Uni- ja pottakoulu

Pikkukarhun nukkumis- ja pottailuasiat olivat retuperällä jo ennen Pikkuleijonan syntymää, mutta sen jälkeen niiden muuttamiseen ei ole ollut senkään vertaa voimavaroja. Nyt kuitenkin päätimme pistää muutoksen alulle, sillä arjen tasaannuttua pinnakin kestää paljon paremmin. Epäilimme nimittäin, että edessä on kova taistelu. Pottailuun tuli lisäpotkua pakkaskeleistä, sillä jumitimme sisätiloissa, ja Pikkukarhu sai hengailla ilman vaippaa vaikka koko päivän.

VESSAHOMMAT

Pikkukarhun pottailu-ura lähti käyntiin puolen vuoden tienoilla, kun aloin kannatella häntä potalla. Hän hoksasi nopeasti jutun juonen tehden tarpeensa pottaa useimmiten. Kahdeksankuisena hän osasi istua potalla itse ilman tukea. Monta kuukautta meni niin, että pottaa tuli sekä pissat että kakat, kun vaan jaksoi odotella tarpeeksi kauan ja varsinkin ajoittaa vessareissut oikein. Sitten Pikkukarhu oppi itse nousemaan potalta pois noin vuoden ikäisenä, ja pottailu loppui siihen. Kesällä yritimme houkutella Pikkukarhua pottailemaan, mutta hän veti joka kerta hirmuiset raivarit. Päätimme antaa olla ja odottaa, kunnes kiinnostus aihetta kohtaan heräisi hänellä itsellään.

Pikkuleijonan syntymän aikoihin Pikkukarhu alkoi käydä istumassa potalla (vaippa päällä ja ilman), sanoen itse "pispis" ja muka pyyhkien sitten paperilla molemmat puolet (sekä nenänsä viimeiseksi...). Pottaan ei kuitenkaan koskaan tullut mitään. Kunnes sitten joulukuussa tulikin! Kehuimme ylitsevuotavasti ylpeää Pikkukarhua.

Potta hengailee usein olkkarissa, varmuuden vuoksi. Ihana sisustuselementti!

Vaikka tarjosimme pottaa useinkin, ei pissahätä ilmeisesti koskaan osunut kohdilleen. Hän lirutteli mielummin vaippaan, jos sellainen oli ollut päällä tai odotettavissa lähiaikoina. Pakkaskeleillä kuitenkin huomasin, ettei vahinkoja satu, vaikkei vaippaa laitakaan. Poika hengaili siis alhaalta avonaisessa bodyssa. Koska potalla pysyminen oli edelleen vähän niin ja näin, laitoin PK:n pöntölle pienentäjälle istumaan, sillä siitä hän ei pääse niin liukkaasti pois. Sitten kannustaen ja kehottaen ("Nyt tulee pissa! Katso pissa tulee! Sieltä tulee pissa!") Pikkukarhu pissasikin. Palkinnoksi hän sai (ja nyt kaikki kasvatusalan ammattilaiset kauhistuvat, hammaslääkäreistä puhumattakaan) kaurakeksin.

Pienentäjä (tai supistaja, miten vaan) on meillä aina paikoillaan. Välillä meinaa itsekin istahtaa sille...

Seuraavilla kerroilla keksi toimi niin ikään motivaattorina, kunnes vajaan viikon jälkeen se vaihtui Muumi-pastilleihin. Hieman hammasystävällisempää, joskin laksatiivisten vaikutusten riski on suuri. Pikkukarhua alkoi nimittäin kiinnostaa tuo pöntöllä käynti erittäin paljon. Nyt, runsaan kahden viikon jälkeen Pikkukarhu menee usein oma-aloitteisesti pöntölle tai potalle. Välillä täytyy muistuttaa ja käydä viemässä kädestä pitäen. Pissan hän tekee, mutta ei kakkaa. Välillä annamme pastillin, useimmiten riittää pelkät aplodit ja runsaat kehut.

Lahjontakaan ei auta, mitä kakkaamiseen tulee. Pikkukarhu panttaa, kunnes saa vaipan, vaikka siihen menisi koko päivä. Vaippa on kuitenkin pakko laittaa päivä- ja yöunille. Uskon, että tästäkin asiasta päästään yli ajan kanssa. Onhan tässä asiassa muutenkin edetty nyt suurin harppauksin. Pönttöön pissaaminen ja vaipattomuus on näkynyt jo mukavasti pyykkivuoren madaltumisena! Seuraava etappi olisi tietenkin myös se, että Pikkukarhu ymmärtäisi vaipan ja pikkuhousujen eron. Harkkahousut ovat ilmeisesti liian vaippamaiset. Melkein kaikki PK:n vaipat ovat jo märkäpintaisia, joten ei häntä tunnu paljon märkyys haittaavan...

NUKKUMINEN

Pikkukarhu siirtyi isojen poikien sänkyyn ennen Pikkuleijonan syntymää (olisiko ollut 1v 3kk?). Tämä toi eteen uuden haasteen: miten saada lapsi nukkumaan, jos hän karkaa jatkuvasti sängystä? Ja tässä vaiheessa sitten kusimme omiin muroihimme. Aloimme nukuttaa Pikkukarhua niin, että makasimme hänen vieressään, ettei hän päässyt pakoon. Ennen Pikkuleijonan syntymään minulla oli tapana maata vieressä ja laulaa unilaulua. Se oli mukavaa ja rentouttavaa yhdessäoloa samalla. Pikkuleijonan synnyttyä nukutushommat jäivät kuitenkin kokonaan Miehelle. Meillä ei ollut kummallakaan voimia alkaa unikouluttaa Pikkukarhua jäämään yksin sänkyyn, sillä hän nukahti vanhalla keinolla niin nopeasti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin päiväuniaika: en pystynyt nukuttamaan PK:ta Pikkuleijonan ollessa hereillä. Harvemmin osui niin hyvä tuuri, että PL olisi ollut nukkumassa PK:n päiväuniaikaan. Muutenkin koko nukuttamishomma alkoi tuntua turhauttavalta. Mies saattoi yöllisellä rauhoittelureissulla jäädä PK:n viereen nukkumaan, heräten sieltä kuolonkankeana ja väsyneenä uuteen aamuun.

