lauantai 2. helmikuuta 2013

Liebster -haaste!


Kiitos tyttönen tuolta haasteesta!

Liebster-säännöt

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta sait palkinnon.

Valitse viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro tästä maininnasta heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Toivo, että ihmiset, joille annoit palkinnon, jakavat sen edelleen eteenpäin omille viidelle suosikilleen.

Säästökuuri keittiössä  on mitä mainioin blogi, jos haluaa tehdä hyvää kasvisruokaa edullisesti. Selkeät reseptit kuvineen. Lisäksi muita säästövinkkejä ja laskelmia, kuten kestovaipat vs. kertakäyttövaipat.

Suorittajasta kotiäidiksi hulvattomia, liikuttavia ja rehellisiä tarinoita kotiäidiksi palanneen alle 30v. äidin elämästä.

Yhdessä, yhtenä sisältää kertomuksia odotuksesta lapsen syntymän jälkeiseen aikaan. Ulkoasultaan upea blogi, hyvin kirjoitettu teksti ja kauniit kuvat koukuttivat hetkessä!

Oman elämänsä prinsessa 30v. helsinkiläisäiti käsittelee synnytyksen jälkeistä masennustaan, uupumustaan sekä syömishäiriötään kirjoitusten ja kuvien avulla. Nerokkaita sarjakuvatrippejä!

Kookosmaitoa "Pieni blogi Thaimaasta" kertoo kokemuksia sekä havaintoja taaperon kanssa Thaimaassa matkustamisesta. Upeat kuvat saavat matkakuumeen pahenemaan potenssiin tuhat.

Top-5 hyvän mielen tuojat:

Lapsen kasvoilta paistava onnistumisen ilo uutta oppiessa
Kahvittelu ystävän kanssa
Putouksen katsominen kotitekoista pitsaa nassuttaen
Hyvä kirja
Rakkaiden ihmisten seura

Top-5 asiat, joita tarvitsen päivittäin:

Pikkukarhun hymyn
Kahvia
Omaa (dataus)aikaa
Medisiinit
Pienen lukuhetken

Top-5 kirjat:

Jotta toiset saisivat elää (Whittemore Hank & Hebard Caroline)
Suden lapset (Terr Lenore)
Veronika päättää kuolla (Coelho Paulo)
Kuuntele tämä tarina (Jorge Bucay)
Ruttokellot (ja kaikki muutkin Remeksen Ilkan aikuistenkirjat)

Top-5 laulajat/bändit:

Metallica
Mokoma
Scandinavian Music Group
The Doors
Samae Koskinen

Top-5 materialistiset lahjatoiveet:

Valmis mökki rantatontille, ettei miehen tarvitsisi rakentaa...
Oma talo
Uusi pyörä
Uusi valtavan leveä sänky
Tallentava digiboxi

Top-5 ruuat:

Kotitekoinen pitsa
Kalaa tomaattikastikkeessa
Kasvissosekeitto
Tonnikalarucolasalaatti
Jälkiuunipalat juustolla ja kurkulla

Top-5 matka-/käyntikohteet:
(näissä olen siis käynyt)

Japani, varsinkin Hiroshima
Nicaragua, varsinkin Little Corn Island
Italian Alpit
Pariisi, varsinkin Montmartre & Sacré-Coeur
Portugali

Tahdon matkustaa noin miljoonaan eri paikkaan... ehkä vielä joku päivä :)

Top-5 adjektiivit, jotka kuvaavat itseä:

huumorintajuinen
puhelias
neuroottinen
iloinen
helposti innostuva

Top-5 asiat, joista unelmoin:

yliopisto-opinnot
kiva työpaikka (joskus tulevaisuudessa...)
oma talo sekä mökki
Pikkukarhulle sisarus
matkustelua perheen kanssa

Top-5 elämänohjeet:

Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Jos et ymmärrä, hymyile!
Kaikella on tarkoituksensa.
Älä jätä huomiseksi minkä voit tehdä tänäänkin.
Elämässä ei ole mitään niin pysyvää kuin muutos ja epävarmuus.

9 kommenttia:

  1. Ihana Hemppa!! <3

    <3 Isosisko

    VastaaPoista
  2. Kuuntele tämä tarina on loistava, löytyy hyllystä! Ammatillisessakin mielessä! Mun suosikki on ne maitoa polkevat sammakot, niiiin mun elämänohje! Tv: PK:n tyttiksen äiti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja ootko lukenut myös sen Kerro kanssani? Sekin on hyvä :)

      Poista
  3. Teitkö kenties pitsaa kun mainitaan pariin otteeseen? ;)Kotikutonen pitsa on parasta. Harmi kun se kookosöljyhommeli ei onnannut! Ja kokeilin sitä selällään imettämistä;jee uusi imutteluasento (selkä kipiä kyljellään nököttämisestä). Vielä en tiedä kuinka vaikuttaa vaivoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, että uusi imetysasento toimi! :) toivottavasti auttaa vaivoihin. Pitsaa en tällä kertaa saanut, kun ollaan mökillä. Piti tyytyä tortilloihin :P

      Poista
  4. Kiitos ihan hirmuisesti haasteesta ja kauniista sanoista! Teen tämän kunhan pääsen koneelle :)

    VastaaPoista
  5. Voi ihana Henna! Kiitos! <3
    Minulla on "hieman" ongelmia tuon blogini kanssa, enkä saa tätä "tehtävää" edes tehtyä siellä.. Taidan vaihtaa pian blogspotiin. Hitto. :(
    Saanen kuitenkin suositella blogiasi omassa blogissani? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vaihtaa tänne, kuvien lisääminen ym. on ältsin helppoa :) ja totta kai saat suositella!

      Poista

Kiitos, kun jätät viestin!