Kuten varmaan olette huomanneet, niin sain kikkailtua tuollaisen Fb-palkin blogin oikeaan laitaan. Siitä voi näppärästi lukea pikapäivityksiä ja -kuulumisia, kun itse blogissa on hiljaista! Ja toki kannattaa tykkäillä sivusta, jos on Facebookissa itse.
Ei mulla muuta. Hyvin toimii tämä viisisormijärjestelmä, vaikka kieltämättä kyllä selkä on aika jumissa epäergonomisen imetysasennon takia. Pikkuleijona painaa jo ihan hirmuisen paljon!
tiistai 26. marraskuuta 2013
lauantai 23. marraskuuta 2013
Blogihiljaisuus
Ei. En yksinkertaisesti ehdi ikinä postaamaan. Ehtisin kyllä tekemään lyhyitä postauksia vailla päätä ja häntää, koska "oma aika" ajoittuu nykyään klo 22 jälkeiseen aikaan, kun Pikkuleijona vihdoinkin suostuu unille. Pikkukarhu sen sijaan herää heti siinä klo 5 jälkeen, joten "oman ajan" käyttäminen ei ole kovin suotavaa. Yleensä olen kympin maissa niin silmät ristissä, että on ihan turha yrittää alkaa postata. Nostan hattua niille, ketkä jaksavat vielä öisin tehdä töitä/blogata/hoitaa asioita...
Masennus, Pikkuleijonan pulautteluvaiva sekä syli-/tissiriippuvuus, Pikkukarhun uhmailu sekä kaikki muu ovat kasautuessaan saaneet aikaan aika miellyttävän cocktailin. Ensiksi luovutin ruuanlaiton ja siivoamisen suhteen, sitten sen, että pääsisimme aamupäivisin ulkoilemaan. Päivät ovat olleet yhtä sinnittelyä ja hengissä selviämistä. Toisinaan en saa edes päivävaatteita päälleni, kun molemmat huutavat vuoron perään ja yhtä aikaa ja kakkaakin on vaipoissa jatkuvasti. Niin, ja Pikkuleijona yltä päältä puklussa.
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi ja muutenkin säälittäväksi. Itsesäälin iskiessä vihaan itseäni vieläkin enemmän, sillä itsesääli on raivostuttavaa. Ei se auta mitään. Mutta vaikka kuinka tsemppaan itseäni, en saa tilannetta paremmaksi. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä organisoimaan, ja ammattinikin puolesta minun pitäisi osata ohjata ihmisiä arjessa, mutta... En ole ikinä tuntenut itseäni näin voimattomaksi. Kyvyttömäksi. Avuttomaksi!
Kävin pari viikkoa sitten ryhmäneuvolassa, jossa oli lisäkseni kolme muuta äitiä: yksi esikoisen saanut ja kaksi kahden lapsen äitiä. Heidän lapsillaan sattui olemaan suurin piirtein sama ikäero kuin meidän lapsilla. Terveydenhoitaja kehotti kertomaan, ketä olemme, ja jotain lapsista sekä miten menee. Nämä kahden lapsen äidit kertoivat molemmat, että hyvin on mennyt. Vauvat syövät ja nukkuvat hyvin, ei ole vatsavaivoja tai muutakaan. Esikoiset olivat kumpikin luonteeltaan hyvin rauhallisia, ja vaikka he olivatkin reagoineet vähän vauvan tuloon, niin mitään suurempaa uhmailua ei ole ollut havaittavissa.
Olin kateellinen. Oma vuoro ahdisti. Ja sitten kerroin, että meillä nyt on ollut vähän hankalaa ja haastavaa aikaa.
Ryhmän jälkeen pyysin terkkaria ottamaan hemoglobiinin, koska epäilin sen olevan noin miinus neljämiljoonaa. Eikä mitä, se oli edelleen huippuhyvä, kuten aina. Tuli siinä kuitenkin puheeksi tämä meidän arki. Terkkari oli huolissaan jaksamisestani, ja myönsinkin olevani aivan totaalisen loppu. Sanoin, että olisin ottanut asian puheeksi edellisellä neuvolakäynnillä, mutta en sitten päässyt sinne lainkaan.