Erään Supernanny -jakson innoittamana Mies sitten päätti, että hän ei enää mene viereen nukuttamaan, vaan jää sängyn viereen ensiksi istumaan, antamatta huomiota PK:lle. Tätä kutsutaan tuolimenetelmäksi. Tarkoituksena hänellä oli hivuttautua pikku hiljaa kohti ovea, kunnes PK oppii nukahtamaan ilman läsnäoloa. Ehdottelin varovasti tassuttelua, mutta PK kiskoi kuulemma kättä lujaa, yrittäen saada isin viereensä. Ne muutamat päivä- ja yöunillemenot olivat hirveitä. Pikkukarhu huusi parhaimmillaan yli kaksi tuntia, hoki "isi isi" ja "tänne! tänne!" taputtaen sänkyään. Ehdotin sitten muutaman päivän jälkeen pistäytymismenetelmää. Ajattelin, että voisi olla fiksumpaa kokeilla sänkyyn jättämistä ja sinne palauttamista tai huoneessa pistäytymistä tarvittaessa, sillä Mies ei tuolla menolla tulisi ikinä pääsemään ulos huoneesta.

Ja se toimi! Mies vei Pikkukarhun omaan sänkyyn, toivotti hyvät yöt ja poistui huoneesta jättäen oven auki. PK alkoi huutaa ja yritti tietenkin karata useaan otteeseen, mutta Mies palautti hänet takaisin sänkyynsä. Ensimmäisellä kerralla hän kertoi, että on aika ryhtyä yöunille. Seuraavalla kerralla sanoi vain hyvää yötä ja sen jälkeen ei enää mitään. Yllättävän vähän PK jaksoi karkailla, ja huutokin oli paljon vähäisempää, mitä ensimmäisessä unikoulutyylissä. Muutamassa viikossa päästiin siis siihen pisteeseen, että Pikkukarhu komensi isänsä ulos huoneesta eräänä iltana ja alkoi nukkua. MITÄ IHMETTÄ?!

Päiväunille meno on vieläkin haastavaa toisinaan, riippuen Pikkukarhun väsymystilasta. Pystyn kuitenkin palauttamaan PK:n sänkyyn tarvittaessa, vaikka Pikkuleijona olisikin hereillä. Eilen hän karkasi viitisen kertaa, mutta nukahti sitten loppujen lopuksi. Hän myös saattaa kiskoa verhoja, käydä hakemassa leluja tai muuta vastaavaa touhua. Silloin nostan hänet päättäväisesti takaisin sänkyyn sanomatta mitään ja poistun. Tänään hän huuteli jotain sängystä, mutta nukahti alle 10 minuutissa poistumatta kertaakaan sängystä. Illalla hän kävi heti nukkumaan, pientä jupinaa vain kuului sänkyyn laitettaessa. Mahtavaa!

******************************************************

Unikoulu ja pottailu vaatii usein kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Riippuu lapsesta, kuinka kauan siihen joutuu käyttämään aikaa sekä molempia edellä mainituista. Pikkukarhu on melko joustava ja nopeasti muutoksiin sopeutuva, joten varmaan senkin vuoksi tämä on ollut niin helppoa. Lisäksi Pikkukarhulla on ilmeisesti menossa niin sanottu herkkyyskausi, kuten eräs varhaiskasvatustieteitä opiskeleva lähisukulaiseni tiesi kertoa.

Tämä nukkumishomma on ollut pelastus monessakin mielessä. Pikkukarhun päiväunet ovat tärkeitä sekä hänelle, että myös minulle. Saan hengähdystauon päivään, vaikka Pikkuleijona olisikin hereillä. Pottahommien eteneminen taas saa toivon heräämään sen suhteen, että vielä joskus meillä olisi puolet vähemmän vaippoja pestävänä ja laitettavana. Itse asiassa mietin eilen sitä, kuinka hitosti meillä onkaan sitten vessassa kaappitilaa, kun molemmat ovat vaipattomia!

Unikoulut ja pottailukin kannattaisi aloittaa sellaisessa elämäntilanteessa ja vaiheessa, kun lapsen ja/tai perheen elämässä ei tapahdu mitään muuta suurta. Olisi tärkeää, että vanhempi pystyy pysymään rauhallisena, pitkäjänteisenä ja toiminnassaan loogisena. Loppuraskaus ja Pikkuleijonan ensimmäiset kuukaudet olivat itselleni sellaista aikaa, ettei olisi ollut rahkeita toimia niin pitkäjänteisesti, mitä olisi tarvinnut.

Takapakkiakin saattaa tulla. Esimerkiksi vauvan tulo perheeseen voi aiheuttaa taantumista jo opituissa taidoissa. Housujen kastelu tai housuun kakkaaminen saattaa alkaa taaperoilla ja joskus isommillakin uudelleen, jos tuttu ja turvallinen elämä muuttuu  radikaalisti. Tätä ei siis kannata säikähtää. Taidot kyllä ovat muistissa, mutta henkinen puoli tarvitsee aikaa toipuakseen.

Erilaisista unikouluista voi lukea lisää esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta.