Ensimmäinen viikko kotona

Miten voi olla mahdollista, että Myttysen syntymästä on jo viikko ja päivä?! Olen ollut hurmaavassa vauvakuplassa koko ajan. Toisin kuin viime kerralla, olen ollut stressittömämpi ja olla möllötellyt vauvantahtisesti. Ihme kyllä ei ole tullut edes ahdistusta siitä, etten ole päässyt ulkoilemaan. Olemme toki joutuneet käymään kodin ulkopuolella pikaisilla reissuilla kontrollien takia, mutta muuten olen vain nauttinut kotona olosta.

Millainen Myttynen sitten on? No hurmaava kaveri tietysti! Tuuhea tummanvaalea tukka, syvänsiniset tarkkaavaiset silmät, pulleat posket, äidin nenä ja iskän suu. Kuten isällään ja veljelläänkin, myös Myttysellä on hymykuoppa oikeassa poskessa. Tätä hymykuoppaa on nähty paljon, kun Myttynen on "hymyillyt". Jostain muualta on peritty pitkät sormet ja valtavan isot jalat. Samanlaiset rimppakintut, mitä veljelläänkin oli syntyessään. Ei siis toivoakaan siitä, että tietyt kestovaipat istuisivat kilojen mukaan reisistä...

Kestopeppu salista saakka

"Ensimmäinen kestovaippakakkani" (teetän tästä taulun Myttyselle 18-vuotislahjaksi...)

Tuleva huippukitaristi

Tukkaa löytyy!

Myttynen nukkuu, syö, nukkuu, syö, seurustelee korkeintaan pari tuntia ja nukkuu taas. Yölläkin nukutaan pääsääntöisesti, kolmisen syöttöä on riittänyt. En muistanutkaan, miten paljon vastasyntynyt nukkuu. Välillä tekee mieli mennä herättämään, kun iskee niin kova kaipuu.

Maitoa on ainakin riittänyt, sillä terkkari kävi tänään tekemässä punnituksen: kotiinlähtöpainoon on tullut viikossa 320g, mikä on älyttömän hyvin. Myttynen painaa siis jo 3600g! Terkkari kehui, että ikäisekseen poika seuraa todella tarkkaavaisena ja silmät suurina kaikkea ympärillään. Päätään hän on yrittänyt nostella jo parin päivän ikäisestä, ja välillä pitää ihan toppuutella moisia urheilusuorituksia. Bilirubiinitkin kääntyivät laskuun jo lauantaina, joten kontrolleissa ei tarvitse enää käydä. Iho ja silmänvalkuaiset kellertävät vielä hiukan, mutta väri on normalisoitunut paljon viime viikosta. Napatynkä irtosi toissapäivänä, joten miehen ei tarvitse enää yökkiä vaippaa vaihtaessaan. Huh huh, miten paljon viikkoon mahtuu kaikenlaista vastasyntyneen elämässä!

Olen tehnyt kovasti töitä maidonnousun eteen: juon vettä litratolkulla, syön paljon (ja koko ajan), nappailen maidoneritystä lisäävää homeopaattista valmistetta (Urtica Urens) sekä juon Weledan imetysteetä. Herkkuja unohtamatta! Ja kaikista tärkein: yritän olla stressaamatta mistään. Se on toiminut vielä ihan hyvin, mutta katsotaan sitten huomenna uudestaan, kun Mies lähtee töihin ja jään yksin lasten kanssa...

On ollut aivan erilaista hoitaa vastasyntynyttä nyt, kun siitä on jo kokemusta. Otteet ovat sekä minulla että Miehellä varmemmat. Vaipattaminen ja vaatteiden vaihto, pesut ja syötöt sujuvat vanhasta lihasmuistista. Huomaan, että Mies on edelleenkin näppärämpi harsovaipan pukija kuin minä! On ihan eri fiilis tässä ensimmäisessä viikossa, kun kaikki turha panikointi ja stressaaminen ovat poissa. Pystyy keskittymään olennaiseen, ihanaan pieneen kääryleeseen.

Pikkukarhu on ottanut pikkuveljen hienosti vastaan. Alkujännityksen mentyä ohi Pikkukarhu on tullut oma-aloitteisesti silittämään Myttysen päätä kauniisti (sanoen "aiii-aiii") tai tarjoamaan esimerkiksi sukkaa tai tumppua pikkuveljelle laitettavaksi. Yksi päivä sanoin, että täytyy vaihtaa pikkuveljen vaippa. Hetken perästä Pikkukarhu toi vessasta oman vaippansa minulle! Voi meidän pientä hoitoapulaista :') Eilen PK yritti laittaa sukkaa vauvan jalkaan, eikä olisi millään antanut minun auttaa.

Varuillaan saa toki olla koko ajan. Pikkukarhu saattaa sohvalla ollessaan tehdä syöksyn syliä kohti tai muita äkillisiä liikkeitä, kuten heittää tavaralla. Minkäänlaista mustasukkaisuutta en ole huomannut vielä, ja Pikkukarhu on saanut nauttia isänsä jakamattomasta huomiosta koko viikon. Pojat ovat olleet paljon menossa yhdessä, puistoilemassa, kaupungilla ja mummolassa. Olen välillä ollut ihan ikävissäni täällä kotona!

Itse olen toipunut synnytyksestä hienosti, mikäli sen rypistyksen jäljiltä nyt jotain toipumista edes oli. Jälkivuotoon on hyvin riittänyt Miisamamman kestositeet, enkä usko tällä kertaa joutuvani kärsimään moisesta riesasta niin pitkään, mitä viimeksi (yli kuukauden). Maha ei ole palautunut ihan niin nopeasti, mitä viimeksi, mutta se oli odotettavissa: silloin olinkin paljon kovemmassa lihaskunnossa ennen raskautta.

Vatsan tilanne viikko synnytyksestä:

Paino ennen raskautta: 53kg

...ennen laitokselle lähtöä: ~72kg

...synnytyksen jälkeen: ~67kg

...4 päivää synnytyksestä: ~63kg

...viikko synnytyksestä: ~60kg

eli 12kg on jo lähtenyt, 7kg vielä jäljellä. Ei paha!

Mielialat eivät ole heitelleet ihan niin pahasti, mitä pelkäsin. On ollut yllättävän tasapainoinen fiilis, vaikka kyllähän niitä hormonimyrskyjäkin on selkeästi tullut. Parit itkupotkuraivarit on tullut heitettyä, mutta mitään synkkiä fiiliksiä ei ainakaan vielä ole pahemmin tullut. Toivottavasti ei tulekaan! Pikkukarhukin pitää osaltaan huolen siitä, ettei mitenkään kamalan syviin vesiin ehdi upota. 

Ai niin! Ollaan edistytty meidän harsottamisessa sitten Pikkukarhun: harsoon laitetaan lisäimuksi Imse Vimsen flanelletti (vihdoin niillekin tuli jotain käyttöä) ja päällimmäiseksi kuivaliina. Toimii! Sisävaippoja en ole hirveästi vielä viitsinyt käyttää, kun vauvan lonkat eivät ole avautuneet ns. sammakkoasentoon. Moni sisävaippa on niin leveä toistaiseksi, että Myttynen ei saa jalkoja kunnolla pidettyä suositellussa sykkyräasennossa. Vauva avaa jalkansa tuohon sammakkoasentoon yleensä parin viikon iässä, joten sen jälkeen otetaan nuo sisävaipatkin käyttöön. Toistaiseksi harsot ovat kuitenkin riittäneet hyvin, ja kuivaliinasta kakat on huomattavasti harsoa helpompi huuhdella pois. Suosittelen!

Olen niin onnellinen. Niin kovin onnellinen!

Synnytyskertomus

Terve poika syntyi 16.9.13 klo 5.23 mitoin 3445g/51cm/py 34,5cm
rv 39+5 (ultran mukaan rv 40+0)
Synnytyksen kesto yhteensä 6h 35min
Tays

Synnytystä edeltävät tapahtumat:

Lauantaina rv 39+3 kävimme Miehen kanssa elokuvissa sekä saunottelemassa anoppilassa koko perheen voimin. Oloni oli hirveän huonovointinen koko päivän, mutta siitä huolimatta teki mieli ahmia jotain koko ajan. Vedin leffassakin poppareita ja karkkia kaksin käsin. Yksittäisiä hiukan tuntuvia, mutta ei kovin kipeitä suppareita tuli satunnaisesti päivän aikana. Veikkasin anopille Myttysen syntyvän maanantaina, oli vain sellainen olo. Illalla kuului yksittäinen pieni poksahdus mahasta, joka johtui ilmeisesti kalvojen napsumisesta.

Sunnuntaina kävimme ostoksilla, jossa valitin koko ajan huonovointisuuttani. Teki yhtä lailla pahaa kuin alkuraskaudessa ja väsytti aivan helvetisti. Olo oli todella ryytynyt. Olimme sopineet, että käyn vielä kätilöystäväni luona kylässä, kun hän oli seuraavana päivänä lähdössä Ausseihin. Ystävä lupasi tehdä sisätutkimuksen, jotta nähtäisiin, onko mitään tapahtunut pikkukipuilujen ansiosta. Pirkkalaa kohti ajellessani tunsin muutaman vähän ikävämmän supistuksen. Kirosin, kun en voinut vaihtaa asentoa ajamisen takia. Perille päästyäni ystävällä oli meneillään täysi muuttohässäkkä, joten alapään ronklaaminen ei ollut ensimmäisenä mielessä. Siinä muiden jaloissa pyöriessäni tunsin, että supistuksia tulee yhä useammin ja ne tuntuvat myös alaselässä sekä reisissä. Aiemmin ne eivät olleet vielä menneet reisiin saakka. Mielessä kävi pieni toivonripaus, että synnytys olisi käynnistymässä. Ystävä ei ronklannut paikkoja, vaan päätti jättää homman luonnon huoleksi. Sen sijaan hän kopaisi mahaa ulkoapäin vain todetakseen, että Myttysen pää on yhä kiinnittymättä. Fiilis oli pettynyt. Hyvin pettynyt.

Autossa supistukset hiipuivat ja kotiin päästyäni niitä ei enää tullut. Satunnaista jomottelua tunsin silloin tällöin. Kävimme saunassa ja söin kolmen ruokalajin illallisen (iso kulhollinen salaattia, ristikkoperunoita, itsetehtyä kebabbia sekä puoli litraa jäätelöä mansikoilla. VOI KYLLÄ!) noin klo 20. Oli hieman tatti otsassa sen suhteen, ettei mitään alkanutkaan tapahtua eikä nyt ollut edes tietoa alaloosterin tilanteesta.

Synnytys käynnistyy sittenkin... klo 23:

Sänkyyn mennessäni tunsin suppareiden palaavan. Ajattelin, että inhottavasti jäytävä, mutta mihinkään johtamaton kipuilu jatkuu taas alkuyön, kuten monesti aiemminkin. Sängyssä kirjaa lukiessani aloin kuitenkin kellottaa suppareita puhelimessa olevalla sovelluksella, koska niitä tuntui tulevan suhteellisen tiheään tahtiin ja uudenlaisella voimalla. Klo 23 on tullut ensimmäinen Oikeasti Kipeä Supistus, josta katson synnytyksen käynnistyneen. Pystyin makaamaan tasan kolmen supparin ajan, jonka jälkeen siirryin olohuoneen puolelle roikkumaan Facessa. En voinut istua, nojailin vain pöytään. Supistuksia tuli 2-3 minuutin väleillä, joten kovin paljon ei välissä ehtinyt hengähtää. Ei mennyt puolta tuntiakaan, kun jouduin jo kaivamaan TENSin esille ja herättämään äiteen sitä minulle laittamaan. Äitee oli ihan innoissaan, mutta itse ajattelin supistusten vielä loppuvan. Heittelin kuitenkin puuttuvia tavaroita sairaalakassiin varmuuden vuoksi.

Hiukan yli puolen yön nappasin ensimmäisen homeopaattisen valmisteen, yhden Caulophyllumin vauhdittamaan supistuksia. Olin janoinen ja halusin hirveästi raitista ilmaa, vaikka samalla olinkin viluinen, aivan kuten kyseisen lääkeaineen oirekuvauksessa sanotaan. Tämän jälkeen supistukset alkoivat koventua tasaista tahtia. Pikku hiljaa pöytään nojaaminen, lantion pyörittely supistuksen aikana ja TENS eivät enää tuntuneet riittäviltä. Olin näiden keinojen lisäksi äännellyt vokaaleja tyyliin "aaaaaaaaa-eeeeeeeee-iiiiiiiiii-oooooo-uuuuu...", mikä tuntui auttavan keskittymään ja helpottavan kipua. En olisi ikinä uskonut, että pystyn ääntelemään tuolla tavoin, kuin laulamaan synnytyksen aikana! Hölmöltähän se kuulosti (terkkuja naapureille!), mutta siinä vaiheessa se oli aivan sama minulle. Mies ja Pikkukarhu nukkuivat täysin tyytyväisinä volinastani huolimatta.

