suhteen. Tiedän, ettei pitäisi edes ajatella moista, ettei siitä tulisi lisästressiä ja sitä myötä se vaikuttaisi maidontuloon. Kyllä sitä joka tapauksessa joutuu nyt stressaamaan sinne viiskuukautisneuvolaan (joka on muuten ystävänpäivänä) saakka, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivisin mielin. HUOH.

Muuten kaikki oli kunnossa. "Hyväkuntoinen poika. Iho siisti. kääntymään opettelee".

Pikkuleijona  16.9.13     3445g     51cm      34.5cm
1vrk                                 3280g
8vrk                                 3600g
2vkoa                               3780g     53.3cm   35cm
6vkoa                               4680g     56.4cm   37.5cm
3kk                                   5610g     61cm      39.5cm
4kk                                   6035g     63,8cm   40,2cm

2 kommenttia:

  1. Eikös monella täysimetetyllä tule käyriin jottain notkahdusta juuri tuossa iässä, mikä sitten "väärin" tulkitaan lisämaidon/kiinteiden tarpeeksi. Ne peruskäyrät kun kai on edelleen korvikevauvoille tehty, tai uudet ei ainakaan joka paikassa ole käytössä.

    Ei se stressi niin paljon maidontuloon vaikuta, ei ainakaan enää alun jälkeen. Mitä useammin on vauvalla hinkki naamarissa, sen enemmänhän sitä maitoakin tulee. Ehtisittekö te pesiä tms.?

    Loppuisi jo tuo kylymä. Aivotkin jäätyy. Tämän oli siis tarkoitus olla kannustuspuhe. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! :) Olen nyt useammalta taholta kuullut tuosta notkahdushommelista tässä iässä, ja noiden käyrien vääristymisestä täysimetettyjen kohdalla, joten... täytyy vaan luottaa itseensä ja vauvaan :)

      Ei myö ehitä pesimään mitenkään :/ Harmittaa, ettei ehdi edes aamuisin makoilla sängyssä ja imettää rauhassa, kun pitää nousta juoksemaan Pikkukarhun perässä.

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!