Tänään voi mennä osastolle jättämään hyvästit.
Haluaisin mennä, mutta toisaalta haluaisin muistaa hänet sellaisena kuin viimeksi nähdessämme: onnellisena ja iloina häähumussa.
Suru muuttaa muotoaan, vielä on vaikea käsittää tätä kaikkea.
lauantai 1. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Halaan sua sitt tosi kovasti kun nähdään rakas! <3 Tv. Leppävirran Hanna <3
VastaaPoistaKiitos rakas <3 onneksi olet olemassa!
PoistaKun vaarini kuoli, menin mummuni kanssa häntä katsomaan. Mummu sanoi, että hän näyttää ihan siltä kuin vain nukkuisi, eikä siinä ole mitään pahaa. Jotenkin toivon, etten olisi käynyt häntä katsomassa. Minulle on painunut mieleen "kuva" siitä, kuinka valkoinen hän oli ja nenä oli painunut kasvoja vasten, eikä hän mielestäni näyttänyt yhtään nukkuvalta. Olisin ehkä mieluummin halunnut muistaa hänet elävänä. Tosin hän oli hyvin pitkään tajuttomana sairaalassa ennen kuolemaansa, joten mikään eloisa kuva ei olisi siltikään jäänyt hänestä.
VastaaPoistaKun mummuni isä kuoli, olin vasta noin 10-vuotias. Hän kuoli syöpään, eikä minua ja veljeäni päästetty enää sairaalaan häntä katsomaan loppuvaiheessa. Kuulemma meidän haluttiin muistavan hänet sellaisena kuin hän oli. Ja ymmärrän sen kyllä hyvin.