Kävin tänään ensimmäistä kertaa neuvolapsykalla. Sinne ei tosiaan tarvitse mitään lähetettä erikseen (ainakaan Tampereella), vaan voi itse soittaa ja varata ajan, jos kokee tarvitsevansa ko. palvelua. Toki ne sitten kyselee vähän taustatietoja ajanvarauksen yhteydessä ja kartoittaa tarpeen. Nopeasti sinne pääsikin, sillä varasin ajan joulukuun puolivälissä ja vapaita aikoja olisi ollut jo viime viikolta lähtien. Pyhätkin välissä.
Erilaisten psykologien, psyk. sairaanhoitajien, psykiatrien sun muiden kallonkutistajien penkkejä kuluttaneena täytyy sanoa, että tämä reissu oli kyllä kaikista omituisin! Ei muuten, mutta yritin siinä samaan aikaan selittää asioitani, imettää Pikkuleijonaa kävellen (rintaraivarit vaativat liikkeellä olon) sekä pitää silmällä Pikkukarhua, joka tosin leikki yllättävän nätisti. Vain yhden paperiroskiksen hän ehti levittää lattialle, kun silmä vältti. Ensimmäinen ja viimeinen kerta toivottavasti, kun pitää kahden lapsen kanssa mennä ko. vastaanotolle. Oli tosi vaikeaa keskittyä saamaan ulos edes kohtalaisen järkeviä lauseita. Pointti noissa tapaamisissa kuitenkin on, että saisi keskittyä edes sen hetkisen itseensä ja omiin asioihinsa. Vähän niin kuin hierojalla, mutta mielen hierontaa!
Siinä sitten ehdittiin käydä läpi taustoja sekä nykytilannetta jonkun verran, ja psykologi tuli siihen tulokseen, että parempi jatkaa käyntejä joka toinen viikko. Kehotti ottamaan perhetyöhön yhteyttä, että saisin ainakin noiden käyntien ajaksi lastenhoitoapua. Oli myös puhetta, että aloittaisin myöhemmin psykoterapian uudelleen. Mahtavaa! Tykkäsin käydä "Masalla" silloin aikoinaan, vaikka olihan se tietenkin ihan hirveän raskas prosessi monin tavoin.
Tiedän, että neuvolapsykalla käynti on vain tukea sen hetkiseen tilanteeseen, mikä kulloinkin on. Sen sijaan psykoterapiassa pääsisin jatkamaan niiden vanhojen asioiden ja lapsuudentrauman käsittelyä, mikä on aikoinaan jäänyt kesken. Ei vuosi riittänyt mihinkään. Sen verran jäi silloin käteen, että tunnistan jo paljon itselleni haitallisia ajatusmalleja sekä toimintatapoja, mutta vielä olisi paljon opittavaa.
Jos tästä noustaisiin taas pikku hiljaa. Lääkkeitä ei psykologi ihme kyllä ehdottanut, enkä niihin olisi suostunutkaan imetyksen aikana.
Hei! Kiva kun uskallat puhua asiasta avoimesti, moni ei viitsisi mainita, että on psykoterapiassa käynyt, vaikka se nykyään onkin entistä "hyväksyttävämpää". Itselläkin on lapsuudessa ollut ongelmia, joiden vuoksi masennus ja muut vaikeudet on nostaneet päätään aikuisiällä. Kävin noin puolitoista vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kaupungin psykologin luona, mutta en juurikaan saanut sieltä mitään irti. Hän vain kuunteli, mutta ei selittänyt mitään, miksi minusta tuntuu tältä jne.. Tietysti sekin helpotti, että sai jollekin puhua asioista, mutta ei tarpeeksi. Tuossa puolentoista vuoden aikana vaihtui paikkakuntakin, jolloin jouduin osittain selittämään samoja asioita uudelle ihmiselle. Jälkimmäisen paikan psykologi otteeseen mainitsikin, että terapia olisi minulle parempi vaihtoehto. Käynneistä on nyt yli vuosi, ja koen että asiat jäivät aivan kesken, kun en enää jaksanut käydä näillä "turhilla" tapaamisilla. Nyt olen muuttanut tampereelle ja kysyisinkin sinulta, että millaista tuo psykoterapia on? En millään uskaltanut mennä sinne, kun pelkäsin mitä on vastassa. Myös hinta hirvittää minua, olen kuullut että se on kamalan kallista? Tampereen kaupungin ilmaiselle psykologille en haluaisi enää mennä, kun hänelle tarvisi TAAS selittää samat asiat, ja en usko, että siitä on sen enempää hyötyä, kuin muidenkaan paikkakuntien psykologeista.. Kiitos paljon sinulle jos jaksat lukea tämän romaanin ja vastata kysymyksiin :)
VastaaPoistaKävin terapiassa aikoinaan Jyväskylässä, joten minulla ei ole tietoa Tampereen psykoterapiatilanteesta. En kyllä tiedä hintojakaan tällä hetkellä, sillä silloin sain Kelakorvausta, ja koska olin alle 25v., sain vielä jotain nuorisoalennusta (?). Maksoin itse silloin vain 5€ per kerta. Kelakorvausta voi hakea psykoterapiaan, mutta se vaatii lääkärinlausunnon muistaakseni.