Olin juuri hetkeä aiemmin ilmoittanut meneväni suihkuun, kun tunsin palan nousevan kurkkuun ja säntäsin kylppäriin oksentamaan. Harmikseni en kyennyt kyykistymään tai edes kumartumaan pöntön ylle supistuksen takia, joten oksensin tyylikkäästi lavuaariin koko helkutin kolmen ruokalajin illallisen. Sitä tuli aika paljon, eikä suinkaan pelkästään lavuaariin saakka. Kiroilin sotkua äiteen lohdutellessa taustalla. Lavuaari meni tukkoon. Menin suihkuun äiteen yrittäessä epätoivoisesti avata lavuaaria. Haju oli kammottava, varsinkin kun suihku toi kylppäriin kuumaa höyryä. Supistusten aikana olin polvillani ja nojasin käsilläni pönttöön antaen veden valua alaselälle. Ääntelin vokaaleja, ja välillä jopa nauratti koko tilanteen absurdius. Lavuaari ei millään meinannut aueta ja meikeläinen ulvoi kuin paraskin oopperalaulaja suihkussa. Saatiin tunti vierähtämään tällä miellyttävällä kylppärireissulla. Lavuaari aukesi ja meikeläisen kivut kovenivat siihen pisteeseen, etten voinut enää olla suihkussa.

Ehkä yksi imartelevimmista otoksista ikinä!

Laitoimme TENSin kiinni ja äitee auttoi minua pukeutumaan, mikä oli aika haastava prosessi. Supistuksissa ei tuntunut olevan enää lainkaan kunnollista väliä, uusi alkoi miltei heti edellisen päätyttyä. Ajattelin kuitenkin, ettei vielä ole mikään kiire, sillä pärjään kotonakin. Mies heräsi tässä vaiheessa ja tuli silmiään hieroskellen keittiöön. Kello kävi kahta. Mies halusi soittaa synnärille ja kysyä, milloin meidän kannattaisi lähteä tulemaan. Synnäriltä olivat sitä mieltä, että tulkaa, jos on tarvetta kivunlievitykselle. Ajattelin vielä sinnitellä, vaikka mikään asento ei oikeastaan enää tuntunut hyvältä ja TENSin laittaminen voimakkaammalle tuntui jotenkin rinnassa ja alkoi oksettaa. Äitee keitti kahvia Miehelle ja siirryin itse eteisen hyllyyn nojaamaan sekä roikkumaan. Olin huomannut jännittäväni kasvolihaksia aina supistuksen tullessa, joten ravistin säännöllisin väliajoin kasvoni rennoiksi "laulamisen" ohessa. Se näytti varmasti aika hauskalta, mutta pisteet kotiin tukihenkilöilleni, jotka tajusivat olla nauramatta ääneen... Päätin ottaa Arnicaa siltä varalta, että olisimme kuitenkin lähdössä pian synnärille. Olo oli ristiriitainen, sillä kivut olivat jo todella kovat, mutta samalla olin varma, ettei mitään ollut oikeasti vielä tapahtunut. Hoin vaan, että nolottaa mennä sinne taas liian aikaisin.

Päätimme kuitenkin lähteä, koska pelkäsin, etten pian kestäisi enää lyhyttäkään matkaa autossa. Meiltä on matkaa vain noin 5km. Automatkalla ehti tulla kolme supistusta, jotka roikuin kauhukahvassa ulisten vokaaleja. Taysin parkkipaikalla hyppeli rusakkoja, muistan kironneeni täyttä parkkipaikkaa. Odotin synnärin olevan täynnä potilaita. Mies jätti minut ovelle ja lähti viemään autoa parkkiin, josta raahauduin hitaasti vastaanottoa kohti "hilpeästi loilotellen".

Kirjautuminen sisään synnärille klo 2:48:

Vastaanotossa en pystynyt kuin heittämään neuvolakortin tädille, kun uusi supistus vei mennessään. Tässä vaiheessa ei edes hävettänyt äännellä tai ravistella kasvoja. Synnärillä oli hiljaista, pääsin suoraan tutkittavaksi. Muistin tässä vaiheessa pyytää ammetta käyttöön, ja kätilö lupasi varata sen.

"Mitä helvettiä?!" ähkäisin kuullessani tutkimuksen tuloksen: 7cm auki ja saliin suoraan. En todellakaan olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut, että pystyisin oikeasti olemaan niin pitkään kotona! Sain vielä peräruiskeen, ja tyhjentäytymisen jälkeen lähdimme saliin. Mies kuvasi videota odotellessamme kätilön saapumista, eikä siitä huomaa ollenkaan, miten paljon todellisuudessa sattui. Onneksi kätilö tuli nopeasti ja vaikutti heti todella ihanalta sekä ammattimaiselta tapaukselta.

Kätilöä odotellessa...

Vauvan käyrää jouduttiin etsimään salissa hetki. Kun seisaaltaan se katosi koko ajan käyriltä, alistuin makaamaan sängylle. Kipu oli sietämätöntä makuuasennossa, mutta onneksi oli edelleen TENS käytössä. Kätilö sanoi kaiken olevan kunnossa ja lähti laskemaan vettä ammeeseen, jonka täyttymiseen menee noin 20 minuuttia. Tämän ajan pyörin vain salissa ja nojailin sänkyyn supistusten tullessa. Muistan ajatelleeni, että sali on tällä kertaa paljon viihtyisämmän oloinen kuin viimeksi. Vain pieni paperivarjostinlamppu antoi tunnelmallista valoa seinältä.

Ammeeseen klo 3.45:

Ammeen koko yllätti, vaikka tiesinkin sen olevan iso. Huone ei ollut niin viihtyisä, mitä odotin, mutta ei siinä vaiheessa paljon estetiikka kiinnostanutkaan. Isona plussana huomasin tangon ammeen yläpuolella, sillä olo oli aivan sellainen, että voisin roikkua jossain. Solahdin ammeeseen kuin notkeasti kuin virtahepo. Vesi tuntui hyvältä, ja lähdin etsimään hyvää asentoa. Ehti mennä tovi, kun tajusin, etten enää kestä ilman jotain kivunlievitystä. Kätilö toi pyynnöstä ilokaasun. Mieleen muistui taas hyvin elävästi se fiilis, minkä ilokaasusta sain viimeksikin. Yritin kuitenkin kontrolloida sen käyttöä vähän enemmän tällä kertaa, sillä tahdoin olla mahdollisimman selväjärkinen ja avoinna kehon omille viesteille.

Supistuksia tuli tiiviisti, roikuin kahvassa äännellen todella kovaäänisesti niiden aikana. Mies oli pyynnöstäni pistänyt Nightwishia soimaan, mutta peittosin kuulemma Anette Olssonin kuusi-nolla. Mies juotti vissyä ja vettä sekä antoi keksejä aina supistusten välissä. Aloin pikku hiljaa takertua ilokaasuun kuin hukkuva oljenkorteen. Kätilö kävi välillä ottamassa käyrää ollessani ammeessa. Sisätutkimusta varten jouduin nousemaan hetkeksi pois ammeesta, mikä tuntui hirveältä. Onneksi niitä ei tehty kuin yksi. Edistystä synnärille tulemisen jälkeen ei ollut juurikaan, joten meinasin vaipua epätoivoon. Sisätutkimuksen jälkeen hetken ammeessa kärvisteltyäni havaitsin kivan pikku ystävän, joka lillutteli silmieni ohitse. Limatulppa! Meni hetki, kun tunsin vauvan laskeutuvan rajusti. Ammeeseen holahti jotain, mikä vaikutti aivan lapsivedeltä. Seuraava supistus tuntui aivan erilaiselta jo, paine oli siirtynyt takapuoleen. En ollut varma, ponnistuttiko. Sitä seuraavan supistuksen jälkeen ulvoin miehelle, että soittaisi kelloa, nyt ponnistuttaa. Kätilö tuli nopeasti. Kerroin, että epäilin vesien menneen ja pientä ponnistamisen tarvettakin oli. Kätilö hoputti minut ylös ammeesta, jotta pääsisi ottamaan käyrää kunnolla ja tekemään sisätutkimusta.

Ammeesta saliin ja äkkiä, klo 5.05:

Salimme oli melkein vastapäätä ammehuonetta, mutta en meinannut päästä saliin. Tuntui, että vauva putoaa minä hetkenä hyvänsä, pyyhkeestä nyt puhumattakaan. Salissa viskasin pyyhkeen pois ja kätilö teki pikaisen sisätutkimuksen: yhdeksän senttiä auki ja reunaa hiukan jäljellä. Kalvot pullottivat yhä, mutta kätilö epäili, että vettä on saattanut tulla ylhäältä. Jouduin jälleen sängylle makuulle käyrän ottamisen ajaksi. Huusin, että ponnistuttaa ja kohta se tulee. Vedet menivät loristen, tässä vaiheessa se oli vielä puhdasta. Vauvalle laitettiin pinni päähän, koska käyrää ei meinannut saada otettua taaskaan kunnolla.

En kyennyt enää pidättelemään. Kätilö kysyi, tahdonko vielä jakkaralle, mutta koska en ollut ehtinyt kokeilla sitä ja jokainen liike sattui julmetusti, päädyin jättämään jakkaran väliin. Pystyin hädin tuskin kääntymään polvilleni sängyssä. Nojasin ylös nostettuun sängynpäätyyn ja yritin pidätellä, kunnes kätilö antoi luvan alkaa ponnistaa omien tuntemusten mukaan. Purin aluksi vahingossa omaa sormeani, kunnes tajusin ottaa tyynynkulman suuhuni. Kovin montaa ponnistusta siihen ei tarvittu, mutta se viisi minuttia tuntui todella pitkältä. Muistan miettineeni, että jos kerran ystäväni selvisi pelkän homeopatian ja ilokaasun avulla, niin kyllä minäkin selviän. Kyllähän se tuntui, tuntui enemmän kuin mikään ikinä. Pikkukarhun synnytys oli lastenleikkiä tämän rinnalla, mitä kipuun tulee. Kätilö ohjasi kuitenkin todella upeasti ja oma oloni oli kristallinkirkas. Pystyin kontrolloimaan tilannetta ja sain kohdistettua kaiken voimani ponnistamiseen juuri oikeaan aikaan. Vauvan hartiat jäivät hiukan jumiin, mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun lapsi lopulta solahti ulos.

Myttynen on syntynyt! Klo 5.23:

Lapsivesi oli muuttunut vihreäksi. Katselin olkani ylitse ja näin, että vauva oli hiukan sinertävän värinen, eikä alkanut heti itkeä.  Piti kuitenkin jonkinlaista ääntä ja kätilö hieroi vauvaa pyyhkeillä. Napanuora oli ollut kerran kaulan ympärillä. Iski epätoivon hetki: taasko tässä kävi näin?! Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Myttynen parkaisi kunnolla. Kaikki olikin ihan kunnossa. Kätilö livautti vauvan jalkojeni välistä alleni, jotta saatoin ihastella pientä heti. En voinut käsittää, että hän todellakin oli siinä! Ja miten isot jalkaterät hänellä olivatkaan! Ja paljon tummanvaaleaa tukkaa!

Pisteiksi kätilö antoi 7/9/-. Pisteitä meni jäntevyydestä (ei ollut ihan veltto, mutta ei normaalikaan) sekä väristä. Pyysin ja sainkin itse katkaista napanuoran sen lopetettua sykkimisen. Se oli upea kokemus! Käännyin selälleni ja sain Myttysen paitani sisään, jonka jälkeen alkoi jälkeisvaihe. Olin kieltäytynyt oksitosiinista istukan irroitukseen ja istukka irtosi helposti ilmankin. Nappasin vielä ennen istukan irtoamista Arnicaa toipumiseen. Alaloosteriin ei tullut mitään taisteluvammoja, ihme kyllä. Istukan irrottua vauva siirtyi rinnalle 27 minuutin iässä. Myttynen hoksasi heti, mikä on homman nimi ja tarrasi tiukasti tissiin. Imetin molemmista rinnoista puolisen tuntia. Tuntui ihan uskomattomalta, käsittämättömältä. Kaikki meni niin hienosti! Olo oli todellakin kuin rokkistaralla.

Synnytyksen kestoksi kirjattiin 6h 35min, josta avautumisvaihe 6h 18min, ponnistusvaihe 5min ja jälkeisvaihe 12min. Hivenen eri meininki kuin Pikkukarhun 21h kestäneessä synnytyksessä! Sairaalassa ehdin siis olla 2h 35min...

Vauva oli kuitenkin pestävä, vaikka alun perin toivoinkin, ettei häntä pestäisi. Likainen ammevesi ja mahdollinen reikä kalvoissa ammeessa ollessa oli kätilön mukaan sen verran riski, että infektiovaaran takia hän suositteli pientä huuhtelua. Annoin tietenkin luvan. Olin jo ehtinyt pelätä, että menetämme vierihoitomahdollisuuden infektioriskin vuoksi jälleen, mutta kätilö totesi meidän pääsevän ihan normaalisti osastolle.

Myttysellä oli muutamia mustelmia käsivarsissa ja kasvoissaan. Kätilö sanoi, että mustelmien takia häntä seurattaisiin osastolla tavallista tiiviimmin, mutta luultavasti mustelmat olivat vain seurausta hartioiden jumiin jäämisestä. Mustelmat kuitenkin ennakoivat usein bilirubiiniarvojen nousua, mihin oli hyvä varautua.

Kävin itse suihkussa ja järkytyin jälleen kerran sitä veren määrää, vaikka ei sitä paljon tullutkaan. Menetin synnytyksessä muutenkin vain 300g verta kaiken kaikkiaan. Sillä aikaa Mies otti kuvia punnituksesta sun muista toimenpiteistä ja puki Myttysen. Tottunein ottein hän jo pyöräytti harson sekä villikset pienen päälle. Sen jälkeen pääsimme syömään aamiaista ja ihastelemaan Myttystä.

