Näytetään tekstit, joissa on tunniste Imse Vimse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Imse Vimse. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. syyskuuta 2013

Ensimmäinen viikko kotona



Miten voi olla mahdollista, että Myttysen syntymästä on jo viikko ja päivä?! Olen ollut hurmaavassa vauvakuplassa koko ajan. Toisin kuin viime kerralla, olen ollut stressittömämpi ja olla möllötellyt vauvantahtisesti. Ihme kyllä ei ole tullut edes ahdistusta siitä, etten ole päässyt ulkoilemaan. Olemme toki joutuneet käymään kodin ulkopuolella pikaisilla reissuilla kontrollien takia, mutta muuten olen vain nauttinut kotona olosta.

Millainen Myttynen sitten on? No hurmaava kaveri tietysti! Tuuhea tummanvaalea tukka, syvänsiniset tarkkaavaiset silmät, pulleat posket, äidin nenä ja iskän suu. Kuten isällään ja veljelläänkin, myös Myttysellä on hymykuoppa oikeassa poskessa. Tätä hymykuoppaa on nähty paljon, kun Myttynen on "hymyillyt". Jostain muualta on peritty pitkät sormet ja valtavan isot jalat. Samanlaiset rimppakintut, mitä veljelläänkin oli syntyessään. Ei siis toivoakaan siitä, että tietyt kestovaipat istuisivat kilojen mukaan reisistä...

Kestopeppu salista saakka

"Ensimmäinen kestovaippakakkani" (teetän tästä taulun Myttyselle 18-vuotislahjaksi...)

Tuleva huippukitaristi

Tukkaa löytyy!


Myttynen nukkuu, syö, nukkuu, syö, seurustelee korkeintaan pari tuntia ja nukkuu taas. Yölläkin nukutaan pääsääntöisesti, kolmisen syöttöä on riittänyt. En muistanutkaan, miten paljon vastasyntynyt nukkuu. Välillä tekee mieli mennä herättämään, kun iskee niin kova kaipuu.

Maitoa on ainakin riittänyt, sillä terkkari kävi tänään tekemässä punnituksen: kotiinlähtöpainoon on tullut viikossa 320g, mikä on älyttömän hyvin. Myttynen painaa siis jo 3600g! Terkkari kehui, että ikäisekseen poika seuraa todella tarkkaavaisena ja silmät suurina kaikkea ympärillään. Päätään hän on yrittänyt nostella jo parin päivän ikäisestä, ja välillä pitää ihan toppuutella moisia urheilusuorituksia. Bilirubiinitkin kääntyivät laskuun jo lauantaina, joten kontrolleissa ei tarvitse enää käydä. Iho ja silmänvalkuaiset kellertävät vielä hiukan, mutta väri on normalisoitunut paljon viime viikosta. Napatynkä irtosi toissapäivänä, joten miehen ei tarvitse enää yökkiä vaippaa vaihtaessaan. Huh huh, miten paljon viikkoon mahtuu kaikenlaista vastasyntyneen elämässä!

Olen tehnyt kovasti töitä maidonnousun eteen: juon vettä litratolkulla, syön paljon (ja koko ajan), nappailen maidoneritystä lisäävää homeopaattista valmistetta (Urtica Urens) sekä juon Weledan imetysteetä. Herkkuja unohtamatta! Ja kaikista tärkein: yritän olla stressaamatta mistään. Se on toiminut vielä ihan hyvin, mutta katsotaan sitten huomenna uudestaan, kun Mies lähtee töihin ja jään yksin lasten kanssa...

On ollut aivan erilaista hoitaa vastasyntynyttä nyt, kun siitä on jo kokemusta. Otteet ovat sekä minulla että Miehellä varmemmat. Vaipattaminen ja vaatteiden vaihto, pesut ja syötöt sujuvat vanhasta lihasmuistista. Huomaan, että Mies on edelleenkin näppärämpi harsovaipan pukija kuin minä! On ihan eri fiilis tässä ensimmäisessä viikossa, kun kaikki turha panikointi ja stressaaminen ovat poissa. Pystyy keskittymään olennaiseen, ihanaan pieneen kääryleeseen.