PoistaPsykoterapia on hyvin pitkälti sellaista, että asiakas puhuu ja terapeutti kuuntelee. Välillä terapeutti heittelee kysymyksiä tyyliin: "miten sinä sen koit", "miksi luulet, että hän sanoi niin" jne. Tarkoitus on auttaa asiakasta auttamaan itse itseään. Terapeutti ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan yrittää auttaa asiakasta itseään tunnistamaan niitä. Tuloksia ei tosiaankaan näe hetkessä. Vuodenkin jälkeen oli vähän sellainen olo, että olikohan se ihan turhaa... mutta jälkikäteen näen kyllä, että siitä oli hyötyä. Muistan, että istuin joskus melkein koko tunnin hiljaa. Se saattoi vaikuttaa turhalta, mutta toisaalta silläkin oli merkitystä hoitoprosessissa.
Terapeuttejakin on erilaisia, ja olisi hyvä, jos kemiat kohtaisivat terapeutin kanssa. Siksi kannattaa käydä tutustumassa useampaan ennen hoitosuhteen aloittamista.
Täältä voi lukea lisää psykoterapiasta sekä hinnoista: http://www.mtkl.fi/tietopankki/mista_apua/psykoterapia/
Psykoterapiassa ilmeisesti myös käydään useammin, kuin esim kaupungin psykologilla, ja siellä voi olla jotain tiiviimpiä "jaksoja"? Tuo juuri oli sen psykologin (jonka juttusilla kävin pitempään) kanssa ongelmana, häneltä ei saanut mitään vastakaikua, ei hän kysellyt tuollaisia tai muutenkaan juuri kommunikoinut mitenkään.. Mielestäni hän ei edes yrittänyt auttaa minkä vuoksi halusinkin lopettaa käynnit. Harmi että sellaisiakin on :/ Kiitos paljon linkistä, täytyy käydä vilkaisemassa :)
PoistaKäsittääkseni psykoterapiassa käydään tiiviisti, mutta käyntikertojen tiheys on toki yksilöllistä ja sovitaan aina asiakkaan tilanteen mukaan. Minulle suositeltiin silloin 2krt/vko, mutta en opiskelujen ohella ehtinyt käydä kuin kerran viikossa. Terapeutti vielä suositteli, ettei käyntejä jäisi väliin turhan takia, jotta ei tulisi takapakkia.
PoistaHarmillista, että sinulle on jäänyt huono kokemus ammattilaisesta! Suosittelen kuitenkin hakeutumaan terapiaan ainakin jossain vaiheessa elämää, sillä usein nuo asiat seuraavat mukana vuodesta toiseen ja aina vanhuuteen saakka, ellei niitä jossain vaiheessa pääse kunnolla käsittelemään. Suomalaiset patoavat ongelmiaan ja traumojaan ihan liian paljon, mikä näkyy sitten ikävästi kaikenmoisissa tilastoissa :/
Kuin mun näppäimistöltä kirjoitettu. Olen käynyt tuon saman läpi minkä sinäkin. Hyvä etten sana sanalta jospa. Niinkuin viestissäni sanoin käyt läpi saman kaltaisia asioita mitä minä kävin ja käyn edelleenkin. Tämä on vuosien projekti ja kävin tuossa pohjalla mutta nousin sieltä ja olen päättänyt että nyt nostetaan se kuuluisa kissa pöydälle ja paraneminen lähtee uudestaan ja en enää ole sama ihminen jota olen vuosia ollut. Hyvä me!
VastaaPoistaHiano homma! Todellakin HYVÄ ME! <3
Poista