tiistai 27. syyskuuta 2011

Sydänäänet!

Sain äsken sydänäänet kuulumaan kotidopplerilla! <3 Voijjee! Kauan sitä oikeaa kohtaa saikin haeskella, ja sitten kun liikahti hitusenkin, karkasin syke jonnekin. Mutta siellä se pieni punppu punppailee <3

Flunssa selätti. Ilmoitin pomolle, etten tule huomenna töihin. Menen käymään tk:ssa nielunviljelyssä varmuuden vuoksi, on tuo kurkku niin perhanan kipiä.

Raskausviikko 8 poks poks. Huomenna aloitetaan yhdeksäs raskausviikko jo! :)

Ultrakuva

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Omituiset mitat & onnelliset isovanhemmat

Aloin siinä sitten torstaina illalla ultran jälkeen ihmettelemään, että onkohan tuo 5mm nyt varmasti oikea mitta. Se ei nimittäin todellakaan vastaa 7+2 viikkoista alkiota! 8. raskausviikolla sikiö on 9-14mm kokoinen. Iski kyllä suuri ahdistus ja huoli tästä asiasta! En ole voinut kuulla väärin, koska lausunnossa lukee sanatarkasti "CRL 5mm vastaa 7+2 RV".

No, itse ultrakuvissa lukee "CRL 1,15cm" ja "CRL 0,98cm". Jälkimmäisessä kuvassa myös laskettu aika oli siirtynyt 10.5.12. Voisikohan nyt olla niin, että tädillä on tosiaan mennyt puurot ja vellit siellä sekaisin? Koskapa nuo kuvien mitat kyllä vastaisivat hyvinkin näitä viikkoja. 

Viikonloppu meni ihanasti pienestä huolesta huolimatta. Matkustimme asuntoautolla tapaamaan vanhempiani miehen sekä appivanhempien kanssa. Oli melkoisen tukalat kolme tuntia istua autossa, kun yrjötti koko ajan. Oli minulla kassillinen eväitäkin mukana, ja niillä selvisinkin "jäämättä kiinni". Siinä sitten heti kättelyiden jälkeen istahdettiin iltapalapöytään kaikki yhes koos. Mies tyrkkäsi viskipullon pöydälle ja kuulutti: "siinä on vaareille viskiä, saa mummotkin ottaa". Kaikki muut vaan hymyilivät normaalisti, paitsi meidän iskä tokaisi: "jaahas, arvonimi sitten muuttui!" Mies vielä täsmensi: "ja odottavat äidit ei sitten ota..." Siinä vaiheessa meidän äiteenkin lamppu syttyi ja minä nostin ultrakuvan esille. Olivat kyllä ihan puulla päähän lyötyjä, varsinkin anoppi oli ihan hiljaa vaan. Aluksi luulin, että hän ei nyt oikein tykännytkään, mutta oli vaan ollut niiiiiin hämmentynyt :) "Vaarit" sitten hipsivätkin yhdessä saunomaan viskipullo kainalossaan. Tulevat isovanhemmat olivat siis todella innoissaan, vaikka aluksi meitä vähän pelottikin heidän reaktionsa... appiukko varsinkin oli selkeästi liikuttunut.

Ennen reissua kävimme myös katsomassa miehen mummua sairaalassa. Hän on jo yli 80v. Kerroimme raskaudesta, jolloin hän vain käänsä päänsä pois ja sanoi "en tykkää yhtään. Te ette ehdi mennä vielä naimisiin ennen lapsen syntymää". Tuntuihan se vähän kurjalta, mutta tämä mummu onkin hyvin uskonnollinen. Mummu lisäsi vielä, että "kyllähän minä sen tiesin, että siinä niin käy. Ette te malta olla, kun häihinkin on niin pitkä aika vielä". Mummu ilmeisesti luuli, että noudatamme ei-seksiä-ennen-avioliittoa -linjaa. Juu, tuota...

Oma mummoni otti tiedon vastaan hyvin tyynesti ja totesi "no, teillä sitten onnistui!" Tässä hän viittasi selkeästi siihen, ettei oma äitini kyennyt saamaan minua kovin nopeasti. Mummo oli selkeästi iloinen meidän puolestamme. Nyt kyllä saattaa koko kylä kuulla tästä asiasta, mummo kun on puhuvaista sorttia...

Viikonloppuna onnistuin sekä syömään kokonaisen pitsan kahden päivän aikana (jee!) että näkemään neljä ihanaa ystävääni! Kolme heistä kävi meillä kylässä mukeloidensa kanssa ja olihan se aika ihanaa. Voi, kun voisi tavata useamminkin! Ystäväni 2,5 vee neitokainen hurmasi energiallaan ja hurpatuksellaan koko porukan aivan täysin. Tuntuu, että reissu piristi hurjasti, vaikka olo olikin koko ajan aika kaamea. Kiitos teille, rakkaat ystäväni <3

Sitä olisi kai valmistauduttava uuteen työviikkoon, joka sisältää mm. vanhempainillan, käynnin psykan polilla lääkärillä, työporukan illanvieton sekä Ideaparkkeilua kaason kanssa hääjutuissa. Huuuuuuuuh huuh.