Siirryimme osasto 2B:lle, jossa pääsin ikkunapaikalle. Päivä meni ihmetellessä toisiamme ja lepäillessä, nukkua en pystynyt. Imettäminen tuntui sujuvan kuin leikiten, mistä olin todella helpottunut. Kestovaippailu ei tuntunut lainkaan raskaalta osastolla, sillä Myttynen oli niin rauhallinen ja itselläni jo varmemmat otteet vastasyntyneen käsittelyyn. Hoitajat ihastelivat kilpaa villahousujamme, ja suhtautuminen kestoiluun oli muutenkin positiivista. Kaikki kohtaamani hoitajat olivat muutoinkin todella ihania, eikä jäänyt mitään pahaa sanottavaa tältä reissulta.

Ennakkoluuloistani sekä huonoista muistoistani huolimatta viihdyinkin verkkopöksyissä sekä sairaalan kaavussa. Käytin sairaalan jättisiteitä koko siellä olon ajan, koska kestositeet olisivat kyllä hulauttaneet nopeasti läpi. Liivinsuojia tai liivejä en ehtinyt myöskään tarvita, sillä maito ei noussut niin nopeasti. Vauva oli sairaalan vaatteissa koko ajan. En poistunut huoneesta kuin muutaman kerran hakeakseni puhdasta liinavaatetta, joten tarvetta edes hiusten harjaamiselle ei juurikaan ollut...

Seuraavana aamuna hoitaja kysyi, tahtoisimmeko kenties kotiutua jo tänään, mikäli tulehdusarvot eivät ole nousseet tai bilirubiiniarvot liian korkeat. Totta kai tahdoimme! Ja niinhän siinä kävi, että tulehdusta ei ollut ja bilirubiiniarvotkin olivat sen verran vähän koholla, että kätilö tulisi kotiin katsomaan lapsen voinnin ja arvot seuraavana aamuna. Kotiuduttiin hyvinvoivina iltapäivästä...

Yhteenvetona: 

kaikki meni aivan täydellisesti, oikea unelmasynnytys! Oma äiti tukena avautumisvaiheessa oli yllättävä, mutta erittäin hyvä asia. TENSistä oli oikeasti apua, samoin neuvosta kuunnella omaa kehoa. Liikuin ja ääntelin juuri sellaisella tavalla, mikä tuntui sillä hetkellä hyvältä, enkä miettinyt mitä PITÄISI tehdä. Asennoitumisella oli varmasti suuri merkitys: supistuksen kourissa yritin nähdä mielessäni, kuinka vauva laskeutuu lantiossani ja tekee tilaa tullakseen ulos.

Mies oli korvaamaton tuki sairaalassa ollessa. Hän poistui vain kerran paikalta, ammeen reunalla tehdyn sisätutkimuksen ajaksi, koska pelkäsi pyörtyvänsä. Heitimme jopa läppää siinä vaiheessa, kun roikuin ammeen kahvassa. Mies oli 100% läsnä ja käytettävissä, mitä olin toivonutkin.

Ponnistusvaiheen koin aivan eri tavalla, mitä viimeksi. Viimeksi olin niin kuutamolla, pöllyssä. Tein ponnistustyötä "vähän sinne päin", kun taas tällä kertaa kehoni tiesi täsmälleen, mitä tehdä. Ponnistusasentona polvillaan olo etunojassa sängyn päätyä vasten oli voiman käyttöön saamisen kannalta mielestäni loistava, ja olihan siinä toki painovoimalla oma suuri osuutensa. Kätilö tuki välilihaa kuumalla pyyhkeellä ja auttoi käsillään, jotta repeämiä ei tulisi.

Tämä oli juuri sellainen eheyttävä ja voimaannuttava synnytyskokemus, mitä toivoin. Miehen kauhuksi tämä kaikki sai jo haikailemaan, josko vielä joskus pääsisi kokemaan synnyttämisen ihmeen...

Home sweet home

Päästiin jo kotiin Myttysen kanssa! Aamulla hoitaja ehdotti, että jos labrat ovat kunnossa, niin voitaisiin kotiutua jo tänään. Labroissa jännitettiin, onvat tulehdusarvot nousseet lapsiveden hörppäämisen takia. Niistä ei löytynyt mitään, mutta bilirubiiniarvot olivat sen sijaan hiukan koholla. He kuitenkin järjestivät asian niin, että huomenna tulee kätilöpolilta kotiin kätilö tsekkaamaan pojan voinnin. Ihan mahtavaa!

Jäi kyllä niin hyvä maku suuhun tällä kertaa kaikesta.

P.s hoitajat jaksoivat ihastella pojan villahousuja ja muutenkin suhtautuminen kestoiluun oli todella positiivista! En kokenut yhtään raskaaksi kestojen käyttämisen siellä, vaikka muutama erittäin iso ja sitkeä liejukakkakin kerkesi tulla tänä aikana.

Iso Poksahdus!

Tuuheatukkainen poikamme syntyi 16.9. Klo 5.23 mitoin 3445g / 51cm! Synnytys käynnistyi klo 23 suppareilla. Koko synnytyksen kesto oli 6h 35min, josta ponnistusvaihe 5min ja jälkeiset 12min ilman oksitosiinia. Sairaalaan tullessa vaille kolme olin jo 7cm auki ja pääsin melkein heti ammeeseen. Siellä pysyin ilokaasun turvin aina siihen saakka, kunnes vedet menivät ja alkoi ponnistuttaa. Ehdin saliin juuri ja juuri,  ponnistin polvillani etunojassa alasti ilman ilokaasua. Pojalla oli napanuora kaulan ympärillä ja lapsivesi oli vihreää lopuksi, mutta muuten kaikki oli/on hyvin! Leikkasin itse napanuoran ja sain pojan heti rinnalle. Tikkejä ei tullut ja voidaan molemmat tosi loistavasti. Ihanaa saada pitää toista vierellä ja imetyskin sujuu jo hienosti :)

Poika on ihastuttava <3 nyt odotellaan ekoja tuotoksia harsoon...

Ihan mieletön synnytys, ihana Mies ja ihana kätilö!

rv 39+4: kotiinlähtökassin päivitystä

Aloin settaamaan (eli käymään läpi, toim. huom.) kotiinlähtökassia ja pistinkin sen vielä ihan uusiksi. Ehdin tässä välissä ostaa uudet töppöset, sukat ja neulehaalarin, jotka pääsevät mukaan. Keli on alkanut pikku hiljaa viiletä, mutta on joinakin päivinä silti ollut se +20 astetta lämmintä. Tuo neulehaalari on ihana vaihtoehto vanuhaalarille tarpeen vaatiessa. Kaksi eri kokoista bodya saa riittää ja yhdet housut. Vauva ei välttämättä edes tarvitse muita housuja, jos on pitkälahkeiset merinovillikset jalassa.

Kotiinlähtökassi vauvalle:
- 50cm & 56cm body
- 56cm housut (alle on mahduttava villikset tarpeen vaatiessa)
- kaksi jatkopalaa bodyihin (villahousujen kanssa saattaa tarvita)
- tumput, töppöset ja sukat
- hattu (jos tuo Newbie on liian paksu vielä, niin sitten luonnonsilkkimyssy, jota ei kuvassa)
- vanuhaalari
- neulehaalari (haalareista päälle keliin sopivampi)
- peitto
- tuttinauha

*************************************************

Säikähdin ihan älyttömästi, kun illalla telkkaria katsellessa kuului jostain ylämahasta napakka poks -ääni! Se oli muuten samanlainen ääni kuin kalvojen puhjetessa viimeksi, mutta vaimeampi ja tuli tosiaan ylempää... kuin purkkapallon poksahdus. Taitaa olla sitä kuuluisaa kalvojen napsumista. Aiemmin en ole moista ääntä havainnut. Jännää. Ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että nyt meni vedet!

Tänään on supistellut ihan levossa ollessakin, mutta siinä kaikki. Ryökäle raivaa tietään ulos hitaasti, mutta varmasti! 

Jälleen yksi neuvolakäynti

Jouduin herättämään Pikkukarhun kesken päiväunien ja ehdittiin neuvola-ajalle juoksun kanssa... siksipä tuo verenpaine on varmaan niin korkea tällä kertaa.

rv 38+1
rr 123/70
paino +700g/vko (hahaa, ei mennyt vieläkään 70kg rikki!)
sf 34cm
syke 140
liikkeet ++
rt
pissa puhdas

Ei ole kiinnittynyt. Neuvolantäti ei kuulemma lähtisi lottoaan sen puolesta, että olisi syntymässäkään lähiaikoina. Eihän tässä, päivät näyttää menevän nopeasti, mutta kun nää kivut ja tää maha ja Pikkukarhun hoitaminen! Jo pelkkä vaipanvaihto on aivan täyttä tuskaa. Kaiken lisäksi olen jatkuvasti ihan läpimärkä hiestä. Yäääääääääääh, mä en jaksa enäääääääääääää...

Täytyy keksiä paljon aktiviteetteja ensi viikolle.

rv 38+1 Myttynen / rv 38+4 Pikkukarhu. Jälkimmäinen ei ole selkeästi ollut kovin alhaalla vielä tuossa vaiheessa!

POKS 38+0!

OMG, nyt alkaa tuntua loppusuoralta jo!

Tosin nyt alkoi vissiin ne piinaviikot, mitkä olivat viimeksikin pari viikkoa ennen synnytystä. Alaloosteri on ihan helkkarin kipeänä koko ajan, jomottaa menkkakipumaisesti ja alaselkään särkee. Olen TODELLA turvoksissa, ja sormien niveliin sattuu, kun yrittää laittaa kädet nyrkkiin. Olo on kaikin puolin epämiellyttävä, mutta kummasti sitä vaan jaksaa nämä päivät kahlata läpi ilman lepotaukoja.

Pikkukarhulla on kova takertumisvaihe meneillään. Pitäisi koko ajan pitää sylissä, mutta kuitenkaan hän ei viihdy siinä sylissä kunnolla. Vessaan meneminen tai keskittyminen esimerkiksi ruuanlaittoon saa aikaan hirmuiset kilarit. Voikohan tuo mukula jotenkin vaistota sen, että kohta hän ei saa enää pitää äitiä yksin itsellään? Jännäksi käy.

Kävin eilen noutamassa TENS-laitteen vuokralle Tampereen Napapiiriltä. Sain laitteen luovuttajalta hyvän opastuksen laitteen käyttöön, ja hän kertoi monen synnyttäjän olleen erittäin tyytyväisiä siihen. Periaatteessa nyt on kaikki kondiksessa synnytyksen suhteen, tervetuloa vaan Myttynen! Jumppapallo on vielä pumppaamatta, mutta siihen nyt ei montaa minuuttia mene...

Samalla reissulla käytiin ystävän kanssa Aktiivinen Synnytys ry:n synnytysillassa kuuntelemassa liikkeen ja asentojen merkityksestä synnytyksessä. Se oli todella valaiseva kokemus! Harmi, etten päätynyt moiselle luennolle Pikkukarhua odottaessa. Lantioluumallin ja nuken avulla luennoitsija näytti, miten vauvan pitäisi päästä laskeutumaan ja pyörähtämään lantiossa. Oli melko selkeää, että tietyt asennot, kuten häntäluun päällä istuminen, eivät varsinaisesti edesauta vauvan laskeutumista. Tajusin myös sen, että eri asennoilla on merkityksensä synnytyksen eri vaiheissa. Jos eteneminen pysähtyy, saattaa asentomuutos auttaa vauvaa pääsemään eteenpäin ns. hankalasta paikasta.

Yllättävää oli, että keinutuolissa istuminen ei välttämättä ole kaikista paras ratkaisu avautumisvaiheessa. Liike kyllä helpottaa oloa, mutta se istuma-asento... sen sijaan esimerkiksi jumppapallon päällä ollaan usein enemmän etukumarassa, jolloin lantiokin avautuu paremmin.

Vatsa on humpsahtanut alemmas ja huomenna on taas neuvolakäynti. Jännityksellä odotamme, onko Myttynen jo kiinnittynyt...

Pelkopoli ja synnytystoivelista II

Toissapäivänä koitti vihdoinkin se odotettu pelkopolikäynti. Nappasin mukaani neuvolakortin sekä koneella laatimani synnytystoivelistan ja jätin Pikkukarhun ystäväni hellään huomaan. Jännitti, että osaanko pukea sanoiksi ne ajatukset ja tunteet, jotka ovat velloneet Pikkukarhun synnytyksen jälkeen.

Synnytysvastaanotosta minua tuli noutamaan synnytyssalikätilö, joka esitteli itsensä ja ohjasi pienen huoneen mukavaan nojatuoliin. Pidin kätilöstä välittömästi, hän oli hyvin empaattisen ja sydämellisen oloinen, juuri sellainen, kenelle on helppo puhua heti. Aluksi hän kyseli, miten raskauteni on tähän mennessä edennyt ja sitten, mitkä asiat saivat minut tulemaan kyseiselle käynnille. Hän oli hieman jo tutustunut edellisen synnytyksen tietoihin. Käytiin Pikkukarhun synnytystä läpi epikriisien ja muiden sairaalan koneella olevien tietojen avulla. Sain nähdä muun muassa synnytyksen aikana tehdyt merkinnät, joita ei kotiin annetuissa papereissa ollut (eli mitä on tehty mihinkin kellonaikaan) sekä sisätutkimusten tulokset. Niistä selvisi sekin, että kohdunkaula on ollut todella takana vielä synnyttämään mennessä, ja että avautuminen on todellakin ollut hidasta.

Kävimme läpi myös Pikkukarhun tiedot syntymähetkestä sekä seurannasta. Yksi merkittävimmistä selvinneistä asioista oli se, että Pikkukarhulla EI ollut hapenpuutetta syntyessään eikä hänellä todettu missään vaiheessa infektiota. Olin ollut siinä uskossa, että PK kärsi jonkinlaisesta hapenpuutteesta syntyessään ja infektio todella puhkesi. Kyseessä oli koko ajan vain infektioepäily. Oli huojentavaa käydä läpi näitä tietoja.

