Ekokiva

Sain vinkin nettipuodista, joka saattaisi kiinnostaa minua. Voi veljet! Jos olisin törmännyt tähän ennen joulua, olisin tilannut kaikki joululahjat täältä!

Kyseessä on perheyritys nimeltä Ekokiva, ekologisia, innovatiivisia ja pedagogisia leluja ja muita lapsiperheen oheistuotteita tarjoava nettikauppa. Ekokiva pyrkii tarjoamaan asiakkailleen laajan valikoiman tarkkaan valittuja tuotteita, jotka täyttävät edes osan seuraavista kriteereistä: luomutuotanto, kestävä kehitys, kierrätettävyys, biohajoavuus, lähituotanto, Reilu kauppa sekä energiansäästö. Tämä kaikki iloa ja pedagogisuutta unohtamatta!

Ekokivan tarina kumpuaa lapsiperheen arjesta. 4- ja 2-vuotiaiden lasten äiti  Annika koki vaikeaksi löytää ekologisia ja myrkyttömiä vaihtoehtoja lapsilleen Suomesta, ja ehdotti ruotsalaiselle yhtiölle nimeltä Ekokul joidenkin heidän tuotteidensa ostamista omaan yritykseensä. Loppujen lopuksi kävikin niin, että Annika perusti Suomeen Ekokulin tytäryhtiön Ekokivan, jotta myös suomalaisilla olisi mahdollisuus tutustua Ekokulin tarjontaan helpommin.

Valikoima on valtava, kaikkea ruokailuvälineistä yöasuihin, vaikka pääosin tarjonta keskittyykin leluihin. Valikoimissa on erikseen luokiteltu WWF:n lelut sekä Reilun Kaupan lelut. Rahtikulut Suomeen ovat aina 6€, riippumatta lähetyksen koosta. Ei paha, varsinkin jos tilaa isompia juttuja tai kerralla enemmän!

Vai mitä sanoisitte tästä lasten selkärepusta, joka on Fair Trade tuotettu kierrätetyistä juissipakkauksista naiskollektiivissa Filippiineillä?

...tai tästä aurinkopaneelilla toimivasta nukketalosta?

Biologisesti hajoava ekopotta. Vau!

Tällaisia haluaisin meille: ruostumattomasta teräksestä tehtyjä ruoka-

ja säilytyslaatikoita

Haitari luonnonkumista

Bambusta valmistettu menopeli pikku motoristille!


Käykäähän ihmeessä tsekkaamassa www.ekokiva.fi!

Vuosikatsaus

Kirjoitettu 31.12.2014

Mennyt vuosi... mikä? Vuosi? Menikö taas vuosi? Sama juttu joka vuodenvaihde.

Tämäkin vuosi, kuten kaksi edellistä, on mennyt ihan tautisenmoista haipakkaa. On täytynyt tässä parin päivän ajan oikein pohtia, että mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua. Kaikista isoin asia on varmasti ollut se, etten ole ollut raskaana tai synnyttänyt tänä vuonna, kuten tässä parina edellisenä. Mikä muutos!

Lapset ovat kasvaneet, tietenkin. Pikkuleijonan ykkössynttärit olivat yksi vuoden kohokohta, johon päättyi myös pari aikakautta elämästämme. Meillä ei ollut enää yhtään vauvaa, vaan talossa olikin kaksi taaperoa, ja lisäksi (ehkä elämäni viimeisin) imetystaival päättyi. Olen niin onnellinen, että imetys onnistui tällä kertaa näinkin pitkään!

Pikkukarhusta on kasvanut hurjan paljon ja taitavasti puhuva, halutessaan kohtelias pieni herra. Hän on oikea supliikkimies, jonka huumorintaju on vertaansa vailla. Vuoden aikana on myös koettu valtavia tahtoikäkausia, jolloin kaikkien huumorintaju on ollut koetuksella. Niistä on kuitenkin selvitty. Välillä on jopa ollut pokassa pitelemistä, kun Pikkukarhu on kiukkunsa keskeltä heitellyt kuolemattomia fraasejaan.