Kyllä sieltä jotain punkee, vaikka maha on normaalistikin melekonen pallo:

rv 7+4? eli 23.9.11


torstai 22. syyskuuta 2011

Ultrakuulumisia!

Sitä tunnetta ei vaan voi sanoin kuvailla. Sitä, kun monitorilla näkyy pieni papu papunen, jonka sydän hakkaa villisti!

Kaikki on siis hyvin. Onni-Ilona on 5mm pitkä ja vastaa raskausviikkoja 7+2, eli ei omat arviointini ole ihan pieleen menneet. Lasketuksi ajaksi tuli sitten 7.5.2012, mikä sattuu olemaan äitini syntymäpäivä! Tosin, jos lapsi tulee yhtään isäänsä, niin hän kyllä antaa odotuttaa itseään tovin jos toisenkin ;)

Tuleva isä valahti aivan kalpeaksi ja tuskanhikiseksi siinä vaiheessa, kun monitoriin tuli kuva tyypistä. Hän on hyvin herkkä kaikille jutuille, jotka liittyvät ihmisen sisälmyksiin ja sen toimintaan. Toinen meinasi pökrätä, kun minä taas hihkuin ilosta. Mies totesikin ultran jälkeen, ettei ehkä pysty tulemaan synnytykseen mukaan. No, onhan tässä aikaa tsempata. Jos vaikka katsoisi joku ilta synnytysvideoita yhdessä? Ottaisi poppareita ja limua kans?

Olo on niin helpottunut ja huojentunut. Jonkinlainen rauhallisuus laskeutui sisimpään, vaikka ihan täysin luottavaisin mielin en osaa ollakaan. Hassua, miten sitä aiemmin toivoi edes pahoinvointia, että tuntisi olevansa raskaana. Nyt en muuta toivoisikaan kuin pahoinvoinnin loppumista. Olisi ihanaa kyetä oikeasti nauttimaan tästä raskaudesta! Ehkä jossain vaiheessa...

Huoh. Voi tätä onnea :3

tiistai 20. syyskuuta 2011

Neuvolakuulumisia ja suru-uutisia

Hauras ja haavoittuvainen on pienen elämän alku. Siitä muistutti eilen ystäväni statuspäivitys Facebookissa:

Voitko, Taivaan Isä,
äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita Luojalleen on,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan. 

Hänen pieni elämänalkunsa ei ollut jaksanut jatkaa matkaa :'( Olen niin surullinen hänen puolestaan... 

Uutinen himmensi vähän ensimmäisen neuvolankäynnin jännitystä, eikä siellä kyllä mitään ihmeempiä sitten ollutkaan. Neukkatäti oli vallan mukava ja hauska persoona, jonka kanssa on varmasti kiva tehdä yhteistyötä jatkossa. Oli vähän vaikeaa keskittyä kuuntelemaan, kun oli niin huono olo koko ajan. Neukkatäti antoi lähinnä informaatiota raskaudesta, syömisestä, parisuhteesta ja muista tärkeistä aiheista. Ottipa lisäksi hemoglobiinin (hrrrrr!) ja verenpaineen. Ja tietty iski puntarille seisomaan. 

HB: 134
Verenpaine: 115/59
Paino: 56.9kg

Kaikki ihan ookoo minun nähdäkseni. 

Eilen sitten tuli heitettyä laatat töissä. Siitähän kuului vielä kivasti ääntäkin, kun yritin kakoa jotain ulos turhaan, sillä en ollut kyennyt aamupalaa kunnolla syömään. Onneksi työkaverit ovat joustavia ja empaattisia <3 Puuron syöttämisen ja vaippojen vaihtamisen olen näppärästi delegoinut aina muille, sillä niistä tulee kammottava olo.

Asiasta normaaliin elämään: minusta tuli opiskelija! Sain opinto-oikeuden sosiaalityön perusopintoihin Tampereen avoimeen yliopistoon. Mukavana bonuksena saan hyväksiluettua edellisen tutkintoni ansiosta 4/5! Jäljelle jää vain sosiaalityön historia ja tiedonmuodostus (3 op), josta on kirjatentti sekä sosiaalityön arvot ja etiikka (3 op), josta pitäisi vääntää jonkinmoinen essee. Huisia! Ehkä tässä motivoituu niin, että jaksaisi alkaa lukea sosiaalipsykan pääsykokeisiin ja ehkä jopa osallistuakin niihin ;)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hanuri kasvaa kiinni sohvaan

Armas avomieheni kehtasi naureskella minulle päin naamaa pahoinvointiaallokossa vaikeroidessani. "Miksi kukaan ei varoittanut etukäteen miten kamalaa tämä raskausaika on?!?!" ei herättänyt sympatian tunteita miehessäni. Kukaan ei oikeasti kertonut, miten vammauttavaa tämä on!

