Kevät, lähes taapero ja maha

Vuosi on mennyt to-del-la nopeasti! Viime vuonna tähän aikaan oli aika tuskaiset fiilikset jo... selkäkivut olivat kovat ja muutenkin olo oli kaikin puolin tukala. Eipä kilistellä kuoharilla tänäkään vappuna ;)

Kävin neuvolassa tuossa viikko sitten. Verenpaineet oli yllättävän matalalla, samoin hemoglobiini. Pikkukarhua odottaessa hemoglobiini pysyi koko ajan reippaasti yli 120, nyt se oli laskenut sen alle. Muuten kaikki oli ok, eipä siellä mitään ihmeitä tullut esille. Paitsi että...

Neuvolantäti oli aivan kauhuissaan meidän nukkumismeiningeistä. Meillähän on siis ollut kolme asiaa "pielessä": 1. poika nukahtaa iltaisin ja päiväunilla syliin, ei sänkyyn 2. poika herää keskellä yötä huutamaan ja hänet otetaan meidän viereen nukkumaan ja 3. aamuyöstä annetaan maitoa. Ollaan kyllä oltu hyvin tietoisia siitä, että jonkin sortin unikouluun olisi pian ryhdyttävä. Vaikka tuo perhepetisysteemi ei sinänsä meitä häiritse, niin toki olisi suotavaa, että lapsi nukkuu siellä mihin hän nukahtaa, eikä yömaitoa enää tarjoilla. 

Saatiin sitten ohjeita unikoulua varten ja kokeiltiin heti samana iltana. Poika ei meinannut millään rauhoittua pinnikseen. Sinnikkäästi nousi aina vaan seisomaan, ja mies palautti takaisin makuulleen. Jossain vaiheessa poika kuitenkin luovutti ja nukahti. Tähän meni noin 40 minsaa, mikä oli aika yllättävää, sillä oltiin varauduttu paljon pidempään nukutustaisteluun. Yöllä rauhoiteltiin vajaan tunnin verran, mutta omaan sänkyyn jäi. Maitoa tai vettä ei tarjottu. Seuraavana iltana poika nukahti muutaman makuulleen laiton jälkeen ja nukkui klo 20.20-05.45 heräämättä KERTAAKAAN. Edes tuttia ei itkenyt! Mutta siihen tämän hieno unikoulu sitten jäikin, kun Pikkukarhulle nousi kova kuume ja hirveä räkätauti. Nyt ollaan taas palaamassa unikoulurytmiin, eikä Pikkukarhu olekaan enää meidän väliimme tullut yöllä. Maitoa ei myöskään ole tarjottu yöllä, mutta unille saattaminen on ollut välillä syliin nukuttamista. Puoli-istuvaan asentoon nukahtaminen on ollut selkeästi helpompaa nyt, kun röörit ovat ihan tukossa.

Kun saadaan tämä  nukkumishomma stabiiliksi, niin täytyy lähteä sänkyostoksille. Ehtii sitten totutella isojen poikien sänkyyn hyvin ennen sisaruksen saapumista. Luultavasti vauva tulee nukkumaan meidän välissä kuitenkin suurimman osan ajasta, mutta on se pinnis silti saatava meidän makkariin varalta.

Uusi juttu on myös ollut kenkien hankkiminen. Pikkukarhu ei vieläkään kävele ilman tukea, mutta pitihän kengät toki hankkia ulkoilua varten. Toppatöppösillä ei enää viitsi mennä hiekkalaatikolle. Löydettiin kivat popot Sokokselta alennuksesta, Superfit -merkkiset saksalaiset ensikengät. Samaan syssyyn ostin Reiman kumpparit. Sadekesää odotellessa...

Syömishommelit ovat helpottaneet niiiin paljon, kun Pikkukarhu siirtyi tavallisiin maitotuotteisiin. Siirtyminen lehmänmaitoon ei tuottanut minkäänlaisia fyysisiä tai henkisiä reaktioita onneksi. Pikkukarhu syö nykyään samaa ruokaa mitä mekin, suolaa ollaan lisätty sitten omiin annoksiimme. Todella mausteisia ruokia ei olla toki tarjottu, mutta jonkin verran ruokia kyllä maustetaan. Pikkukarhu tykkää! Nokkamukista juominen on vielä hiukan haasteellista, mutta sitäkin treenaillaan ahkerasti. Lusikka tai haarukka on aina kädessä sormiruokaillessa, vaikka sen rooli onkin vielä vähäinen.

Voihan vatsa! Hassua, miten eri mallinen maha on tällä kertaa. Jos pitäisi muodosta veikata, niin enemmän tuo viime vuoden pötsi näytti tyttömahalta ja tämä nykyinen poikamahalta. Ihmeellinen suippo!

rv 19+1 vuonna 2013                               rv 19+5 vuonna 2012

Niin. Minähän siis lähdin töihin. Toimin siis eräänlaisena kouluttajana, asiakaskuntana työttömät työnhakijat. Suhaan ympäri Pirkanmaata kouluttamassa, tai oikeastaan valmentamassa noin kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Raskasta työstä tekee ainoastaan tuo matkustaminen (ensiksi kotoa bussilla linja-autoasemalle ja siitä linikalla vielä paikkaan x) ja sitten tietenkin päivien valmisteleminen. Tuntisuunnittelu kun ei ole meikeläisen vahvuus. Pedagogisesta koulutuksesta voisi olla jotain hyötyä tässä... Mutta onneksi käytössä on laaja materiaalipankki, josta ammentaa ideoita. Suunnitteleminen tuntuu helpottuvan koko ajan. Laskin, että minulla on jäljellä 24 työpäivää kesäkuun loppuun saakka. Hyvin tässä jaksellaan!

Ongelmaksihan meinaa nyt muodostua pojan hoitaminen: Mies kävi perjantaina työhaastattelussa ja näyttää siltä, että hän palaa tässä pian työelämään. Yritämme saada läheisistä koostuvan hoitoringin pelaamaan toukokuun ajan, kesäkuussa Miehen äiti on lomalla. Perhepäivähoitajaakin mietittiin, mutta jos nyt pärjättäisiin läheisten avulla näiden 24 päivän ajan.

Entistä vähemmän on aikaa keskittyä bloggaamiseen... mutta sellaista se elämä on.