Pikkuleijona on kasvanut vauvasta taaperoksi, oppinut kävelemään ja vähän puhumaankin. Hän on viime aikoina alkanut osoittaa merkkejä tahtoiän saapumisesta, ja osaa myös pitää hyvin puolensa isoveljen kanssa leikkiessä. Jos mikään muu ei auta, hän saapuu äidin tykö kantelemaan kokemastaan vääryydestä. Kovasti vaikuttaa siltä, että pian pikkuveli vie ja isoveli vikisee, sillä Pikkuleijona ei ole niin herkkänahkainen mitä isoveljensä.

Vuoden paras juttu on ehdottomasti ollut muutto kerrostalosta rivariin. Muutto helpotti arkea ja lievitti hurjasti stressiä lisätilan myötä. Muutto oli sinänsä helppo henkisesti ja fyysisesti, sillä uusi koti on vain alle parin kilometrin päässä vanhasta kodistamme. Pikkukarhu reagoi muuttoon vähän muita voimakkaammin, ja parin viikon ajan ikävöi vanhaa kotia, mutta se unohtui ajan myötä. Uudessa pihapiirissä on turvallinen piha ja paljon samanikäisiä lapsia.

Henkisesti vuosi on ollut (jälleen kerran) kasvattava. Arki kahden pienen lapsen kanssa ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta kummasti sitä on selvitty tiukemmissakin tilantessa, kiitos mahtavan tukiverkoston ja ihanien ystävien. Pitkästä, pitkästä aikaa olen vihdoin pystynyt irtaantumaan lapsista hieman pidemmäksi aikaa ja saanut sitä kuuluisaa omaa aikaa. Sen myötä mahdollistui esimerkiksi vuorokauden kestänyt risteily lokakuussa muiden syyskuisten äitien kanssa, mikä oli todellinen henkireikä ja pään nollaus. Olen myös aloitellut liikuntaharrastusta uudelleen. Ylipäätään on outoa, ettei minua välttämättä tarvita _ihan_koko_ajan_, vaan Mies ja anoppi voivat hoitaa lapsia tarvittaessa.

Sen kaiken tajuaminen on myös saanut aikaan jonkinlaisen identiteettikriisin. Kukas minä oikein olenkaan? Se, kuka olin, en voi enää olla. En kyllä haluaisikaan. Mutta kuka minä nyt olen kotiäitiroolini lisäksi? Mitä MINÄ haluan? Ja kaikista suurin kysymys, MITÄ SEURAAVAKSI?!

On selvää, että muutoksia on tulossa. Kotiäitiys on jäämässä taakse, sillä edessä on joko työelämään paluu tai opiskelu. Jälkimmäistä toivon kovasti, mutta nähtäväksi jää... Olen joka tapauksessa ajatellut hakea pojille päiväkotipaikkoja viimeistään syksyksi, sillä silloin olen toivottavasti pysyvästi työelämässä tai opiskelemassa. Tuntuu haikealta, mutta toisaalta taas tiedän sen olevan oikea ratkaisu meidän kaikkien kannalta.

Omaan hyvinvointiini panostaminen (liikunnan lisäksi) näkyy myös siinä, että tulevana vuonna aloitan psykoterapiakäynnit kaksi kertaa viikossa. Vihdoinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, pääsen purkamaan asioita intensiivisemmässä hoitosuhteessa. Se on iso asia, johon aion todella panostaa. Se kun on vähän niin kuin laittaisi rahaa pankkiin nimittäin.

Varsinaisia Uuden Vuoden lupauksia en tee. Osallistun kyllä Facebookin tapahtumaan, jossa luvataan olla ostamatta uusia vaatteita koko vuonna. Omalta kohdaltani pyrin siis siihen. Osallistukaa tekin!

Hieno vuosi, kaikkine iloineen ja suruineen. Tulkoon vuodesta 2015 vieläkin hienompi!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!