Olin itse miettinyt perhetyön mahdollisuutta, ja sitä terkkari tarjosikin kysymättä. Sovittiin kuitenkin, että soitan perhetyöhön vasta tammikuussa, mikäli tilanne jatkuu yhtä hankalana miehen ísyysloman jälkeen. Nyt on kuitenkin vain kaksi täyttä työviikkoa ennen joulua, joten tilanne voi parantua sinä aikana.
Yritän ajatella positiivisesti. Pulauttelu saattaa mennä piankin ohi Pikkuleijonan kasvaessa. Ehkä ruokarytmikin muuttuu niin, ettei tissillä olla 2h välein päivisin. Hän alkaa ehkä viihtyä muuallakin kuin sylissä, tai edes kantorepussa/liinassa. Pikkukarhu kasvaa ja tottuu pikku hiljaa muuttuneeseen arkeen. Pottailu alkaa sujua. Raivarit jäävät vähemmälle. Saan itse lisää voimia, kun päivät muuttuvat pidemmiksi ja aurinko alkaa jälleen paistaa.
Mutta ennen sitä kaikkea pyrin priorisoimaan. Mitä sitten, vaikka koti on ihan kaaoksessa, kunhan siellä on turvallista ja kaikilla on puhdasta vaatetta päälle (helppo sanoa, mutta entäs jos pää ei kestä kaaosta?). Mitä sitten, vaikka ruokana olisikin välillä puolivalmisteita tai jopa eineksiä. Mitä sitten, vaikka viettäisimmekin pyjamapäiviä ja ulos lähdettäisiin vasta Miehen tultua töistä. Mitä sitten, vaikka Facebook vilkkuisi tuhatta vastaamatonta ja lukematonta viestiä ja blogiin kirjoittamattomuus tuntuisi ihmisten pettämiseltä ja harrastuksen hylkäämiseltä.
Parempi sekin, kuin jatkuvasti itkuun purskahteleva ja lamaantunut äiti, joka ei enää jaksa olla kiinnostunut mistään. Tai umpiväsynyt isä, joka nukahtaa rattiin ajaessaan töihin aamuvarhaisella...
Siksi blogihiljaisuus.
Masennus, Pikkuleijonan pulautteluvaiva sekä syli-/tissiriippuvuus, Pikkukarhun uhmailu sekä kaikki muu ovat kasautuessaan saaneet aikaan aika miellyttävän cocktailin. Ensiksi luovutin ruuanlaiton ja siivoamisen suhteen, sitten sen, että pääsisimme aamupäivisin ulkoilemaan. Päivät ovat olleet yhtä sinnittelyä ja hengissä selviämistä. Toisinaan en saa edes päivävaatteita päälleni, kun molemmat huutavat vuoron perään ja yhtä aikaa ja kakkaakin on vaipoissa jatkuvasti. Niin, ja Pikkuleijona yltä päältä puklussa.
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi ja muutenkin säälittäväksi. Itsesäälin iskiessä vihaan itseäni vieläkin enemmän, sillä itsesääli on raivostuttavaa. Ei se auta mitään. Mutta vaikka kuinka tsemppaan itseäni, en saa tilannetta paremmaksi. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä organisoimaan, ja ammattinikin puolesta minun pitäisi osata ohjata ihmisiä arjessa, mutta... En ole ikinä tuntenut itseäni näin voimattomaksi. Kyvyttömäksi. Avuttomaksi!
Kävin pari viikkoa sitten ryhmäneuvolassa, jossa oli lisäkseni kolme muuta äitiä: yksi esikoisen saanut ja kaksi kahden lapsen äitiä. Heidän lapsillaan sattui olemaan suurin piirtein sama ikäero kuin meidän lapsilla. Terveydenhoitaja kehotti kertomaan, ketä olemme, ja jotain lapsista sekä miten menee. Nämä kahden lapsen äidit kertoivat molemmat, että hyvin on mennyt. Vauvat syövät ja nukkuvat hyvin, ei ole vatsavaivoja tai muutakaan. Esikoiset olivat kumpikin luonteeltaan hyvin rauhallisia, ja vaikka he olivatkin reagoineet vähän vauvan tuloon, niin mitään suurempaa uhmailua ei ole ollut havaittavissa.
Olin kateellinen. Oma vuoro ahdisti. Ja sitten kerroin, että meillä nyt on ollut vähän hankalaa ja haastavaa aikaa.
