Synnytyskertomus

<3 Tuuheatukkainen Ontsa-poika syntyi 2.5.12. klo 9.44! Painoa rakkaudella oli 3420g, pituutta 52cm ja päänympärys 32cm. Raskausviikkoja kertyi 40+1 <3

Vappuaaton ja vappupäivän vastaisena yönä oli tullut jo vähän kipeämpiä supistuksia, ja aamusta tuntui siltä, että niitä voisi tulla päivän aikana lisääkin. Lähdin kuitenkin kävellen ystäväni luokse vappukahveille kilometrin päähän. En ehtinyt kahvipöytään kunnolla istua, kun tuli ensimmäinen kipeä supistus. Kello oli silloin yksi. Supistukset jatkuivat, yritin siinä sitten syödä suklaakakkua ja jäätelöä sekä rupatella. Ystäväni oli ihan innoissaan suppareista ja alkoi kellottaa niitä. Jossain vaiheessa siirryin istumaan jumppapallon päälle ja ystäväni antoi minulle lämpöpussin. Kelloteltiin supistuksia ja oltiin ihan täpinöissä jo molemmat. Kun supistusten väli oli jo yli tunnin ollut 4min, soitin miehelle, että josko hän tulisi hakemaan kotiin. Ajattelin, että ne kuitenkin lakkaavat, kun pääsen suihkuun.

Kotona menin suihkuun, mutta toisin kuin aikaisemmin tunsin tällä kertaa supistukset myös suihkussa. Nyt niiden painopiste oli myös selkeästi muualla kuin alaselän kipeissä lihaksissa. Totesin, että ehkä se on sitten parempi lähteä näytille, kun kipu tuntuu kovenevan ja välit lyhenivät kolmeen minuuttiin.

Kirjoittauduin sairaalaan klo 15:50. Pettymys oli suuri, kun en ollut avautunut ollenkaan edellisestä tutkimuksesta, vaan olin edelleen sormelle auki! Vaihdoin sairaalan kuteet niskaan ja siirryttiin vastaanottoon odottamaan. Sain kipupiikin, koska supistukset voimistuivat koko ajan. Kipupiikistä tuli hiukan huimaava olo, mutta se auttoi hiukan. Ystävämme tuli tässä vaiheessa paikalle. Onneksi siellä huoneessa ei ollut muita, koska meidän juttujen taso oli aika... huonoa :D jaksoi minuakin vielä siinä vaiheessa naurattaa!

Kävin aina välillä käyrillä, ja viimeisellä sisätutkimuskerralla olin auki kolme senttiä. Tässä vaiheessa he päättivät siirtää saliin, jotta saisin ilokaasua. Oli jo todella kipeä olo! Siirryin saliin klo 22.35. Ensimmäiset höökit ilokaasua vetäisin 10minuuttia myöhemmin. Se toimi vain vähäsen. Ystävän oli pitänyt lähteä yöksi töihin, joten mies jäi saliin yksin seuraksi.

Epiduraali laitettiin klo 23.35. Sen laittaminen ei kummemmin niiden supistuskipujen keskellä sattunut, inhottavalta tuntui ainoastaan sähköisku jalassa, kun lääkäri ruiskutti lääkkeen putkeen. Kymmenen minuutin päästä tuska helpotti, supistukset tuntuivat ainoastaan paineena. Mies lähti kesken epiduraalin laiton pois, kun hän pelkäsi tulevansa huonovointiseksi. Epiduraalin laiton jälkeen kätilö sanoi, että lääkäri tulee pian tsekkaamaan tilanteen ja puhkaistaan kalvot, koska supistukset olivat liian heikkoja tilanteen etenemistä ajatellen. Ei mennyt kuin pieni tovi, kun kuului valtava poksahdus ja lapsivettä alkoi tulla oikein olan takaa. Sitä tuntui olevan ämpäritolkulla! Vedet menivätkin sitten spontaanisti kuin tilauksesta. Tässä vaiheessa lääkärikin tuli parahiksi paikalle ja teki sisätutkimuksen, taisin olla VAAN nelisen senttiä auki! Kukaan ei maininnut minulle, että lapsivesi oli ollut vihreää. Tässä vaiheessa varmaankin päätettiin laittaa oksitosiinia tulemaan suppareiden vahvistamiseksi.

