maanantai 27. tammikuuta 2014

Imetyspaitarakkaus

Tissi esille nopeasti ja huomaamattomasti, ilman hankalaa venkslausta erilaisten kangassuikaleiden ja klipsien kanssa? Kyllä kiitos!

Imettäminen on välillä vähän haastavaa hommaa. Pikkuleijona karjuu kuin nälkään nääntyvä pikkuinen leijona (ai mikä kärsivällisyys?), Pikkukarhu häslää ympärillä ja hätinä B-kupin tissi (voi kyllä, jopa imettäessä tissit voivat olla hyyyyvin pienet) tuntuu kadonneen jonnekin paidan ja imetysliivien alle. Tulee tuskanhiki.

Ja sitten päällä sattuu olemaan joku Hennes&Mauritzin &%¤!#% imetyspaita, jonka kolosista tissiä ei saa kaivettua esille millään. Ja jos saakin, niin paita on silti jotenkin tiellä koko imetyksen ajan. VIHAAN. Sattumoisin suurin osa käytettynä ostetuista pitkä- ja lyhythihaisista imetyspaidoistani ovat noita ärsyttäviä rättejä.

Onneksi ostin sattumalta käytettynä pari BOOBin imetyspaitaa. Ne ovat sellaisia siistejä perustrikoopaitoja. Uutena maksavat mansikoita, mutta käytettynä niitä voi bongata suhteellisen halvalla. Kannattaa kuitenkin olla nopea, sillä ne tuppaavat menemään nettikirppiksillä ainakin alta aikayksikön!

Niissä on nimittäin aivan mainio imetysluukku! Ruokintavälineen esille kiskominen (tässä tapauksessa riittää pinsettiote) on helppoa ja huomaamatonta, ainakin näin pienitissiselle. Useimmiten ei edes huomaa, että imetän, koska paitaa saa raotettua niin kätevästi. Tykkään myös siitä, että nämä trikoopaidat eivät ole mitään vatsan alta löysäksi jätettyjä "raskauspaitoja", vaan istuvat nätisti. Kestävät muuten yllättävän hyvin kulutustakin näemmä.

Päätinpä sitten tsekata paikallisen liikkeen (Bella Bambina -myös verkkokauppa!) tarjonnan Boobin imetysvaatteiden suhteen, ja siellä tulikin vastaan tämä ihanuus:
 
Kiristysnyöri näkyy vähän huonosti tuossa vasemman käden yläpuolella. Nyöri vain löysätään ja maitobaarin saa auki!

Niskanappi on kiva yksityiskohta, kuten myös tuo pehmopallo.

Lapuista löytyy tarinaa enemmänkin:

"I am yours to love. Wash and wear. When you are done with me please hand me over to someone who needs me" 


 "Dear customer, consider the environment and the next generation. Are your clothes really in need of a wash? If not, just air them out. Don't overdose detergent. Choose a detergent with an eco-label. Let your clothes air-dry. Recycle old clothes. Why not give them to charity?"

(Sori vaan BOOB, mutta ihan hyväntekeväisyyteen en tätä kolttua tule pistämään sitten, kun sen aika on...)

Olin vähän harmitellut, ettei ole mitään siistimpää imetyspaitaa tai mekkoa, mutta tästä sainkin sitten upean tunikan niin arki- kuin juhlakäyttöön. Hintava se kyllä oli, mutta sen arvoinen. Mies meinasi saada slaagin, kun kerroin hinnan... Mutta onhan näillä hyvä jälleenmyyntiarvokin hei!

Tunika on 100% lyocellia eli tenceliä. Se valmistetaan puuselluloosasta ympäristöystävällisessä valmistusprosessissa, jossa ei käytetä ympäristöä kuormittavia kemikaaleja. Materiaali tuntuu pehmeältä ja silkkiseltä, laskeutuu hyvin, eikä rypisty herkästi. Tunika on aika ohut, mutta materiaalinsa ansiosta yllättävän lämmin! Se ei kuitenkaan hiosta samalla tavoin kuin tekokuidut.

Se trikoopaita jäi sitten ostamatta, mutta kahdella trikoopaidalla, tällä sekä muutamalla edestä napitettavalla tavallisella paidalla sekä imetystopeilla näyttää pärjäävän hyvin. Monihan tuntuu pärjäävän ilman mitään varsinaisia imetysvaatteita, mutta itsellä toimivat imetysvaatteet vähentävät selkeästi stressiä erilaisissa imetystilanteissa.

Hyviä imetysliivejähän minulla ei ole. H&M:n kaarituettomat kangaslurttanaliivit ovat kyllä mukavia, mutta eivät kovin edustavia. Ostin samalla reissulla yhdet Anita -merkkiset kaarituelliset imetysliivit, mutta ne ovat epämukavat. Toimivat kuitenkin parempina liiveinä, jos täytyy saada vähän "ryhtiä"...

VINKKEJÄ HYVISTÄ KAARITUELLISISTÄ IMETYSLIIVEISTÄ? 

4 kommenttia:

  1. Changen imetysliivit. Ilman en pärjää!

    VastaaPoista
  2. Kattelin tätä paitaa nettikaupassa, mutta oli vain jotain isoja kokoja. Harmi, sillä ne olivat halvennuksessa. TUollainen menisi ehkä jo raskausajan paitanakin. Jos et enää joskus ever imetä, ostan sulta tän hyvään hintaan. Paitsi että jos olen sitä kokoa XL.
    Tämä on kyllä täydellisesti sinun tyylinen paita.

    Mietin tässä yksi päivä sitä, että kyllä oot ihmeellinen superäiti, kun jaksat bloggailla. Kyllä mulla ei rahkeet riittäisi kahden lapsen kanssa. Yhenkin kanssa olen jo tarpeeksi väsynyt. Ihana, kun sinä jaksat. Tätä on niin kiva lueskella :) !
    -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paamma korvain taa, jotta sinne paita tulee, jahka käyttö loppuu ;) Ja ei, en mä jaksakaan bloggailla! Yleensä saan väsättyä postauksen sellaisessa erikoistapauksessa, että meillä on äitee tai Noomi-täti tai joku vähän jeesimässä lasten kanssa. Muuten nää päivät menee kyllä niin hurjassa vauhdissa, ettei illalla enää jaksa keskittyä tuottamaan laadukasta tekstiä :)

      Poista
  3. Mäkin tykkäsin changen kaarituellisista liiveistä silloin imetysaikana. Ja sitten mulla oli yhdet freijan kaarituettomat imetysliivit, jotka kaarituettomuudesta huolimatta olivat varsin tukevat ja nätitkin.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät viestin!