Tänään oli se innolla, kauhulla ja haikeudella odotettu päivä. Suuri merkkipaalu vauvan elämässä. Päivä, jolloin oli viimeistään aika luopua pelkästä tissistä ja siirtyä isojen poikien appeeseen.
Yhtään ylidramatisoimatta.
Tämä päivä vaan tuntui niin kaukaiselta hetki sitten, ja nyt se onkin tässä. Tiedän, että pian huomaan meidän viettävän 1v. synttäreitä ja elävän taloudessa, jossa kaksi taaperoa hajottaa ja hallitsee. Hurjaa ja huikeeta. Mutta onneksi vauva on vielä vauva.
***********************************
En uskonut täysin, että pystyisin täysimettämään Pikkuleijonaa puolivuotiaaksi saakka. Olihan tässä kaikenlaista, ja kylläpä neuvolakin omalta osaltaan yritti saada lisäruokia kuvioihin jo aiemmin. Olen iloinen, että jaksoin taistella läpi niiden pahimpien hetkien, kuten hyyyyyvin monet tiheän imun kaudet. On ollut paljon edelliskertaa helpompaa antaa vauvan roikkua tissillä, kun taaperoperheen arki pyörii muutenkin rutinoituneesti kotiympyröissä. Esikoisen kanssa se ahdisti, nyt ei. Tai no, ei ainakaan niin paljon.
Koska imetys sujuu niin hyvin, on jopa vaikeaa alkaa yhtäkkiä ajatella vauvan ruokailua. Mitäs sen ikäiset söikään? Mitäs niille saa antaa? Montakos ateriaa päivässä? Apua!
Pikkuleijona aloitti tänään kiinteät sormiruokaillen. Kokemusta sormiruokailusta oli jo Pikkuleijonan ajoilta, mutta enpä silti muistanut, miten vaikeaa on uunijuuresten tekeminen. Siis oikeasti. Tein "Minä syön itse" -opuksen ohjeiden mukaisesti luomubataattia ja -porkkanaa, mutta onnistuin silti miltei pilaamaan koko satsin. Onneksi siinä oli muutamia tarjottavaksi kelpaavia yksilöitä, joskin hieman liian pehmeässä muodossa. En myöskään tajunnut, että juurekset nahistuvat uunissa melko paljon, joten tarttumapintaa jäi aika nihkeästi. Oppia ikä kaikki.
"Mitäs nää on..."
Antaumuksella luomukurkkua.
Ei muistanutkaan, miten hirveä sotku vauvan sormiruokailusta tulee. Onneksi tuolin tarjottimineen voi kiikuttaa suihkuun pestäväksi. Kätevää!
Pikkuleijona nappasi ruokiin kiinni kuin koko ikänsä nälkää nähnyt. Kurkkutikku meni välittömästi suuhun, ja toisella kädellä hän yritti kauhoa käteensä bataattia. Ikävä kyllä hän onnistui enemmän vain muussaamaan uunijuureksia, mutta maisteli nautiskellen muhjua käsistään. Hyvin tuntui uppoavan. Herraa jopa hieman kiukutti ruokailun päättyminen! Sainkin ystävältä vinkin, että kannattaa mielummin höyryttää kaikki mahdollinen. Pääsee ehkä vähemmillä epäonnistumisilla.
Tarkoitus ei tietenkään ollut täyttää mahaa vielä ensimmäisellä kerralla, vaan tutustua ruokiin. Pikkuleijonalla näyttäisi olevan niin hyvä motoriikka syömisen suhteen ja intoa siihen, että eiköhän sitä sapuskaa ala mennä vatsaankin asti, kunhan tarjottavat vain ovat oikeanlaisia. Aiomme antaa pelkkää sormiruokaa, mikäli kasvu on tasaista ja kaikki sujuu hyvin.
***********************************
Puolivuotias Pikkuleijona on aurinkoinen ja tyytyväinen tyyppi. Toki hän osaa myös kiukutella: pukeminen ja liian hidas tissin esiin kaivaminen saattavat saada Pikkuleijonan kiihtymään nollasta sataan. Yleensä huono tuuli menee ohi yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Pikkuleijona myös nukkuu yleensä hyvin sekä päivällä että yöllä. Päiväunet ovat nyt lyhentyneet hieman, sillä en ole aurinkoisina (=liian lämpiminä) päivinä voinut nukuttaa häntä parvekkeella. Onneksi hän kuitenkin nukkuu tunnin-puolentoista unia sisälläkin. Yöunille hän nukahtaa yleensä 5-10 minuutissa, mistä olen ollut erityisen kiitollinen.
Pikkuleijona liikkuu kierimällä, kuten veljensäkin aikoinaan. Hänet saattaa löytää jumittamasta esimerkiksi olohuoneen lipaston alta. Useimmiten hän on jumissa leikkimaton kaaressa, iloisesti hymyillen. Muutaman kerran on vaikuttanut siltä, että ryömiminen on ihan lähellä, mutta sitten kieriminen on vienyt voiton. Jäämme (kauhulla) odottamaan. On nimittäin oltava tarkkana sen suhteen, mitä leluja Pikkukarhu ympärilleen ripottelee. Pikkuleijonaa kiinnostaa hirvittävän paljon isoveljensä lelut!
***********************************
Pikkukarhusta on yhtäkkiä tullut aivan ihana, hyvinkäyttäytyvä pieni herrasmies, joka pitää huolta Pikkuveljestään ja auttaa äitiä aina tarvittaessa. Toivottavasti tämä "vaihe" kestää kauan! Melko pian pääsenkin kirjoittamaan Peekoon kaksivuotispostausta. Hurjaa!