Ryhmän jälkeen pyysin terkkaria ottamaan hemoglobiinin, koska epäilin sen olevan noin miinus neljämiljoonaa. Eikä mitä, se oli edelleen huippuhyvä, kuten aina. Tuli siinä kuitenkin puheeksi tämä meidän arki. Terkkari oli huolissaan jaksamisestani, ja myönsinkin olevani aivan totaalisen loppu. Sanoin, että olisin ottanut asian puheeksi edellisellä neuvolakäynnillä, mutta en sitten päässyt sinne lainkaan.
Olin itse miettinyt perhetyön mahdollisuutta, ja sitä terkkari tarjosikin kysymättä. Sovittiin kuitenkin, että soitan perhetyöhön vasta tammikuussa, mikäli tilanne jatkuu yhtä hankalana miehen ísyysloman jälkeen. Nyt on kuitenkin vain kaksi täyttä työviikkoa ennen joulua, joten tilanne voi parantua sinä aikana.
Yritän ajatella positiivisesti. Pulauttelu saattaa mennä piankin ohi Pikkuleijonan kasvaessa. Ehkä ruokarytmikin muuttuu niin, ettei tissillä olla 2h välein päivisin. Hän alkaa ehkä viihtyä muuallakin kuin sylissä, tai edes kantorepussa/liinassa. Pikkukarhu kasvaa ja tottuu pikku hiljaa muuttuneeseen arkeen. Pottailu alkaa sujua. Raivarit jäävät vähemmälle. Saan itse lisää voimia, kun päivät muuttuvat pidemmiksi ja aurinko alkaa jälleen paistaa.
Mutta ennen sitä kaikkea pyrin priorisoimaan. Mitä sitten, vaikka koti on ihan kaaoksessa, kunhan siellä on turvallista ja kaikilla on puhdasta vaatetta päälle (helppo sanoa, mutta entäs jos pää ei kestä kaaosta?). Mitä sitten, vaikka ruokana olisikin välillä puolivalmisteita tai jopa eineksiä. Mitä sitten, vaikka viettäisimmekin pyjamapäiviä ja ulos lähdettäisiin vasta Miehen tultua töistä. Mitä sitten, vaikka Facebook vilkkuisi tuhatta vastaamatonta ja lukematonta viestiä ja blogiin kirjoittamattomuus tuntuisi ihmisten pettämiseltä ja harrastuksen hylkäämiseltä.
Parempi sekin, kuin jatkuvasti itkuun purskahteleva ja lamaantunut äiti, joka ei enää jaksa olla kiinnostunut mistään. Tai umpiväsynyt isä, joka nukahtaa rattiin ajaessaan töihin aamuvarhaisella...
Siksi blogihiljaisuus.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Kalevalainen jäsenkorjaus
Kuten aiemmin mainitsin, päätimme ystävän suosituksesta kokeilla kalevalaista jäsenkorjausta Pikkuleijonan pulautteluun. Ystävä suositteli Saanaa, joka on hoitanut hänenkin tytärtään pulautteluvaivan takia. Sovittiin, että Saana tulee hoitamaan Pikkuleijonan lisäksi minutkin, sillä selkäni ja niskani on jatkuvasti jumissa huonojen imetysasentojen tähden.
"Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna myös Kalevalassa. Pääosin Pohjanmaalla nämä parannustaidot ovat säilyneet sukupolvilta toisille. Parannustaitoihin kuuluvat mm. jäsenkorjaus ja kuppaus. Yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kokonaisvaltaisinta osaamista edustaa Kalevalainen jäsenkorjaus.
Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. Perinteen tuoman kokemuksen kautta voidaan lihastasapainoista sekä hermoheijasteista lukea ongelmien aiheuttajat, jolloin ei päädytä hoitamaan pelkästään kipukohtaa, vaan myös itse ongelman aiheuttajaa hoidetaan. Em. tutkimuksin on osoitettu, että jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun." -Kansanlääkintäseura
Saana kertoi, että pulauttelu on yleinen vaiva vauvoilla, jotka ovat tulleet maailmaan niin sanotusti rytinällä, kuten Pikkuleijonakin. Lapaluiden välissä oleva jumi aiheuttaa kuulemma pulauttelua. Saana hoiti Pikkuleijonan selkää sekä jalkapohjia. Käsittelyn jälkeen Pikkuleijonan pulauttelu väheni selkeästi. Itse hoidosta Pikkuleijona tuntui nauttivan kovasti!
"Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna myös Kalevalassa. Pääosin Pohjanmaalla nämä parannustaidot ovat säilyneet sukupolvilta toisille. Parannustaitoihin kuuluvat mm. jäsenkorjaus ja kuppaus. Yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kokonaisvaltaisinta osaamista edustaa Kalevalainen jäsenkorjaus.
Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. Perinteen tuoman kokemuksen kautta voidaan lihastasapainoista sekä hermoheijasteista lukea ongelmien aiheuttajat, jolloin ei päädytä hoitamaan pelkästään kipukohtaa, vaan myös itse ongelman aiheuttajaa hoidetaan. Em. tutkimuksin on osoitettu, että jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun." -Kansanlääkintäseura
Saana kertoi, että pulauttelu on yleinen vaiva vauvoilla, jotka ovat tulleet maailmaan niin sanotusti rytinällä, kuten Pikkuleijonakin. Lapaluiden välissä oleva jumi aiheuttaa kuulemma pulauttelua. Saana hoiti Pikkuleijonan selkää sekä jalkapohjia. Käsittelyn jälkeen Pikkuleijonan pulauttelu väheni selkeästi. Itse hoidosta Pikkuleijona tuntui nauttivan kovasti!
Saana huomasi, että Pikkukarhulla on toinen olkapää ylempänä kuin toinen, joten hän hoiti myös Pikkukarhun samaan syssyyn. Pikkukarhulla tuntuivat paikat aukeavan myös, sillä en ole ikinä kuullut hänen röyhtäisevän niin komeasti, mitä selän käsittelyn jälkeen! PK ei meinannut pysyä hetkeäkään paikoillaan, mutta Saana hoiti poikaa ihanan rauhallisin ja lempein ottein, antaen tämän aina välillä karata touhuamaan.
Oma käsittelyni tuntui taivaalliselta! Saana kävi kroppani läpi päästä varpaisiin. Pari päivää jälkikäteen olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mikä kertoo hoidon tehokkuudesta ja kuuluu asiaan. Päänsäryt katosivat ja tuntui, että olisin pidentynyt senttikaupalla, kun sain ryhtini kunnolla oikaistuksi.
Saana tekee kotikäyntejä myös Tampereen lähikunnissa. Hän hoitaa alle 3v. ilmaiseksi. Kotiäideille ja -iseille hoito kustantaa 40€. Ihmisten lisäksi Saana hoitaa myös koiria, ja ystävän mukaan hän on erittäin taitava koirien kanssa.
Suosittelen kokeilemaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja pulauttelu- ja vatsavaivaisen vauvan hoitoon jo ennen lääkehoitoon ryhtymistä. Moni vaiva saattaa helpottua hoitojen myötä, eikä esimerkiksi rankkaa happosalpaajalääkitystä tarvita. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota omaan ruokavalioon, jos imettää. Monen vauvan vatsavaivat ja pulautteluongelmat ovat helpottaneet, kun äiti on ryhtynyt täysin gluteenittomalle ja/tai maidottomalle ruokavaliolle. Ruokavaliomuutos ei kuitenkaan ole mikään pikaratkaisu, sillä saattaa mennä jopa pari viikkoa ennen kuin oireilu helpottaa. Omalla kohdalla ruokavaliomuutos on ollut oikea ratkaisu.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Miesväen neuvolareissu
Perjantaina oli kummankin pojan neuvolakäynti, jonne en itse päässytkään mukaan yllättäen. Minulle nousi nimittäin 39 asteen kuume yöllä! Mies katsoi parhaimmaksi jäädä kotiin, koska olin niin heikossa hapessa. Neuvola-aikaa ei viitsinyt alkaa siirtämään, koska nämä meidän lääkärineuvola-ajat ovat totaalisen kiven alla. Oli aika jännittävää lähettää nuo kolmestaan matkaan, varsinkin kun mies ei ole neuvolassa edes Pikkukarhun kanssa käynyt kuin kerran tai pari, minun ollessa mukana. Hienosti niillä kuitenkin meni.
Pikkukarhulla oli 1,5v. lääkärintarkastus, joka kesti vain 20 minuuttia. Ystäväni tarjoutui nappaamaan Pikkukarhun tarkastuksen jälkeen ulos hänen ja tyttärensä (PK:n tyttöystävä) kanssa, jotta olisi rauhallisempaa Pikkuleijonan terveydenhoitaja- ja lääkärikäynnillä.