Myös kätilö ihmetteli sitä, miksi minua ei oltu ohjattu vastaanotossa suihkuun tai minkään muun kivunlievityksen suhteen, koska olin kuitenkin ollut niin vähän auki siinä vaiheessa. Ainoa, mitä sitten jossain vaiheessa tarjottiin, oli se kipupiikki. Olin kuitenkin 6,5h vastaanotossa kärvistelemässä ennen saliin pääsyä. Kerroin myös ihmetelleeni jälkikäteen sitä, miksi minun annettiin olla siinä luulossa, että epiduraalin jälkeen ei saa enää liikkua. Tähänkään kätilö ei osannut tietojensa perustella mitään syytä sanoa, mutta hän epäili, että hoitava kätilö halusi minun lepäävän siinä vaiheessa, eikä ehkä ymmärtänyt mainita asiasta, kun en itsekään siitä kysynyt.

Oli hurjan helpottavaa käydä läpi noita asioita. Kätilö sanoikin, että monet pelkopolille tulevista asiakkaista ovat nimenomaan uudelleensynnyttäjiä, jotka tahtovat vielä käydä läpi edellisen synnytyksen kulkua. Kaikki eivät siis todellakaan ole synnytyspelkoisia.

Lopuksi näytin synnytystoivelistani kätilölle. Ajattelin, että hän pitää sitä jotenkin liian... vaativana, mutta hän sanoi sen olevan erittäin hyvä! Kehotti tuomaan mukanamme sitten synnytykseen. Hän myös kirjoitti ylös tärkeimpiä pääkohtia, jotka tulevat sitten suoraan kätilöiden tietoon heidän avatessaan minun tietoni synnyttämään tullessani.

Puhuimme kivunlievityksenä ammeesta, ja kätilö sai uuden ammehuoneen kuulostamaan aikasmoisen ihanalta paikalta! Amme on kuulemma niin iso, että sinne mahtuu ja saa tulla mieskin mukaan. Huoneessa voi kuunnella musiikkia ja sieltä saa valoja himmennettyä. Se on siis nykyään erillisessä huoneessa, ei synnytyssalissa, ja mahdollisuudet päästä ammeeseen ovat kuulemma oikein hyvät. Ammetoiveesta kannattaa mainita heti vastaanottoon ilmoittautuessa, jotta he varaavat ammeen heti. Tuo oli hyvä tietää, sillä en olisi varmasti osannut heti vastaanotossa avata suutani asian suhteen.

Sen sijaan TAYSin potilashotelliin (sinne ohjataan synnyttäneitä nykyään, isä ja sisarukset saavat myös yöpyä siellä) emme pääse, ikävä kyllä. Sinne pääsevät kyllä tamperelaisetkin, lähellä asuvat, joilla on synnytys mennyt normaalisti ja vauva voi hyvin, mutta meidät rajaa pois aika tylsä asia: jos edellisessä synnytyksessä on vauvalla ollut infektioepäily, ei tälläkään kertaa voi päästä sinne hotelliin. Sitä pidetään riskinä, vaikka tämäkin infektioepäily tuli niinkin yleisestä jutusta kuin kakkaisen lapsiveden hörppääminen... minkä ei pitäisi vaikuttaa tähän synnytykseen yhtään millään tavoin.

Tällainen on lopullinen synnytystoivelistani:

"Alla olevat toiveet ovat itselleni tärkeitä asioita, jotka toivon kätilön ottavan huomioon hoitaessaan synnytystäni sekä ohjatessaan minua läpi synnytyksen. Tiedostan, että synnytyksen kulkua ei voida ennustaa eikä etukäteen suunnitella tarkkaan. Toivoisin kuitenkin, että toiveeni huomioitaisiin mahdollisuuksien mukaan.


- Toivon lääkkeetöntä synnytystä, johon puututtaisiin mahdollisimman vähän toimenpiteillä.

• Jos toimenpiteitä tarvitaan, toivon, että henkilökunta keskustelisi niistä minun ja tukihenkilöni kanssa ja selittäisi ymmärrettävällä kielellä, mitä vaihtoehtoja meillä on. Sen jälkeen toivoisimme muutaman minuutin aikaa miettiä tilannetta ja pohtia miten haluamme tilanteessa toimia.

- Isä on erittäin herkkä, eikä kestä nähdä neuloja tai toimenpiteitä. Toivoisimme kätilön/lääkärin varoittavan isää ennen toimenpiteisiin ryhtymistä

AVAUTUMISVAIHE

- Toivon, että sisätutkimuksia tehdään mahdollisimman vähän

- Haluaisin liikkua mahdollisimman vapaasti koko synnytyksen ajan ja toivon kätilön kannustavan minua siihen

- Kivunlievityksenä haluan käyttää luonnonmukaisia menetelmiä:

• Liike (kävely, keinutuoli, jumppapallo jne.)

• Vesi (amme/suihku)

• TENS (mukana itsellä)

• Homeopaattiset valmisteet (mukana itsellä)

• Kaurapussi

• Hieronta/vyöhyketerapia/akupainanta

- Lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä käyttäisin mieluiten ilokaasua, jos sille on todella tarvetta

- Toivon, ettei oksitosiinia käytettäisi synnytyksen vauhdittamiseen, ellei ole aivan pakko

- Haluaisin olla hämärässä synnytyssalissa ja antaa musiikin soida taustalla

PONNISTUSVAIHE

- Haluaisin ponnistaa jakkaralla tai muussa pystyasennossa. Viimeisinä vaihtoehtoina ovat puoli-istuva, kylki- tai makuuasento

• Isää voi ohjata auttamaan eri asentojen tukemisessa

SYNTYMÄN JÄLKEEN

- Toivon, että vauva nostettaisiin suoraan syliini

- Toivon, että napanuora saa sykkiä loppuun (vähintään 2min, mieluummin kauemmin)

- Haluaisin pitää vauvaa sylissä ihokontaktissa niin kauan, että saamme rauhassa kokeilla ensi-imetystä vauvan valmiuksien mukaan

- Toivon, ettei vauvaa kylvetetä lainkaan

- Puettaessa isä laittaa vauvalle kestovaipan

- Toivon, että istukan irtoamista ei nopeuteta oksitosiinitipalla. Haluaisin mieluummin imettää ja auttaa istukan irtoamista luonnollisin keinoin

• Haluaisin nähdä istukan

- Mikäli vauvan tila vaatii lääketieteellistä hoitoa, toivon, että meille kerrottaisiin selkeästi tilanteesta sekä toimenpiteistä, ja isä voisi olla mukana mahdollisuuksien mukaan

- Toivon, että vauvalle ei anneta yhtään lisämaitoa ilman lääketieteellistä syytä.

• Jos lisämaidon antamiselle on muu peruste, toivon, että siitä keskustellaan kanssani ja maitoa tarjotaan vauvalle keinolla, joka vähiten vaikuttaa vauvan imemisotteeseen, esim. hörpyttämällä, lusikalla tai ruiskulla

- Haluaisin käydä synnytyksen kulun läpi kätilön kanssa

*******************************************************

Ja eilen oli taas neuvola. Ei mittään uutta, vauva on laskeutunut ja aika alhaalla, mutta ei kiinnittynyt. Laskettuun aikaan saakka mennään, veikkasi terkkari.

rv 37+2 

rr 113/73
hb 126
paino 69.1kg (770g/vko, yhteensä tullut 16.1kg)
sf 33,5cm (1,5cm viikossa lisää)
syke 140

liikkeet ++
rt
pissa puhdas

Vastaavat lukemat Pikkukarhun ajoilta:

rv 37+2
rr 124/68

Hb 132
paino 70.1kg (700g/vko, kokonaisnousu 13.1kg)
sf 32cm
syke 155
liikkeet ++
raivotarjonta
pissa puhdas

Pikkukarhua odottaessa rv 37+6 ei ollut enää kohdunkaulaa jäljellä ja olin sormelle auki. Ohhoh.

Homeopatia synnytyksessä (ja sen jälkeen)

En löytänyt Tampereelta paikkaa, josta ostaa tai tilata Helioksen Childbirth -synnytyskitin, joten laitoin sähköpostia Circlum Farmasia oy:hyn ja tiedustelin, josko postittaisivat kitin minulle. Tästä kaksi päivää myöhemmin kitti oli käsissäni! Mahtava palvelu! Hintaa tuli postikuluineen 80,87€. Se voi kuulostaa hurjalta summalta yhden synnytyksen takia, mutta noita rakeita voi käyttää myös synnytyksen jälkeen. Useat niistä auttavat muihinkin oireisiin kuin pelkästään synnytyksessä esiin nouseviin. Lisäksi lähipiiri sikiää sellaista vauhtia, että eiköhän joku ole kiinnostunut vielä jäljelle jääneistä synnytyksen lähestyessä...

"Pakki" ohjeineen. Ohjeet ovat englanniksi, mutta selkeät ja ymmärrettävät.

18 eri valmistetta, käyttöohjeet jaettu ennen synnytystä/synnytyksen aikana/synnytyksen jälkeen ja oireilevan paikan mukaan, esimerkiksi "CERVIX fails to dilate, Caulophyllum 200c" (kohdunkaula ei avaudu, caulophyllumia 200c eli yksi rae)

Rakeet ovat pienenpieniä. Kovin tärisevin käsin niitä ei kannata itse lähteä kaivelemaan putelista siis...

Ystäväni lähetti minulle vajaan purkin Urtica Urensia eli nokkosta, jolla voi edistää maidonnousua. Lisäksi hän laittoi mukaan mammateetä sekä Weledan imetysteetä. Otan nämä mukaan jo laitokselle.

Miten valmisteita sitten käytetään? Ohjevihkosen mukaan laitetaan yksi rae kuivaan, "puhtaaseen" suuhun (ei saisi juoda/syödä juuri ennen rakeen ottamista, ei varsinkaan kahvia/teetä eikä myöskään tupakoida, myös piparminttu voi häiritä vaikutusta. Hampaita ei tulisi siis pestä sitä sisältävällä tahnalla ennen käyttöä) ja annetaan liueta kielen alla. Rakeelle annetaan aikaa vaikuttaa rauhassa, eikä lisäannoksia tule ottaa, jos oireet helpottavat. Annostuksessa panostetaan laatuun määrän sijaan. 

Mikäli oireet eivät helpota, voidaan ottaa uusi rae. Akuutissa vaiheessa sopiva aikaväli on 10-15 minuuttia. Jos vaikutusta ei tule kolmen (tai viimeistään viiden) annoksen jälkeen, on lääkeaineen ottamista turha enää jatkaa. Voi olla, että valittu lääkeaine on tällöin ollut alunperinkin väärä. Uutta annosta ei tule ottaa, mikäli oireet voimistuvat. (Osa ohjeista täältä!)

Homeopaatti Satu Järvilehto neuvoo sivuillaan, että oireiden helpottaessa, MUTTA palatessa uudelleen rae voidaan liuottaa 1 dl vettä, sekoittaa ja nauttia teelusikallinen. Tämä toistetaan, jos vaikutus lakkaa, ei ennen sitä.

Rakeita ja tippoja myydään kuitenkin monissa eri potensseissa. Akuuttiin vaivaan suositellaan korkeaa potenssia, nämä minun rakeeni ovat 200c. Suosittelen tutustumaan kirjallisuuteen tai erilaisiin nettilähteisiin ennen aineiden käyttöä tai ottamaan yhteyttä homeopaattiin. Mielestäni vaikeinta oli löytää tietoa siitä, kuinka usein annoksia tulisi ottaa. Homeopaattisissa valmisteissa tilanne on kuitenkin hieman eri kuin synteettisissä lääkeaineissa, eikä esimerkiksi yliannostusta tarvitse pelätä samalla tapaa, mitä tavallisissa lääkkeissä. Väärin käytettynä homeopaattiset valmisteet voivat toki pahentaa oireita, joita yritetään lievittää... 

Itse aion ottaa rakeita harkiten. Jos oireet eivät helpota, odotan varmaankin hyvän tovin ennen annoksen uudestaan ottamista.

Järvilehdon sivuilla on kerrottu, mihin odotusajan, synnytyksen sekä synnytyksen jälkeisen ajan vaivoihin mikäkin valmiste synnytyskitissä sopii.

En ota vastuuta jakamistani neuvoista homeopatian suhteen, koska olen itsekin täysi ummikko. Kaikki tiedot ovat peräisin joko ohjevihkosesta tai netistä :)

Synnytystoiveita

Kai se on pikku hiljaa aika valmistautua synnytykseen, kun täysiaikaisuuden rajaankaan ei ole enää kuin vajaat viisi viikkoa ja laskettuun aikaan vajaat kahdeksan. Toisaalta ne tuntuvat pitkiltä ajoilta, mutta toisaalta taas nämä päivät vilistävät ohi hurjaa vauhtia.

Synnytystähän ei kannata suunnitella liian tarkasti tai pitää suunnitelmista kiinni kynsin ja hampain. Siinä hommassa on nimittäin noita muuttuvia tekijöitä paljon: mikä on äidin ja vauvan tilanne, miten ja millä viikoilla synnytys käynnistyy, millainen kätilö on vastaanotossa tai salissa...