Mies tuli takaisin saliin ja häneltä tultiin melko pian ottamaan verinäytettä unitutkimuksen takia. Kätilö ehti kyllä ottaa näytteen, mutta heti sen jälkeen mies valahti niin kalpeaksi ja reporangaksi, että kätilön oli kutsuttava toinen kätilö paikalle sekä autettava mies sängylle makaamaan. Miehen mukaan hän ei enää siinä vaiheessa kuullut eikä nähnyt mitään, mutta onneksi jalat kantoivat hiukan. Mies jäi lepäilemään sängylle ja torkahtikin siihen, itse makasin horroksessa.

Yö eteni oikeastaan hyvin rutiininomaisella kaavalla: epiduraalin vaikutus loppui, ilokaasua kehiin, kivut alkoivat tuntua liian kovilta ja kätilö lisäsi epiduraalin. Sain neljä annosta koko synnytyksen aikana. Jokaisella sisätutkimuksella olin avautunut vain sentin kerrallaan, mikä alkoi jo tuskastuttaa. Oksitosiinia lisättiin. Lisäksi minulla huomattiin lämmönnousua, joten piti ottaa tulehdusarvot. Infektio todettiin, ja sain myös antibioottitipan. Viimeisen epiduraalin laiton kohdalla klo 6.30 minulta kiellettiin juominen, koska synnytys oli meahdollisesti päättymässä sektioon tulehdukseni sekä vauvan sydänkäyrän takia. Supistukset olivat myös liian heikkoja edelleen.

Ystävä pääsi paikalle saliin hiukan jälkeen kahdeksan kuulemaan lääkärin julistuksen, että nyt ollaan kymmenen senttiä auki ja voidaan alkaa ponnistamaan! Epiduraalin vaikutus olikin juuri sopivasti loppunut... vetelin ilokaasua. Tuntui hyvältä ajatukselta, että pääsisin vihdoin tekemään jotain! Toinen kätilö tuli huoneeseen, siellä oli lisäksi kätilöpiskelijakin. Kuulin heidän puhuvan imukupista, jota ei kuitenkaan sitten tarvittu loppujen lopuksi.

Tässä välissä on minulla musta aukko, koska mielestäni olen heti ystävän tulon jälkeen alkanut ponnistamaan, Kellonajat eivät kuitenkaan täsmää, ja onneksi mies osaa vähän valottaa. Eli olin tässä välillä erittäin ilokaasuissa ja kehuin radiosta tulevia biisejä :D

Aloin tehdä harjoitusponnistuksia vaille yhdeksän. Paine alkoi kasvaa kovaksi alapäässä ja tuli selkeästi tarve ponnistaa aina supistuksen aikana. Toisella puolellani mies piti minua kädestä kiinni, toisella puolella ystävä. Aloitin ponnistamisen kylkiasennosta, josta siirryin jossain vaiheessa selälleni. Mies ja ystävä tukiva tyynyä niskani takana, että sain leuan rintaan ja kätilöt tukivat jalkojani. Sitten alettiin hommiin... Kätilö tsemppasi ponnistamaan pidempään ja pidempään, vaikka minusta tuntuikin, että voimat loppuvat kesken ja verisuoni puhkeaa päästä! Sain kuitenkin hyviä ponnistuksia aikaan, kuulemma. Ystäväni ohjasi minua ponnistamaan oikeaan suuntaan, hänen ohjauksestaan oli todella paljon apua!

Koska vauvan tilanne alkoi huolestuttaa kätilöä ja paikalle saapunutta lääkäriä, tehtiin minulle episiotomia. Sen teki kätilöopiskelija, mutta en jaksanut tässä vaiheessa sitä kauheasti pelätä :D eikä se sattunutkaan. Melko pian tämän jälkeen sain pään syntymään muutamalla ponnistuksella. Muistan vain kuulleeni kätilön hihkaisevan: "täällä on niin paljon tukkaa, että voisi letittää!" Viimeisien ponnistusten aikana valitin, että voimat loppuvat, mutta niin vain poika luiskahti ulos. Häntä piti auttaa hiukan, koska oli tulossa huonossa asennossa ulos. Hän oli ilmeisesti miltei kääntynyt tarjontaan, jossa hän olisi tullut ulos naama edellä. Onneksi ei kuitenkaan.