Olen nyt maannut/istunut perjantaista klo 16.15 saakka sohvalla. Nyt on sunnuntai. Huvitteluun on kuulunut lukemattomien lehtien läpikäyminen (Meidän Perhe, Me Naiset, Vauva, Kaksplus, Häät...) sekä televentterin tuijottaminen (muutama katsomisen arvoinen ohjelma). Netissä olen jaksanut roikkua pieniä pätkiä kerrallaan. Pari tuntia sitten kokosin kaikki supervoimani, ja lähdimme kävellen Praismaan eli Prismaan. Matkaahan on se kilometrin verran, mutta tuskin päästiin puolta kilsaa pidemmälle, kun tunsin jo kuolevani. Kävelyvauhtimme oli etanamaista normaaliin singerin-ompelukone-kävelytahtiini verrattuna. Raitis ilma ei enää helpottanut.

Olo on koko ajan sellainen, että kuvottaa. Mikään ruoka ei oikein maistu. Olen kuitenkin väkisin syönyt tasaisin väliajoin, mutta huonous iskee sen siliän tien, kun viimeinen pala paahtoleipää katoaa kitaani. Kertaakaan en ole vielä oksentanut, onneksi.

Kaipaan ihan hirveästi liikuntaa ja tekemistä! Olin toiveikkaana suunnitellut, että kävisin lauantaina koluamassa kirppareita keskustassa, mutta enhän minä mihinkään uskaltanut lähteä. Koko viikonloppu tuntuu menneen harakoille, paitsi että olen tietenkin saanut levättyä paljon.

Pohdiskelin äsken, josko lääkkeiden vähentämisestä ja lopettamisesta olisi näin jälkijunassa tullut vieroitusoireita. Cipralexin lopettaminen on aikoinaan aiheuttanut huonoa oloa ja huimausta. Tällaista oloa ei kyllä ole ollut ikänä. YÖH.

Onneksi huomenna on edessä jotain mukavaakin, nimittäin ensimmäinen neuvola! Ihan hullua, vastahan sinne soitin ja varasin ajan! Ja torstaina on sitten se yksityinen ultra! Ja perjantaina lähdetään tutustuttamaan miehen vanhempia omiin vanhempiini! Iiiih! Jos ultrassa on kaikki hyvin, kerrotaan sitten heti perjantaina tuleville isovanhemmille. Ollaan mietitty jotain kieroa tapaa ilmaista tämä asia, koska pelkkä töksäyttäminen tuntuu tyhmältä.

Ja mitä muuta hyvää tässä päivässä on? No tietenkin se, että meille tuli uusi perheenjäsen! Nimittäin PlaysStation kolomonen Singstar -vermeillä ja suomihitit -pelillä! Tästä se lähtee, koko perheen yhteinen harrastus nimittäin ;)

P.s Mies toi reissusta tuliaisiksi taivaallisen ihanaa Milkan maitosuklaata ja MINÄ EN KYKENE SYÖMÄÄN SITÄ! BUHUU!

torstai 15. syyskuuta 2011

rv 6+3 - 7+0 & elämäni listat nyt

Aamulla jäi kahvi juomatta, kun pahoinvointi iski heti 10 minuutin sisällä heräämisestä. Söin hiukan turkkilaista jugua mansikoilla ja join appelsiinimehua. Raitista ilmaan en tällä kertaa saanut, koska pääsin autolla töihin. Mies kun lähti hurvittelemaan Bremeniin muiden poikiitten kanssa.

Syöttäessäni yhtä pikkulikoistamme jouduin säntäämään henkilökunnan vessaan, talon toiseen päähän tietty. Mitään ei tullut tälläkään kertaa tullut ulos. Huonovointisuus jatkui koko päivän, ja nakertelinkin hapankorppuja joka välissä.Siitä huolimatta pystyin syömään kaksi lautasellista kahden kalan keittoa. Iltapäivällä alkoi migreenimäinen päänsärky. >:(

No, ainakin tietää, että jotain siellä sisimmässä tapahtuu. Tästä todisteena myös aamulla kusaistu (VIIMEINEN) Clearblue, johon tulos ilmestyi salamannopeasti:



Vaikka emme ole edes varmoja, onko Onni-Ilonalla kaikki hyvin ja jatkuuko raskaus normaalisti, on meille silti toivossa eläessä siunaantunut kasoittain vauvvajuttuja. Kaikki ovat joko kirpparilta sikamaisen halvalla tai sitten tuttavilta lahjoituksina. En malta odottaa, että niitä pääsee ihan oikeasti käyttämään :3

VAUVVAJUTTUJA:

10 kpl bodyja
tumput
vaaleansininen villanuttu
itkuhälytin
sininen kantoliina
kantoreppu
lakanoita
pussilakanoita
tyynyliinoja
tyynyjä
peittoja


Meillä pyritään siihen, ettei mitään ostettaisi uutena, ellei ole ihan pakko. Toivon, että jos joskus joku haluaa lapselle jotain ostaa, niin ostaisi sitten vaikka kirjoja tai (lauta)pelejä, perinteisiä legoja tai duploja. Lelun täytyy jättää sijaa lapsen mielikuvitukselle, valmiiksi lapsen puolesta leikkivät lelut ovat typeriä. Itselläni ei tainnut olla mitään suosikkilelua ikinä, mutta pikkusiskoni roikotti Nestori-nalleaan mukanaan useita vuosia. Hän leikki sillä to-del-la pal-jon. Nestori ja hänen äitinallensa Nelli odottavat tulevassa "mammalassa" leikkijäänsä :)

Takaisin ruokaan, koska ruoka on ihana asia. Söin juuri 8 cocktailpiirakkaa, OM NOM.

