torstai 15. tammikuuta 2015

Ekokiva

Sain vinkin nettipuodista, joka saattaisi kiinnostaa minua. Voi veljet! Jos olisin törmännyt tähän ennen joulua, olisin tilannut kaikki joululahjat täältä!

Kyseessä on perheyritys nimeltä Ekokiva, ekologisia, innovatiivisia ja pedagogisia leluja ja muita lapsiperheen oheistuotteita tarjoava nettikauppa. Ekokiva pyrkii tarjoamaan asiakkailleen laajan valikoiman tarkkaan valittuja tuotteita, jotka täyttävät edes osan seuraavista kriteereistä: luomutuotanto, kestävä kehitys, kierrätettävyys, biohajoavuus, lähituotanto, Reilu kauppa sekä energiansäästö. Tämä kaikki iloa ja pedagogisuutta unohtamatta!

Ekokivan tarina kumpuaa lapsiperheen arjesta. 4- ja 2-vuotiaiden lasten äiti  Annika koki vaikeaksi löytää ekologisia ja myrkyttömiä vaihtoehtoja lapsilleen Suomesta, ja ehdotti ruotsalaiselle yhtiölle nimeltä Ekokul joidenkin heidän tuotteidensa ostamista omaan yritykseensä. Loppujen lopuksi kävikin niin, että Annika perusti Suomeen Ekokulin tytäryhtiön Ekokivan, jotta myös suomalaisilla olisi mahdollisuus tutustua Ekokulin tarjontaan helpommin.

Valikoima on valtava, kaikkea ruokailuvälineistä yöasuihin, vaikka pääosin tarjonta keskittyykin leluihin. Valikoimissa on erikseen luokiteltu WWF:n lelut sekä Reilun Kaupan lelut. Rahtikulut Suomeen ovat aina 6€, riippumatta lähetyksen koosta. Ei paha, varsinkin jos tilaa isompia juttuja tai kerralla enemmän!

Vai mitä sanoisitte tästä lasten selkärepusta, joka on Fair Trade tuotettu kierrätetyistä juissipakkauksista naiskollektiivissa Filippiineillä?



...tai tästä aurinkopaneelilla toimivasta nukketalosta?

Biologisesti hajoava ekopotta. Vau!

Tällaisia haluaisin meille: ruostumattomasta teräksestä tehtyjä ruoka-
ja säilytyslaatikoita

Haitari luonnonkumista

Bambusta valmistettu menopeli pikku motoristille!


Käykäähän ihmeessä tsekkaamassa www.ekokiva.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätät viestin!