Mies oli koko ajan vierelläni, ja katsoi jopa kun poika syntyi <3 eikä pyörtynyt! Ystävän mukaan hän oli katsellut minua erittäin ylpeänä ponnistusten aikana <3

Poika saatiin maailmaan. Hän oli sininen ja veltto, ei päästänyt kuin pienen äännähdyksen. Kätilö oli imenyt keuhkot jo siinä vaiheessa, kun pää oli ulkona, mutta nyt he imivät hiukan lisää. Osasin jotenkin odottaa tällaista tilannetta, kun olin kuullut hänen hörpänneen lapsivettä. Vauva vietiin suoraan virkoamaan, ja kuulinkin hänen alkavan huutaa toisessa huoneessa. Ystäväni rauhoitteli minua, kertoi oman arvionsa pojan tilanteesta ja mitä tulee tapahtumaan. Se rauhoitti tosi paljon. Pian vauva tuotiinkin kapaloissa minua moikkaamaan ennen vastasyntyneiden teho-osastolle siirtymistä. Tuore iskä lähti mukaan viemään poikaa. Minulle selvitettiin, että poika pistetään antibioottitippaan infektion vuoksi sekä lämpökaappiin, koska hänen lämpönsä olivat alhaiset ja happisaturaatiotasonsa matala syntyessä. Mitään suurta hätää ei kuulemma ollut. Agparin pisteiksi tuli näinollen vain 2/6/-. Miehelle sanottiin heti teho-osastolla, kun poika oli saatu kaappiin, että nyt kaikki arvot ovat hyviä ja kaikki on kunnossa. He haluavat vain pitää tarkkailussa.

Inhottavia vaiheita oli vielä synnytyksen jälkeenkin, kun jälkeiset syntyivät ja kätilö runteli vatsaa istukan irrottamiseksi. Lisäksi kätilöopiskelija ompeli haavat, ja siinä kesti ikuisuus. Hän ei ollut kovin taitava eikä nopea... sain kuitenkin vain kaksi tikkiä!

Synnytys oli pitkä, yhteensä 21h. Ensimmäinen vaihe kesti 20h 27min, ponnistusvaihe 17min ja jälkeisten syntymiseen meni 16min. Se ei kuitenkaan tuntunut pitkältä ajalta loppujen lopuksi. Jumalille kiitos epiduraalista!

Olo oli melko tyhjä ja hämmentynyt, kun ompelun jälkeen menin suihkuun. Tuntui niin oudolta, että sen valtavan taistelun jälkeen syli olikin tyhjä :( onneksi vauvalla oli kaikki hyvin, ja sain tietää pääseväni katsomaan häntä heti suihkun ja syömisen jälkeen. Suihku tuntui taivaalliselta, oli muuten hitusen nuo ripsivärit päässeet leviämään poskille... Ja aamupala maistui taivaalliselta, varsinkin kahvi! Syömisen jälkeen alkoi kuitenkin hiukan oksettaa, joten menin vielä hetkeksi makuulle. Pystyin liikkumaan ja istumaan ihan normaalisti. Olisin voinut vaikka tanssia tai juosta maratonin!

Teho-osastolla sain pienen syliini, paidan alle ihokontaktiin. Hän oli niin suloinen <3 En oikeastaan muista kauheasti sitä, mitä hoitajat kertoivat hoidoista tai mistään muustakaan tässä vaiheessa. Ainoastaan tiedostin sen, että mitään hätää ei ollut.

Siirryin synnyttäneiden osastolle ilman vauvaa siis. Oikeastaan seuraavat päivät kuluivatkin rutiininomaisesti niin, että söin vain osastolla ja olin muuten vauvan luona syöttämässä ja hoitamassa häntä. Ensimmäisenä päivänä en edes malttanut nukkua päiväunia, vaikka olin valvonut yli 24h. Pääsin nukkumaan vasta illalla kymmenen jälkeen. Huonekaveria minulla ei ollut, seuraavana aamuna vasta tuli eräs nainen esikoispoikansa kanssa. Seuraava yö olikin vaikea juuri siksi, että kuulin vauvan itkun ihan vieressäni, mutta oma vauvani oli kaukana :'( se tuntui pahimmalta ikinä!

Syntymää seuraavana päivänä vauva pääsi pois happikaapista, tavalliseen sänkyyn. Hänet myös siirrettiin teholta lastenosaston puolelle tarkkailuun. Päässä olevan kanyylin kautta annettiin päivittäin antibioottia, mutta onneksi tulehdusarvot eivät nousseet enää missään vaiheessa. Hänellä oli lisäksi nenämahaletku, jonka kautta ruokittiin. Aloin myös seuraavana päivänä antaa rintaa, ja hän saikin jokaisella syöttökerralla syötyä hiukan enemmän ja enemmän. Kolmantena päivänä siirryimme jo pulloon ja tissiin. Maito alkoi nousta rintoihin pikku hiljaa. Kolmantena päivänä päivänä poika oli myös hirveän väsyneen oloinen, ja pelkäsin, ettei hän pääsisi kotiutumaan seuraavana päivänä. Itse pääsin kotiutumaan kolmantena päivänä, eli luovutin huoneen puolen päivän aikaa ja jäin hengailemaan vauvan osastolle iltaan saakka. Lähdin sieltä vasta yhdentoista aikaan illalla... kun varpajaisporukka tuli hakemaan minua.