Pikkukarhu on ottanut pikkuveljen hienosti vastaan. Alkujännityksen mentyä ohi Pikkukarhu on tullut oma-aloitteisesti silittämään Myttysen päätä kauniisti (sanoen "aiii-aiii") tai tarjoamaan esimerkiksi sukkaa tai tumppua pikkuveljelle laitettavaksi. Yksi päivä sanoin, että täytyy vaihtaa pikkuveljen vaippa. Hetken perästä Pikkukarhu toi vessasta oman vaippansa minulle! Voi meidän pientä hoitoapulaista :') Eilen PK yritti laittaa sukkaa vauvan jalkaan, eikä olisi millään antanut minun auttaa.

Varuillaan saa toki olla koko ajan. Pikkukarhu saattaa sohvalla ollessaan tehdä syöksyn syliä kohti tai muita äkillisiä liikkeitä, kuten heittää tavaralla. Minkäänlaista mustasukkaisuutta en ole huomannut vielä, ja Pikkukarhu on saanut nauttia isänsä jakamattomasta huomiosta koko viikon. Pojat ovat olleet paljon menossa yhdessä, puistoilemassa, kaupungilla ja mummolassa. Olen välillä ollut ihan ikävissäni täällä kotona!

Itse olen toipunut synnytyksestä hienosti, mikäli sen rypistyksen jäljiltä nyt jotain toipumista edes oli. Jälkivuotoon on hyvin riittänyt Miisamamman kestositeet, enkä usko tällä kertaa joutuvani kärsimään moisesta riesasta niin pitkään, mitä viimeksi (yli kuukauden). Maha ei ole palautunut ihan niin nopeasti, mitä viimeksi, mutta se oli odotettavissa: silloin olinkin paljon kovemmassa lihaskunnossa ennen raskautta.

Vatsan tilanne viikko synnytyksestä:



Paino ennen raskautta: 53kg
...ennen laitokselle lähtöä: ~72kg
...synnytyksen jälkeen: ~67kg
...4 päivää synnytyksestä: ~63kg
...viikko synnytyksestä: ~60kg
eli 12kg on jo lähtenyt, 7kg vielä jäljellä. Ei paha!

Mielialat eivät ole heitelleet ihan niin pahasti, mitä pelkäsin. On ollut yllättävän tasapainoinen fiilis, vaikka kyllähän niitä hormonimyrskyjäkin on selkeästi tullut. Parit itkupotkuraivarit on tullut heitettyä, mutta mitään synkkiä fiiliksiä ei ainakaan vielä ole pahemmin tullut. Toivottavasti ei tulekaan! Pikkukarhukin pitää osaltaan huolen siitä, ettei mitenkään kamalan syviin vesiin ehdi upota. 

Ai niin! Ollaan edistytty meidän harsottamisessa sitten Pikkukarhun: harsoon laitetaan lisäimuksi Imse Vimsen flanelletti (vihdoin niillekin tuli jotain käyttöä) ja päällimmäiseksi kuivaliina. Toimii! Sisävaippoja en ole hirveästi vielä viitsinyt käyttää, kun vauvan lonkat eivät ole avautuneet ns. sammakkoasentoon. Moni sisävaippa on niin leveä toistaiseksi, että Myttynen ei saa jalkoja kunnolla pidettyä suositellussa sykkyräasennossa. Vauva avaa jalkansa tuohon sammakkoasentoon yleensä parin viikon iässä, joten sen jälkeen otetaan nuo sisävaipatkin käyttöön. Toistaiseksi harsot ovat kuitenkin riittäneet hyvin, ja kuivaliinasta kakat on huomattavasti harsoa helpompi huuhdella pois. Suosittelen!

Olen niin onnellinen. Niin kovin onnellinen!

tiistai 14. elokuuta 2012

Kaupunkipäiviä ja kotipäiviä

Olin eilen aika rohkea. Lähdin nimittäin pojan kanssa kaupungille aikomuksenani pistäytyä kunnolla ensimmäistä kertaa kirjastoon sitten pojan syntymän. Olen tainnut kerran sen jälkeen käydä siellä juosten palauttamassa noin miljoona vuotta myöhässä olleet opukset.

Olen aina rakastanut kirjastossa käymistä. Ensimmäinen romaani, jonka luin, oli joku Neiti Etsivä. Olin kahdeksanvuotias ja käytin lukemisen apuna viivotinta pysyäkseni oikealla rivillä :D No, siitähän se ura sitten urkeni ja olen mättänyt kirjoja hyvään tahtiin. Lapsi on hidastanut tahtia. Saan vieroitusoireita, jos en voi lukea!

