keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kääntyilyä ja sosetta

Eilen tapahtui ensimmäistä kertaa kaksi asiaa: Pikkukarhu kääntyi ihan itte selältä vatsalleen ja maisteli bataattisosetta!

Pikkukarhu on pitkään kääntynyt kyljelle saakka, mutta ei ole vielä osannut kiepsahtaa täysin vatsalleen. Yleensä käsi on jäänyt jotenkin alle ja poika on kiukustunut mokomasta. Eilen autoin häntä ihan pikkuisen tästä asennosta vatsalleen. Sen jälkeen laskin pojan takaisin selälleen (koska vatsallaan alkaa huuto). Hetken päästä tyyppi kiepsahti ihan noin vain vatsalleen, ihan kuin mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan! No, tässähän on nyt se huono puoli, että nyt hän kääntyy koko ajan vatsalleen ja edelleenkin vihaa siinä asennossa olemista :D Kovasti tekee mieli päästä liikkeelle ja sitten, kun ei pääse, niin alkaa jumalaton huuto.

Eilen aloitimme kiinteät bataattisoseella. Terkkuja vaan neuvolantädille, sunnuntainahan vasta tulee se 4kk täyteen ;) Ollaan kuitenkin lähdössä viikonloppuna mun vanhempien luokse koko viikoksi ja halusimme aloittaa kiinteät ennen sitä. Korviketta menee jo tosi paljon, imetän lähinnä enää öisin. Aamuyöstä poika alkaa selkeästi olla nälkäinen, eikä musta oikein irtoa mitään.

Valmistin isohkon bataatin kerralla keittämällä sen vähäisessä vedessä. Pistin sen paloiksi, joten se kypsyi tosi nopeasti! Olin ihan hämmästynyt, odotin yhtä pitkää kypsymisaikaa kuin perunalla. Kypsän bataatin soseutin keittovetensä kanssa. En sitten laittanut mitään korviketta sekaan, kun se oli tarpeeksi löysää ilmankin.

Aluksi Pikkukarhu oli todella epäluuloinen ja työnsi vaan kielellään kaiken pois, mutta loppujen lopuksi tarrasi lusikkaan ja vei sitä itse suuhun! Yksi pieni vauvanlusikallinen maistatettiin. Ja miten sitä ruokaa pystyikin olemaan jo joka puolella, vaikka oli niin pieni lusikka! Oijoi, isompia annoksia odotellessa...

Pakastin lopun soseen jääpalarasiassa. Mitähän sitä seuraavana ottaisi ruokavalioon? Porkkanan varmaan?

Painiskelen tässä itse perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Olo on sen verran huono, että lääkkeet olisi syytä aloittaa. Sain tänään postissa reseptinkin, Cipralex 15mg, mitä olen aina syönyt. Lääkärin mukaan puolikkaan annoksen aikana voi imettää, mutta jotenkin se silti epäilyttää. Lopettaako siis imettäminen, joka näyttää muutenkin olevan aika finaalissa vai luottaako lääkäriin, jonka mukaan se on turvallista? Alan kallistua enemmän tuon imetyksen lopettamisen puoleen, koska jos lääkkeestä joskus sitten tulisi jotain lapselle, niin en voisi ikinä antaa sitä itselleni anteeksi. Imettämisen lopettaminen tuskin aiheuttaa lapselle enää mitään suurempia ongelmia. Tietenkin se tarkoittaa sitä, että yöllä päästään pelaamaan pullojen kanssa...

Huomenna alkaisi se muskarikin! Soitin sinne ja tiedustelin, olivat kuulemma laittaneet mullekin sähköpostia, mutta eipä se koskaan tullut perille. Hienosti kuitenkin oltiin päästy mukaan, koska oltiin tokana ilmoittautumislistalla :D Huomenna on myös 4kk (lääkäri)neuvola. En varmaan viitsi kertoa sille bataattivastaiselle tädille meidän kokeiluista...

Pikkukarhun uusin lelu, isänsä & setänsä vanha :)

3 kommenttia:

  1. Meidän pojalla on tuo sama paita päällä just. :) Voi kun se näyttää Otson päällä löysältä, vaikka on kuukausi enemmän ikää! Meillä se on aikalailla vartalonmyötäinen. Perjantaina oli 3 kk neuvola. Pituus oli 63,1 cm ja paino 7055 g.

    Mulle antoi jo jälkitarkastuksessa lääkäri siunauksen kiinteille 3 kk lähtien. Sanoi että niin on ennenkin tehty ja ihan hyvin on mennyt. Niin kauan kuin pärjätään ilman, niin sinnitellään. Neuvolatädin kanta oli tosiaan tuo 4 kk, enkä viitsinyt hänelle tuosta lääkärin mielipiteestä mitään sanoa. Ajattelin sitten aikanaan sekoittaa äidinmaitoa joukkoon, niin on osittain tuttu maku. Annoin reilu viikko sitten pojalle sormenpäästäni vähän mustaherukkamehua. Puristin mustaherukan sisältä ja annoin pojan maistaa. Pitkään maiskutteli mietteliään näköisenä. Viikonloppuna tein saman jutun mustikan kanssa. Olisinko kolmesta mustikasta puristanut sisuksia ja poika hermostui kun tarjoilu loppui. :)

    VastaaPoista
  2. Mä meinasin kanssa maistattaa tuolla tavoin punaviinimarjaa viikonloppuna, mutta Mies ei antanut :D olisi varmaan mennyt naama aika nyrpeäksi!

    Meillä alkaa nuo 62cm bodyt olla pituussuunnassa nafteja, kun kestovaippapeppu on niin iso. Pistin just äsken iiiiiison kasan pieneksi käyneitä vaatteita pois, nyyh!

    VastaaPoista
  3. Mä en kysynyt lupaa maistattamiseen. :D Sitten mies alkoi tuon jälkeen ahtaa mun päähän kaikkia epäluuloja, mutta tajusin että syöhän tuo poika lattialla ollessaan kissankarvoja ja imeskelee aivan kaikkea minkä suuhunsa saa, joten puhdas mustaviinimarja tai mustikka ei varmasti tee mitään pahaa hänelle. :) Kerran heräsin kauheaan maiskutukseen ja katsoin taakseni. Siellä oli pojalla kaksin käsin tungettuna mun peittoni kulma suuhunsa ja hän imeskeli sitä kaikella hartaudella.

    Sama juttu meillä bodyjen kanssa. Siksi ostinkin just tällaiset: http://www.pikku-papoose.fi/manymonths-bodyn-jatkopalat-p-240.html
    Olivat eilen pesussa, eli en ole vielä ehtinyt kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät viestin!