On kuitenkin hyvä miettiä jonkinlaisia toiveita, miten kussakin tilanteessa haluaisi toimittavan. Nämä toiveet olisi myös hyvä saada kätilöiden tietoon. Itsehän täytin Pikkukarhua odottaessani siihen sähköiseen esitietolomakkeeseen i-panaan kaikki toiveeni synnytyksen suhteen, mutta ei niitä ilmeisesti ollut kukaan lukenut. Itsehän en osannut vaatia juuri mitään synnyttämään mennessäni tai synnytyksen aikana, tottelin vain sokeasti kätilöitä. Jälkikäteen harmittaa. Synnytys oli passiivinen, pitkäkestoinen ja päättyikin hieman ikävästi. Olisin ehkä kaivannut enemmän vuorovaikutusta kätilön kanssa, erilaisia ehdotuksia eri tilanteissa.

Tällä kertaa aion kirjoittaa toiveet ylös, myös paperille blogin lisäksi. Mies saa tukihenkilön ominaisuudessa pitää huolta siitä, että toiveeni ainakin esitetään, mikäli tilanne niin sallii/vaatii. Lisäbonuksena toiveeni synnytyksen suhteen tulevat paremmin esille kätilöille myös pelkopoliasiakkuuden ansiosta.

Tosin... sain ajan pelkopolille vasta 3.9., eli silloin on jo rv 37+6! Ei siis passaa synnyttää ennen sitä...


Luonnonmukainen synnytys

Uskon siihen väittämään, että komplikaatioiden määrä vähenee, mitä vähemmän synnytyksen kulkuun puututaan. Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että pyrin tällä kertaa välttämään lääkkeitä ja ylimääräisiä toimenpiteitä (sisätutkimukset esimerkiksi) mahdollisuuksien mukaan. Kipuun, rentoutumiseen ja olon mahdollisimman mukavaksi tekemiseen olen etsinyt muita vaihtoehtoja, jotka voisivat sopia juuri minulle. Voihan se olla, että en tykkääkään yhtään esimerkiksi TENS-laitteesta tai jumppapallon päällä istumisesta juuri siinä tilanteessa, mutta ainakin ne ovat vaihtoehtoina kokeiltavissa sitten. Viimeksi minulle ei tarjottu edes suihkua kivunlievitykseen missään vaiheessa, enkä osannut sitä itsekään pyytää.

Viimeksi en ehtinyt tulla niin kipeäksi, että voisin sanoa supistusten olleen sellaisia, etten olisi kestänyt ilman epiduraalia. Otin epiduraalin varmuuden vuoksi, kun mitään muutakaan vaihtoehtoa ei kivunlievitykseen tarjottu, ja kätilöt ilmeisesti toivoivat, että olisin nukkunut muutaman tunnin sen voimalla (en nukkunut silmäystäkään synnytyksen ollessa käynnissä). En siis ole kokeillut liikkumista, jumppapalloa, lämpöpussia, suihkua tai mitään muutakaan luonnonmukaista menetelmää saliin siirtymisen jälkeen. Vastaanotossa liikkuminen helpotti kipua, ja siellä ainakin oli sellainen olo, että pärjään vielä supistusten kanssa.

En pelkää kipua. En nyt varsinaisesti siitä pidäkään, mutta koen synnytyskivun positiivisena kipuna, jonka kanssa voi ja pitää tehdä yhteistyötä. En usko, että pystyn mielikuvaharjoituksiin juuri silloin ("kuvittele, että supistus on kuin aalto, joka vie sinua lähemmäs vauvaa..."), mutta asennoitumalla kipuun oikealla tavalla voi sitä myös kestää paljon paremmin. Ihmisen mieli on voimakas. Pelkkään mielenlujuuteen en tosin luottaisi pelkästään... Siispä:

TENS-LAITE

Transcutaneous Electrical Nerve Stimulation eli ihon kautta tapahtuva sähköinen hermostimulaatio rentouttaa lihaksia ja aktivoi kehon omia kipua lievittäviä mekanismeja. Elektrodilaput kiinnitetään selkään ohjeiden mukaisesti. Laitteen lähettämät impulssit tuntuvat pienenä kihelmöintinä, ja impulssien voimakkuutta pystyy säätelemään omien tuntemusten mukaan. Kokemusten mukaan TENS-laitteen käyttö on kaikkein tehokkainta synnytyksen ensimmäisessä vaiheessa (avautuminen), eikä sen käytöstä ole todettu olevan minkäänlaista haittaa äidille tai vauvalle. Se kannattaa ottaa käyttöön jo kotona, kun synnytys käynnistyy. TENS-laitteen käyttö ei myöskään sulje pois muita kivunlievitysvaihtoehtoja, lukuun ottamatta tietenkin vettä. TENS-laitteen toimintaperiaate on samantyyppinen kuin aquarakkuloiden, joita taas en halua kokeilla.

TENS-laitteita vuokraa muun muassa Aktiivinen Synnytys ry 40€ hintaan. Laitteen saa kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, ja sitä saa pitää synnytykseen saakka, vaikka raskaus menisikin yliajalle. He myös postittavat laitteen muualle Suomeen, mikäli nouto ei ole mahdollinen. Tällöin veloitetaan myös postikulut.

Tampereelta TENS-laitteen saa vuokrattua Tampereen Napapiiriltä (myöskin 40€, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, laina-aika neljä viikkoa). Aion siis sieltä käydä laitteen vuokraamassa.

Lisätietoa TENS-laitteen käytöstä:
http://www.vauvantai.info/tens-laite/
http://www.aktiivinensynnytys.fi/index.php/vuokrauspalvelut/77-vuokrauspalvelut

VESI

Vesi vanhin voitehista, kuten vanha sananlasku sanoo. Käytin vettä kivunlievitykseen jo ennen synnytyksen käynnistymistä, kun alaselän lihas paukahti jumiin ja kipu oli jäätävää. Suihkun lattialla kontillaan olo kuuman veden virratessa selkään oli ainut, mikä kipuun auttoi silloin. Myös synnytyksen käynnistyttyä kotona suihkussa olo auttoi kipuun paljon. Tällä kertaa toivon siis, että pääsen suihkuun tai hyvällä tuurilla jopa TAYSin uuteen Amor-ammeeseen saamaan kivunlievitystä. TAYSiin on kuulemma remontoitu uusi ja hieno ammehuonekin! Ennen amme oli yhdessä saleista, joten sinne pääseminen oli melkoista arpapeliä. Aion myös olla kotona niin pitkään, kun tuntuu hyvältä, joten vietän varmaan sen ajan pitkälti kylppärissä, ellen ole kiinni TENS-laitteessa. Anteeksi vaan naapurit, kun lotraan vettä litratolkulla...

HOMEOPATIA

Kiinnostuin homeopatian käytöstä synnytyksessä, kun ystäväni kertoi kokemuksiaan. Hän synnytti homeopatian ja ilokaasun avulla esikoisensa vajaa vuosi sitten. Häneltä kuulin myös Helioksen synnytyskitistä (Helios Childbirth), joka sisältää 18 yleisimmin synnytyksessä ja sen jälkeen tarvittavista homeopaattisista valmisteista. Synnytyskitin mukana tulevat myös ohjeet, mutta myös netistä ja kirjallisuudesta löytyy runsaasti ohjeita homeopatian käyttöön. Homeopaatti Satu Järvilehton sivuilla on esitelty selkeästi synnytyskitti ja lääkkeet, sekä minkälaiseen oirekuvaan mitäkin otetaan. Sain myös paljon hyviä neuvoja ystävältäni. Homeopatian käyttö on turvallista, kunhan käyttää alhaisia/oikeita pontesseja lääkettä eikä jatka lääkkeen käyttöä sinnikkäästi, jos vaikutusta ei ole. Myös kätilöille täytyy muistaa mainita, että käyttää homeopaattisia valmisteita, vaikka homeopatian käyttö ei suljekaan pois tavallisten lääkkeiden käyttämistä. Synnytyskitissä olevia lääkkeitä voi käyttää myöhemminkin, esimerkiksi Gelseniumia flunssaan ja Chamomillaa hampaiden puhkeamiseen tai korvakipuun.

Aion käydä tiedustelemassa synnytyskittiä Tampereen Laukontorilla sijaitsevasta Homeopaattisesta Putiikista. Jos heiltä ei sitä löydy tai eivät pysty tilaamaan, niin sitten tilaan Circulum Farmasia oy:lta, josta ystävänikin oli omansa hankkinut. Hinnaksi tulee ~80€. Tuota Homeopaattista Putiikkia minulle suositeltiin kovasti, siellä saa kuulemma todella hyvää asiakaspalvelua!

MUSIIKKI

Musiikki on yksi parhaita rentoutumiskeinoja minulla. Aion koota soittolistan, jolloin voin kuunnella musiikkia kuulokkeilla, sekä myös polttaa pari cd:tä. Saleissa on kannettava cd-soitin, joka toivottavasti toistaa poltettuja läpysköitä... Musiikkia tulee vähän laidasta laitaan: rentoutusmusiikkia, suosikkibiisejä, rajumpaa metallimättöä ja menevää fiilistelymusaa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että Semmareita pitäisi laittaa listalle paljon! Lisäksi siellä tulee olemaan paljon Metallicaa (sinfoniaorkesterin kanssa soitetut versiot kappaleista), Scandinavian Music Groupia sekä Nightwishia (vanhempaa).

LIIKE

Liike lähtee lantiosta, sanoi Marco Bjurströmkin aikoinaan. Kävelemisen lisäksi aion hyödyntää asentoja, joissa saa pyöriteltyä lantiota puolelta toiselle, kuten jumppapallon päällä olemista istuallaan tai nojaten. Uskon myös siihen, että keho kertoo itse, millaista liikettä tulisi tehdä. Jos siis tuntuu siltä, että pitäisi huojua ja heilua puolelta toiselle käsittämättömillä koreografioilla, niin sitten varmaan kannattaa tehdä niin. Sängyssä en suostu makaamaan, ellei ole jostain syystä aivan pakko. Sänkyyn makaamaan joutuminen on yksi suurimmista peloistani tulevan synnytyksen suhteen...

GUA SHA

Gua Sha on perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Gua Sha -kivellä tai luulastalla/ -kammalla kaavitaan (öljyttyä) selän ihoa ylhäältä alas ja molemmin puolin. Guashaus elvyttää verenkiertoa ja avaa tehokkkaasti hiusverisuonia. Kaapimisen myötä iholle alkaa piirtyä punaisia pisteitä, jotka kertovat, missä kohdin kipu on. Näitä pisteitä voi sitten erikseen vielä hieroa käsin kipua lievittääkseen. Ystäväni käytti Gua Sha -kampaa edellisen synnytyksen käynnistelyyn, tosin siitä ei silloin tainnut olla juurikaan hyötyä. Selkä oli hurjan näköinen sen jälkeen! Vaikka synnytys ei käynnistynytkään, niin guashaus rentoutti ihanasti. Kaapimiseen kelpaa halvempikin väline, esimerkiksi pyöreäreunainen hillopurkin kansi. Itse aion hankkia Gua Sha -kamman, jos jostain sellaisen löydän. Ystävä vinkkasi, että oli ainakin joskus bongannut niitä Ruohonjuuresta...

Ystäväni opettaa miestä käyttämään Gua Shaa, jotta tällä on sitten homma hallussa tosipaikan tullen. Myös jotkut kätilöt osaavat käyttää Gua Shaa, mutta sen varaan ei tietenkään uskalla laskea.

Lisätietoja Gua Shasta:
http://voimaannuttavasynnytys.blogspot.fi/2009/11/gua-shaa-kipuun.html
http://www.akuvire.com/10

HIERONTA

Mies saattaa myös päästä perinteisiin hieromishommiin. Hiukan veikkaan, että en saata kestää miehen kosketusta synnytyksessä, jolloin myös tuo Gua Sha saattaa jäädä käyttämättä... mutta se optio on ainakin oltava, että mies hieroo ja painelee  tarpeen vaatiessa. Kätilöystäväni on luvannut pitää meille briiffausta niistä kaikista tempuista, millä isä voi helpottaa synnyttäjän oloa. Niitä onkin hyvä käydä läpi etukäteen, ettei mies ole sitten sormi suussa h-hetkellä ja meitsi pinna kireällä rääkymässä sekavia ohjeita...

Lisätietoa hieronnasta synnytyksessä:
http://www.babyidea.fi/aidille/hieronnasta.html

VALAISTUS

Toivon, että salissa olisi hämärä valaistus. Vihaan normaalistikin kaikenlaista loisteputkivalaistusta yli kaiken, mutta synnytyssalissa nämä valot vielä korostavat sen paikan karua ympäristöä. Kynttilöitähän saliin ei saa tuoda, mutta saatamme hankkia led-tuikkuja tuomaan tunnelmaa. Tällaisilla pienilläkin yksityiskohdilla voi olla merkitystä rentoutumisen kannalta, vaikka ei uskoisi. Mitä rennompi äiti on synnytyksessä, sitä helpompi kropan on tehdä työtään, johon se on luotu.

SUKAT

En aio pukea sairaalan sukkia jalkaan. Ihan sama, vaikka niistä saisikin ponnistaessa hyvin kiinni, mutta ne ovat inhottavat! Aion pakata sairaalakassiin parit mukavat omat sukat (pitkävartiset ja lyhytvartiset), kiristämättömät mutta kuitenkin sellaiset, jotka pysyvät jalassa... toisin kuin sairaalasukat! Saatan myös olla ilman sukkia kokonaan.

PONNISTUSASENTO

Puoli-istuvassa asennossa synnyttäminen on luonnotonta, mutta silti tätä asentoa käytetään paljon ja siihen ohjataan hanakasti. Puoli-istuva asento tarjoaa kyllä kätilöille ergonomisimman työskentelyasennon ja hyvät näkymät, mutta tällöin jää hyödyntämättä luonnon oma vauhdituskeino vauvan ulos tulemiseksi: painovoima. Puoli-istuvassa asennossa äiti istuu oman häntäluunsa päällä, estää sitä avautumasta ja tekemästä tilaa lantioon. Jos synnytys sujuu muuten hyvin, eikä estettä erilaisten asentojen kokeilemiselle ole, kannattaisi synnyttäjän kuunnella omaa kehoaan. Asento saattaa löytyä ihan luonnostaan.

Minulla on kokemusta kylkimakuu- sekä puoli-istuvasta asennosta synnytyksessä. Kylkimakuu vielä menetteli, mutta puoli-istuvasta en pitänyt. Laitoin jo viimeksi toivelistalle jakkaran, mutta tilanne ei loppupeleissä sallinut kovin monimutkaisia ponnistusentoja, kun oli kiire saada lapsi ulos. Tälläkin kertaa toivon jakkaraa, mutta voisin myös kokeilla polviseisontaa.

Lisätietoa ponnistusasennoista:
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=245

*****************************************

Jo tämän toivelistan kirjoittaminen on ollut terapeuttista ja lievittänyt synnytykseen liittyvää ahdistusta. Suosittelen siis lämpimästi! Aion käydä tämän listan Miehen kanssa läpi pian, jotta hänkin on kartalla ja saa myös tuoda esille niitä asioita, mitkä häntä tulevassa synnytyksessä pelottavat tai jännittävät. Nähtäväksi jää, ehtiikö edellisellä kerralla mukana ollut ystävämme doulaksi tällä kertaa. Nyt meillä on kuitenkin paljon suurempi luottamus siihen, että Mies kykenee olemaan synnytyksessä mukana, eikä sen puoleen tarvitse jännittää. Ystävän tarjoama tuki meille molemmille on silti iso plussa, joten toivottavasti hän ehtii mukaan.

Neuvola rv 31+1

Käväisin neuvolassa toissapäivänä. Siellä oli jälleen joku sijainen, jota en ollut aiemmin tavannut. Oikein miellyttävä nuori nainen, joka sai minut sitten empaattisuudellaan avautumaan ahdistuksen aiheestani: synnytys. En pelkää tulevaa synnytystä sinänsä, mutta odotusaikana on alkanut valtavasti vaivata ja ahdistaa Pikkukarhun synnytys ja miten se meni. Ja varsinkin, miten se päättyi. Toivon niin kovasti, että tällä kertaa synnytys olisi aktiivinen ja saisin lapsen rinnalle heti synnyttyään. Ahdistaa. Juteltiin pitkään Pikkukarhun synnytyksestä ja sijainen oli sitä mieltä, että hän laittaa minulle lähetteen pelkopolille, jossa voin vielä käydä kätilön kanssa läpi koko jutun. Olen niiiiiin kiitollinen! Jännä, miten asiat ovat alkaneet vaivata vasta nyt, heti synnytyksen jälkeenhän olin sitä mieltä, että kaikki meni hyvin, eikä mitään traumoja jäänyt.

Muuten ei ollut mitään erikoista:

rv 31+1
rr 112/61
paino 64,5kg (+474g/vko... olin yllättynyt, että noinkin vähän!), painoa tullut yhteensä 11,5kg
sf 29cm
syke 120
liikkeet ++
raivotarjonta

Sf huitelee taas tuolla yläkäyrän hujakoilla. Pikkukarhusta käyrä lähti laskuun juurikin näillä viikoilla ja pysytteli loppuraskaudessa tasan keskikäyrällä. Muutenkin raskaus tuntuu menevän hyvin samalla kaavalla.

Vertailuksi Pikkukarhun neuvolakäynti: 6.3.12:

rv 32+2
rr 118/64
paino 67,6kg (+600g/vko), lähtöpainoon 10,6kg
sf 28cm
syke 138
liikkeet ++
raivotarjonta

Liikkeet tuntuvat todella terävästi ja useimmiten jopa sattuvat! En muista, että Pikkukarhu olisi ollut näin raju. Pehmeämpiä liikkeitä hänellä taisi olla. Mietin jo, että onko lapsivettä normaali määrä, kun tuntuu Myttynen erottuvan niin selkeästi läpi! Mutta oli siellä sijaisen mukaan ihan normaalisti, mitä nyt kätellä kokeilemalla pystyy sanomaan. Pian nämä neuvolakäynnit alkavat sitten tihentyä. Vielä on yksi normikäynti kolmen viikon päästä (ja samalla Pikkukarhun 1v 3kk neuvola), sitten lääkärineuvola tasan rv 36+0 ja siitä eteenpäin käynnit joka viikko. Apuva! Loppu lähestyy...

*********************************************

Yksi valtava stressin aihe on taas ollut tämän asunnon säilytystilan puute! Meillä on tosiaan 65 neliöinen kolmio, jossa on molemmissa makuuhuoneissa varattu yksi hyllykkö vaatteille ja kaappi roikkuville vaatteille. Miehen vaatteet ovat Ikean lipastossa. Vaikka minulla ja Pikkukarhulla on suhteellisen vähän vaatteita tällä hetkellä, niin ei hänen vaatteitaan olisi mitenkään saanut enää mahtumaan vaatekaappeihin. Ja nyt sitten Myttysenkin vaatteet vielä! Lipastolle ei ole enää lattiapinta-alaa. Itse asiassa tässä on nyt pieni ongelma sen suhteen, että meidän makuuhuoneeseen ei meinaa edes mahtua pinnasänky isomman sänkymme takia. AAAAAAAAAAAAA.

No, rakas mieheni ratkaisi eilen tämän vaatekaappiongelman. Hän kävi hakemassa hyllylevyjä ja kiinnikkeitä ja voilá! Myttysen vaatteille sekä lasten petivaatteille on valtavasti lisää tilaa! Lasten roikkuvat vaatteet mahtuvat meidän tankoon, niitä on niin vähän.

Uusi iso vaatekaappi <3 Alhaalle jäi vielä tilaa roinalle, sinne mahtuu mukavasti pari jättikassia pieniä vaippoja muun muassa... Pikkukarhu oli kärppänä paikalla kiipeilemässä!

Myttyseltä ei ainakaan puutu 56cm velourpöksyjä, huomasin sen eilen... osa vaatteista on vielä pyykissä, mutta eiköhän ne kaikki tuonne mahdu.

Pikkukarhun vaatekaapin kaksi ylintä hyllyä ovat lähinnä säilytykseen, kun ei sinne viitis mitään jokapäiväisiä käyttövaatteita laittaa. Olen liian laiska roudaamaan tuolia sinne yltääkseni!

Tässä vielä meidän vuorikiipeilijästä kuva eiliseltä. Yleensä seisoo vielä tuossa ikkunalaudalla (ei kestä painoa)... jonka vuoksi tuoleja pidetään suurimman osan ajasta lappeellaan lattialla. Melkoista pelko-persiissä-aikaa tämä kehitysvaihe!

rv 30+0

Eilen poksui siis 30+0! Käsittämätöntä tämä ajankulu... olen jotenkin niin asennoitunut siihen, että tämäkin tulee laskettuna aikana tai menee yli, etten osaa edes kuvitella synnyttäväni elokuun puolella. Ja toivottavasti tyyppi pysytteleekin kasvamassa 37+ viikoille saakka! Mutta ei välttämättä ole enää sitä kymmentä viikkoa tässä odotettavana... Hui.

30+0

Voisin väsätä jonkinlaista postausta kivunlievitysmenetelmistä, mitä aion tällä kertaa käyttää... tai suunnittelen ainakin käyttäväni. Toiveena olisi mahdollisimman luomu (ja mielellään edellistä paljon lyhytkestoisempi, PLIIS!) synnytys.

PÄIVÄN OIVALLUS: 

Asia, jota en ajatellut enää koskaan tehdä kasvatettuani tukan pitkäksi sitten vuoden 2005: saparoiden käyttäminen. Vaan kuinkas ollakkaan, en kestä tätä järkyttävää MacGyver -takapiiskaa enää aukinaisena... Muistuttakaa meikeläistä tästä ikävästä välivaiheesta, kun seuraavan kerran alan puhua tukan lyhyeksi leikkaamisesta!

Huomenna kotiin. Siellä on kuulkaas ikkunat ja matot pesty sekä sängynrunko kasattu valmiiksi. AI ETTÄ!

Hyvää Vappua!

Vuosi sitten lähdin kettuuntuneessa mielentilassa ystävän luokse vappukahville. Kävelin, vaikka selkään särki niin maan perskutisti. Olin jo luopunut toivosta sen suhteen, että vauva joskus syntyisikin. Siinä kahvipöydässä sitten, tasan kello yksi, alkoivat synnytyssupparit! Pari tuntia hengailin vielä heillä, ystävä kellotti suppareita ja meitsi pompotteli jumppapallon päällä lämpöpussin kanssa. Enpä vielä siinä vaiheessa tiennyt, että illasta ja yöstä tulee piiiiiiiiitkä....

Tänään poksuu myös raskauden puoliväli! 20+0 POKS POKS! Paljon aihetta juhlaan. Mies tunsi toissailtana ensimmäistä kertaa potkut kädellään. Itsekin olen alkanut vasta nyt tuntemaan liikkeet ihan kunnolla. Miten muistelen, että viimeksi ne tuntuivat jo aiemmin? Tai sitten aika kultaa muistot.

Hirveä stressi noista synttäreistä. Ihan turha odottaa mitään upeaa kakkua, hyvä jos saan ne kermat kuorrutettua siihen suhteellisen nätisti. Ei olisi pitänyt mennä googlettamaan 1v. kakkuja, tuli lievästi sanottuna  pakokauhu niistä taideteoksista. Onneksi pikkusiskoni on taiteellisesti lahjakas, ehkä saan hänet vääntämään jotain vekkuleita marsipaanitaideteoksia kakun päälle.

Tilannettahan ei helpota yhtään se, että tulen perjantaina töistä kotiin vasta viiden maissa, jolloin alkaa leipominen ja järjestelyt. Aaaaaaaaaa. Ja niin, meillä ei ole edelleenkään kahvikuppeja tai kakkulautasia! Mukeja ja eriparilautasia kyllä löytyy... pitäisköhän ostaa kertiksiä? Tosin ne nyt eivät ole järin ekologisia. Ehkä satsataan ja käydään vihdoinkin ostamassa jotkut sikahalvat kahvikuppitassilautassysteemit Prismasta. Sain vihdoin hommattua kakkulapionkin! Suuria askelia kohti aikuisuutta jälleen.

Jaa-a. Kai sitä pitäisi alkaa vääntämään kakkupohjia. Onpahan vielä muutama ilta aikaa vääntää niitä lisää, jos ja kun epäonnistuvat...

Ärsytys

Katsoin eilen tiistaina tulleen Erilaisten äitien jakson, jossa perhe Tamminen-Palviainen saa lapsensa kotisynnytyksessä ilman ammattilaisen läsnäoloa. Perhe haluaa elää mahdollisimman luonnonmukaisesti, eikä tahdo esimerkiksi rokottaa lastaan. Jakso herätti todella paljon tunteita, joista päällimmäisenä oli kyllä ärtymys tai ehkä lähinnä huoliärtymys.

Mielestäni luonnonmukaisessa elämäntyylissä ei ole mitään pahaa. Kotisynnytys on varmasti hieno ja voimauttava kokemus, lempeä keino saattaa lapsi maailmaan. Olisin minäkin kotonani rennompi kuin TAYSin synnytyssalissa. Totta kai perhe ajattelee lapsensa parasta, hehän haluavat luonnonmukaisin keinoin varmistaa lapselleen mahdollisimman hyvän elämän alusta saakka. Kysymys kuitenkin kuuluu, missä menee raja? 

Suomen laki ei kiellä kotisynnytystä. Muualla länsimaissa kotisynnytykseen suhtaudutaan paljon Suomea myönteisemmin. Esimerkiksi Hollannissa noin joka kolmas lapsista syntyy kotona, mutta eiköhän sielläkin ole synnytyksissä mukana kokenut lapsenpäästäjä. Suomessa kotisynnytys on ollut pitkään "vaiettu aihe" ammattilaisten keskuudessa ja rankasti kritisoitu asia keskustelupalstoilla.

Kotisynnytys on varmasti turvallisempi, jos mukana on kokenut ammattilainen. Ja jos vauvaa ei ole tutkittu raskausaikana mitenkään neuvolassa, voi synnytys tuoda mukanaan kaikenlaisia yllätyksiä tai jopa komplikaatioita. Entäs, jos lapsella ei olekaan kaikki hyvin, ja hän tarvitsee välittömästi syntymän jälkeen tehohoitoa? Entäs, jos lapsi jää kiinni, koska äidin lantio on liian kapea? En usko, että synnyttävä äiti voi kaikissa tilanteissa itse tietää, vaistota, milloin täytyykin lähteä sairaalaan. On paljon, paljon riskejä. Kotisynnytykseen ei täysin voi valmistautua vain katsomalla synnytysvideoita Youtubesta tai lukemalla synnytysoppaita, kuten perheen isä oli tehnyt. .

Ajattelen nyt vain ja ainoastaan lapsen parasta tässä asiassa. Kuka suojelee syntyvää lasta ja hänen oikeuksiaan? Entäs, jos lapsi saa synnytyksen yhteydessä esimerkiksi aivovamman, joka olisi voitu rutiinitoimenpiteillä estää ammattilaisen toimesta? Tai vammautuu fyysisesti? Voiko hän aikuisena antaa vanhemmilleen anteeksi, että vammautui vanhempiensa vaihtoehtoisen ajattelun takia? Ja tietenkin kaikista surullisinta minusta oli ajatus siitä, että pieni elämä sammuisi heti syntymän jälkeen, koska kyseessä on parin kokemattoman ihmisen kotisynnytys. Perheen isä perusteli, että lapsi voi menehtyä myös sairaalassa lääkärin tekemän hoitovirheen takia. Totta se on, mutta jos sataa sairaalasynnytystä kohden olisi sata vastaavanlaista kotisynnytystä kuin heillä, saattaisivat riskiluvut kallistua kokemattoman kotisynnytyksen puolelle.

Lähinnä mietityttää, että miten joku uskaltaa ottaa moisia riskejä lapsen kustannuksella. Onko se kaiken arvoista?

En mitenkään halua kritisoida kotisynnytystä sinänsä, vaan lähinnä heidän tapaansa toteuttaa se. Suomessa voi kuitenkin saada yksityisen puolen kätilön kotisynnytykseen, mikä tietenkin maksaa, mutta...

Alun perin perhe ajatteli, etteivät he katkaise lapselta napanuoraa ollenkaan vaan antavat sen tippua pois itsestään. He siis suunnittelivat kantavansa istukkaa astiassa lapsen mukana. Lisäksi he aikovat ilmeisesti kapseloida kuivuneen istukan ja käyttää sitä lääkkeenä. Myös lapselle itselleen.

Rokottamatta jättämisestä nyt on keskusteltu iät ja ajat. Toiset vannovat, että rokotukset ovat turhia ja altistavat vain lapsia. Olen itsekin sitä mieltä, että esimerkiksi antibioottikuurit ovat lapselle haitaksi, mutta en silti uskaltaisi olla rokottamatta lastani esimerkiksi poliota vastaan. Sehän voi tulla vaikka jonkun mukana ulkomailta, mistä sitä tietää. Entäs, jos lapsi joutuu polion takia pyörätuoliin? Tai astuu naulaan ja kuolee jäykkäkouristukseen? Vanhemmat aikovat hoitaa lastaan homeopatialla, mutta niistä huolimatta saattaisi huonosti käydä moisissa tilanteissa.

Ja tässä vaiheessa he ovat pöyristyneitä siitä, miksi heistä on tehty lastensuojeluilmoitus.

Ehkä siksi, että ammattilaisetkin ovat hämmentyneitä ja pohtivat sitä, missä menee raja.

Pidän itseäni melko vapaamielisenä ja avoimena varsinkin luonnonmukaisten hoitojen ynnä muiden juttujen suhteen, mutta minulla tuli raja vastaan. Kai minä sitten katselen maailmaa valkoisen laatikon sisältä, en tiedä. Tuntuu, että perhe yrittää tehdä lapselle hyvää niin kovaa, että se kääntyy vielä heitä itseään ja lasta vastaan. Miksi ei voi kulkea kultaista keskitietä? Synnyttää kotona kätilön läsnä ollessa, käydä muutaman kerran neuvolassa, jotta tietää perusasioiden olevan hyvin. Käyttää homeopatiaa, mutta antaa lapselle kaikista riskialteinten sairauksien tai tautien suoja rokotteilla.

Mietin, mihin heidän tarinaansa voisi verrata. On esimerkiksi olemassa vanhempia, jotka haluavat itsenäistää lapsiaan hyvin pienestä asti ja kasvattavat vapaamielisesti. Tähän voi kuulua se, että lapsille annetaan paljon enemmän vastuuta kuin sen ikäinen kykenee kantamaan. On suuri vaara lipsahtaa jonkinasteisen heitteillejätön puolelle puhumattakaan lapsen kokemasta turvattomuuden tunteesta. Silloinkin vanhemmat varmasti ajattelevat vain lapsen etua yrittäessään kasvattaa tätä omien ihanteidensa mukaisesti. Onneksi näihin tilanteisiin on olemassa lastensuojelulaki. Jos vanhemmat eivät pysty näkemään omien periaatteidensa läpi lapsen todellista etua, on jonkun puututtava asiaan.

Tässä tulee hyvin esille ammattieettinen ongelma: kuinka hyväksyä ihmisten erilaiset elämäntavat ja -tyylit, toteuttaa lakia ja suojella lasta sekä vaalia hänen etuaan. Kuka määrittelee tuollaisessa tilanteessa, mikä on lapsen etu, kun ennakkotapauksia on verrattain vähän?



Pistipähän miettimään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja rai rai. Sitten kevyempiin aiheisiin. Oli nimittäin aivan uskomattoman ihana rairai-ilta lauantaina, kun lähdettiin pikkujouluilemaan ystävien kanssa. Meidän joukkoahan yhdistää kotiäitiys (jännittävää!), ja ollaan tutustuttu toisiimme raskauden sekä lasten saamisen myötä. Valitettavasti ihan koko porukka ei mukaan päässyt, mutta oli meitä sentään neljä. Viereisissä pöydissä istuneet olisivat ehkä toivoneet, että meitä olisi ollut puolet vähemmän, sen verran kovaäänisiä taidettiin olla. Kerrankin päästiin keskustelemaan ihan rauha pikku tuholaisiltamme!

Oltiin siis ensiksi New Yorkissa (ravintola, ei kaupunki) syömässä. Minulla tosin ehti ruoka jäähtyä, kun piti selittää niin paljon ja antaumuksella, mutta kyllä se kylmänäkin oli vallan maukasta! Sieltä jatkoimme matkaa pubiin, jossa "sai" seurata screenilta jalkapalloa... mutta oli siellä erittäin maukas jälkiruoka tarjolla: friteerattua suklaapatukkaa. Tämä oli siis jälkiruuan jälkiruoka. Ai miten niin muka syöminen on parasta elämässä?

Vaikka vannoin ja vakuutin, että minähän en to-del-la-kaan jaksa lähteä mihinkään yökerhoon, varsinkin kun olen herännyt klo 5.45 vauvauintiin, niin kuinkas sitten kävikään. Totta kai olin intopinkeenä lähdössä valloittamaan Armaksen tanssilattiaa, varsinkin kun pari muuta oli erittäin menossa mukana. Sinne sitten suunnistimme jo ennen puolta yötä, parhaaseen mahdolliseen aikaan tilan haltuun ottamisen kannalta. Koko mestahan oli lähes tyhjä, joten pääsimme joraamaan (noloja) toivebiisejämme coolisti (nolosti). Laulaa lurautimme myös muutamat karaoket ennen ihmismassojen saapumista. Loppuyö menikin tiiviisti tanssilattialla, jossa soitettiin ah, aina niin ihania kasari- ja ysäriklassikoita! Ja vanhan kunnon taksitempun (täysin laillisen sellaisen) ansiosta pääsimme heti ekalla taksilla kotiin ;) Täyden kympin ilta.

Ei tartte taas lähteä hetkeen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Äitee tuli kylään alkuviikoksi. Siinä sai hiukan itse hengähtää, kun Mamma tahtoi tietty hyysätä poikaa koko ajan. Käytiin vähän Radiokirppiksellä kiertelemässä ja tehtiinkin hyviä löytöjä. Äitee vei nimittäin nenäni edestä upeat karvavuoriset kiilakorkonilkkurit! Aivan uudenveroiset, hintaa viisi euroa. Ehkä voin vielä joskus antaa äiteelle anteeksi, varsinkin kun ne olivat kokoa 40 ja meitsin popo on yleensä 37-38 ;)

Pikkukarhulle löytyi pari Fisher Pricen muovihirvityslelua naurettavaan hintaan. Kauankohan lie Mies kestää niitä repimättä pattereita helekuttiin... Meillä ainakin oli hauskaa niiden lauluja kuunnellessa. Yksikin meni jotenkin näin: "ylhäällä oot ylhäällä, alhaalla oot alhaalla, puolivälissä et oo ylhäällä etkä alhaalla". OOKOO. PK kuitenkin tykkää kovasti soivista ja vilkkuvista leluista tällä hetkellä, joten menköön nyt tämän kerran.

Kassalla muistin taas, miksi en tykkää ko. kirpparista. Myyjän (ilmeisesti se omistaja) alkaessa lyödä hintoja kassaan sanoin kohteliaasti "saisinko lisäksi muovipussin kiitos". Tähän myyjä kommentoi "selvä". Kun sitten olin maksanut ja valmistauduin pakkaamaan ostoksiani, ei muovipussia näkynyt. Kysyessäni pussista nainen tiuskaisi, ettei ollut kuullut minun pyytävän sitä. SEEEEEELVÄ!

Äitee ehti nostaa yhden ostoksen kassalle, nainen löi sen kassaan ja sanoi summan. Äitee sitten totesi, että on hänellä muutakin, jolloin nainen näytti erittäin turhautuneelta äiteen "hitauteen".

Mutta voeeeee poijjat, miten hauskaa meillä olikaan äiteen ja Pikkukarhun kanssa! Kävisipä äitee useamminkin kylässä, hän kun pääsee junalla puoleen hintaan...

Lähtiessään tekaisi vielä Maailman Parhaan Piparitaikinan. Siitä tehtyihin pipareihin verrattuna kaikki muut maistuvat ihan tuhnulta, tosin harvoin sitä paljon leivottavaksi jää ;) Tänään juhlimme Itsenäisyyspäivää leipoen torttuja, pipareita ja joulukarkkeja. Lisäksi koristelemme (muovi)kuusen!

RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE! :)

Synnytyskertomus

<3 Tuuheatukkainen Ontsa-poika syntyi 2.5.12. klo 9.44! Painoa rakkaudella oli 3420g, pituutta 52cm ja päänympärys 32cm. Raskausviikkoja kertyi 40+1 <3

Vappuaaton ja vappupäivän vastaisena yönä oli tullut jo vähän kipeämpiä supistuksia, ja aamusta tuntui siltä, että niitä voisi tulla päivän aikana lisääkin. Lähdin kuitenkin kävellen ystäväni luokse vappukahveille kilometrin päähän. En ehtinyt kahvipöytään kunnolla istua, kun tuli ensimmäinen kipeä supistus. Kello oli silloin yksi. Supistukset jatkuivat, yritin siinä sitten syödä suklaakakkua ja jäätelöä sekä rupatella. Ystäväni oli ihan innoissaan suppareista ja alkoi kellottaa niitä. Jossain vaiheessa siirryin istumaan jumppapallon päälle ja ystäväni antoi minulle lämpöpussin. Kelloteltiin supistuksia ja oltiin ihan täpinöissä jo molemmat. Kun supistusten väli oli jo yli tunnin ollut 4min, soitin miehelle, että josko hän tulisi hakemaan kotiin. Ajattelin, että ne kuitenkin lakkaavat, kun pääsen suihkuun.

Kotona menin suihkuun, mutta toisin kuin aikaisemmin tunsin tällä kertaa supistukset myös suihkussa. Nyt niiden painopiste oli myös selkeästi muualla kuin alaselän kipeissä lihaksissa. Totesin, että ehkä se on sitten parempi lähteä näytille, kun kipu tuntuu kovenevan ja välit lyhenivät kolmeen minuuttiin.

Kirjoittauduin sairaalaan klo 15:50. Pettymys oli suuri, kun en ollut avautunut ollenkaan edellisestä tutkimuksesta, vaan olin edelleen sormelle auki! Vaihdoin sairaalan kuteet niskaan ja siirryttiin vastaanottoon odottamaan. Sain kipupiikin, koska supistukset voimistuivat koko ajan. Kipupiikistä tuli hiukan huimaava olo, mutta se auttoi hiukan. Ystävämme tuli tässä vaiheessa paikalle. Onneksi siellä huoneessa ei ollut muita, koska meidän juttujen taso oli aika... huonoa :D jaksoi minuakin vielä siinä vaiheessa naurattaa!

Kävin aina välillä käyrillä, ja viimeisellä sisätutkimuskerralla olin auki kolme senttiä. Tässä vaiheessa he päättivät siirtää saliin, jotta saisin ilokaasua. Oli jo todella kipeä olo! Siirryin saliin klo 22.35. Ensimmäiset höökit ilokaasua vetäisin 10minuuttia myöhemmin. Se toimi vain vähäsen. Ystävän oli pitänyt lähteä yöksi töihin, joten mies jäi saliin yksin seuraksi.

Epiduraali laitettiin klo 23.35. Sen laittaminen ei kummemmin niiden supistuskipujen keskellä sattunut, inhottavalta tuntui ainoastaan sähköisku jalassa, kun lääkäri ruiskutti lääkkeen putkeen. Kymmenen minuutin päästä tuska helpotti, supistukset tuntuivat ainoastaan paineena. Mies lähti kesken epiduraalin laiton pois, kun hän pelkäsi tulevansa huonovointiseksi. Epiduraalin laiton jälkeen kätilö sanoi, että lääkäri tulee pian tsekkaamaan tilanteen ja puhkaistaan kalvot, koska supistukset olivat liian heikkoja tilanteen etenemistä ajatellen. Ei mennyt kuin pieni tovi, kun kuului valtava poksahdus ja lapsivettä alkoi tulla oikein olan takaa. Sitä tuntui olevan ämpäritolkulla! Vedet menivätkin sitten spontaanisti kuin tilauksesta. Tässä vaiheessa lääkärikin tuli parahiksi paikalle ja teki sisätutkimuksen, taisin olla VAAN nelisen senttiä auki! Kukaan ei maininnut minulle, että lapsivesi oli ollut vihreää. Tässä vaiheessa varmaankin päätettiin laittaa oksitosiinia tulemaan suppareiden vahvistamiseksi.

Mies tuli takaisin saliin ja häneltä tultiin melko pian ottamaan verinäytettä unitutkimuksen takia. Kätilö ehti kyllä ottaa näytteen, mutta heti sen jälkeen mies valahti niin kalpeaksi ja reporangaksi, että kätilön oli kutsuttava toinen kätilö paikalle sekä autettava mies sängylle makaamaan. Miehen mukaan hän ei enää siinä vaiheessa kuullut eikä nähnyt mitään, mutta onneksi jalat kantoivat hiukan. Mies jäi lepäilemään sängylle ja torkahtikin siihen, itse makasin horroksessa.

Yö eteni oikeastaan hyvin rutiininomaisella kaavalla: epiduraalin vaikutus loppui, ilokaasua kehiin, kivut alkoivat tuntua liian kovilta ja kätilö lisäsi epiduraalin. Sain neljä annosta koko synnytyksen aikana. Jokaisella sisätutkimuksella olin avautunut vain sentin kerrallaan, mikä alkoi jo tuskastuttaa. Oksitosiinia lisättiin. Lisäksi minulla huomattiin lämmönnousua, joten piti ottaa tulehdusarvot. Infektio todettiin, ja sain myös antibioottitipan. Viimeisen epiduraalin laiton kohdalla klo 6.30 minulta kiellettiin juominen, koska synnytys oli meahdollisesti päättymässä sektioon tulehdukseni sekä vauvan sydänkäyrän takia. Supistukset olivat myös liian heikkoja edelleen.

Ystävä pääsi paikalle saliin hiukan jälkeen kahdeksan kuulemaan lääkärin julistuksen, että nyt ollaan kymmenen senttiä auki ja voidaan alkaa ponnistamaan! Epiduraalin vaikutus olikin juuri sopivasti loppunut... vetelin ilokaasua. Tuntui hyvältä ajatukselta, että pääsisin vihdoin tekemään jotain! Toinen kätilö tuli huoneeseen, siellä oli lisäksi kätilöpiskelijakin. Kuulin heidän puhuvan imukupista, jota ei kuitenkaan sitten tarvittu loppujen lopuksi.

Tässä välissä on minulla musta aukko, koska mielestäni olen heti ystävän tulon jälkeen alkanut ponnistamaan, Kellonajat eivät kuitenkaan täsmää, ja onneksi mies osaa vähän valottaa. Eli olin tässä välillä erittäin ilokaasuissa ja kehuin radiosta tulevia biisejä :D

Aloin tehdä harjoitusponnistuksia vaille yhdeksän. Paine alkoi kasvaa kovaksi alapäässä ja tuli selkeästi tarve ponnistaa aina supistuksen aikana. Toisella puolellani mies piti minua kädestä kiinni, toisella puolella ystävä. Aloitin ponnistamisen kylkiasennosta, josta siirryin jossain vaiheessa selälleni. Mies ja ystävä tukiva tyynyä niskani takana, että sain leuan rintaan ja kätilöt tukivat jalkojani. Sitten alettiin hommiin... Kätilö tsemppasi ponnistamaan pidempään ja pidempään, vaikka minusta tuntuikin, että voimat loppuvat kesken ja verisuoni puhkeaa päästä! Sain kuitenkin hyviä ponnistuksia aikaan, kuulemma. Ystäväni ohjasi minua ponnistamaan oikeaan suuntaan, hänen ohjauksestaan oli todella paljon apua!

Koska vauvan tilanne alkoi huolestuttaa kätilöä ja paikalle saapunutta lääkäriä, tehtiin minulle episiotomia. Sen teki kätilöopiskelija, mutta en jaksanut tässä vaiheessa sitä kauheasti pelätä :D eikä se sattunutkaan. Melko pian tämän jälkeen sain pään syntymään muutamalla ponnistuksella. Muistan vain kuulleeni kätilön hihkaisevan: "täällä on niin paljon tukkaa, että voisi letittää!" Viimeisien ponnistusten aikana valitin, että voimat loppuvat, mutta niin vain poika luiskahti ulos. Häntä piti auttaa hiukan, koska oli tulossa huonossa asennossa ulos. Hän oli ilmeisesti miltei kääntynyt tarjontaan, jossa hän olisi tullut ulos naama edellä. Onneksi ei kuitenkaan.

Mies oli koko ajan vierelläni, ja katsoi jopa kun poika syntyi <3 eikä pyörtynyt! Ystävän mukaan hän oli katsellut minua erittäin ylpeänä ponnistusten aikana <3

Poika saatiin maailmaan. Hän oli sininen ja veltto, ei päästänyt kuin pienen äännähdyksen. Kätilö oli imenyt keuhkot jo siinä vaiheessa, kun pää oli ulkona, mutta nyt he imivät hiukan lisää. Osasin jotenkin odottaa tällaista tilannetta, kun olin kuullut hänen hörpänneen lapsivettä. Vauva vietiin suoraan virkoamaan, ja kuulinkin hänen alkavan huutaa toisessa huoneessa. Ystäväni rauhoitteli minua, kertoi oman arvionsa pojan tilanteesta ja mitä tulee tapahtumaan. Se rauhoitti tosi paljon. Pian vauva tuotiinkin kapaloissa minua moikkaamaan ennen vastasyntyneiden teho-osastolle siirtymistä. Tuore iskä lähti mukaan viemään poikaa. Minulle selvitettiin, että poika pistetään antibioottitippaan infektion vuoksi sekä lämpökaappiin, koska hänen lämpönsä olivat alhaiset ja happisaturaatiotasonsa matala syntyessä. Mitään suurta hätää ei kuulemma ollut. Agparin pisteiksi tuli näinollen vain 2/6/-. Miehelle sanottiin heti teho-osastolla, kun poika oli saatu kaappiin, että nyt kaikki arvot ovat hyviä ja kaikki on kunnossa. He haluavat vain pitää tarkkailussa.

Inhottavia vaiheita oli vielä synnytyksen jälkeenkin, kun jälkeiset syntyivät ja kätilö runteli vatsaa istukan irrottamiseksi. Lisäksi kätilöopiskelija ompeli haavat, ja siinä kesti ikuisuus. Hän ei ollut kovin taitava eikä nopea... sain kuitenkin vain kaksi tikkiä!

Synnytys oli pitkä, yhteensä 21h. Ensimmäinen vaihe kesti 20h 27min, ponnistusvaihe 17min ja jälkeisten syntymiseen meni 16min. Se ei kuitenkaan tuntunut pitkältä ajalta loppujen lopuksi. Jumalille kiitos epiduraalista!

Olo oli melko tyhjä ja hämmentynyt, kun ompelun jälkeen menin suihkuun. Tuntui niin oudolta, että sen valtavan taistelun jälkeen syli olikin tyhjä :( onneksi vauvalla oli kaikki hyvin, ja sain tietää pääseväni katsomaan häntä heti suihkun ja syömisen jälkeen. Suihku tuntui taivaalliselta, oli muuten hitusen nuo ripsivärit päässeet leviämään poskille... Ja aamupala maistui taivaalliselta, varsinkin kahvi! Syömisen jälkeen alkoi kuitenkin hiukan oksettaa, joten menin vielä hetkeksi makuulle. Pystyin liikkumaan ja istumaan ihan normaalisti. Olisin voinut vaikka tanssia tai juosta maratonin!

Teho-osastolla sain pienen syliini, paidan alle ihokontaktiin. Hän oli niin suloinen <3 En oikeastaan muista kauheasti sitä, mitä hoitajat kertoivat hoidoista tai mistään muustakaan tässä vaiheessa. Ainoastaan tiedostin sen, että mitään hätää ei ollut.

Siirryin synnyttäneiden osastolle ilman vauvaa siis. Oikeastaan seuraavat päivät kuluivatkin rutiininomaisesti niin, että söin vain osastolla ja olin muuten vauvan luona syöttämässä ja hoitamassa häntä. Ensimmäisenä päivänä en edes malttanut nukkua päiväunia, vaikka olin valvonut yli 24h. Pääsin nukkumaan vasta illalla kymmenen jälkeen. Huonekaveria minulla ei ollut, seuraavana aamuna vasta tuli eräs nainen esikoispoikansa kanssa. Seuraava yö olikin vaikea juuri siksi, että kuulin vauvan itkun ihan vieressäni, mutta oma vauvani oli kaukana :'( se tuntui pahimmalta ikinä!

Syntymää seuraavana päivänä vauva pääsi pois happikaapista, tavalliseen sänkyyn. Hänet myös siirrettiin teholta lastenosaston puolelle tarkkailuun. Päässä olevan kanyylin kautta annettiin päivittäin antibioottia, mutta onneksi tulehdusarvot eivät nousseet enää missään vaiheessa. Hänellä oli lisäksi nenämahaletku, jonka kautta ruokittiin. Aloin myös seuraavana päivänä antaa rintaa, ja hän saikin jokaisella syöttökerralla syötyä hiukan enemmän ja enemmän. Kolmantena päivänä siirryimme jo pulloon ja tissiin. Maito alkoi nousta rintoihin pikku hiljaa. Kolmantena päivänä päivänä poika oli myös hirveän väsyneen oloinen, ja pelkäsin, ettei hän pääsisi kotiutumaan seuraavana päivänä. Itse pääsin kotiutumaan kolmantena päivänä, eli luovutin huoneen puolen päivän aikaa ja jäin hengailemaan vauvan osastolle iltaan saakka. Lähdin sieltä vasta yhdentoista aikaan illalla... kun varpajaisporukka tuli hakemaan minua.

Aika absurdia, että ensimmäinen paikka mihin menen synnytettyäni ja päästyäni sairaalasta on SHERWOOD! Pojat siis tahtoivat matkalla hakea pitsaa, ja sieltähän sitä vielä sai siihen aikaan... olisi pitänyt taistella vastaan, mutta en jaksanut. Arvatkaa vaan, miltä tuntui seisoa siellä baarissa humalaisten keskellä karaoken raikaessa, kun juuri olin tullut poikani luota lastenosaston rauhasta! :( Tunsin olevani huono ihminen, vaikka eihän se minun syytäni ollut, että sinne piti mennä.

Kotona alkoi vielä rintapumpun osien sekä pullojen keitto-operaatio. Pumppasin illalla ja yöllä, jotta maitoa alkaisi herumaan ja saisin ehkä vietyä vähän pojallekin seuraavana päivänä. Yö meni niin ja näin, toisaalta oli ihanaa nukkua kotona, mutta toisaalta oli tosi tuskainen ja ikävä olo.

Seuraavana aamuna lähdimme turvakaukalon ja kotiutumisvaatteiden kera sairaalalle. Vettä satoi ihan kiitettävästi ja ilma oli tosi raakaa. Meillä oli kuitenkin toiveet korkealla kotiutumisen suhteen. Osastolla pääsimme taas hoitamaan vauvan aamupesut ja muut puuhat. Syötin, ja hän oli todella paljon virkeämpi edelliseen päivään verrattuna! Ja se näkyikin sitten syöttöpunnituksessa, hän oli syönyt rinnasta koko tarvittavan (40ml) annoksen! Voi sitä riemun määrää, oli niin onnistunut ja helpottunut fiilis. Poika jaksoi myös seurustella pitkän aikaa. Seuraavalla syötöllä poitsu vetäisi toisen kunnon satsin, 45ml. Silloin tiesin, että eiköhän tässä kotiin päästä :) Hoitaja jutteli kanssamme, kyseli vointiamme ja ajatuksiamme kotiutumisesta. Hän vakuuttui siitä, että pärjäämme kyllä hyvin ja aikoi ehdottaa lääkäreille kotiutumista.

Niinpä pääsimme sitten iltapäivällä kirjoittamaan kotiutumispapereita ja pukemaan pojalle omia vaatteita päälle. Jännitti sopivasti ja oli todella kiitollinen olo. Pojan lähtöpaino oli 3295g ja pään ympärys 35cm. Pää oli suippo syntyessään ja siellä oli pahka, joten muoto oli jo ehtinyt vähän muuttumaan mittojen mukaan.

Poika nukahti välittömästi, kun hänet saatiin turvakaukaloon ja nukkui siinä sikeästi koko matkan kotiin. Kotona tuli ihan hassu olo. Tässä me nyt ollaan, perheenä! En osannut yhtään olla paikoillani, poika tahtoi vaan nukkua ja minä aloin siivota :D

Päästiin illan aikana heti testaamaan kestovaippoja ja saatiinkin saaliiksi ensimmäinen kestovaippakakka! Poika on myös pissannut päällemme kolmesti kotiutumisensa jälkeen... Illalla syöttövälit olivat neljän tunnin luokkaa, mutta yöllä taas sain syöttää tiheämmin. Oli myös vaikeaa nukkua, kun jokaiseen äännähdykseen havahtui. Kakkavaippojakin sai muutaman vaihtaa. Sängyssä oli todella paljon helpompaa imettää kyljellään,  vaikkakin maitoa tuntui valuvan joka puolelle pojan suun lisäksi.

Aamulla oltiin molemmat miehen kanssa kuin nukkuneen rukouksia, mutta niin onnellisia <3 pieni on hurmaava, kertakaikkiaan täydellinen  rakkaupakkaus! Tänään arki on rullannut jo tosi hyvin, ollaan peseydytty, syöty, nukuttu ja seurusteltu. Hän ei paljon itkeskele, nälkäänsä känisee ja protestoi pyllynpesua vastaan.

Ja piereskelee. Ihan koko ajan <3

Miten voikaan olla näin onnellinen ja rakastaa jotakuta tällä tavoin? <3