Eniveis, Pikkukarhu käyttäytyi kirjastossa niin moitteettomasti, että join siellä jopa kahvit ystäväni kanssa! Tämän jälkeen pistäydyimme vielä Sokoksella ja Henkkamaukalla, josta mukaan tarttui vähän liikaa kaikkea kivaa. Menin siis ostamaan pojalle sukkia... Poika sai sukkapakettinsa lisäksi "farkut" kokoa 68, henkselit ja pari kuolalappua/kaulahuivia/mitänenyonkaan. Mua ei saa päästää sinne lastenosastolle!!!

Löysin itsellenikin pari kivaa paitaa, joista toinen on samanlainen erään vanhan suosikkipaitani kanssa, mutta väriltään vihreä! Olin juuri pohtinut, että mistähän saisin sen mallisia paitoja lisää, koska ne sopivat meikeläisen kroppaan. Toinenkin paita näytti niin hyvältä meitsille, etten voinut olla ostamatta. Vastapainoksi olen sitten myynyt Facebookissa vanhoja vaatteita pois ihan kivasti. Ja olen saanut myös hääkrääsää myytyä!

Timanttejakin oli tallessa enemmän, mitä uskalsin kuvitella. Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että mummo/harakka oli mieltynyt vihreisiin timangeihin ;)

Laitoin pojalle kestovaipan kaupungille ja oivoi, Suuri Rakkauteni petti minut! Bumgenius falskasi, joten Sokoksen vessassa piti suorittaa massiivinen vaipanvaihto-operaatio. Olin ottanut varalta sinisen TSI-sisätäyttövaipan ja imun, mutta sainkin sitten hetken ähräämisen jälkeen todeta, että nämä sinisetkin ihanuudet ovat nyt auttamattoman pieniä! NÖYYYYY! Olihan siellä hoitolaukussa onneksi kertiksiäkin, joten matka jatkui sitten sellaisella. Bummariin palatakseni, moni on sanonut, ettei se ole mikään kauhean ison pissan vaippa. Kolme tuntia oli meillä liikaa :(

Loppupeleissä oltiin 3,5h kaupungilla ilman suurempia raivareita (poika tai äiti) ja kävelimme keskustan päästä päähän. Ja juostiin (äiti juoksi, poika nauroi) bussipysäkille, jo vain hiki virtasi!

Tuli kauhian hyvä mieli siitä, että päästiin vähän ihmisten ilmoille keskenämme. Kyllähän kaikki aina hokee sitä, että "kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu" ja "ei se lapsen itku ketään haittaa". No kyllä mua haittaa! Ei ole kiva olla jossain kaupungilla rentoutumassa, jos yksi kirkuu kurkku suorana vähän väliä.

Tänään ollaan mölläilty kotona. Toisin sanottuna herättiin hirveän aikaisin (6.30), olen pessyt pyykkiä, myynyt tuotteita, laittanut ruokaa, viihdyttänyt lasta, käynyt 45 minuutin vaunulenkillä, soittanut äidille ja siskolle... Ja katsonut Täykkäreiden ensimmäistä jaksoa 20 minuuttia! Jee. Ehkä joku päivä ehdin katsoa loputkin.

Viime yönä oli kestovaippakokeiluyö: Myllymuksujen taskuun tungettu Muksujen bambuhampputaitto sekä kaksi Rainbown puuvillalisäimua JA varmistuksena vielä merinovillapöökit päällä. Ei tullut vahinkoja! Ilman vaihtoa yöllä!

Ja nyt tyyppi nukkua posottaa jo toista tuntia Imse Vimsen all-in-on päällä, tästä ei hyvää seuraa sanokaa mun sanoneen...

Arvatkaa vaan, kuinka paljon kirjoitettavia juttuja pulppuilee mieleen päiväsaikaan kun koneelle ei ehdi. Ja mikä on lopputulema? No tämmöstä mössöö!

Sorge vaan.

Äidin kaupunkiasu, tosin bolero oli melko turha siinä helteessä ja kengillä oli huono juosta...

Vaaleat pehmoystävät saunomassa kylvyn jälkeen. Voi, kun tuo Pentikin pupu näyttää reppanalta :D
Ainun ensipupu on kummitädiltä, Lenni Lokinpoika kummisedältä ja hänen vaimoltaan.
Lammas on Miehen sukulaisilta.
Pupun ostin ihan itte. Ja oli kallis. Elkee kertoko Miehelle ;)


torstai 9. elokuuta 2012

Kestovaippavertailu

Minulla on viha-rakkaussuhde kestovaippailuun. Enemmän rakkaus ;) Kestovaippailumme alkoi jo ennen lapsen syntymää sillä, että kävimme Miehen kanssa yhdessä kestovaippainfossa, jossa Mies hurahti hommaan ihan tosissaan raha- ja ympäristösyiden tähden. Itsekin olin sitä mieltä, että meillä sitten kestoillaan jatkuvasti.

