Ristiäiset

Juhlimme lauantaina Myttysen ristiäisiä. Vaikka pyhästi lupasin ja vannoin, etten tällä kertaa stressaa turhaan, niin kyllähän sitä tuli kiristeltyä aika lahjakkaasti koko viime viikko. Kaikki meni kuitenkin hyvin, eihän tuolla porukalla huonosti voisi mennäkään!

Pikkukarhun ristiäisistä poiketen kastetilaisuus pidettiin meillä kotona (65m2 ja 19 ihmistä=kuuma!). Soittelin heti Myttysen syntymän jälkeen seurakuntaan varatakseni jonkun läheisistä seurakuntakodeista, mutta ne olivat kaikki täyteen buukattuja! Jopa pappia oli vaikea saada kyseiselle päivälle! Pastori sentään järjestyi, tosin sekin ehti jo vaihtua matkan varrella, ja sen seurauksena ristiäisten alkamisaika muuttui positiivisempaan suuntaan (alkuperäinen klo 17 tuntui melko myöhäiseltä, mutta muuta vaihtoehtoa ei silloin ollut). Jos joku tamperelainen haluaa pappisuosituksia, niin voin kyllä lämpimästi suositella tätä meidän naispappia. Hän oli rento, huumorintajuinen ja osasi asetella sanansa kauniisti.

Ristiäiset alkoivat siis klo 15. Oli toisaalta helpotus pitää ne kotona, ettei tarvinnut lähteä roudaamaan tätä sirkusta ympäri kyliä, mutta onhan siinä se siivoamis- ja valmistelustressi sekä astioiden puute. Astiat lainasimme tällä kertaa Miehen mummolta, oikein kultareunaiset porsliinikupit hopeisine kahvilusikoineen, tsaijjai! Aamupäivällä vielä imuroitiin ja luututtiin lattioita, joten mitenkään turhan paljon ei jäänyt aikaa ylimääräiseen. Sain onneksi itsenikin laitettua kuosiin, tosin puolta tuntia ennen vieraiden saapumista.

Vieraat, jotka eivät olleet niin kauhean vieraita: lasten isovanhemmat, molemmat siskoni ja miehen veli sekä kaksi ystäväpariskuntaa. Lisäksi messissä oli sylivauva sekä 8v. neitokainen. Hyvin pieni ja intiimi porukka siis, en tajua edes miksi stressasin niinkin paljon. Kuuluu luonteenlaatuun, nääs. Kummeiksi pääsivät tällä kierroksella siskot sekä Miehen veli (hän tosin pakanana haltiakummin roolissa, jättäytyen sivuun seremonioista) ja Miehen ystävä.

Mekkoa en tietenkään löytänyt mistään pikaisella kaupunkikierroksella, joten pistin vanhan kunnon sihteerikkömekkoni. Saman, mikä oli päälläni tavatessamme ensimmäisen kerran Miehen kanssa lähipubissa tammikuussa 2011. Näytti muuten helkkarin paljon paremmalta tulipunaisen tukan kanssa... ja mekko ei anna paljon muotoja anteeksi, joten pikkusisko joutui vielä paria tuntia ennen toimituksen alkua kipaisemaan minulle läheisestä Seppälästä vatsaa litistävät aluskalsongit. Luojan kiitos ne olivat sentään mustat ja pitsiset, eivätkä kunnon mummopöksyt!

Ehtoisan emännän käsivarret! Sen verran hyvin ne pöksyt toimivat, että 8v. likka kysyi, onko mahassa taas vauva ;)

Nimi yritettiin pitää salassa, mutta Mies lipsautti sen sekä veljelleen että vanhemmilleen. Omalle äiteelleni kerrottiin pojan syntymäpäivänä, kiitokseksi kaikesta avusta ja tuesta synnytyksessä. Minä keksin nimen, ja Mies suostuikin siihen hetken pureskeltuaan. Ensimmäinen nimi tulee isäni isäpuolelta, siltä ainoalta papalta, jonka olen tavannut. Toinen nimi on isäni nimi. Haluttiin myös Pikkukarhun nimeen sopiva sekä jollain tapaa luontoon liittyvä nimi, joten tämä oli juuri passeli. Tosin siinä missä Pikkukarhu tallustaa Suomen metsissä, löytyy uusin tulokas hiukan kuumemmista maisemista. Kutsukaamme Myttystä siis jatkossa Pikkuleijonaksi! Ja ei, en kerro lasten oikeita nimiä, vaikka tuosta voikin jo hyvin ne päätellä. Pientä pähkinää itse kullekin.

Hän on nimensä näköinen, täysin!

Kastemekko lainattiin taas kummipojan vanhemmilta. Kasteliinaksi (kutsuin sitä kauniisti räkärätiksi, onneksi en kuitenkaan papin kuullen) mamma oli löytänyt meidän vanhan kasteliinan, joten se pääsi uusiokäyttöön. Kastemekon alla Pikkuleijonalla oli valkoinen Lindexin body, johon on ommeltu kiinni musta liivi ja kaulaan painettu rusetti, sekä mustat tähtivelourit ja valkoiset sukat. Harmi, ettei Pikkuleijonasta tullut yhtään kunnollista kuvaa tässä asussa! En ehtinyt itse ottaa kuvia ollenkaan.

Pappi teki kastettuaan keesin Pikkuleijonan hiuksiin ja sanoi, että "pitäähän hänen nyt olla kastetun näköinen!" 

Pikkukarhu istui seremonian ajan vaarin sylissä. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisikö hänen olla meidän kanssamme osallistumassa siihen kaikkeen, mutta toisaalta toinen oli niin kovin rauhallinen siinä. Ostettiin varmuuden vuoksi pieni traktorilelu, joka annettiin vasta juuri ennen kastetilaisuuden alkua viemään huomiota pois kaikesta muusta. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, Pikkukarhu vaan katseli meitä ja muita koko sen ajan. Kovasti ujosteli ja jännitti isoa vierasmäärää, mutta juhlien loppua kohti lämpeni kuitenkin pikku hiljaa. Perus hämäläinen.

Tarjoilut pidettiin suppeina. Alkuun olin sitä mieltä, että kahvin kanssa on vain kakkua, mutta tokihan se homma lipesi taas lapasesta. Tarjolla oli ystävien tekemiä suklaajuustokakkua sekä valkosuklaakakkua, mamman kuuluisia pullia, cocktailpiirakoita ja munavoita sekä pinaatti-fetapiirasta (paras ohje ikinä!)

Tuttipullo ei kuulunut tarjoiluihin... tai no, tämän yhden pikkuneidin osalta kyllä...

Juhlat onnistuivat kaikin puolin vallan mainiosti, kiitos vain mukana olleille! Ja varsinkin orjatöihin pakotetuille. Ootte rakkaita, pus pus! Seuraavat isommat bileet ovat sitten Pikkukarhun kakkossynttärit. Onneksi niihin on vielä piiiiiiitkä aika... antakaa meitsin uskotella itselleni niin.