Pikkukarhulta ei otettu mittoja, kuunneltiin vain keuhkot ja sydän sekä tsekattiin korvat ja kivekset. Jotain ne olivat kyselleet kehityksestä, mutta siinäpä se sitten olikin. Korttiin oli kommentoitu: "Hyväkuntoinen, tyytyväinen poika. Terve ollut. Muutama sana tulee. On touhukas". En tiedä, mitä puhetta tuosta puheesta oli ollut, mutta kyllähän PK:lta jo sanoja tulee paljonkin. Viimeisin opittu selkeä sana on ollut "vettä".
Pikkuleijona sai rotarokotteen suun kautta, hyvin oli kuulemma uponnut. Mitään oireita en huomannut siitä tulevan onneksi. Olivat keskustelleet pulauttelusta, mutta painon takia ei ainakaan tarvitse olla siitä huolissaan, kun on painoa tullut niin hyvin. Pituuden puolesta kasvaa hieman keskikäyrän alapuolella kuulemma.
Myttynen 16.9.13 3445g 51cm 34.5cm
1vrk 3280g
8vrk 3600g
2vkoa 3780g 53.3cm 35cm
Piti kirjoittaa jotain muutakin, mutta väsyttää niin että järki lähtee. En ole vieläkään ihan terve, ja nuo kuumeiset yöt verottavat aika tavalla. Enää kolme päivää, kunnes Miehen isyysloma alkaa... jaksaa, jaksaa...
Pikkukarhulla oli 1,5v. lääkärintarkastus, joka kesti vain 20 minuuttia. Ystäväni tarjoutui nappaamaan Pikkukarhun tarkastuksen jälkeen ulos hänen ja tyttärensä (PK:n tyttöystävä) kanssa, jotta olisi rauhallisempaa Pikkuleijonan terveydenhoitaja- ja lääkärikäynnillä.
Pikkukarhulta ei otettu mittoja, kuunneltiin vain keuhkot ja sydän sekä tsekattiin korvat ja kivekset. Jotain ne olivat kyselleet kehityksestä, mutta siinäpä se sitten olikin. Korttiin oli kommentoitu: "Hyväkuntoinen, tyytyväinen poika. Terve ollut. Muutama sana tulee. On touhukas". En tiedä, mitä puhetta tuosta puheesta oli ollut, mutta kyllähän PK:lta jo sanoja tulee paljonkin. Viimeisin opittu selkeä sana on ollut "vettä".
Pikkuleijona sai rotarokotteen suun kautta, hyvin oli kuulemma uponnut. Mitään oireita en huomannut siitä tulevan onneksi. Olivat keskustelleet pulauttelusta, mutta painon takia ei ainakaan tarvitse olla siitä huolissaan, kun on painoa tullut niin hyvin. Pituuden puolesta kasvaa hieman keskikäyrän alapuolella kuulemma.
Myttynen 16.9.13 3445g 51cm 34.5cm
1vrk 3280g
8vrk 3600g
2vkoa 3780g 53.3cm 35cm
6vkoa 4680g 56.4cm 37.5cm
"Suloinen poika. Kasvu hyvää. Sydän, keuhkot, vatsa normaali"
Piti kirjoittaa jotain muutakin, mutta väsyttää niin että järki lähtee. En ole vieläkään ihan terve, ja nuo kuumeiset yöt verottavat aika tavalla. Enää kolme päivää, kunnes Miehen isyysloma alkaa... jaksaa, jaksaa...
perjantai 1. marraskuuta 2013
Pissa-kakka -juttuja
Meillä harrastetaan nykyään VVV:tä eli vauvojen vessahätäviestintää, tai ainakin jonkinlaista muotoa siitä. Sain päähäni kokeilla pari viikkoa sitten tätä vauvan pissattamista ja kakattamista altaaseen, ja sehän toimi! Muistelen, että Pikkukarhun aikaan yritin kyllä, mutta niin myöhäisessä vaiheessa, etten sitten jaksanut kannatella häntä kunnolla ja olla tarpeeksi kärsivällinen.
Meillä tämä juttu toimii niin, että jokaisella vaipanvaihdolla nostan Pikkuleijonan altaan päälle hokien "pispispispis". Noin 90% kerroista pissa ja/tai kakka tulee altaaseen, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Useimmiten pissa tulee välittömästi, välillä joutuu odottelemaan hiukan pidempään. Odottelen maksimissaan viisi minuuttia yleensä, mutta joskus pidempäänkin, jos tiedän varmasti kakan olevan tulossa. Pikkuleijonasta kyllä huomaa, milloin kakkamiselle on tarvetta. Ähinästä ja puhinasta ei voi erehtyä! Yleensä voin syöttää Pikkuleijonan heti herättyään, kakka tulee vasta syömisen jälkeen...