No, hommahan ei aina mene niin kuin Strömsössä ja nykyisin meillä osakestoillaan. Öisin on kertikset, samoin pidemmille reissuille lähdettäessä. Alkuun oli niin rankkaa, että niiden muutamien öisten vaippakatastrofien jälkeen olin ihan kypsää kauraa koko hommaan. Nyt olen suunnitellut kunnollisten yökestojen hankkimista, kun yöt alkavat muutoin olla pojan osalta rauhallisempia. Herätään kuitenkin vain pari kertaa yössä enää.

Olen ostanut kestovaippoja kirppareilta, huuto.netistä ja Facebookin osta-myy -kestovaipparyhmästä. Aluksi ostin tietenkin sokkona ihan mitä tahansa, koska etukäteen on mahdotonta tietää, mitkä vaipat sopivat. Siksi kannattikin ostaa erilaisia yksittäisiä vaippoja.

Kestovaippatermistö oli alkuun täyttä hepreaa (AIO? TSI? PUL?!?), mutta Kestovaippainfon sekä Tiina Törnströmin Vaippailmiö -kirjan myötä aloin pikku hiljaa ymmärtää eri vaippojen eroja. Lisäksi armas mammaystäväni oli jo ehtinyt kestoilemaan kuukausia tuoreen poitsunsa kanssa, joten sain kullanarvoisia vinkkejä. Sain ystävältäni kassillisen kestovaippoja lainaan! Palautin vaipat eilen haikein mielin, niin ne vauvat vaan kasvaa...

Loppupeleissä meillä on ollut käytössä hyvin suppea valikoima vaippoja, joten mitenkään hirmuisen kattavaa tästä vertailusta ei tule... mutta asiaan:


Vaippakaappimme ennen inventaariota. Ylhäällä vasemmalla kuorivaipat+villahousuja, oikealla imut. Alemmalla hyllyllä taskuvaipat, sisävaipat ja all-in-one -vaipat suloisessa sekamelskassa. Äiteen vaipatkin päässeet kuvaan ;) Alemmassa pyykkikorissa paikka vauvan pyykeille (vaatteet+vaipat)


Yksiväriset vaipat ovat lähes kaikki Bumgeniuksia :)

Aluksi käytimme sisävaippana harsoa, jonne laitoimme lisäimun. Lisäimu taiteltiin aina harson väliin kuvassa näkyvällä tavalla. Käytettiin aina tätä samaa taittoa, vaikka erilaisia taittelumalleja olisi ollut tarjolla. Harsoja meillä on n. 50kpl, osa isoja (kalliita) bambuharsoja, jotka kyllä voittavat Pikku Piian harsot pehmeydessä ja imukyvyssä!


Harso pysyi hyvin kiinni näpsyllä! En viitsinyt pukea harsoa elävälle mallille ;)


Harson päälle laitettiin yleensä villahousut. Tässä jonkun tekemät (TSI=Tee Se Itse) villahousut!



Babyidean merinovillahousut, odottavat käyttöä!


Toisinaan käytettiin Imse Vimsen kuorivaippaa harson päällä. Suurimmista harsoista tuli niin iso paketti, että pojan kasvaessa harsoa/imua tursui aina S-kokoisen kuoren rakosista. Villahousut toimivat aina kuorta paremmin!
Alempi on Imse Vimsen Organic Cotton kuorivaippa, johon olen rakastunut! Se menee 8kg saakka ja on ollut nyt todella toimiva sisävaippojen kanssa!


Erilaisia lisäimuja, joita voi laittaa niin harsojen sisään kuin taskuvaippojen taskuihin. Ylävasemmalta: 