HYVÄT RUUAT:

tuoremehu
maito
piimä
sitruunavissy
päärynät
nektariinit
appelsiinit
hapankorput
riisikakut
cocktailpiirakat
mansikat
mustikat
ananas
popcornit

PAHAT RUUAT:

kahvi
banaani
raejuusto
puuro
jäätelö
karkit

Toivottavasti huomenna olisi vähän parempi päivä. Onneksi on iltavuoro, niin saa nukkua piiiitkääään, eli ainakin seitsämään ;) Outoa nukkua yksin, mitenkähän lie onnistuu...


tiistai 13. syyskuuta 2011

Eläviä kuvia herrasseurassa.

Pahoinvointi alkaa näemmä heti aamupalan jälkeen. Syön yleensä jugurttia (turkkilaista) ja juon kahvia. Ennen join n.4dl mukista, mutta nykyään alas menee hädin tuskin 1,2dl. Täytyy varmaan syödä pari hapankorppua lisäksi, jos se helpottaisi oloa. Kävely töihin yleensä virkistää, mutta tänäänkin töissä hetken oltuani aloin tuntea kuvotusta. Olin yksin seitsämän lapsen kanssa osastolla, joten mahdollisuutta privaattioksentamiseen ei juurikaan ollut. Onneksi ei tarvinnut mennä roskikselle tai pikkupöntölle.

Mietityttää myös verenpaine ja -sokeriarvot. On vähän sellainen aneeminen olo, miltä se ikinä nyt sitten tuntuukaan. Jopa anoreksia-aikoina kaikki arvot olivat täysin kondiksessa, mitä ihmettelen vieläkin. No, onneksi kohta on se neuvola!

Käytiin tosiaan tänään eelekuvissa, kun Finnkinossa oli Superpäivä. Sain oman mieheni sekä naapurin miehen mukaan katsomaan Pussikaljaelokuvaa. Tyylilleen uskollisina jannut kävivät hörppäsemässä yhdet suuntaa antavat, jotta elokuvan teema tulisi todellisemmaksi. Itse ostin keskikokoisen pöntön poppareita, enkä todellakaan maustanut niitä millään. OM NOM NOM. Elokuva oli keskinkertainen, mutta popparit maistuivat taivaalliselta. Nyt tosin närästää, janottaa ja pierettää. Mutta oli se sen arvoista!

Huomenna on taas edessä pitkä työpäivä ja kauheaa myrskyä luvattu. Mikäs siinä, ollaan sitten parinkymmenen mukulan kanssa sisällä koko päivä. Lähtee ne viimeisetkin järjenrippeet.

Oltiin sentään realisteja miehen kanssa: päätettiin siirtää koira-asiaa myöhemmäksi. Sanoin suoraan, etten varmasti jaksa keskittyä koiraan ja sen hoitamiseen niin paljon, kuin mies odottaa, sitten kun lapsi on tullut. Mies ei ehkä tosiaan ollut ajatellut sitä, miten paljon lapsi tuleekaan viemään aikaa sekä miten paljon se koira sitten lisäksi tarvitsisi sitä omaa aikaa. Onneksi osaamme tehdä kypsiä päätöksiä, ainakin kerran vuodessa.

Jaahans. Pitäisiköhän sitä juoda muutama lasi gefiluspiimää, kun ei vielä tarpeeksi pieretäkään...

maanantai 12. syyskuuta 2011

Pahoinvointi...

on alkanut!

Häissä irvailin kaikille, että siinähän sitten halailette posliinia huomisaamuna, hää hää. Totuushan oli, että meikeläinen juoksi kovaa kyytiä aamupalan jälkeen yökkimään. Mitään ei tosin tullut ulos, mutta kuvottava olo jatkui koko illan. Ja tämän aamun. Ja päivän. Ja illan. Olin aivan räytynyt, kun pääsin töistä kotiin.

Häät olivat aivan mahtavat. Päätettiin sitten kertoa näille ihanille läheisille ystäville uutiset, niin ei tarvinnut selitellä alkoholittomuutta. Hauskaa oli, mutta loppuillasta aloin olla aivan tillintallintikkatanssii väsymyksestä. Lähdettiin jo ennen kahtatoista kotiin, mieskin oli koko illan kohtuu hyvässä hapessa ;)

Finnejä pukkaa. Jee. Meitsillä ei ole koskaan ollut kauhea näppyläinen naama, mutta nyt niitä tuntuu sikiävän mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kivaa.

Itkettää. Kaikki. Kiukuttaa. Kaikki. Meinaa tehdä tiukkaa töissä, kun lapset eivät kuuntele ja ovat itsepäisiä. Tekisi mieli alkaa parkua henkensä edestä ja heittäytyä vatsalleen kiukuttelemaan. Toistaiseksi olen vain nieleskellyt ja laskenut kymmeneen. Hiiiiiitaaaaaaastiiii.

Lisääntyminen on nyt pop meidän ikäluokassa. Moni kaveri odottaa nyt, eikä kaikilla ole edes kyseessä esikoinen. Myös hääkutsuja on alkanut tippua postiluukusta. Se on oikeastaan ihanaa. On ihanaa, että saa aloittaa oman pesän rakentamisen ja perheeseen keskittymisen. En tarkoita sitä, ettenkö haluaisi tavata ystäviäni ja käydä ulkona. Tarkoitan vain, että pääpaino on kotielämässä. Sitä olen kaivannut jo monta vuotta.

Aiotaan hankkia perheenlisäystä ennen varsinaista perheenlisäystä! Tahdomme beaglevauvvan, josta isäntä saa koulutettua kaverin jänömetsälle. Itsehän olen hyvä räksyttämään metsästysreissulla, mutta noutajaksi minusta ei ole. Nyt etsitäänkin sitten toista narttua taloon... Toivottavasti pian löytyisi joku kelpo yksilö! :)

lauantai 10. syyskuuta 2011

rv 5+3 - 6+2

Tänään mennään häihin! Saas nähdä, miten raskaus pysyy salassa läheisiltä ystäviltä, kun en ota alkomahoolia. Jaiks!

Mies sen sanoi: hinkit ovat kasvaneet. JEE!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Threadless, I'm loving it












Yhdeksän upeaa t-paitaa ja yksi toppi <3 ei tarvitse ostaa paitoja vuoteen! Paitsi ehkä Threadlessilta ;)

torstai 8. syyskuuta 2011

(...)

Varhaisultra yksityisellä 22.9.11. Hintaa en edes kysynyt, saati sitten kelakorvattavuutta. Ihan sama.

Väsyttää niin paljon, että pää irtoaa. Nukahdin tänään töissä kyykkyasentoon.

Ahistaa ja vituttaa ja nälättää.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Hermoromahdus ja hääpuku

Ensimmäinen tuli meikeläiselle ja toinen työkaverille.

Alkoi ahdistaa niin hirveästi yhtäkkiä, kaikki pahimmat skenaariot vaan pyörivät mielessä. Olin ihan varma, että kyseessä ei voi mitenkään olla oikea raskaus, vaan ainoastaan tuulimuna tai kohdunulkoinen. Miten se voikaan olla niin vaikeaa käsittää, että siihen ihan normaaliinkin raskauteen on yhtä suuri mahdollisuus? Onneksi mies osaa kriisinhallinnan perusteet, ja sai minut järkiini. Taas kerran.

Kävin sitten työkaverini kanssa Morsiusgalleriassa katselemassa hänelle pukua ensi kesän häihin. Oi niitä ihanuuksia! Ja niitä alennuksia! Olisin helposti voinut ostaa toisen hääpuvun itselleni! Työkaverini on löysi upean, elegantin luomuksen, joka sopi hänelle kuin sormi nenään. Tuli oikein haikea olo, kun oma puku on jo ostettu.

Siinäpä oli sitten sopivasti apoteekki vieressä, joten meikeläinen kävi ostamassa pari testiä lisää. Kyllä, olen neuroottinen.

Mutta helpotusta sain:


Hormoni on noussut hyvällä tahdilla käsittääkseni :))) 

Juttelin myös rakkaan ystäväni kanssa puhelimessa, ja hän lupasi lähettää minulle dopplerin postissa! Ihanaa! Olen katsellut huuto.netistä dopplereita ja lukenut paljon juttuja (nekin on olevinaan ihan sikavaarallisia sikiölle) puolesta ja vastaan. Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä sen kanssa, tuskin ne sydänäänet ihan tässä vähään aikaan alkavat kuulua. On se kuitenkin helpottavaa, että voi kotona kuunnella toisen pikkuista pumppua <3

maanantai 5. syyskuuta 2011

4+5 vai 5+4? Ja banaanit haisee.

Olen tässä arponut rakkaalla ystävälläni raskauslaskurilla (http://www.vau.fi/Laskurit/raskauslaskuri/) mahdollisia raskausviikkoja. Kyllä tässä nyt vähintään viies viikko alkaa olla lopuillaan ja aikaisintaan sitten kuudennen puoliväli. Tämä viikkoasia kun nyt olisi tärkeää tietää, että a) osaisi varata alkuraskauden ultran yksityiseltä, mikäli neuvolasta ei siihen ohjata ja b) osaisi laskea, milloin ollaan varmemmilla vesillä. Alkuraskauden ultraa suositellaan 7+ viikoilla, jolloin on mahdollista saada kuuluviin sydämen syke. Aikaisemminkin sen voi saada kuulumaan, mutta aika turhauttavaa maksaa mansikoita siitä, että ei kuule sydäntä. Siinähän sitten panikoit toisen syrämen puolesta.

Kotona odotti paksu kirje neuvolasta. Onni-Ilona oli koko päivän kiusannut valtavalla turvotuksella (kyllä, näytän jo nyt raskaana olevalta) sekä nipistelyillä alavatsaan, joten olinkin ansainnut jotain kivaa asian tiimoilta. Laittoivat esitietolomakkeet täytettäväksi ensimmäistä neuvolakäyntiä varten. Molemmilta vanhemmilta kartoitetaan terveydentilaa, syömis-, juomis- ja liikuntatapoja. Kivaa päästä täyttämään! Oikeasti! Ainoastaan yhdessä kohdassa tuli hirveä blokki: Milloin kuukautisesi alkoivat? Enhän minä muista. 13? 14? Jotain sellaista. Hyi, miten olen voinut joskus käyttää siteitä ja tamponeita? Kuukuppi rocks!

Alkuraskauden ultraan tuli kutsu samassa, se olisi sitten 20.10. Ihan sikamaisenliianpitkäaika. Maksakoon vaan yksityisellä, mutta jos sillä saa estettyä hermoromahduksen niin... eiköhän mieskin siitä ilosta maksa.

Tein muuten huvikseni eilen (joo, uskokoon ken tahtoo) samanlaisen markettitestin, millä sain ensimmäisen haamuplussan viisi päivää aiemmin. Nyt viiva näytti jo oikein hyvältä!

4.9.11

Oireet ovat kyllä vahvistuneet pikku hiljaa. Tänään esimerkiksi työkaverin vieressä avaama banaani sai aikaan lievän kuvotuskohtauksen. Ikinä ei ole banaani haissut niin voimakkaalle ja pahalle. Tissit tuntuu kävellessä ihan megalomaanisilta, ihan kuin ne heiluisivat WHUM WHUM WHUM edestakaisin. Minut oikeasti tuntevat kyllä tietävät, etteivät meikeläisen daisarit paljon mihinkään suuntaan liiku, vaikka päällään seisoisi... ;) Väsyttää armottomasti, haukottaa koko ajan ja aivastelen jatkuvasti. Maitoa tekee ihan himona mieli koko ajan edelleenkin. Oi, kun saisi oikein kylmän huurteisen nyt!

Voi, kun tämä alkuaika menisi nyt vaan nopeasti. Jokainen veretön päivä tuntuu voitolta. Uskomattoman ihanalta, uskomattoman pelottavalta.

Voisikohan töissä syödä lounaaksi popcornia?

lauantai 3. syyskuuta 2011

Insomniaa ja neuroottisuutta

Viime yö meni totaalisen reisille. Kuvainnollisesti. Maustettiin hyviä unia pienellä taistelulla miehen kanssa vanhasta ongelmasta. Se on oikeasti Ongelma: minä en pysty nukahtamaan, jos huoneessa ei ole ihan hiljaista ja pimeää, kun taas mies ei pysty nukahtamaan, jos ei televentteri ole päällä tai läppäriltä tule Avaraa luontoa (no, onhan sen Jarmo Heikkisen ääni tosi rauhoittava, MUTTA...) Tästäkös minä eilen illalla maitoni nostin, kun jouduin ensimmäistä iltaa yrittämään unta ilman lääkkeitä. Oli muutenkin hermostunut ja ahdistunut olo, ja sitten vielä se helevetin töllö siinä auki. Mies sanoi, että voisin kysyä lääkäriltä jotain korvaavaa, eikä vaan tajunnut, että kyllä se ketipinor sopii, mutten TAHDO syödä sitä. Hän ehdotti luontaistuotelääkkeitä, johon tietty kiivastuneena totesin, että syö itte niitä luontaismömmöjä, jos kerran nukahtaminen on niin vaikeaa. Mies lähti sohvalle, mutta tuli hetken päästä takaisin.

Aamulla se sitten lähti Tallinnaan klo 5.40 hakemaan viinaa rannasta ystäviemme häihin. Piti minua ihan tahallaan hereillä siinä ja kävi läpi illan juttua. Koin taas suurta vääryyttä ja syyllistämistä, vaikka olinhan itse toki kiljunut kurkkutorvi suorana kaikkea tyhmää miehelle. En saanut sitten enää unta, kun hän lähti.

Miestä rassaa oikeasti tosi paljon se, miten lääkkeiden lopettaminen vaikuttaa kuntooni. Minusta voisi kuitenkin itse joustaa sen verran, että hankkisi jotain nukahtamista helpottavaa, jotta makuuhuone olisi rauhoitettu alue. Yritin eilen vedota siihenkin, että siihen telkkarin paikalle tulee sitten pinnasänky. Siinäpähän tuijottelet sitä sitten pitkin iltaa!

Kävin aamulla kävelyllä, kun kerta olin herännytkin niin epäihmismäiseen aikaan. Syke nousi reippaasta kävelystä yli 140, vaikka normaalisti en kävelemällä saa sykettä nousemaan yli 130. Liian reipas askel alkoi tuntua epämukavalta. Täytyy varmaan pistää salikortti jäähylle hetkeksi ja käpytellä sen verran mitä pystyy. En kuitenkaan halua, että alan käyttää raskautta tekosyynä liikunnan lopettamiseen. Täytyy vaan pitää järki tässä hommassa mukana, mikä on hiukan hankalaa ollut meikeläiselle aina.

Iltapäivästä lähdettiin isosiskon ja hänen tyttäriensä (6- ja 10-v.) shoppailemaan kaupungille. Löysin ihanan valkoisen satiiniboleron Stockalta, joten päätinkin pistää sinne häihin sitten vanhan kellohelmamekkoni sen kanssa. Radiokirpparilta mukaan tarttui vielä täydelliset valkoiset kengät, 10€, asuun! Pääsin niin halvalla tällä kertaa, että ostin mielissäni kummitytölleni (10v.) "leggingspaidan", niin kuin hän asian ilmaisi. On kuulemma pitänyt venytellä vanhoja paitoja, että saisi niistä leggareihin sopivan :3 Kauheaa, miten nopeasti aika menee! Vastahan tämä murunen syntyi, ja nyt alkaa olla jo lähellä esiteini-ikää.

Kaupungissa tuli huono olo, kun en ollut syönyt ennen lähtöä. Radiokirppiksen korvapuusti auttoi erinomaisesti  <3 Tammerkoskikin haisee ihan raadolta nenääni nyt, yhhhh!

Ei vielä pitäisi miettiä synnytystä, mutta tuli vaan tänään puheeksi siskon kanssa. Siskolla kun on tuota synnytyskokemusta, neljä lasta. Kummityttöni ampaisi aikoinaan ambulanssiin, niin kiire hällä oli tähän maailmaan! Olen ajatellut, että isosiskoni tulisi doulakseni. TAYSiin saa ottaa isän lisäksi doulan mukaan synnytykseen. Voi olla, että herkkä mieheni makaa ketarat ojossa ilokaasupäissään salin lattialla ja tarvitsen vähän lisätukea ;)

Päivän murhe: miksi minulla ei ole repäisykipuja? Nippailuakin on tooosi harvassa? Onkohan tämä nyt sitten tuulimuna? Miksi pitäisi olla kaikki oireet? Miksi olen neuroottinen?

Vanha H&M:n mekko, patellavyö Vero Modasta?, bolero Vilasta ~24€ ja laukku kirpparilta 2€

Täydelliset kengät radiokirpparilta 10€

Note to myself

Älä aukaise astianpesukonetta, kun siellä on likaisia astioita, varsinkaan klo 6 aamulla.

Kristus.

perjantai 2. syyskuuta 2011

5+1? Soitellen sotaan, eikun siis neuvolaan.

Nukuin makeat 12 tunnin yöunet. Unta olisi riittänyt vielä senkin jälkeen, kiitos ihanan ketipinor 100mg tabletin, jonka joka ilta kitusiini tungen. Oli kuitenkin noustava varaamaan ensimmäinen neuvola-aika, koska soittoaika on totta kai ihmisten aikaan aamupäivästä.

Se olikin aikamoista veikkaamista, notta mihinkä neuvolaan sitä rimpauttaisi. Oli nimittäin netissä luetellut aluejaot sen verran sekavia! Heitin sitten ihan summassa yhden, ja sieltäpä neuvolantäti onnittelikin, että heti ensimmäisellä oikeaan! Oli hirmuisen mukava hän. Hyvin empaattisen ja lämpimän oloinen. Kyseli esitiedot, kuten edelliset raskaudet ja viimeiset menkat. Kehaisipa vielä, että olemme menneet aivan oppikirjan mukaan, sillä minulla ehti olla yhdet luomumenkat pillereiden jälkeen. Kiva, että osataan tehdä edes jotain oikein ;)

Sain ajan ensimmäiseen neuvolakäyntiin 19.9. iltapäivälle. En edes muistanut, että mies on silloin lomalla! Mahtavaa, ettei tarvitse järjestellä töistä lähtemistä aiemmin. Ei tullut sitten puheeksi se, että Clearbluen testin mukaan olisin vasta viikoilla 3-4. Täytyy mainita siitä sitten käynnillä, että eipä taida tyyppi olla ihan niillä viikoilla mitä laskettiin. Parhaimmassa tapauksessa voisi kuulemma saada varhaisultran kunnallisen kautta, mikä olisi muy bueno!

Puhelu loppui silti vähän ahdistaviin tunnelmiin, sillä otin lopuksi puheeksi kaksisuuntaiseni ja lääkitykseni. Huolestuneisuus äänessään hoitaja käski minun heti tehdä konsultaatiopyynnön psykiatrille, jotta sikiön kehitys ei vaarantuisi. En ollut itse ollut huolissani lääkityksestä vielä, sillä ketipiaania sekä cipralexia käytetään yleisesti raskauden aikana. Olin kuitenkin aamulla aivan paniikissa, ja soittelin ympäri kaupunkia yrittäen tavoittaa ammattilaista. Vihdoin sain kiinni erään lääkärin, joka vahvisti sen, mitä jo tiesinkin. Ketipinor sopii käytettäväksi raskauden aikana, samoin cipralex. Hän kuitenkin suositteli puolittamaan cipralexin annostuksen aina 12-13 raskausviikkoon saakka. Lopuksi tulimme siihen tulokseen, että lopetan ketipinorin kokonaan, ja seurailen vointiani.