"Oikeanlaisessa" VVV:ssä vauvaa tarkkaillaan jatkuvasti arjessa ja viedään heti pissalle/kakalle, kun vauva niin viestii. Meidän arjessa tämä ei ihan toimi, joten olen tyytynyt tällaiseen satunnaisvessattamiseen vaipanvaihtojen yhteydessä. Välillä toki ehdin vessaan juuri sillä hetkellä, jos kotona on rauhallinen tilanne. Jossain vaiheessa Pikkuleijonan kasvaessa siirrymme altaalta vessanpöntön päälle niin, että istun pöntön reunalla väärin päin pidellen Pikkuleijonaa pytyn yläpuolella. Se säästää selkää.
Mitä hyötyä tästä sitten on? Konkreettisin hyöty meillä on ollut se, ettei vaippoihin ehdi tulla sitä jäätävän sitkeää maitokakkaa. Tahrat eivät nimittäin meinaa hevillä irrota kestovaipoista, enkä yleensä ehdi käsitellä tahrakohtia sappisaippualla. Riisipaperi estää vähän tahraamista, mutta kyllä sekin päästään jonkun verran läpi. Onneksi kakka tulee vaippaan harvemmin nykyään, säilyvät ainakin jälleenmyyntihinnaltaan parempina.
Hyötyä on myös myöhemmin, kun Pikkuleijonaa voi istuttaa ja hän pysyy potalla. Pispispis -hokema on jo tuttu, joten pottailun aloittaminen helpottuu. Pikkukarhun kanssa aloitettiin eräänlainen VVV juuri siinä vaiheessa, kun hän pystyi itse istumaan potalla. Hän tekikin reippaasti pissat ja kakat pottaan, kunnes oppi nousemaan siitä pois. Vielä emme ole saaneet poikaa houkuteltua pottailun maailmaan takaisin.
Tämä vessattaminen on myös hurjan palkitsevaa! Pienestä ne ilot on kotiäidin revittävä, mutta tunnen suurta ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta aina, kun saamme säästettyä vaipan kakalta tai jopa pissalta. Muutama täysin kuiva vaippa on jo ehtinyt olla, vaikka vessareissujen välillä olisi kulunut pidempikin aika.
Sanotaan myös, että VVV:tä harrastaneiden lapset oppivat nopeammin kuivaksi. Se kuitenkin vaatii pitkäjänteisempää sekä säännöllisempää VVV:tä, eikä meillä ole tässä tavoitteena kuivaksi oppiminen pikapikaa. Toki se olisi mukava yllätys!
Innolla odotan myös sitä, miten Pikkukarhu reagoi pottailuun, kun Pikkuleijona sen aloittaa. Siis mikäli pottailu ei vielä noin puolen vuoden päästäkään suju. Ehkä Pikkuleijonan esimerkki rohkaisee Pikkukarhuakin!
Usein, kun otan tämän VVV:n puheeksi muiden äitien kanssa, saan jotenkin vähän... tietynlaisia ilmeitä. Osa on toki positiivisesti kiinnostunut, mutta monesti tuntuu, että äidit kokevat minun jotenkin leuhkivan sillä, miten extremesti ja erilailla meillä nämä hommat hoituvat. Vähän sama, kun kestovaipoista puhuessa syyllistämättä mitenkään kertsien käyttäjiä kuulijat tuntevat syyllisyyttä joka tapauksessa. Se ei tietenkään ole tarkoitus. Olen vain niin innoissani tästä itse, joten haluan kuuluttaa kaikille, miten siisti fiilis siitä tulee itselle! Minun puolesta muiden lapset saavat pissata/kakata mihin vaan ja miten vaan, se on jokaisen äidin ihan oma valinta.
Lisää aiheesta voi lukea Kiintymysvanhemmuusperheiden sekä Ylen sivuilta esimerkiksi.