- Myllymuksujen bambuhampputaittoimu, joka on alkanut vasta nyt toimia, kun taskuvaipatkin ovat isompia. Oli liian suuri taiteltavaksi harson sisään. Nyt erittäin toimiva Myllymuksujen taskuvaipassa sekä muissakin taskuvaipoissamme! Bambu ja hamppu ovat molemmat erittäin imukykyistä materiaalia.
- Mikrokuitufrotee, jota on myöskin Bumgeniusten sisällä imuna! Luottoimu, toimii sekä harson että taskuvaippojen kanssa.
- Äitiyspakkauksissa oli joskus 80-luvulla vaaleanpunaisia ja hiukan isompia keltaisia liinoja, veikkaisin niiden olevan puuvillaa? Monta kertaa pestyinä nämä ovat hyviä imuja, tosin ohuina eivät ime litratolkulla. Käytettiin näitä paljon harsojen kanssa lisäimuna, mutta nykyiseen kusimäärään eivät toimi!
- Kestovaippakaupan eli KVK:n tenceljoustofroteinen taittoimu toimi ja toimii. Saattoi välillä olla inasen liian iso harson lisäimuksi, mutta vähän taittelemalla ja tunkemalla sen sai toimimaan ;) Tässä kuvassa taiteltu siis kolminkerroin. Pinta coolmaxia eli onteloneulosta, tuntuu märkänäkin kuivalta ihoa vasten.
- Rainbown luomupuuvillainen lisäimu. Näitä meillä on PALJON! Hyvä hinta-laatusuhde! Ovat imuteholtaan tosi hyviä vastasyntyneelle ja sopivat hyvin harson sisään, koska ovat lyhyitä. Nykyisin seilaavat taskuvaippojen sisällä, joten ovat siirtyneet pois käytöstä...
- KVK:n tenceljoustofroteinen tiimaimu (coolmaxilla). Tämäkin toimi hyvin harsojen kanssa, mutta nykyisin riittämätön imuteholtaan taskuvaippoihin. Sen sijaan sisävaipassa olevaan taskuun extraimuksi erittäin hyvä!

Sisävaippoja. Ylhäältä alas:
- Imse Vimsen sisävaippa. Käytettiin muutaman kerran, ei tykätty. Koska vaipan siivekkeissä ei ole tarroja, oli vaipan paikoillaan pitäminen ja villahousujen tai kuorivaipan päälle väkertäminen pikkusen liian haastavaa meille :D Nämä varmaan toimivat hyvin pieneen pissaan ja vastasyntyneelle, meillä olivat aina ihan läpimärkiä. Läpän alle kyllä saa (pienen) lisäimun tarvittaessa!
- TSI-sisävaippa, jossa tasku lisäimulle. Ulkopinta collegea ja sisäpinta fleecea, joka tuntuu kastuessakin kuivalta ihoa vasten. Näitä on meillä kaksi, ja jos näiden tekijä tunnistaa itsensä, niin meille saisi ommella pari uutta isompaa! Ovat osoittautuneet aivan loistaviksi eri lisäimujen kanssa!
- Tots Botsin Bamboozle sisävaippa. Materiaali bambufroteeta. Yksi suosikkivaipoistani! Imua riittää. Nämäkin jääneet nyt pieniksi, voi surkeus :(

Tämänmallisissa sisävaipoissa kiinteän läpän voi taittaa poikavauvalle eteen, jotta imua tulisi enemmän sinne, minne se pissakin tulee ;)


Suuri rakkauteni kestovaippamaailmassa eli Bumgenius. Tässä esillä nepillinen all-in-one/one size/organic cotton malli, eli tämä menee nyt ja aina tuonne 16kg saakka... ainakin toivonmukaan. Alempi on S-kokoinen all-in-one tarrakiinnityksellä.

Halusin alunperin noita nepillisiä, koska tarrat saattaa mennä ajan myötä huonoon kuntoon. Nyt olen kuitenkin jo ihan kypsänä noihin neppeihin... kun on niin nakkisormet! Noita one size -vaippojakin saa tarrakiinnityksellä. Ainut miinus näissä Bummareissa on ehdottomasti se, että ne kuivuvat ikuisuuden. Eli ainakin puolitoista vuorokautta näin kosteaan aikaan... Uusissa malleissa on irroitettavat imut, joten ne varmaan kuivuvat nopeammin.

Vanhan mallin imu mikrokuitufroteeta, sisäpinta polyestermokkaa. Uudemman imuina on luomupuuvillaa, kaksi läppää päällekkäin. Nopeammin kuivuisi, jos imut olisivat toisesta päästä irti vaipasta...

Imse Vimsen all-in-one -vaippa, joka tuli tänä vuonna äitiyspakkauksen mukana. Kaksi läppää: mikrofleecea ja joustofroteeta. Voipi ihan itte sitten valita, kumman läpän laittaa vauvan ihoa vasten. Ollaan käytetty vasta muutamia kertoja, alkaa vasta nyt olla tarpeeksi napakka reisistä eikä enää falskaa. En oikein osaa sanoa tästä mitään! Kuvittelisin, että imua riittää hyvin päiväkäyttöön.