Itse tiedän, että selviän kyllä ilman ketipinoriakin. En usko, että hypomania iskee juuri nyt. Ja jos iskee, sitten aloitan uudelleen lääkityksen. Tärkeämpää on, etten joudu koko ajan olemaan huolissani mahdollisista haittavaikutuksista, koska mikään lääke ei ole 100% turvallinen. Mieheni oli kuitenkin todella huolissaan minun voinnistani, eikä olisi halunnut minun lopettavan ketipinoria. Hän pelkää, että muutun taas sekopäiseksi nartuksi. Siis normaalia enemmän. Katsotaan, sanoin. Minä päätän tästä nyt.

Tänään tuli itkettyä ensimmäiset kiukkupyllyhormonimyrskyitkut. Olin laittanut pari vanhaa kuvaa kehyksissä esille ja vaihtanut yhden taulun toisen tilalle. Muutos ei miellyttänyt miestä, ja hänen nihkeytensä suurta sisustustyötäni kohtaan sai padot aukenemaan. Voi kiesus, mitähän tästä vielä tuleekaan. En nimittäin ole maailman hyvähermoisin ja herttaisin ihminen noin muutenkaan...

Miten raskaus näkyy ja tuntuu elämässäni nyt? No, juon litratolkulla maitoa. Töissäkin menee lasillisia aina lasten ruokailujen aikaan (kiitos vaan kaupunki, kun saan varastaa teidän maitojanne...), vaikka ennen en ole maitoa paljaaltaan juonutkaan juuri ollenkaan. Lisäksi tekee mieli koko ajan jotain suolaista. Eilen söin pussin poppareita. Ja minähän siis olen karpannut aina tähän saakka. Täytyisi varmaan sitäkin miettiä, että miten se karppiruokavalio sitten istuu raskauden kanssa. Hyväkarppaukseen voisi siirtyä, tunnun nimittäin tarvitsevan hiilareita enemmän nyt. Ai niin, mistä tätä kusta oikein riittää? Saa tosiaan laskea aina päästä saakka nimittäin...

Iskiasjuiliminen vasemmalla puolella on läsnä koko ajan. Minulla on ollut näitä vanhusvaivoja ennenkin, mutta nyt tuntuu vaan pahenevan. Muuten ei oikeastaan vatsaa nippaile tai koske. Voiko tällainen "oireettomuus" olla jopa pahaenteistä? Tissit nyt ovat hiukan arat koko ajan varsinkin sivuilta ja tuntuvat raskailta.

Ja mieshän odottaa aivan onnessaan, että tissini kasvavat ja PERSEENI LEVIÄÄ. Ihana mies minulla <3

Nyt täytyisi käydä häiden vieraslistaa jälleen läpi sekä miettiä tarjoiluja. Huomenna viimeistään olisi etsittävä mekko ystävien häihin, jotka ovat viikon päästä. Kiva lähteä tällaisen pallomahan kanssa etsimään tuonne makkarankuorimekkoviidakkoon jotain asiallista.

Päivän piristys: tilasimme uudet verhot! Rakastan niitä!

Vallilan kelohonka :)

torstai 1. syyskuuta 2011

Ehkä sittenkin hippunen onnea

En sanoisi, että elämäni on ollut kovaa. Sanoisin vain, että elämässäni on ollut paljon hetteikköjä, joiden läpi olen selvinnyt. Yleensä muiden avustuksella. Neljännesvuosisataan mahtuu paljon tragediaa, mutta myös suloisia muistoja ihmisistä ja eri maista. Nyt olen kuitenkin vähällä saavuttaa sen, mistä olen aina unelmoinut. Perheen.

Sairastettuani anoreksian parikymppisenä ja kuultuani mahdollisesta PCO:sta en ollut läheskään niin varma siitä, voisinko saada lapsia. Minulla oli aina kalvava tunne siitä, että lapsen saaminen on suurinta onnea, mitä maailmalla on sinulle tarjota. Siksi juuri minä en voisi sitä koskaan saada. Tässä toki huomaa tämän kirotun ajattelutavan, josta olen vuosia yrittänyt päästä eroon.

Takana on nyt elettyä elämää, parisuhteita, purkautunut kihlaus, ammattikorkeakoulututkinto loistavin arvosanoin, sairauden kanssa elämistä, matkustelua ja useita työpaikkoja. Nyt olen pysähtynyt. Tahdon olla pysähtynyt. Ehkä minulle annetaan hippunen onnea, jota ei viedä pois.

Ensimmäinen pala hippusesta toteutuu 21.7.12, kun astelen alttarille elämäni miehen kanssa. Sen, joka rakastaa minua kaikesta siitä huolimatta, mitä ikinä olenkin.

Toinen palanen ilmoitti itsestään tänään näin:


Ensisijaisesti tämä on odotuspäiväkirjani, mutta myös paikka, johon laadin omaelämänkertaani ja menneisyyden kipupisteitä.
Olette kaikki tervetulleita jakamaan kanssani ilot ja surut!

Jätäthän kommentin vierailtuasi :)