Meillä tämä juttu toimii niin, että jokaisella vaipanvaihdolla nostan Pikkuleijonan altaan päälle hokien "pispispispis". Noin 90% kerroista pissa ja/tai kakka tulee altaaseen, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Useimmiten pissa tulee välittömästi, välillä joutuu odottelemaan hiukan pidempään. Odottelen maksimissaan viisi minuuttia yleensä, mutta joskus pidempäänkin, jos tiedän varmasti kakan olevan tulossa. Pikkuleijonasta kyllä huomaa, milloin kakkamiselle on tarvetta. Ähinästä ja puhinasta ei voi erehtyä! Yleensä voin syöttää Pikkuleijonan heti herättyään, kakka tulee vasta syömisen jälkeen...
"Oikeanlaisessa" VVV:ssä vauvaa tarkkaillaan jatkuvasti arjessa ja viedään heti pissalle/kakalle, kun vauva niin viestii. Meidän arjessa tämä ei ihan toimi, joten olen tyytynyt tällaiseen satunnaisvessattamiseen vaipanvaihtojen yhteydessä. Välillä toki ehdin vessaan juuri sillä hetkellä, jos kotona on rauhallinen tilanne. Jossain vaiheessa Pikkuleijonan kasvaessa siirrymme altaalta vessanpöntön päälle niin, että istun pöntön reunalla väärin päin pidellen Pikkuleijonaa pytyn yläpuolella. Se säästää selkää.
Mitä hyötyä tästä sitten on? Konkreettisin hyöty meillä on ollut se, ettei vaippoihin ehdi tulla sitä jäätävän sitkeää maitokakkaa. Tahrat eivät nimittäin meinaa hevillä irrota kestovaipoista, enkä yleensä ehdi käsitellä tahrakohtia sappisaippualla. Riisipaperi estää vähän tahraamista, mutta kyllä sekin päästään jonkun verran läpi. Onneksi kakka tulee vaippaan harvemmin nykyään, säilyvät ainakin jälleenmyyntihinnaltaan parempina.
Hyötyä on myös myöhemmin, kun Pikkuleijonaa voi istuttaa ja hän pysyy potalla. Pispispis -hokema on jo tuttu, joten pottailun aloittaminen helpottuu. Pikkukarhun kanssa aloitettiin eräänlainen VVV juuri siinä vaiheessa, kun hän pystyi itse istumaan potalla. Hän tekikin reippaasti pissat ja kakat pottaan, kunnes oppi nousemaan siitä pois. Vielä emme ole saaneet poikaa houkuteltua pottailun maailmaan takaisin.
Tämä vessattaminen on myös hurjan palkitsevaa! Pienestä ne ilot on kotiäidin revittävä, mutta tunnen suurta ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta aina, kun saamme säästettyä vaipan kakalta tai jopa pissalta. Muutama täysin kuiva vaippa on jo ehtinyt olla, vaikka vessareissujen välillä olisi kulunut pidempikin aika.
Sanotaan myös, että VVV:tä harrastaneiden lapset oppivat nopeammin kuivaksi. Se kuitenkin vaatii pitkäjänteisempää sekä säännöllisempää VVV:tä, eikä meillä ole tässä tavoitteena kuivaksi oppiminen pikapikaa. Toki se olisi mukava yllätys!
Innolla odotan myös sitä, miten Pikkukarhu reagoi pottailuun, kun Pikkuleijona sen aloittaa. Siis mikäli pottailu ei vielä noin puolen vuoden päästäkään suju. Ehkä Pikkuleijonan esimerkki rohkaisee Pikkukarhuakin!
Usein, kun otan tämän VVV:n puheeksi muiden äitien kanssa, saan jotenkin vähän... tietynlaisia ilmeitä. Osa on toki positiivisesti kiinnostunut, mutta monesti tuntuu, että äidit kokevat minun jotenkin leuhkivan sillä, miten extremesti ja erilailla meillä nämä hommat hoituvat. Vähän sama, kun kestovaipoista puhuessa syyllistämättä mitenkään kertsien käyttäjiä kuulijat tuntevat syyllisyyttä joka tapauksessa. Se ei tietenkään ole tarkoitus. Olen vain niin innoissani tästä itse, joten haluan kuuluttaa kaikille, miten siisti fiilis siitä tulee itselle! Minun puolesta muiden lapset saavat pissata/kakata mihin vaan ja miten vaan, se on jokaisen äidin ihan oma valinta.
Lisää aiheesta voi lukea Kiintymysvanhemmuusperheiden sekä Ylen sivuilta esimerkiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)