Myllymuksujen taskuvaippa, tullut äitiyspakkauksen mukana. Tämäkin on alkanut vasta toimia, vaikka on kokoa S-M (5-10kg). Nyt, kun ollaan lähempänä 6,5kg pelittää ihan eri tavalla. Tämän sisällä olen käyttänyt Myllymuksujen bambuhamppuimua, mikrokuitufroteeta sekä KVK:n taittoimua. Parhaiten on tainnut toimia se Myllymuksujen imu.

One size taskuvaippoja eri kuoseilla. Seepra- ja maastokuosinen ovat minkeevelouria, sellaista pehmoista ja pörröistä kangasta. Näidenkin neppien kanssa tahtoo välillä männä hermot... ja vaikka ovat samanmallisia, niin jostain syystä tuo tähtivaippa tuppaa falskaamaan. En hanki yleensä hanki vaippoja kuosien takia, mutta nää oli pakko saada!


Tyly tuomio DiMooo -vaippamerkille. Ihana sammakkokuosinen taskuvaippa ja farmikuosinen all-in-one ovat kumpikin meidät pettäneet joka ikinen kerta! Minulla ei siis ole mitään hyvää sanottavaa näistä. Ehkä vika on jossain muualla kuin mallissa, mutta meiltä poistuvat kaapista kuleksimasta nyt.

Ensimmäinen kestovaippa, jonka joltain kirpparilta ostin: Kushiesin all-in-one. Todella omituinen vaippa, hirveän jäykkä, kummallisen mallinen ja istuu huonosti. Lisäksi tässä on kosteussulkuna PVC:tä, mitä ei käsittääkseni enää kauheasti kestovaipoissa käytetä. Pvc on lämpöherkkää materiaalia, joten pesu liian kuumassa voi pilata vaipan. Näitä oli joskus äitiyspakkauksessa. Tulee ihan mieleen joku kestovaippojen prototyyppi, josta on sitten lähdetty parantelemaan ideaa... :D Jos joku tosiaan tykkää näistä, niin meiltä saa kaksi vaippaa ihan ilmaiseksi. Ystävä käyttää näitä pojalleen, mutta laittaa päälle vielä villahousut varmistukseksi. Paketista tulee vähän tuhdimpi, mutta toimii.

Vaippakaappi raivauksen jälkeen, tosin sinne jäi vielä kuvauksen ajaksi nuo Kushiesin hirvitykset...

Tarkennan vielä muutamia pointteja:

- Vaipat saattavat falskata esim. sen tähden, että ne on "pesty tukkoon" vääränlaisella pesuaineella. Vaippojen pesuaineessa saippuaa saisi olla <5% Erittäin hyvä pesuainetietokanta löytyy kestovaippainfosta, jossa myös eritellään, mille kankaalle mikäkin pesuaine sopii. Monien materiaalien imuteho vain paranee pesujen myötä!

- Vaippa voi falskata "lahkeensuista" esim. siksi, että vauvalla ei ole tarpeeksi pulleroiset reidet tai kuminauhat ovat käytössä/vanhuuttaan löystyneet. Varsinkin kyljellään nukuttaessa tulee helposti vuotoa, jos reisikummarit eivät ole tarpeeksi tiukat.

- Joitakin vaippoja ei suositella pestäväksi 60 asteessa, koska se voi heikentää esim. kosteussulkua (näin on mm. Myllymuksujen taskuvaipassa). Itse olen kuitenkin pessyt kaikki vaipat aina 60 asteessa, koska alempi lämpötila tuntuu melko riittämättömältä pissakakkalikapyykkiin.

- Imut ja harsot pesen aika-ajoin 95 asteessa.

- Kestovaippoja saa myös lainattua ympäri Suomea toimivista kestovaippalainaamoista. Googlettamalla löytyy!

- Hyvät kestovaippamarkkinat pyörivät Facebookin Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon -ryhmässä, jossa myös keskustellaan vaipoista paljon JA siellä voi kysyä neuvoa mihin tahansa vaippapulmaan :) 

Mikäli joku bongaa hirmuisia virhefaktoja, niin hihkaiskaa ihmeessä. Tarkoitus on oman kokemuksen ohella kertoa myös faktoja, joita yritin kyllä tarkistaa netin ihmeellisestä maailmasta... Googlettamalla kriittisesti ;)