Aika absurdia, että ensimmäinen paikka mihin menen synnytettyäni ja päästyäni sairaalasta on SHERWOOD! Pojat siis tahtoivat matkalla hakea pitsaa, ja sieltähän sitä vielä sai siihen aikaan... olisi pitänyt taistella vastaan, mutta en jaksanut. Arvatkaa vaan, miltä tuntui seisoa siellä baarissa humalaisten keskellä karaoken raikaessa, kun juuri olin tullut poikani luota lastenosaston rauhasta! :( Tunsin olevani huono ihminen, vaikka eihän se minun syytäni ollut, että sinne piti mennä.

Kotona alkoi vielä rintapumpun osien sekä pullojen keitto-operaatio. Pumppasin illalla ja yöllä, jotta maitoa alkaisi herumaan ja saisin ehkä vietyä vähän pojallekin seuraavana päivänä. Yö meni niin ja näin, toisaalta oli ihanaa nukkua kotona, mutta toisaalta oli tosi tuskainen ja ikävä olo.

Seuraavana aamuna lähdimme turvakaukalon ja kotiutumisvaatteiden kera sairaalalle. Vettä satoi ihan kiitettävästi ja ilma oli tosi raakaa. Meillä oli kuitenkin toiveet korkealla kotiutumisen suhteen. Osastolla pääsimme taas hoitamaan vauvan aamupesut ja muut puuhat. Syötin, ja hän oli todella paljon virkeämpi edelliseen päivään verrattuna! Ja se näkyikin sitten syöttöpunnituksessa, hän oli syönyt rinnasta koko tarvittavan (40ml) annoksen! Voi sitä riemun määrää, oli niin onnistunut ja helpottunut fiilis. Poika jaksoi myös seurustella pitkän aikaa. Seuraavalla syötöllä poitsu vetäisi toisen kunnon satsin, 45ml. Silloin tiesin, että eiköhän tässä kotiin päästä :) Hoitaja jutteli kanssamme, kyseli vointiamme ja ajatuksiamme kotiutumisesta. Hän vakuuttui siitä, että pärjäämme kyllä hyvin ja aikoi ehdottaa lääkäreille kotiutumista.

Niinpä pääsimme sitten iltapäivällä kirjoittamaan kotiutumispapereita ja pukemaan pojalle omia vaatteita päälle. Jännitti sopivasti ja oli todella kiitollinen olo. Pojan lähtöpaino oli 3295g ja pään ympärys 35cm. Pää oli suippo syntyessään ja siellä oli pahka, joten muoto oli jo ehtinyt vähän muuttumaan mittojen mukaan.

Poika nukahti välittömästi, kun hänet saatiin turvakaukaloon ja nukkui siinä sikeästi koko matkan kotiin. Kotona tuli ihan hassu olo. Tässä me nyt ollaan, perheenä! En osannut yhtään olla paikoillani, poika tahtoi vaan nukkua ja minä aloin siivota :D

Päästiin illan aikana heti testaamaan kestovaippoja ja saatiinkin saaliiksi ensimmäinen kestovaippakakka! Poika on myös pissannut päällemme kolmesti kotiutumisensa jälkeen... Illalla syöttövälit olivat neljän tunnin luokkaa, mutta yöllä taas sain syöttää tiheämmin. Oli myös vaikeaa nukkua, kun jokaiseen äännähdykseen havahtui. Kakkavaippojakin sai muutaman vaihtaa. Sängyssä oli todella paljon helpompaa imettää kyljellään,  vaikkakin maitoa tuntui valuvan joka puolelle pojan suun lisäksi.

Aamulla oltiin molemmat miehen kanssa kuin nukkuneen rukouksia, mutta niin onnellisia <3 pieni on hurmaava, kertakaikkiaan täydellinen  rakkaupakkaus! Tänään arki on rullannut jo tosi hyvin, ollaan peseydytty, syöty, nukuttu ja seurusteltu. Hän ei paljon itkeskele, nälkäänsä känisee ja protestoi pyllynpesua vastaan.

Ja piereskelee. Ihan koko ajan <3

Miten voikaan olla näin onnellinen ja rakastaa jotakuta tällä tavoin? <3